Asiana on painonnousu pillereiden kanssa. Olen syönyt niitä reilut 5 vuotta, ja nyt vaihdetaan kierukkaan. Painoa on tullut lisää viimeisessä kolmessa vuodessa noin 6 kiloa, vaikka omasta mielestäni syön monipuolisesti ja kevyesti, liikun kohtuullisesti ja elämä on muutenkin aika mallillaan. Ei siis tarvetta lohturuokailuun tms.
Osa painosta on minusta läskiä, joka on muuttunut lihakseksi. Ennen (3-5 vuotta sitten liikuin vähemmän). Olo on seksikäs, kiinteämpi kuin ennen, hoikka ja naisellinen. Vaatteet ei liiemmin kiristä, ei missään hölly suuremmin.
Mutta vaaka näytää nyt 66 kiloa ja pituutta 167,5. Olen 23-vuotias opiskelija. Olen normien mukaan kohta lihava, vaikka itse olen mielestäni hoikka, tai ainakin sutjakka. Hiukan reitevä, muttei oikeasti voi edes pulskaksi sanoa. Eihän numeroista saisi välittää, mutta ei tuo 66 kivalta näyttänyt lääkäsin paperilla.
Onko muilla kokomuksia pillereistä ja painonnoususta? Muuttuiko paino kierukan jälkeen? Onko odotettavissa, että muutama kilo pillereiden tuomaa nestettä tipahtaa? Itse olen ihan tyytyväinen kroppaani ja koen itseni terveeksi ja hoikaksi yms, mutta ei kai panon kuuluisi silti nousta?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen kolmikymppinen yhden lapsen äiti. Olen syönyt vuosia e-pillereitä ja lapsen syntymän jälkeen minulla oli kierukka 5 vuotta. Pillereitten aikaan kiloja tuli hetimiten, ja ovat tainneet jäädä asumaan, kun ovat vieläkin minussa.
Toisin sanoen, olen tainnut pillereitten aloittamisajasta kasvanut ehkä fyysisesti "aikuiseksi". Useimmiten näin käy monille, etenkin kun pillerikuurit aloitetaan alle kaksikymppisinä.
Kierukka ei turvottanut minua mitenkään lisää, mutta en ole pillereitten poisjättämisen jälkeen kyllä huomannut kilonkaan karisseen ilman dieettiä.
Yksilöllistähän hormonitoiminta meille kaikille on ja yleismaailmallista ohjeistusta ei voi kertoa.