Mesopotamia vastaan Kaukasus

Anonyymi-ap

Etsin vikoja Kurdistanista ja naapureista.
Mutta isommin voiko ongelma olla vastakkainasettelusta Kaukasuksen ja Mesopotamian välillä?

Turkki on kotoisin Azeirbadzhanista ja Kaukasukselta.

Kurdit ovat Irakia, Irania, ympäristöä.

Kuinka puhtaasti kaukasuslainen on Turkki tai on jo integroitunut Mesopotamiaan.

Jos Kaukasus ja Mesopotamia ovat vihaamassa toisiaan, niin syntyy suurempi sota kahden välillä kun puolueet selkeytyvät kahdeksi, mutta sillä aikaa soditaan alueiden sisällä pienesti.

Milloin Kaukasus muodostui ja milloin Mesopotamia ja onko niillä suoria yhteyksiä?

Porukat lähtivät Intiasta pohjoiseen evoluutiossa ja päätyivät jonnekin Kaukasukselle.

Mesopotamia voisi kasvaa Aravian aikaan, Shumeerien aikaan.

Kerrottu, että Intiassa olisi ensimmäinen suuri sivilisaatio.
Totta tai ei? Ennenkö Egyptia ja Shumeeria.
Ei edes selvillä mikä oli Egyptin ja Shumeerien suhde.

Jos Kaukasus lähtöisin Intiasta, niin sillä ei olisi suoraa suhdetta Mesopotamiaan.
Se suhde syntyisi myöhemmin vasta vierailemalla toistensa luona,
riippuen mitä keskuksia oli aikana.

Jos Kaukasus on Mesopotamia ovat erillisiä, niin se voi olla syynä sille, että niillä on erilaisia näkemyksiä, eivätkä molemmat tule toimeen, koska ovat ajallisesti aivan eri laatua.

Viimeistään Islamin hallinnon aikana tuli selväksi yhtenäisestä alueesta.
Georgia esimerkiksi pyysi Venäjän alaisuuteen, koska Iran ei hoitanut maan taloutta.
Kaukasuksella on iso vaikutus Venäjän kulttuuriin.

Raja Idän ja Lännen välillä voi olla erilainen.
Vedin sen Iranin ja Aravian välillä - Aryan-Aravian, mutta voiko se olla isommin Kaukasus-Mesopotamia, jolloin Iran olisi vielä semiheettiläinen, vaikka ei se ole sellainen tai onko....

Iranissa elää laaja kirjo kansoja kuten Tadzhikkeja Kaukasukselta.

Mikä Lähi-Idän maista on iso Sulatuksen uuni perinteissä, koska 2000 luvun sulatuksen uuni voi olla muu.

0

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Takaisin ylös

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        114
        2358
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        32
        1275
      3. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        973
      4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        631
        944
      5. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        942
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        865
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        88
        808
      8. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        686
      9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        680
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        666
      Aihe