Hyvä vain.
Lapsuudessa ja nuoruudessa oli lauantai koulupäivä (puolipäivää) ja työpäivä.
En ole siirtynyt vielä tähän nykyaikaiseen tyyliin, että lauantai on pelkkää juhlaa, vaan siivoilen ja häärään, - mikä on hyvä asia.
Sunnuntaina sitten en tee mitään, vaan "pyhitän lepopäivän".
Toki otan rennommin lauantain, teen viikottaisen kauppareissun, mutta periaatteellisesti vaihdan vapaalle vasta siinä kolmelta iltapäivälle.
En jää mistään vaille.
Lapsuudessa ja nuoruudessa oli lauantai koulupäivä (puolipäivää) ja työpäivä.
En ole siirtynyt vielä tähän nykyaikaiseen tyyliin, että lauantai on pelkkää juhlaa, vaan siivoilen ja häärään, - mikä on hyvä asia.
Sunnuntaina sitten en tee mitään, vaan "pyhitän lepopäivän".
Toki otan rennommin lauantain, teen viikottaisen kauppareissun, mutta periaatteellisesti vaihdan vapaalle vasta siinä kolmelta iltapäivälle.
En jää mistään vaille.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Samoin, ite en ole ollut lauantaisin töissä, mutta koulua oli lauantaisin. Ammattikoulun toukokuun lauantait olivat vapaita muistaakseni toisen ja kolmannen luokan keväällä.
Viiskytluvun alussa syntyneet kävivät jonkinaikaa lauantaisin koulussa.
Bussit olivat täynnä työstä tulevia.
Beng
Teen siivoukset ja työt yleensä viikolla vaiheittain.
Olen joskus poikkeuksellisesti sunnuntai-iltapäivällä imuroinut.
Kaupoilla ja käpykylän cityssä saatan käväistä. Nyt kesällä nautin joskus jäätelön.
Lauantaisiivous on vakio. Matot ulos tuulettumaan, lattiat ensin harjalla ja sitten luutulla.
Toinen hyvä tapa on "vie mennessäs, tuo tullessas". Se tapa on käytössä. Vaikka puoleenväliin asti, ja siitä seuraavalla kerralla eteenpäin.
Lauantai on myös pyykkäyspäivä, viikon pyykit pyörii siinä samalla.
Vanhemmiten minusta on tullut säntillinen ja järjestyksen pitäjä.
Ennen olin täysi hompssu, kaikki reuhotti, huusholli oli koko ajan kuin "lähtevä laiva".
Nyt alkaa olla kunnossa, vaatteita ei loju missään. Kekkasin kikan, että heittää kaikki koriin, siellä saavat olla sekaisin.
Yksin kun elää, niin onnistuu.
Mutta kun lapsenlapset tulee kylään, niin kaikki saa jäädä reuhalleen.
Seuraava päivä meneekin raivatessa, mutta mitäs siitä!
Samaten itellä, kun lastenlapsia kyläilee niin saavat askarrella ja puuhailla. En mene perässä keräilemässä. Keräävät ite minkä keräävät ja siivoan heidän lähdettyä.
Mitä bussit, meillä meni postiauto päivässä aamulla toiseen ja illalla vastakkaiseen suuntaan.
Tuosta bussit oli täynnä, näin jälkeenpäin ajatelle se oli elämänmakuista aikaa. Olin Tampereella työs ompelijana pienteollisuustalossa ja klo 15.30 - 16 Tampereen jalkakäytävät olivat täynnä kotiinpalavia naisia ja meitä oli paljon. Vaateompelimoita oli useita Tampereella kuten muitakin teollisuuslaitoksia. Niin, väkeä oli liikenteessä paljon. Voi että niitä aikoja. Haikailee.
1950 luku tule takaisin! Se vanhijen kauniiden talojen asuntojen tunnelma, värit, huonekalut, esineet kauniita jamkuovien ihmisten tekemiä.
1960 oli vielä hyviä huonekaluja minulla on vain yksi pieni pöytä kotona kun ei mahdu tuolit eikö senkki, pöytä kaikki jalopuuta ne on sukulaisten mökillä. Voivat olla jo pilalla en ole käynyt. Olisi pitänyt entisöidä ne jo 20v sitten. Tuolit oli hyvää mallia uudet päälliset yn korjata. Silloin oli vielä entisinä lähellä.
Meillä oli kotona 1960 kukkapöytäkin ei enää en muista miten sille kävi aikoinaan.
1970 lähtien kaikki rumaa mitä tehty,talot,huonekalut esineet, halpa roska..
Kävin Tampereen tuomikirkossa. En tunnistanut alttaritaulusta että kyseessä oli ylösnousemus. Ihmettelin mitä ne alastomat ihmiset venyttelevät kuopan reunalla ja iso joukko kansaa. Ilmeisesti saamme ylösnousemuksessa valkoiset vaatteet. Katso vaikka. No vähän vitsiä, minusta taulu on upea, laittaisin vaikka seinälleni.
https://www.matkablogi.fi/kuvapankki/tuote/tampereen-tuomiokirkon-alttaritaulu-ylosnousemus-2/
Elämä oli helppoa silloin.
Ei ollut tätä nettiä ja että kaikki on hoidettava netillä.
Ei ollut terrorisnia ja kaikkea tätä.
Ihan turhaa tietoa.
Mitä se haittaa Takahikiällä jos jossain Parriisissa ammuskellaan?
Ei yhtikäs mittään.
Immeisten on elettävä, niinkuin valtaväylät sanellee.
Lisssäys edelliseen:
Paitsi meikkä ei elä!
Justiin saunasta :)
Per-kel
Mukava saunotella. Mulla ei ole nykyään saunavuoroa, kun en aina ehdi ja on ollut tuurina saada aikainen vuoro ja eihän silloin vielä kotona ole. Meillä vain pe saunavuorot, kun vähän kävijöitä saunassa. Taloyhtiössä ei raskita la lämmittää juuri kävijävähyyden vuoksi.
Itse olin nuorena kaupan alalla ja lauantai työ vuoroja oli.Vapaa päivät kuin kiertäviä, osui jokaiselle arkipäivälle ja välillä sitten lauantaille. Koulut olivat aamu ja iltapäivällä .Onneksi minä kävin aamu vuorolaisena ala koulua.Työt aloitin 15 vuotiaana ja sillä tiellä oli aina eläkeikään asti.Ainoa huoltajani todella oli työ Lauantai isäni siis. lauantait oli siivous ja sauna päivät.Sama perimä jatkui siihen asti perhessäni kuin jäin yksin 25 vuotta sitten. Lauantai saunavuorineen.Yksin kun olen lopetin sauna vuoron.Käyn lenkki sauna naisten vuorolla,se on arki päivän ilta ja silloin on siivouspäiväni myös,Enää ei plus 70vuotiaana päivällä merkitystä.Saman laisia ne ovat päivän nimistä huolimatta.
Siinä esimerkkiä sohvallamakaajille.
19:18
Mistä sää tiesit, et mää makaan sohval?
Onk sul usein tommosii etiäisii?
Selvänäköö tommottis osotat.
Yritän valvoo ja kattoo Marplen.
Harjoittelen täsä näin.
Menee myöhäiseks, mutta menköön.
Voi täs käydä kalpaten, ett silmät painuu kiin.
Beng