Lintuinfluenssa leviää

Anonyymi-ap

Lintuinfluenssa H5N1 ei ole vielä tarttunut ihmisestä ihmiseen, mutta nisäkkäiden välillä viruksen epäillään jo muutamassa tapauksessa tarttuneen.

Lintuinfluenssa leviää voimakkaasti luonnonvaraisissa linnuissa koko Euroopan alueella, mutta Suomessa erityispiirteenä on tartunnat nisäkäslajeissa, jotka ovat kontaktissa ihmisiin. Tältä osin Suomen tilanne voi kehittyä nopeammin vaikeampaan suuntaan

Yhä useampi nisäkäs on sattunut kohtaamaan sairastuneita lintuja, joten tartuntojakin nähdään enemmän. Lintuinfluenssa tarttuu kosketus- ja pisaratartuntana, tällä hetkellä etenkin sairastuneiden lintujen ulosteesta.

 Kuolleisiin sairaisiin lintuihin ei pidä koskea eikä myöskään muihin villieläimiin. Jos on pakko käsitellä kuolleita eläimiä, pitää käyttää maskia ja kertakäyttöisiä käsineitä.

THL on ryhtynyt ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin Suomessa ja laatinut toimenpideohjeet terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärien ja hoitajien, eläinlääkärien ja muiden tartuntatautien kanssa työtä tekevien tahojen käyttöön.

13

626

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tänään näin pääskysen lentelevän keskustassa. Toivottavasti ei saa tartuntaa katoille pesiytyneistä lokeista.

      • Anonyymi

        Valkoisia höyheniä leijailee ilmassa.


    • Anonyymi

      Ja hysteria on valmis

    • Anonyymi

      Sitten kun mammojen pusi pusi koira saa tartunnan on paniikki valmis. Eläinlääkärit odottelee jo maltamattomana pääsesevänsä tekemään tiliä.

    • Anonyymi

      Mikään muu ei leviä kuin se keltainen neste ihmisten päänupeissa ja se leviääkin sitten tosi tehokkaasti.

    • Anonyymi

      joko vedetään taas uusi "pandemia" päälle, Phizer porukka varmaa vääntää kohta uuden kokeellisen tehottoman piikin markkinoille.
      Ja media lietsoo paniikin päälle.

      Sitten taas asianatuntijat pääsevät pätemään...tää homma on niin läpinäkyvää mutta sokea kansa kaipaa piikin antamaa valheellista turvallisuuden tunnetta.

    • Anonyymi

      Hei mukkulassa myynnissä asunto halpa neljä huonetta ja keittiö ostakaa kimppaa ja muuttakaa sinne.Saatte halvalla.

    • Anonyymi

      Naurattaa valmiiksi kun Headland on pienellä alueella ja sinne ahdetaan tuhansia katsojia lokkien pommittaessa influenssapaskaa päälle. Ei se ihmisiin tartu mutta monellako katsojalla on lemmikkejä kotona?

      • Anonyymi

        Mahdollista on että voi myös tarttua ihmisiinkin.


    • Anonyymi

      Näin voit välttää lintuinfluenssatartuntaa:

      Tärkeintä on välttää koskemista kuolleisiin ja sairaisiin lintuihin tai muihin villieläimiin sekä niiden eritteillä tahriintuneisiin pintoihin
      Jos joudut koskemaan kuolleisiin eläimiin, huolehdi hyvästä käsihygieniasta: suojaudu kertakäyttöisillä käsineillä ja niiden riisumisen jälkeen pese vielä kädet huolellisesti vedellä ja saippualla ja/tai käytä käsihuuhdetta
      Mikäli mahdollista, suojaudu maskilla tai hengityksensuojaimella ja suojalaseilla eläimen käsittelyn aikana ja hävitä suojaimet käytön jälkeen
      Altistunut tai saastunut iho on desinfioitava alkoholipitoisella desinfektioaineella
      Kun lintuinfluenssan viruskanta on sellainen, että se voi tarttua ihmiseen, tartunta on mahdollista silmien, suun tai hengitysteiden kautta – vältä siis saastuneiden alueiden ja asioiden koskemista, likaisin käsin syömistä tai tupakointia sekä kasvojen koskettelua
      Vältä levittämästä ulostetta tai saastunutta pölyä tai vastaavaa siivotessasi – sulje pesuvälineet jätepussiin ja laita sekajätteisiin tai pese ne huolellisesti ja kuivata auringonvalossa
      Älä käytä suojautumisvarusteita, kuten käsineitä, muihin tarkoituksiin – jos käsineillä on kosketettu likaista pesuvettä tai pesukohdetta, ne joko suljetaan jätepussiin tai pestään pesuaineella ja vedellä ensin ulkopinnalta käsineet kädessä ja sitten sisäpinnalta
      Jos olet koskenut sairaaseen tai kuolleeseen eläimeen ja saat sen jälkeen hengitystie- tai neurologisia oireita, ole yhteydessä terveydenhuoltoon ja mainitse mahdollisesta altistumisesta.
      Ilmoita luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemista kunnan valvontaeläinlääkärille

      Lähteet: THL, Työterveyslaitos

    • Anonyymi

      Esimerkkejä lintuinfluenssan tartuntatavoista:

      Eläviin tartunnan saaneisiin lintuihin, niiden ulosteisiin tai muihin elimistön nesteisiin tai eritteisiin koskeminen
      Ilmassa leijuvan pölyä tai aerosolin, jossa on lintujen ulosteita tai muita elimistön nesteitä, hengittäminen
      Linnut voivat myös aivastella sairaana ollessaan, mikä voi aiheuttaa pisaratartunnan
      Saastuneen häkin, vajan tai muiden sairaiden lintujen käyttämien tilojen pintoihin koskeminen
      Lintuinfluenssaan kuolleisiin lintuihin koskeminen

      Lähde: Työterveyslaitos

    • Anonyymi

      Vanha valkoparta ukki taas valvotti ihmisiä santalahdessa lapsiperheitä kirosi ja huusi ihme että porttikiellon saanut päästetään alueelle järjestysmiestä uhkaillut aikaisemmin ja yms.

    • Anonyymi

      "Virus muuntui pohjanmaalaisessa minkissä ja tarttui ihmiseen, kun hän kävi keräämässä pois eläimen kuolleen raadon. Potilas on eristettynä sairaalassa ja voi hyvin. Uusi, muuntunut virus voi lähteä leviämään ihmisten välillä jos ei nyt olla hyvin varovaisia muistutetaan Vaasan keskussairaalasta."

      Olkaa tosissaan varovaisia ja älkää antako koirienne edes haistella kuolleita eläimiä. Kengät kannattaa myös huuhdella hyvin kun tulee ulkoa jos taloudessa on eläimiä. Pelkään tosissani nyt oman koirani puolesta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      151
      11406
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8102
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5884
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      162
      4759
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      15
      4671
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      32
      4331
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      84
      4193
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3487
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3240
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1741
    Aihe