Pääsin velkajärjestelyyn 5 vuoden nolla ohjelmalla ja siitä on jäljellä vielä 2,5 vuotta. Tilanteeni oli sellainen, että kärsin pitkään pahoinpitelystä ja väkivallasta parisuhteessa, jossa sitten lopulta kävi niin, etten selviytynyt mistään maksuista. Olin pienipalkkaisessa työssä sekä opiskelin samaan aikaan ja miesystävä tienasi enemmän. Hän vaati minulta kokoajan enemmän ja enemmän taloudellista panostusta yhteisiin menoihin. Jouduin ottamaan kaikkeen velkaa vastoin tahtoani. Jos sain edes jonkun pienen ylimääräisen kympin tai satasen niin mies peri minulta sen kaiken heti. Hän myös vaati minua testamenttaamaan kaikki tavarani ja vaatteeni hänelle jos vaikka kuolen. Kiristi ja uhkasi, että soittaa työpaikalleni, perheelleni ja ystävilleni ja kertoo millainen olen. Järkeili asiat minulle niin, että jos olen kerta aikuinen ja työssäkäyvä niin minun on pakko opetella taloudellinen vastuu parisuhteessa ja ottaa toinen huomioon. Tosiasiassa minulla ei ollut varaa elää hänen tasoista elämää ja hän ei tätä ottanut huomioon. Julmasti vaan vaati että järjestän asiat niin, että hän saa itselle kuuluvat summat kaikesta. Emme siis edes asuneet yhdessä. Molemmilla omat kodit. Erottiin siinä vaiheessa kun jouduin aloittamaan ahdistuneisuus lääkityksen ja painoni nousi 3-4kg ja olin kuulemma rupsahtanut ihan täysin. Hyvä niin...
Menetin sitten työkykyni tämän kaiken jälkeen ja työpaikalla huomattiin tämä asia pikku hiljaa. Sain potkut. Myin asuntoni ja maksoin kaikilla voitoilla niin paljon velkaa kuin pystyin. Loput meni ulosottoon, koska en löytänytkään heti töitä. Pääsin noin 7v kuluttua tästä kaikesta Velkajärjestelyyn. Nyt siitä maksuohjelman myöntämisestä on kulunut 2,5 vuotta, eli puolet. Sain nolla ohjelman, koska en ollut työelämässä ja kärsin terveysongelmista. Ottivat päätöksessä huomioon myös tuon parisuhteen ja mitä se aiheutti minulle.
Alan nyt voimaan hieman paremmin pikkuhiljaa ja mietin, että onko tilanteessani järkevää mennä tässä vaiheessa vielä töihin vai kannattaisiko odottaa vaan nyt kiltisti sinne maksuohjelman loppuun saakka? Ymmärrän ne lisätilitykset ja se ei olisi ongelma tietenkään. Maksan mielelläni, mutta pelkään, että mitä jos työsuhde katkeaakin taas kesken maksuohjelman ja kaikki menee taas sekaisin. Kannattaako ottaa vastaan määräaikaisia työsuhteita tässä tilanteessa? Olisiko järkevämpää ja turvallisempaa odottaa se vikat 2,5v ja sitten aloittaa puhtaalta pöydältä?
Kiitos jos joku vastailee ja ilman syyllistämistä. Tiedän kyllä toimineeni väärin ja kaikkea...
Kannattaako mennä töihin, jos on velkajärjestelyssä nolla ohjelmalla?
Anonyymi-ap
1
389
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926526Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151247Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962