ja monesti myös illan vika nukkumaan mennessä ja taas näin unta susta menisitkö jo pois päästäni
Taas nainen olit aamun eka ajatus herätessä
Anonyymi-ap
47638
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Samaa voisin sanoa hänestä. Nukkumisesta ei tule mitään enää nykyisin.
Saman toiveen voisin esittää eräälle miehelle. 💔
Miks pitää mennä pois?
Pää turpoo kohta ja sanoo poks
Siltä tämäkin aamunavaus nyt kovasti vaikuttaa, ehkä sulle löytyy vielä juttukaveri jostain toisesta perunapäästä
Mun naama on jo turvonnut. Pitää hammaslääkäriin soittaa😭
Sulla vaikuttaa olevan jokin "tunnistelu" meneillään ja aina menee metsään .
Ei mulla vaan mene, mutta monella pottupäällä menee täysin penkin alle
Ätmijankkaaja vaihtoi taktiikkaa 😅
Kerro jotain hänestä :)
Mulle et oo
Tee jotain
Tällä miehellä mielessä eräs nainen jonka kanssa monesti kohdattiin yhden sillan luona ja muutenkin oli yhteistä aikaa ja nähtiin usein.
Lisäyksenä että on puoleensavetävä nainen monin tavoin.
Muuten voisi sopia, mut eipä meillä ole kyllä ikinä ollut mitään yhteistä aikaa.
Sopii, Savonlinnassa nähdään ja punatukka nainen.
Ihanaa, voisin sanoa samoin yhdestä miehestä❤️ Oletko sä ihan varma että täytyy mennä sieltä päästä pois?
Saattaa olla että jään päähäsi pidemmäksi aikaa. Kestätkö ?
Tähänkin asti kestänyt 🙄
Mitä unta näit miust?
Murre täsmää... Ei se ollut mitään ihmeellistä mutta kiva että edes unissa näkee T. Aloittaja
Jep jep, et ole mies antanut yhtään, edes kesälomaa, sun ajattelemisesta.
Yritin kyllä, ei myönnetty.
Miksi kirjoitat näin?
Mitä kuvia oikein maalaat? Vai mikä sulla on?
Nyt mua vähän huvittaa. En ole taidemaalari, vaikka niin oletat ja toivot, osaan vain piirtää isoja rukseja haaveiden päälle.
Kauanko olen majaillut siellä? Eräs miespuolinen on täällä loisinut jo muutaman vuoden ajan...pikkuhiljaa voisi alkaa maksamaan vuokraa💋
Mulle vois nainen maksella. Ihan piti tehdä lisätilaa hänelle tuonne kallooni, että kaikki mahtui olemaan siellä. Siis kaikki lähes tarvittava. Ei tuo paljoakaan tunnu heittävän päässä, vaikka puol kiloo massaa sieltä piti poistaa. Kännykkä huutaa, mutta vain tyhjyyttään. Ei ole satanut viestiä, ei meiliä, ei häneltä, muilta kylläkin. Mutta eihän hänellä olekaan mun uusia yhteystietoja. On se tuo mieli kummallinen juttu, kun vaikka tietää, ettei toisella ole niitä yhteystietoja, niin silti sitä yhdenottoa oottaa. Minä siis. Ehkä multa sittenkin lähti liikaa massaa pään sisältä.
Olen pahoillani. En halua heittää tähän mitään lobotomia vitsiä, kun kyse taitaa olla vakavammasta. Voimia sinulle ja jaksamista. Puolikiloa on paljon pään sisältä poistettuna.
Se lobo on ihan itse suoritettu. Hyvä puoli on, että voin jossain vaiheessa kaapia pöydältä ne takaisin. Ehkä. Jos aivot toimii sen verran ees.
Haluatko selventää? Olet nollannut alkoholin voimalla?
En. Se oli vain kevennys tänne palstalle. Ihan oon selvinpäin ollut jo pitkään.
Laskuja ei ole näkynyt maksoin ennakkoon.
Laskuista ei ole huolta ollut kunhan tulevat perille. Viimeaikoina ovat tulleet hyvin..Ei enää huolta siitä. Köntissä hyvä maksaa huolet vähenee muiltakin. Mulle siitä ei vaivaa eihän nuo suuria ole.
Raha asiat ei ole ongelmaa. Luontainen kyky perusjuttu opittu aikoinaan.
Nainen muistan jopa kuppikokosi se oli 75D 💕
Isot tissit ainakin vielä...
Eikun se olikin 75C muistin väärin 😅
Kokemuksesta sanon, että ainoa, ainakin hetkeksi auttava asia on suora yhteydenotto. Vaikka se sitten menisikin itsensä nolaamiseksi
Näinpä. Täällä ei selvyyttä tulee, enemmän sekottuu.
Oisko ehdotuksia
. Mitä vois laittaa viestiin?
Pistä että olen miettinyt meitä paljon ja tahtoisin tavata vaikka kahvittelun merkeissä.
Entäs jos asia ei ole tuo vaan ihan muunlainen? Sivuhuomio
Et ole miettinyt etkä tahdo tavata? Mikä muu asia?
En puhunut mistään velan hoidosta. Sehän voi olla ihan mikä tahansa, mistä haluaa puhua. Voihan se olla vaikka sillai, että kertoo menneensä avioon tai että on raskaana. Ihan mitä vain. 🤷♀️
Ei kait kukaan osaa neuvoa viestiä sulle jollet sano mikä on asia
Jos olisi hän kyseessä, niin ilman muuta tahtoisin tavata eikä mitään estettä siihen olisi ainakaan mun puolelta. Mutta tiedän, ettei ole minusta kyse, koska mun kaipaamani ihminen on onnellisesti uudessa liitossaan. Näin olen asian ymmärtänyt. Mähän vain ikävöin täällä häntä.
Minunko se pitäisi tietää?? Enhän mä voi tietää, mitä asiaa jollain on mulle, jos se muhun ottaa yhteyttä.
TEIN SEN... APUA!.. JA ASIAKAS TULEE ...
Voi v...