Ruotsalaislehden haastattelemat thaimaalaiset eivät ole venäläisten saapumisesta innoissaan.
– Venäläiset kuvittelevat omistavansa tämän rannan, veneretkiä järjestävä Kalim kuvailee.
– Olen työskennellyt täällä 20 vuotta, mutta venäläiset kuvittelevat olevansa meidän kuninkaitamme nyt. Se on kuin hyökkäys. Venäläiset karkottavat monet ruotsalaiset, norjalaiset ja eurooppalaiset.
Samoilla linjoilla on tuk-tuk-kuski Amree.
– Milloin ruotsalaiset palaavat? Nyt täällä on lähes ainoastaan venäläisiä ja kiinalaisia. He ovat töykeitä ja puhuvat meille kuin olisimme heidän palvelijoitaan.
Venäläiset turistit valtasivat Phuketin paikallisilta kovaa tylytystä
19
783
Vastaukset
- Anonyymi
Thaimaalaisetkin tarvittaessa taitaa draaman, jos kysymys asetetaan oikealla tavalla. Uutinen on tehty ruotsalaisesta näkövinkkelistä itseään ylistäen ja otos tuolle uutiselle ei voi olla suuri.
Ruotsalaiset nuoret ovat pahimpia meluajia, sotkijoita ja mahtailijoita kaikissa bilekohteissa. Venäläisillä on heihin verrattuna matala profiili. Svenssoneilla on myös enemmän käyttörahaa.
Svenssoneilla nuorukaisilla on se harhaluulo että he ovat ihailtuja ja kaikki ovat heidän kavereita. Tuppaavat seuraan ja alkavat muina miehinä iskeä toisten naisia ja sitten ovat ihmeissään kun tulee turpaan.
Varakkaat venäläiset eivät melua pidä. He käyvät paremmissa ravintoloissa perheen kesken, syövät hyvin ja maksavat hyvin. Asuvat vartioiduissa laadukkaissa asunnoissa ja majoituksissa, eivätkä suinkaan mekasta 500 bahtin hotelleissa.
Vain äkkirikkaat venäläiset saattavat humalassa innostua isottelemaan.
Tavallinen venäläinen Pattayalla on nuori pariskunta joka on pienellä budjetilla liikkeellä ja hyvin tarkkoja siitä mitä maksavat. Mitään ylimääräistä he eivät tee.
Äkkirikkaus kohtelee köyhiä samalla tavalla kansalaisuudesta riippumatta. Nousukas on vastenmielinen olento.
Kaikkien Pattayan ja Thaimaan vuosien jälkeen voin edelleen omalta osalta sanoa, ettei venäläisistä ole koskaan ollut minulle mitään haittaa, enkä ole nähnyt heidän käyttäytyvän huonosti. Olen nähnyt heidän käyttäytyvän hyvin Thaimaassa.
Egyptissä pari paikallista mainitsi ettei tykkää heistä kun ovat aina kännissä ja telovat itsensä, mutta nuokin oli vain parin tyypin mielipiteitä.
Kiinalaisilla on joitakin ikäviä tapoja. Roskaaminen, pihiys ja ruoan hamstraaminen sekä varastaminen. Keräävät buffetissa hirmu annokset, jättävät ison osan syömättä lautaselle ja varastavat osan laukkuihinsa.
Kiinalaiset köyhät perusturistit eivät myöskään pidä länkkäreitä missään arvossa. Parempi väki heistä sentään osaa käyttäytyä, kuten esimerkiksi jonottaa.
Nousukkuudesta sen verran että kun rima on tarpeeksi matalalla kuten Saaripallolla, niin voi leikkiä rikasta kerran kuussa aina eläkepäivänä. Silloin ollaan menestyksen huipulla usean päivän ajan, joka kuukausi.
2010- Anonyymi
Pasanen riisunut uniapneamaskin päiväunien jälkeen ja jatkaa mielikuvituskaverinsa sensukan kanssa päivystystään, vasta kahdeksatta vuotta peräkkäin joka päivä.
- Anonyymi
jaa että sinun piti tähänkin tulla päätäsi aukomaan, ei päivääkään että en ole mielessäsi, yritähän jo unohtaa minut, ei siitä että se minuun mitään vaikuttaa, mutta se parantaa sinun elämän laatuasi, ja nostaa tämän paikan tasoa... aika olennaisesti...
By NumBall HHN 62v. - Anonyymi
Ei varmasti sinua voidakaan olla kohdeltu kaltoin, kun et koskaan poistu komerostasi.
- Anonyymi
Venäläinen röyhkeys ei ole keksitty juttu, itsekin nähnyt all- inclusive paikoissa, etteivät suostu jonottelemaan niin kuin muut tekevät. Yleensä tilanteet muuttuvat näin villeiksi, jollei ole henkilökuntaa siihen puuttumassa. Luin ao. Linkin ja kuulosti aika tutulta ainakin itselle.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009740516.html- Anonyymi
Ei ne ruotsalaiset ainakaan parempia ole. Välimeren kohteet ihan helvettiä niiden kanssa.
Pari kertaa venäläiset tarjonneet koko illan ja toissa reissulla venäläinen fitness-babe maksoi viimeisen lomaviikkoni majoituksineen päivineen ja tarjosi piparit kaupanpäällisiksi.
- Anonyymi
Jo ennen tsunamia kiinteistökannasta 47 % oli venakoilla, nyt siis vähemmän. Taitaa olla taas sotapropaganda "uutinen".
Ihan aikuisten oikeasti, thaikuille kaikki farangit on pääsääntöisesti samaa paskasakkia, joista ne joutuu nyhtämään tulonsa.
Jos hallitset kieltä ja kerrot olevasi buddhalainen, status muuttuu. - Anonyymi
Se on hyvä että venäläiset tekee niin. Thaimaalaiset sortaa kaikkia rauhallisia sivistyneiden maiden kansalaisia kuten ruotsalaisia ja suomalaisia.
Nyt kun venäläiset rynnivät valtaamaan Phuketin, niin johan alkoi ääni muuttumaan kellossa. Puhuvat jo että kunpa ruotsalaiset tulisivat takaisin, he olivat kilttejä ja ystävällisiä, toisin kuin venäläiset.- Anonyymi
Russakoilla ja Thaikuilla on muutenkin paljon yhteistä, vaaleilla ei tee mitään äänestämisellä ole mitään väliä kuka vaalit voittaa mikään ei muutu koskaan, rikkaat on rikkaita ja köyhät on köyhiä... Rikkaat pohjoismaat ovat hoitaneet asiansa varsin paljon paremmin kuin nämä
kehitysmaat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

kehitysmaat.Olen täysin erimieltä Thaimaan kohdalla. Thaimaassa sotilasjuntta otti aikoinaan vallan juurikin siksi, että korrupti rehotti hallinnossa.
Korrupti ottaa vallan jokaisessa hallintomuodossa ajan kanssa. Lähes jokainen valtaapitävä korruptoituu. Siksi heidät olisi hyvä vaihtaa muutaman vuoden välein koko poppoo.
Suomi on korruptoitunut valtavasti unioniin liittymisen jälkeen. Mepit on suojatyöpaikoissa ja heillä ei ole mitään sananvaltaa mihinkään. Nimi paperiin vaan ja bisnes- luokassa lennellään sitten pitkin maailmaa veronmaksajain rahoilla.
Stubb-Katainen kaksikko makseli Iso-Britannian ja Saksan EU- rästejä Suomen kukkarosta 2,5 miljardin verran, tekivät kaikenlaista muutakin pahaa ja saivat komeat palkkiovirat lopuksi elämäänsä.
Marinin hallitusta vietiin Saksan ja USA:n johdolla kuin kuoriämpäriä. Nimi paperiin ja kimppaselfiet. Miljardi sulle ja miljardi tolla ja Saksalle kahdeksan ja Jenkeille viistoista.
Suomi tukee sotivaa Venäjääkin monin tavoin edelleen. Suomi tyrkkää kehitysapuna tupakkarahaa Kirgisiaan ja Etiopiaan rakennellaan sääasemia. Siitä kiitollisna etiopialaiset sotii Venäjän riveissä Ukrainaa vastaan.
Kaikki valtion ja kuntien hankkeet ylihinnoitellaan rajusti, joka varmistaa jättimäiset korruptit. Kikkana on myös jättää sopimuksissa mainitsematta muutamia isoja kulueriä ja jättää ne siten hinnoittelematta. Urakan saanut yritys sitten paukauttaa niistä miljoonakatteet.
Minun laskelma oli mukana Turun sillan romahtamisen korjauksen aikaan erään yrityksen tarjouksen muodossa. Kauppaa eivät saaneet, koska ei ole poliittisia kontakteja Turkuun.
Laskelma oli laadittu tarkkaan yhdessä ammattimaisten sillanrakentajien ja inssien arvion mukaan. Tarjous oli 5,5 miljoonaa euroa halvempi, kuin urakan saaneella firmalla. Ei kauppoja. Joku veti miljoonat Turun kaupungilta välistä.
Noita esimerkkejä minulla on valtavasti eri tarjouskilpailuista. Jos hankintamiehellä tai teknisen viraston rakennuspuolen päälliköllä on luottamus ja valtaa, niin hän ei edes vilkaise muiden kuin kaverinsa tarjousta.
On korrupti liikkunut toiseenkin suuntaan. Olen ollut VIP- tason matkoilla käyttämättä euroakaan omaa rahaa ja kerran sain 200 tuhatta euroa ylimääräistä kunnan projektista, kun heitin siitä pari tonnia kunnan rakennuspuolen hankintapäällikölle.
Suomessa ei tapahdu mitään ilman korruptia. Jos et lähde mukaan siihen, saat tehdä työtä työn ilosta, sillä mitään siitä ei viivan alle jää ilman korruptia.
Poliittinen systeemi myös on umpimätä. Eduskunnasta liki jokainen istuu isojen yhtiöiden hallituksissa tai luottamustoimissa junailemassa itselleen bonuksia ja lahjuksia. Soini sika muun muassa on S-ryhmän hallituksessa ja monet muut.
Helsingin kaupunginvaltuusto (ihan vaan esimerkkinä) ovat myyneet perseensä energiabisnekselle sekä pakolaisbisnekselle. Entiset kaupunginjohtajat ja pormestarit ovat tehneet miljoonia muutamassa vuodessa, ja yksi vasemmiston sankari maalailee junatunneleita kännissä juhannuksena....
Suomi on läpimätä maa ja korruptiin ja hyväveliverkostoihin ei puututa. Thaimaassa puututaan ja siivoillaan aika ajoin koko pöytä, joka pitäisi tehdä Suomessakin.
Venäläiset naiset on ihastuttavia kaunottaria ja tietävät mistä miehet tykkää. Vastakohta Suomen kylmille nalkuttaville lihaville kalkkunoille.
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Russakoilla ja Thaikuilla on muutenkin paljon yhteistä, vaaleilla ei tee mitään äänestämisellä ole mitään väliä kuka vaalit voittaa mikään ei muutu koskaan, rikkaat on rikkaita ja köyhät on köyhiä... Rikkaat pohjoismaat ovat hoitaneet asiansa varsin paljon paremmin kuin nämä
kehitysmaat.Mikä sinua oikein pidättelee Thaimaassa? Se hörökorvainen lautako joka asuu eri osoitteessa vaiko se ettei rahasi riitä Suomessa elämiseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen täysin erimieltä Thaimaan kohdalla. Thaimaassa sotilasjuntta otti aikoinaan vallan juurikin siksi, että korrupti rehotti hallinnossa.
Korrupti ottaa vallan jokaisessa hallintomuodossa ajan kanssa. Lähes jokainen valtaapitävä korruptoituu. Siksi heidät olisi hyvä vaihtaa muutaman vuoden välein koko poppoo.
Suomi on korruptoitunut valtavasti unioniin liittymisen jälkeen. Mepit on suojatyöpaikoissa ja heillä ei ole mitään sananvaltaa mihinkään. Nimi paperiin vaan ja bisnes- luokassa lennellään sitten pitkin maailmaa veronmaksajain rahoilla.
Stubb-Katainen kaksikko makseli Iso-Britannian ja Saksan EU- rästejä Suomen kukkarosta 2,5 miljardin verran, tekivät kaikenlaista muutakin pahaa ja saivat komeat palkkiovirat lopuksi elämäänsä.
Marinin hallitusta vietiin Saksan ja USA:n johdolla kuin kuoriämpäriä. Nimi paperiin ja kimppaselfiet. Miljardi sulle ja miljardi tolla ja Saksalle kahdeksan ja Jenkeille viistoista.
Suomi tukee sotivaa Venäjääkin monin tavoin edelleen. Suomi tyrkkää kehitysapuna tupakkarahaa Kirgisiaan ja Etiopiaan rakennellaan sääasemia. Siitä kiitollisna etiopialaiset sotii Venäjän riveissä Ukrainaa vastaan.
Kaikki valtion ja kuntien hankkeet ylihinnoitellaan rajusti, joka varmistaa jättimäiset korruptit. Kikkana on myös jättää sopimuksissa mainitsematta muutamia isoja kulueriä ja jättää ne siten hinnoittelematta. Urakan saanut yritys sitten paukauttaa niistä miljoonakatteet.
Minun laskelma oli mukana Turun sillan romahtamisen korjauksen aikaan erään yrityksen tarjouksen muodossa. Kauppaa eivät saaneet, koska ei ole poliittisia kontakteja Turkuun.
Laskelma oli laadittu tarkkaan yhdessä ammattimaisten sillanrakentajien ja inssien arvion mukaan. Tarjous oli 5,5 miljoonaa euroa halvempi, kuin urakan saaneella firmalla. Ei kauppoja. Joku veti miljoonat Turun kaupungilta välistä.
Noita esimerkkejä minulla on valtavasti eri tarjouskilpailuista. Jos hankintamiehellä tai teknisen viraston rakennuspuolen päälliköllä on luottamus ja valtaa, niin hän ei edes vilkaise muiden kuin kaverinsa tarjousta.
On korrupti liikkunut toiseenkin suuntaan. Olen ollut VIP- tason matkoilla käyttämättä euroakaan omaa rahaa ja kerran sain 200 tuhatta euroa ylimääräistä kunnan projektista, kun heitin siitä pari tonnia kunnan rakennuspuolen hankintapäällikölle.
Suomessa ei tapahdu mitään ilman korruptia. Jos et lähde mukaan siihen, saat tehdä työtä työn ilosta, sillä mitään siitä ei viivan alle jää ilman korruptia.
Poliittinen systeemi myös on umpimätä. Eduskunnasta liki jokainen istuu isojen yhtiöiden hallituksissa tai luottamustoimissa junailemassa itselleen bonuksia ja lahjuksia. Soini sika muun muassa on S-ryhmän hallituksessa ja monet muut.
Helsingin kaupunginvaltuusto (ihan vaan esimerkkinä) ovat myyneet perseensä energiabisnekselle sekä pakolaisbisnekselle. Entiset kaupunginjohtajat ja pormestarit ovat tehneet miljoonia muutamassa vuodessa, ja yksi vasemmiston sankari maalailee junatunneleita kännissä juhannuksena....
Suomi on läpimätä maa ja korruptiin ja hyväveliverkostoihin ei puututa. Thaimaassa puututaan ja siivoillaan aika ajoin koko pöytä, joka pitäisi tehdä Suomessakin.
Venäläiset naiset on ihastuttavia kaunottaria ja tietävät mistä miehet tykkää. Vastakohta Suomen kylmille nalkuttaville lihaville kalkkunoille.
2010Ja nytkö ei korruptio, enää thaimaassa rehota... ettei oltaisi menty vain ojasta alikkoon.
- Anonyymi
Tyhmyys näkyy joka päivä ja joka paikassa.
Ei sitä peitä ylimielisellä käytöksellä. - Anonyymi
Joko Senssu on saannu?
- Anonyymi
äiteeltään 1960 luvulla
- Anonyymi
Malaria hyttysiä on päästetty rannalle!🤭
- Anonyymi
2010 on oikeassa ja kirjoittaa hyvin korruptiosta.
Pitää vaan vaihtaa "Thaimaa" ja "Suomi" keskenään,,,,,
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k542409Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖281759Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt701434Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me2381320- 1191154
Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.13990Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu11963vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos23948- 68933
- 59856