HIPPO-KISAT

Hipolle kysymys, miten meni niinku omasta mielestä, kun kaikkein pienimmät jäivät ilman mitallia ? 😥

Muutenkin kesäkisat menneet pienten osalta massatapahtumaksi, juoksutetaan nimettömänä laumana .
101370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kaikille pienille kuuluu palkinto

Äänestä
  • Ainahan niitä hippokisoja on ollut.

    Äänestä

Pienet lapset on laitettu juoksemaan erikseen "nimettömänä laumana" sen vuoksi, että aiempina vuosina nuorimmissa sarjoissa osa lapsista on ollut vaipat päällä äidin käsipuolessa itkien juoksemassa. Näin pienelle lapselle luulisi olevan tärkeintä se että pääsee juoksemaan kuten isommat lapset, taaperon motiivi juosta on tuskin mitalin saaminen.
Kisoissa on muutenkin ollut liian vähän toimitsijoita, kun aikuiset ihmiset eivät halua osallistua yhteisen tapahtuman järjestämiseen, vaan käyttävät energiansa mieluummin siihen valittamiseen. Viime vuodet kisoja on ollut järjestämässä pari henkilöä, joita tällainen jatkuva asioista valittaminen tuskin innostaa jatkamaan.
AP voisi ottaa samanhenkiset kaverinsa mukaan ja järjestää sellaiset lasten yleisurheilukisat joissa kellekään ei jää paha mieli, ei edes curling-vanhemmille.

Äänestä
  • Curling-vanhemmat on nimitys, jota käytetään vanhemmista, jotka pyrkivät poistamaan esteet ja vaikeudet lastensa tieltä, palvelevat heitä, täyttävät kaikki toiveet ja haluavat suojella heitä pettymyksiltä.
    Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Curling-vanhemmat

    Äänestä

Totta on ainakin se, että pieniä pitäisi innostaa liikkumaan. Jos kyseinen tapahtuma innostaa edes yhtä pienokaista, niin se on paikkansa ansainnut.

Äänestä

Kylläpä ap:ltä pääs melkoinen aivopiuru. Homma kinni toimitjoista, parhaimillaan 2viaan juoksua kuvaamassa vanhemmat ja isovanhemmat mutta kukaan ei jouda ajanottajaksi tms toimitsijaksi. Nytkin Juha joutui lähes puolituntia kuuluttaan että homma kiinn toimitsijoista, ja ihan minimi miehitys saatiin, onneks muutama aikuinen pääs kaveriks heti ku oli saanu huolettavansa liikeelle. Jos niiden pienten tulokset halutaan lehteen nii ei muuta ku kello käteen ottaan tuloksia. Talkoilla nämä kisat vedetään. Iso kiitos! näille jotka viihtii kisoja pyörittää

Äänestä

Op-ryhmä tekee niin huonoa tulosta, ettei heillä ole vara kaikille osallistujille ostaa mitaleita, silläkin rahalla voidaan maksaa isoille johtajille bonuksia, että jaksavat suunnitella pankkipalveluiden supistamista, ja vielä olemassa olevien palveluiden entistä suurempaa rahastamista asiakkailta?

Äänestä

OP stä homma ei kiinni vaan niistä toimitsijoista

Äänestä
  • Pienokaiset osaa kyllä juosta ja leikkiä ilman osuuspankin ja vanhempien kiritystä!
    Asiakkai vain hamutaan .
    Lasten käyttöä mainonnassa jopa lait rajottaa.

    Hippo.Äläkää ny aikuset ihimiset.

    Äänestä

Lehdessä oli hyvä juttu hippo-kisoista. Lisää näitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hipolle kysymys, miten meni niinku omasta mielestä, kun kaikkein pienimmät jäivät ilman mitallia ? 😥

Muutenkin kesäkisat menneet pienten osalta massatapahtumaksi, juoksutetaan nimettömänä laumana .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu