Varmaan olette kuulleet puhuttavan hulluista, jotka ovat seinähulluja sanan varsinaisessa merkitykse

Enhän minä ajattele että minä sen takia menisin autokouluun, että laittaisin auton ja akkaa riitakappaleeksi itselleni, minä vain mietin miten tulisin toimeen ilman kumpaakin. Kummassakin tapauksessa joutuu rassaamaan ja vielä yötöihin pakanan kanssa ja joutuu hankkimaan niin leveän sängyn jossa viedään koko huonetila kerralla. Vain yhden ison sängyn ja akan vuoksi, on suorastaan tuhlaamista. Kyllä menin oikeaan paikkaan, nyt se on tuossa tangolla istumassa. Nimittäin hyvin rauhallisen näköinen Rauha-tyttö sieltä lähes Venäjän rajalta, tänne Mossella tuotuna veljensä toimesta miesmetsälle. Sitä kun minä aina melkein olen joutunut yksin kulkemaan naismetsällä niin tässähän ollaan niin kuin tasapelin puolella näillä nais mehtyymatkoilla. Tyttö ja minä miehen puoli. Kysyä vain aina sopii koska minusta tulee oikein koko mies vai jäänkö vain tälle puoliskoasteelle miettimään. Startti pääsi tapahtumaan, kukaan ei enää kerinyt olemaan esteenä. Vain hämärä oli meidän seurana, yksin kahden avaran taivaan alla pimeän siivin ja turvin kukaan ei nähnytkään. Meille kahdelle oli pimeä kuin luotu, meitä varten oli tuo ilta ja sen tuoma hämäryys. Vain valkoiset viivat erottuvat, kertovat että olemme tien päällä, valot pyörässä kun eivät luonnollisestikaan toimi kun ei ole minkään valtakunnan valonluojaa etu- eikä takaosassakaan. Muutama auto aina mennä vohahtaa lähietäisyydestämme, josta meille ei ole mitään haittaa. Meillä sentään on kissansilmä takalikasuojassa pyörässä ja polkimet ovat myös jollakin heijastusmateriaalilla käsitelty, laittaa näkeviksi takaa tuleville automiehille ja naisille. Hyvin meidät koko ajan huomattiin, ei yön aikana yhtään läheltä pitänyttä tilannetta syntynyt. Uusi kenties tuleva rakkaus istuu juuri tuossa kypsymässä, mahtaako se ajatella samoin kuin minäkin? Tämä yö on sitten meidän, kunhan päästäisiin ensin täältä tien päältä kamariin asti, vielä on kotvan aikaa mennä matkassa kunnes olemme perille päässyt saman peiton alle. Olipa menoa taas kerrakseen, kun tultiin sen tien päähän mistä me jouduttiin kärrytiellä etsimään mistä olisi parasta kulkea. Käsikopelolle ei sentään mentynä, hämärä oli entisestään tiivistynyt pimeän puolelle. Metsä on aavemainen, vain linjan aukko näkyy ylöspäin katsottuna erottuvan taivaan sinessä, kun on tähtien yö, vaikka ei kuu luo parempaa valoa, päivän valosta puhumattakaan sillä kertaa, kun olimme tekemässä matkaa kohti korpitietä yli soiden, rämeiden, sinne metsäkotiini joka on järven rannalla. Maailman parhaat paikat sijaitsevat juuri järven rannoilla, ei missään muualla. Kaupunki suuri tai pieni tai kirkkokylän taaja ei voi voittaa paikkaa jonne me nyt olemme menossa. Me menemme edelleen paikkaan, joka on maailman paras paikka. Jos vain joku vaivaa näkee, tulee hänkin meidän jäljessä katsomaan mihin ihmeen paikkaan me olemme menossa tämän rohkean tytön kanssa, ja vieläpä pimeä on meidät lumonnut matkamme aikana, kuin ei olisi tiedetty matkamme tarkoitusta. Me vain sen tiesimme, kukaan muu ei, näin se oli meille sanottu jälkeenpäin toisaalta. Meillä oli pahin takanapäin ja edessäkö pelkkää hyvää. Kenpäs tietäisi missä tarkoituksessa. Nyt olemme täällä vihdoin, jo harmaa talo tuossa toisella puolella kuin muistuttamassa minua siitä että olen joskus ollut sielläkin kuin kotonani. Meillä on revityn näköinen ovenpieli, kuin että aina joku olisi sinne mennyt aivan oikeasti pahat mielessä ja aikomus tehdä talo välillä asumiskelvottomaksi, kuten joskus sain omallakin kohdallani kokea. Eemeli-setäni teki ruman tempun minulle kerran. Oli kertonut paikallispoliisille että minä olisin muka ollut käymässä kotona ja aiheuttanut kaikki ne jäljet mitä sisälle oli aikaan saatuna, jopa räjähteitä tutkimuksen yhteydessä olisi muka oltuna käytetty, ovet riekaleina lukkojen kohdalta räjäytettynä. Sinne me nyt olemme menossa tämän uuden kanssa, aivan uusi löytö. Me olemme tehneet löytöjä ennenkin, kuka minkinlaisia, minä vain nyt tällä kertaa naislöydön josta aloitan uuden kerronnan teille koska henkilökuvaukset ovat minun mieleeni aina olleet. Me istumme pitkällä pirtin penkillä, kuin aavetta etsien, ei muuta valoa kuin kynttilänvalo yön hämäryydessä. Tuikki valoa pienikin valo isossa pirtissä, olin nyt romantikko. Kuinka minä kehtaankin pyytää naispuolisia matkaani, kun minulla tuo tarjoilupuoli on kovin köyhää, sanopa se. Köyhän näköinen on Seppäsen kodin yleisilme, voinko edes kahvia laittaa jo tulelle vieraalleni, just ja just se käynee. Tuusan pohjalta vielä sen verran löytyi kuin löytyikin, mutta entä sitten aamun kahvien aikana, mitä meillä sitten on suuhun laitettavaa, lähes tyhjä tuusa jo yöllä. On kai nyt sentään keväytyneitä muikkuja isossa laatikossa, niistä ne ovat tytöt tykänneet ennenkin poikametsällä käydessä.