missä vikaa ?

Olin ihastunut erääseen tyttöön ja oltiin hiton hyviä kavereita mutta sitten tuli tlanne että oli pakko kertoa tunteista hänelle ! mutta hänestä ei ole enää kuulunut sen jälkeen ja kuulin hänellä on toinen kaveri näinköhän tarinamme päättyi ?
5762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tyttö on ollut hyvä kaverisi, joten miksei hän muka pitäisi SINUSTA? Eihän kukaan ole kenenkään kanssa huvikseen tekemisissä, ellei sitten pitäisi toisesta. Te olette aikaisemmin toistenne kanssa tekemisissä, eli tunnette jo toisianne, mikä on LOISTAVA aloitus seurustelusuhteelle!
Tämän parempaan aloitusta ei voisi olla. Ensiksi kavereita, jolloin opitaan ymmärtämään toista, sitten tulee rakkaus kuvioon. Olet kiintynyt häneen, sen voisin kuvitella. Äläkä missään nimessä päästä tunteistasi irti! Todellinen syy on siinä, ettet (varmaankaan?) pysty siihen... Kukaan ei pystyisi, jos olisi kauan tutustunut ja sitten yhtäkkiä ihastuisi. Se on paljon voimakkaampaa se tunne silloin.
Okei... jaarittelenpa turhia. Itse asiaan. Luulen siis, että tyttö pelästyi tunnustustasi. Ainakin se on hänen jollain tapaa vaikuttanut. Ei kai muuten piileskelisi? Ja luulen, että se on positiivisessa mielessä vaikuttanut, eikä negat.

Äänestä
  • kirjoitusvirheistä. Kirjoitan vauhdilla :)

    Äänestä

jos on ystävyyssuhteessa tytön kanssa, on siitä usein hankalaa edetä rakkaussuhteeseen. tyttöihin tuntuu toimiva paremmin lähestymistapa, jossa on flirtiä ja tunnetta jo alusta lähtien.

joku tyyppi on analysoinut kuviota tarkemminkin, vilkaise niin sanottua "tikapuuteoriaa":

http://www.intellectualwhores.com/masterladder.html

Äänestä
  • ...minä ainakin ihastun miehiin ensin ystävystymällä ja sitten vasta rakastumalla.

    Äänestä

kiitti nyt kuitenkin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vain kirjoitti:

Olin ihastunut erääseen tyttöön ja oltiin hiton hyviä kavereita mutta sitten tuli tlanne että oli pakko kertoa tunteista hänelle ! mutta hänestä ei ole enää kuulunut sen jälkeen ja kuulin hänellä on toinen kaveri näinköhän tarinamme päättyi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu