Niinkuin taivaanrantaa kaipaa päivän pitkospuihin uppoava aurinko. Viimeisillä säteillään se hipaisee pehmeäkulmaisten puiden oksistoja, kuten minä ajatuksissani häntä. Hitaasti hiipivät uneliaat varjot metsän suojista hänen kuvansa läpi. Se kelluu tajuntani virrassa suuntaan, toiseen. Vihreä pyyhkiytyy hiljaa pimeän tieltä pois, kuten toive hänen näkemisestään. Hänen äänensä soittaa muistojen kuparisia kelloja, jotka kaikuvat tunteideni kallioilla. Niiden rosoiseen pintaan painan käteni suljetuin silmin, ja tunnen hänen katseensa ääriviivoissani, jotka hiipuvat aaltojen syliin. Unohduksen avaimen kadotin ajan hiekkaan, ja siksi hän täyttää mieleni kuin kevät katujen reunat. Odotan sitä hetkeä kun silmäni koskettavat häntä vaietusta tulesta palaen, odotan kuin naakka sateessa, yksinäisyyden luostarin tornia vartioiden.
Jep, kaipaan häntä
Anonyymi-ap
25886
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
"pehmeäkulmaisten puiden oksistoja"
🤣🤣
Vaikea oli nimenomaan se kuvaus, bravo. Ihan kaikkea ei tarvitse adjektiiviryöpyllä kuvailla, vaan sitä saa jättää jotain myös lukijan kuviteltavaksikin. Ihan vinkkinä sulle sinne "sivuun".
No vittuako tulet naureskelemaan muiden teksteille?! Ei ollut minun teksti, ja ihan vitun sama uskotko vai et.
Kannattaa myös noita aikamuotoja vielä vähän mietiskellä lisää. Tai vähän enemmänkin. Joo, sovitaan että ei ollut sun, niin päästään tästä kiukusta irti.
Sellaiset menkkaraivot sieltä!
Ei, tähän vastannut ei tosiaan ole ap. Joten hänen tuskin tarvitsee aikamuotoja mietiskellä. Sinä puolestaan voit täysin vapaasti kirjoittaa paremman tekstin kuin minä. Yritä suhtautua tekstiini vaikka vähän niinkuin atonaaliseen sävellykseen. Jossa halusin käyttää adjektiiveja. T. Ap.
No totta kai, kyllä suuri taiteilijuus nyt muista poikkeaa, täytyyhän shen, thiethenkhin. Jos ei tiedä mitä tekee, niin kutsuu sitä aina sitä mukaa enemmän abstraktiksi tekeleeksi. Myy kuin häkä. Tai siis ei myy, mutta on ainakin olemassa.
Minulla ei ole tarvetta olla suuri taiteilija. Eikä myydä tekeleitäni kenellekään. Olin tänään tekemisissä ihmisen kanssa jota kaipaan, ja halusin purkaa kaipaukseni johonkin. Sinun ei ole mikään pakko lukea näitä, jos tyylini ei miellytä. Minä en kuitenkaan lakkaa kirjoittamasta siksi, että juuri sinä et jostain pidä. Tämä on ikävä-palsta. Täällä saa purkaa ikävöintiään. Sanoin että halusin käyttää adjektiiveja. Jos haluan omissa teksteissäni käyttää adjektiiveja, sen ei pitäisi olla sinun ongelmasi. Tekstini ei ole abstraktia taidetta vaan teksti kaipauksesta. Mutta rakenteeltaan se muistuttaa enemmän atonaalista kuin perinteistä sävellystä. Se oli metafora. Sanoin että voit ajatella tekstini siten, jos sen olemassaolo sinua niin paljon häiritsee. Kirjoita oma ja parempi omaan aloitukseesi. Ap.
Kaunista :)
Kaipaat Intiaan
Intiassa on hienostunut ruokakulttuuri https://www.youtube.com/watch?v=GMMvkZNMEmA
Voi olla että kaipaus sinne
Hienostunutta sanojen käyttöä.
Jep, haluaako sua lie takaisin kun uusi mies on jo kierroksessa pitkospuita kävellen onnellisena sinusta eroon päästyään kuten halusi erota.
Kirjoituksesi minusta ei osunut kohdilleen. En halua kenenkään luo takaisin jne. Ap.
Haista paska.
Yötähden kaukana tuikkiva hehku hän on minulle. Otan sormiini kaipauksen terälehdet. Ne painavat ihoni karttaan jäljet hetkistä hänen kanssaan. Niitä jälkiä pitkin pääsen unen syvyyteen, sen unen joka öisin minua pakenee. Se tuo hänet lähelleni kuin kasteinen korsi painautuu toiseen autereisella niityllä. Päivänvalossa käsivarren mitta on kaipuuni kyynelten pituinen. Mitä lähempänä hän on, sitä levottomammin takovat nupuillaan olevat sanat rintaani. Sanotuksi saan vain tavanomaisia: kuin kellertäviä, revittyjä kirjeenpalasia yöpöydällä.
Yön laulu vaimenee aamua kohti. Niinkuin hänen seurassaan vaikenen, vaikka olen kaipauksen kiviä täynnä ja pinnassani näkyy jo halkeamia. Niistä halkeamista tarttuu sarastus otteellaan. Se ote on raudanluja, ja muistuttaa minua realiteeteista. Hän on vain ystävällinen. Silti etsin merkityksiä kaikesta mitä hän sanoo. Tai luon niitä itse kuin juuri piirtämään oppinut viisivuotias paperinsa äärellä. Haluan eksyä häneen, ja unohtaa kaiken muun. Se kaikki muu pyörittää minua kuin karuselli. Voin pahoin sen vauhdista, mutta pysähtyminen on mahdotonta. Paitsi sillä hetkellä kun hän katsoo minuun, silloin säröillä oleva maailmani pysähtyy, ja löydän maailman tuuliin kadonneet palaset uudelleen.
Hugs
En ikinä unohda sitä tunnetta, mikä välittyi kun halasit. Vaikka olit vihainen ja et tullut kuulluksi haluamallasi tavalla. En ymmärtänyt, mutta tunsin 🌱
Ps:97:1-2🙃
Hän avaa silmänsä aamuun lokin siipien mitan päässä. Seison katsellen varhaisia vaeltavia pilviä, ja näen niissä hänen piirteitään. Olen ikävän halkomina osina, olen hiekkainen tie, päivän polttama lyhyeksi leikattu nurmi, janoiset kukat tyhjässä maljakossa. Kaipaan häntä kuin sadetta. Kaukaa kuuluu maailman metallisten rattaiden sointi. Uneni pakenee pelästyneen peuran tavoin, silmissään lähestyvä ukkosmyrsky. Salamaniskuja ovat päivät ilman hänen läheisyyttään, pitkäksi venyy ikävän lanka. Siitä kehrään sanoja sanottavaksi hänelle, vain purkaakseni ne kielen poimuissa hetkeä ennen lausumista.
Kertoisitko kaipaamastasi ihmisestä?
Mitä pitäisi kertoa?
Hän on 40+, älykäs ja mukava.