Olen vähän päällä kolmekymppinen pk-seudulla asuva mies, yksinäinen ja masentunut. Kaikki oikeastaan lähti liikkeelle siitä kun ylivelkaannuin muutama vuosi sitten. Sain hyväpalkkaisen duunin ja tuli sitten elettyäkin vähän yli varojen. Kun sitten yllättäen tuli opintotukien takaisinmaksua ja yllätysmätkyt, talouteni romahti ja laskut yms. menivät ulosottoon. Ajattelin kuitenkin että tämä nyt on elämää ja omasta tyhmyydestä sakotetaan. Onneksi minulla ei ollut asuntolainaa.
Töissä alkoi olla kiirettä yhä enemmän ja vaikka pärjäsin siinä hyvin, piti kitkutella pienellä summalla rahaa kuukaudessa ulosoton jälkeen. Parisuhteeni kariutui vuosi sitten ja pian sen jälkeen toinen vanhemmistani kuoli. Siinä vaiheessa alkoi jo tuntua siltä, että en enää jaksa. Jäin kuukauden sairaslomalle, mikä oli surutyön kannalta ihan hyvä asia.
Kun sitten palasin töihin, sama stressihelvetti jatkui ja työ alkoi maistua enemmän ja enemmän puulta. Kun tulin töistä kotiin, eteisessä odotti laskuja joita en jaksanut avata. Viikonloppuisin en jaksanut tavata kavereitani, koska minua ei huvittanut pitää hauskaa. Oma olo kun tuntui niin paskalta monesta syystä ja kaverit taas kertoivat mitä ovat taas ostelleet ja missä matkustelleet. Töihin sentään jaksoin yleensä mennä ja itseasiassa kaikesta tympeydestä huolimatta työ edes jollain tavalla piti minut kasassa.
Eräänä viime syksyn viikonloppuna sitten kaikki jotenkin löi kerralla kasvoille. Minulta oli jäänyt sähkölasku maksamatta ja perjantaina sähköt yllättäen katkaistiin. Vietin sen viikonlopun yksin pimeässä asunnossani ja mietin, kuinka moni asia elämässäni on pielessä. Velat, ulosotto, yksinäisyys, syyllisyys parisuhteen päättymisestä, pelko siitä etten koskaan enää löydä ketään uutta ihmistä (kuka minut huolisi kun elämä on näin sekaisin??), pelko siitä että toinenkin vanhemmistani kuolee pian... Iski kauhea ahdistus, sydän hakkasi, en voinut nukkua, olin kamalan jännittynyt ja ahdistunut.
Seuraavana maanantaina soitin töihin ja ilmoitin olevani sairas, menin työpaikkalääkärille ja hän ehdotti masennuslääkityksen aloittamista ja kuukauden sairaslomaa sekä psykiatrin tapaamista, jotta asioita voitaisiin pohtia lisää. Suostuin masennuslääkitykseen (Sepram) ja kävin sitten psykiatrilla. Hän ehdotti, että alkaisin käymään MTT:llä ja kirjoitti sinne lähetteen. Sairaslomaa jatkettiin toisen kuukauden verran.
Nyt elettiin sitten jo viime vuoden marraskuuta ja kävin MTT:n psykiatrilla, joka ehdotti Sepramin vaihtoa Ixeliin ja lisäksi sain unilääkettä nukahtamisongelmiin. Tapasin psykologia muutamia kertoja, mutta tuntui siltä että psykologin tapaamiset olivat turhia. Kun vielä Ixelistä sain melkoisia sivuvaikutuksia, päätin omatoimisesti lopettaa koko lääkkeen syömisen. Psykologin tapaamisiin en enää viidennen kerran jälkeen mennyt.
Tuli joulu jonka vietin yksin. Toisaalta alkoi kuitenkin tuntua siltä, että kyllä minä yksinkin pärjään. Päätin ajatella positiivisesti noita rahaongelmajuttuja, että onhan aika monella ihmisellä aika isojakin velkoja ja niitä maksetaan vuositolkulla. Minä ehkä selviytyisin ulosotosta neljässä-viidessä vuodessa, kun kuitenkin palkkani on suhteellisen hyvä. Sairaslomaa oli vuoden loppuun ja ajattelin positiivisesti tulevaa kevättä ja kesää, töihin paluuta ja sen sellaista.
Mutta sitten tammikuussa tuli pommi. Kun tulin vuodenvaihteen jälkeen taas töihin, esimieheni kertoi että minun ja muutaman muun työsuhde tullaan tuotannollisista syistä päättämään. Varsinaisia yt-neuvotteluja ei pidetty. Olin shokissa. Sain siis tammikuussa lopputilin ja kahden kuukauden palkan päälle. Tuntui siltä, että mikään ei enää elämässäni mene hyvin ja tuntui siltä myös ajoittain, että ei olisi mikään menetys jos vaikka kuolisinkin vaikka jossain onnettomuudessa. Onneksi tuollaiset ajatukset väistyivät aika nopeasti.
Onneksi sain itseäni otettua niskasta kiinni että aloitin työnhaun välittömästi. Ongelmana vain on se, että alallani töitä on suhteellisen niukasti tarjolla ja rekrytointiajat ovat melko pitkiä. Niinpä edelleenkin olen työtön ja vaikka olenkin ehdolla pariin firmaan ja juossut haastatteluissa, en vieläkään ole saanut eteeni työsopimusta. Kesälomatkin tulevat ja luulen, että töihin pääsen aikaisintaan elokuussa kiinni.
Nyt tässä on vielä se, että vuokra-asuntoni omistaja haluaa vaihtaa vuokralaisen koska kyllästyi siihen, että vuokra tuli hänen tililleen aina vähän myöhässä talousvaikeuksieni vuoksi. Saan asua asunnossa vielä kuukauden ja sitten on muutettava. Rahaa ei oikein ole, muutto maksaa ja on vuokratakuut jne...
Viimeiset kaksi viikkoa olen valvonut ja nukkunut hyvin epäsäännöllisesti. En ole jaksanut liikkua ulkona vaikka siellä on ollut upeita ilmoja. Rahaa ei ole ostaa keväisiä/kesäisiä vaatteita ja lihoin talvella sen verran ettei mikään oikein sovikaan. En jaksa harrastaa mitään enkä oikein mielelläni liiku ihmisten seurassakaan. Postia en jaksa poimia eteisestä, kännykkään en jaksa vastata ja olo on muutenkin jotenkin haluton.
Tiedän että tämä on edelleen masennusta, mutta en oikein haluaisi taas lääkkeitäkään alkaa syömään. Mua ei kiinnosta ne psykologin sessiot, koska tuntuu siltä että ei siellä minulle itselleni mitään uutta tule. Yritän elää päivä kerrallaan murehtimatta liikaa asioita, mutta toisaalta tulevaisuuden ajatteleminen ahdistaa.
En oikein tiedä, mitä tässä pitäisi nyt tehdä. Tuli vain sellainen fiilis, että halusin purkaa ajatuksiani johonkin ja löysin tämän masennus-palstan... Tiedän, että ratkaisu löytyy minusta itsestäni.
Tässäpä tämä nyt sitten oli... Kommentteja otan mielelläni vastaan.
Töissä alkoi olla kiirettä yhä enemmän ja vaikka pärjäsin siinä hyvin, piti kitkutella pienellä summalla rahaa kuukaudessa ulosoton jälkeen. Parisuhteeni kariutui vuosi sitten ja pian sen jälkeen toinen vanhemmistani kuoli. Siinä vaiheessa alkoi jo tuntua siltä, että en enää jaksa. Jäin kuukauden sairaslomalle, mikä oli surutyön kannalta ihan hyvä asia.
Kun sitten palasin töihin, sama stressihelvetti jatkui ja työ alkoi maistua enemmän ja enemmän puulta. Kun tulin töistä kotiin, eteisessä odotti laskuja joita en jaksanut avata. Viikonloppuisin en jaksanut tavata kavereitani, koska minua ei huvittanut pitää hauskaa. Oma olo kun tuntui niin paskalta monesta syystä ja kaverit taas kertoivat mitä ovat taas ostelleet ja missä matkustelleet. Töihin sentään jaksoin yleensä mennä ja itseasiassa kaikesta tympeydestä huolimatta työ edes jollain tavalla piti minut kasassa.
Eräänä viime syksyn viikonloppuna sitten kaikki jotenkin löi kerralla kasvoille. Minulta oli jäänyt sähkölasku maksamatta ja perjantaina sähköt yllättäen katkaistiin. Vietin sen viikonlopun yksin pimeässä asunnossani ja mietin, kuinka moni asia elämässäni on pielessä. Velat, ulosotto, yksinäisyys, syyllisyys parisuhteen päättymisestä, pelko siitä etten koskaan enää löydä ketään uutta ihmistä (kuka minut huolisi kun elämä on näin sekaisin??), pelko siitä että toinenkin vanhemmistani kuolee pian... Iski kauhea ahdistus, sydän hakkasi, en voinut nukkua, olin kamalan jännittynyt ja ahdistunut.
Seuraavana maanantaina soitin töihin ja ilmoitin olevani sairas, menin työpaikkalääkärille ja hän ehdotti masennuslääkityksen aloittamista ja kuukauden sairaslomaa sekä psykiatrin tapaamista, jotta asioita voitaisiin pohtia lisää. Suostuin masennuslääkitykseen (Sepram) ja kävin sitten psykiatrilla. Hän ehdotti, että alkaisin käymään MTT:llä ja kirjoitti sinne lähetteen. Sairaslomaa jatkettiin toisen kuukauden verran.
Nyt elettiin sitten jo viime vuoden marraskuuta ja kävin MTT:n psykiatrilla, joka ehdotti Sepramin vaihtoa Ixeliin ja lisäksi sain unilääkettä nukahtamisongelmiin. Tapasin psykologia muutamia kertoja, mutta tuntui siltä että psykologin tapaamiset olivat turhia. Kun vielä Ixelistä sain melkoisia sivuvaikutuksia, päätin omatoimisesti lopettaa koko lääkkeen syömisen. Psykologin tapaamisiin en enää viidennen kerran jälkeen mennyt.
Tuli joulu jonka vietin yksin. Toisaalta alkoi kuitenkin tuntua siltä, että kyllä minä yksinkin pärjään. Päätin ajatella positiivisesti noita rahaongelmajuttuja, että onhan aika monella ihmisellä aika isojakin velkoja ja niitä maksetaan vuositolkulla. Minä ehkä selviytyisin ulosotosta neljässä-viidessä vuodessa, kun kuitenkin palkkani on suhteellisen hyvä. Sairaslomaa oli vuoden loppuun ja ajattelin positiivisesti tulevaa kevättä ja kesää, töihin paluuta ja sen sellaista.
Mutta sitten tammikuussa tuli pommi. Kun tulin vuodenvaihteen jälkeen taas töihin, esimieheni kertoi että minun ja muutaman muun työsuhde tullaan tuotannollisista syistä päättämään. Varsinaisia yt-neuvotteluja ei pidetty. Olin shokissa. Sain siis tammikuussa lopputilin ja kahden kuukauden palkan päälle. Tuntui siltä, että mikään ei enää elämässäni mene hyvin ja tuntui siltä myös ajoittain, että ei olisi mikään menetys jos vaikka kuolisinkin vaikka jossain onnettomuudessa. Onneksi tuollaiset ajatukset väistyivät aika nopeasti.
Onneksi sain itseäni otettua niskasta kiinni että aloitin työnhaun välittömästi. Ongelmana vain on se, että alallani töitä on suhteellisen niukasti tarjolla ja rekrytointiajat ovat melko pitkiä. Niinpä edelleenkin olen työtön ja vaikka olenkin ehdolla pariin firmaan ja juossut haastatteluissa, en vieläkään ole saanut eteeni työsopimusta. Kesälomatkin tulevat ja luulen, että töihin pääsen aikaisintaan elokuussa kiinni.
Nyt tässä on vielä se, että vuokra-asuntoni omistaja haluaa vaihtaa vuokralaisen koska kyllästyi siihen, että vuokra tuli hänen tililleen aina vähän myöhässä talousvaikeuksieni vuoksi. Saan asua asunnossa vielä kuukauden ja sitten on muutettava. Rahaa ei oikein ole, muutto maksaa ja on vuokratakuut jne...
Viimeiset kaksi viikkoa olen valvonut ja nukkunut hyvin epäsäännöllisesti. En ole jaksanut liikkua ulkona vaikka siellä on ollut upeita ilmoja. Rahaa ei ole ostaa keväisiä/kesäisiä vaatteita ja lihoin talvella sen verran ettei mikään oikein sovikaan. En jaksa harrastaa mitään enkä oikein mielelläni liiku ihmisten seurassakaan. Postia en jaksa poimia eteisestä, kännykkään en jaksa vastata ja olo on muutenkin jotenkin haluton.
Tiedän että tämä on edelleen masennusta, mutta en oikein haluaisi taas lääkkeitäkään alkaa syömään. Mua ei kiinnosta ne psykologin sessiot, koska tuntuu siltä että ei siellä minulle itselleni mitään uutta tule. Yritän elää päivä kerrallaan murehtimatta liikaa asioita, mutta toisaalta tulevaisuuden ajatteleminen ahdistaa.
En oikein tiedä, mitä tässä pitäisi nyt tehdä. Tuli vain sellainen fiilis, että halusin purkaa ajatuksiani johonkin ja löysin tämän masennus-palstan... Tiedän, että ratkaisu löytyy minusta itsestäni.
Tässäpä tämä nyt sitten oli... Kommentteja otan mielelläni vastaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
aloittaa lääkitys heti, sillä itselläni oli nuorempana paha masennus pari kertaa. Ilman lääkkeitä en tässä olisi...
Kannattaa koittaa eri lääkkeitä. Itselläni testattiin ainakin kolmea erilaista.
Tuohon muuhun hommaan en juuri osaa antaa kommenttia.
Koita neuvotella vaikka pankin kanssa lyhennyksistä, myydä tarpeetonta tavaraa pois, käydä sossussa jutella kämpästä jne...
Lääke hidastaa ongelmien ratkaisemista! Luonto on luonut masennuksen normaaliksi reaktioksi tiettyihin asioihin. Se pakottaa analysoimaan asioita ja kulkemaan kohti ratkaisuja! Lääke häiritsee tätä prosessia. Masennuslääke vaimentaa sukupuoliviettiä ja voi saada luovalla ihmisellä aikaan sairasta persoonallisuuden latistumista!
Mene terapiaan! Etsi kunnon terapeutti. Opit tuomaan asioita alitajunnasta tietoiseen mieleen! Opit vapaata assosiointia ja luovaa ongelmanratkaisua!
Ilman masennuslääkkeitä en olisi tässä nyt, ja se on taivahan tosi asia!!! Masentuneena/uupuneena ei pysty ajattelemaan selkeästi, joten ei kyllä pysty käsittelemäänkään asioista fiksusti. EI KANNATA KOMMENTOIDA, JOS EI TIEDÄ ASIASTA MITÄÄN!!!!!!!
Tämä on mielestäni aivan järjetön kommentti, sillä me ihmiset olemme kaikki erilaisia ja toisella pahaan oloon auttaa eri konstit kuin toisella...
Itsekin olen masennuslääkkeitä syönyt ja voi kuinka monesti olenkaan törmännyt Elle Naturellen kommentin kaltaisiin "viisauksiin". Itselläni kuitenkin lääkkeistä oli suunnattoman suuri apu, kun oikea lääke ja oikean kokoinen asnnostus löytyi.
Ja täytyy todeta, että itselläni taas psykoterapia ei tuonut niin suurta apua kuin lääkitys. Tosin en ole tutustunut erilaisiin terapeutteihin, ainoastaan kotikuntani psyk. poliklinikan psykologiin ja psykiatriinn.
Toivon, että alkuperäinen kirjoittaja ei ota Ellen kommenttia kovin vakavasti, vaan harkitsee tosissaan mahdollisuutta aloittaa mielialalääkitys uudelleen.
Toivotan kaikkea hyvää ja pidän peukkuja, että asiat alkavat selvitä! Voimia!
kirjoittaa tuollaista sontaa julkiselle palstalle?!
aika paikkakuntasi velkaneuvojalle ja käy keskustelemassa siellä...
Tilanne ei yleensä ole niin huono kuin miltä sinusta nyt tuntuu.Kaikkiin asioihin on aina ratkaisu, raha/vuokratakuu ongelmista saat tietoa yllä mainitusta paikasta.
He näkevät asian eri näkökulmasta kuin sinä ja osaavat auttaa...jatka kuitenkin lääkkeiden käyttöä ja puhu lääkärisi kanssa.
Kaikesta selviää kun tekee yhden asian kerrallaan.
Terv.saman läpikäynyt mies...
olet sinäkin kokenut takaiskuja.
Jospa minulla olisi viisastenkivi, josta ottaisin sinulle neuvoja, mutta kun ei ole.
Kuitenkin olen sitä mieltä, että jos sinulla on masennus päällä, niin olisi hyvä syödä masennuslääkkeitä. Kyllä ne auttavat tasapainoon pääsemistä. Sen sijaan psykologin kanssa tarinoinnista ja sen tilannetta parantavasta vaikutuksesta olen samaa mieltä kanssasi.
Tuo velkaneuvojan luona käynti, josta yksi kirjoittaja puhui tässä ketjussa, saattaisi kannattaa. Samoin, jos jaksat liikkua ja ulkoilla, niin se on myöskin terapiaa masentuneelle mielelle, koska liikunta synnyttää hyvänolon hormooneja kehossa.
Toivon, että saat elämäsi tasapainoon ja saat myöskin uuden työpaikan, jonka tehtävien määrä ja vaatimustaso vastaa silloista olotilaasi.
Hyvää kesää!
..Mikäli et halua käyttää lääkärin määräämiä lääkkeitä, niin olisitko valmis kokeilemaan luontaislääkkeitä? Apteekista saa nukahtamiseen esim.valerianaa ja masennukseen on mäkikuisma-valmisteita ym. Ja ne myös tehoavat.
Aivan liian vähän ihmiset tietävät näistä luonnon vaihtoehdoista.
Niitä saa vain apteekista tiskin takaa, joten eivät ole mitää huuhaa tuotteita.
Kokeile niitä, ei se ota jos ei annakaan.
Sinähän olet todellisissa ongelmissa. Sossun kautta ja velkajärjestelyn kautta saat raha-asiasi kuntoon. Älä syytä itseäsi mistään enää, shit happens. Too often.
Jos olet todella kiinnostunut töistäsi ja ne pitää sinut elämässä kiinni, hae vain töitä tai sitten sairaslomaa. Sossun pitäisi hoitaa siihen asti, että pärjäät, kaikki muu. Hitsi, hae vaikka psykiatriselle osastolle Lapinlahteen tai Hesperiaan jos kantti kestää. Varmasti viranomaiset uskovat. Itse tiedän tapauksen, että vaimo pisti miehen kävelemään, eikä tälle ollut muuta paikkaa mennä kuin psykiatrinen osasto että se siitä naisten empaattisuudesta...
Älä luovuta koita jaksaa!
...tuota velkaneuvontaa suosittelisin minäkin, vaikka se voimia varmasti kysyykin.
Itse olen tässä vähän masentuneena itkeskellyt, kun jo luvattu työharjoittelupaikka menikin toiselle hakijalle... Samalla menetin 200 e vuokravakuusmaksua kun en saakaan hakemaani asuntoa ilman todistusta työharjoittelusta (opiskelija-asunto). Mutta tämä on niin pientä sinun ongelmiisi verrattuna. En osaa edes kuvitella miltä tuntuu, kun tämäkin pieni jo pistää mielen matalaksi...
Minusta ei ole sinulle kyllä mitään apua, mutta halusin vaan sanoa, että empatiani ovat puolellasi. En tiedä auttaako tieto siitä, että joku tuiki tuntematon toivoo täällä sinulle hyvää, mutta ei kai siitä haittaakaan ole...
Kun oma mieleni on maassa ja asiat epäjärjestyksessä, toivoisin jonkun ihmisen pöllähtävän jostain, lohduttavan ja pistävän asiat kuntoon. Sellaista vaan ei tapahdu... Toinen vaihtoehto olisi pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä vaikka Kiinaan ja jättää kaikki sotkut taakseen. Mutta millä rahalla:) kun ei töitäkään ole... No, pitää vain ajatella, että 10:n vuoden kuluttua kaikki tämänhetkinen on historiaa ja sitten tätäkin voi ajatella mahdollisuutena kasvaa... Meneekö lässytykseksi? No, jos se auttaa niin mikäs siinä sitten.
Koitahan kestää, vaikea muutakaan tässä nyt sanoa:)
voih sua reppanata...kyl oot kokenut paljon...ei mikään jymy uutinen tuo sun työ suhteen loppuminen...
sun vaan pitäs jolle kii puhuu...liiku ulkona ja tapaa kavereitas jos vaan tuntuu siltä ettet pysty olee yksin...
et saa olla yskin oo ihmisten ilmoilla ja ajattele posiitiivisesti vaikka se tuntus vaikealta nyt mut huomaat sitten myöhemmin että kannatii ajatella positiivisesti
mä hän oon 21 ja mulla oli masennusta kolme vuotta mut kävin juttelemassa ja ne lääkärit totes että mulla on keskivaiheen masennus jonka voi korjata lääkkeillä mut mä päätin etten syö mitään lääkkeitä vaikka se aluks tuntu ettei mikään mee hyvin...nyt tuntuu kyl ihan hyvältä kun oon uskaltanut puhuu ja uskaltanut olla ihmisten ilmoilla...oon ajatellut että kyl tää tästä kun luontan vaan ihteeni ja omaan kultaani ja perheen tukeen vaikka oon tehnyt virheitä mut oon opinut ettei kannata elmää heittää olan yli turhan takii...vaikka se tuntuu joskus aika paskalle...mut yritä selvitä tilanteestasi yli...kyl sä selviit viel
lupaan sen