eli...olen ihastunut mieheni hyvän ystävän tyttökaverin veljeen! olen yrittänyt unohtaa hänet, mutta en saa häntä mielestäni, koska hän tulee uniinikin. olen ajatellut häntä jo pitkään. tunne saattaa olla molemminpuoleista....aah...elämä on vaikeaa.
ihastunut
"väärään" mieheen
5884
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mietin samoja asioita kuin sinä. Olen ihastunut mieheni kaveriin. Ensin luulin että ihastuminen on jotain omaa päätelmääni, mutta se vaan jatkuu ja jatkuu. Olen nyt jo ollut ihastunut n. 8 kuukautta tähän mieheen.
En tiedä mitä tekisin. Olen sitä kysellyt yhdeltä jos toiselta kierrellen, mutta vastaukset ovat olleet laidasta laitaan. Yksi ehdotti avioeroa, toinen sanoi, että voi olla pelkkää ihastumista.
Minun tapaus on kuitenkin sikäli erilainen kuin sinun, että en usko, että tällä ihastuksella on tunteita minua kohtaan. On kuitenkin sen verran lojaali miestäni kohtaan, että en usko hänen rakastuvan kaverinsa muijaan. En kuitenkaan tiedä hänen tunteistaan mitään, koska mies hyvin ujonpuoleista sorttia.
Olen kuitenkin kelaillut asiaa, koska lähes päivittäin näen tämän ihastuksen ja moikkailen ja juttelen muutenkin hänen kanssaan, koska hän on mieheni kaveri, mutta ahdistaa jo olla hänen lähellään. Jutellaan siis ihan normaaleita asioita tämän ihastuksen kanssa, mutta hän ei edes varmaan uskoisi minua jos alkaisin kertoa tunteistani yhtäkkiä. Ihan siinä on kiva puhua hänen kanssaan tavallisista asioista vaikka sisälläni roihuaa, sydän hakkaa lujaa ja olen ihan sekaisin hänestä.
En kuitenkaan ole vielä tehnyt mitään järisyttävää asian suhteen. Olen punninnut mahdollisia vaihtoehtoja siltäkin kannalta, että mitä menetän jos lähden ja mitä saan jos jään. Minulla on upea mies; hänessä ei ole mitään vikaa, on rahaa ja koti jne.
Mutta eihän ihminen tunteilleen mitään voi? En tiedä mitä teen. Vai teenkö mitään.
Aika vaikeaa tämä ihastuminen on, ja pian sitä varmaan alan kutsua rakastumiseksi. Mutta mitä rakastaminen tarkoittaa? Osaatko kertoa? Milloin tietää olevansa rakastunut?
Olen pohtinut seuraavia asioita: menetänkö molemmat miehet? mitä kaikki muut sanovat? löydänkö uutta ihmistä, jos tuo ihastus ei olekaan minusta kiinnostunut ja jätän kuitenkin nykyisen mieheni? miksi edes lähteä, miksei ihminen voi olla tyytyväinen tilanteeseen jossa kaikki on hyvin?
Pää halkeaa kohta
Mieti rauhassa, ja anna ajan kulua.
Mä olen itte tossa samassa tilanteessa ollut n.puoli vuotta, ja nyt on parisuhde pahasti karikolla. Pirun yksinäinen olo, kun pitäis muuttoo alkaa tekeen yhteisestä kodista, ja alkaa yh:ksi...
Mut niinkuin kirjoitit, nii eihän kukaan meistä tunteilleen mitään voi, mutta mieti tarkkaan millaisia päätöksiä sitten teetkin, koska kyllä tääkin aivan pyllystä on :(
Hyvää kesää sulle kuitenkin, koitahan jaksella!!!
...sen verran jatkoa, että ei tämä minunkaan ihastus mikään eilisen juttu ole...meillä oli sen poitsun kanssa säpinää jo viime syksynä kerran baarissa. noh...kerroin siitä miehelleni ja se unohdettiin tai ainakin luulin niin, mut sitten näin sen poitsun baarissa ehkä pari kuukautta sitten ja tuntui, että perhosia olisi mahassa kun juteltiin...tunne tuntui olevan molemmin puoleista. ollaan juteltu siitä, että entä-jos-me-oltais-pari. tottakai se poitsu on sanonut, ettei kahta miestä voi samaan aikaan pyörittää ja toki niinhän se on...ei olla sen jälkeen taas nähty, mut en voi olla ajattelematta sitä...voih...
jos kiinnostaa http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000008202393 eli ei ole ihan ongelmaton suhde tällä hetkellä...luottamuspula vaivaa todella paljon...mä oon kai rakentanut jonkun "pakopaikan" silloin, kun tuntuu, että menee päin p...tä...vielä arvon mielessäni suhteemme jatkoa...
epä varma jokaisella on. epäillään tehdään virheita.todellinen ei kukaan tietaa.näkemiin mutta ei hyvasti.