Olipa kallis satama 42 euroa + 10/henkilö (normaalihinta taisi olla 20).
Rokkijuhlat olivat alkamassa viikonloppuna ja jo torstaina oli ylihinnoiteltu satamamaksu.
Palvelu oli kehnoa ja välinpitämätöntä kuten ennenkin. Septin tyhjennyslaitteet rempallaan kuten edellisen kerran käydessäni. Toki se nyt korjattiinkin.
Hinnan nousulle kysyin perusteita, mutta eipä osattu muuten perustella kuin, että kun on tuo Rokkiviikko. Ei palveluun kuitenkaan kuulunut mitään Rokkiin liittyvää.
Savonlinnassa on sentään Oopperajuhlat koko kuukauden eikä se näy hinnoissa mitenkään, Casinolla 20 euroa/vene eikä mitään henkilömaksuja, lisäksi hintaan kuuluu kylpylän käyttö!
S/Y Linnea
Joensuun Jokiaseman hinnoittelu
Anonyymi-ap
3
315
Vastaukset
- Anonyymi
Katsoin heidän sivuiltaan tuota hinnoittelua.
Siellä oli todellakin maininta, että Ilosaarirock viikonloppuna heillä on erikoishinnoittelu.
To-ma 35€/vrk ja henkilömaksu 10 €.
Toivottavasti kertovat sen etukäteen kun mennään ilmoittautumaan, jotta siinä jää mahdollisuus lähteä muualle.
On taidettu käydä ulkomailla opiskelemassa hinnoittelua, sillä siellä tuon normaalia kun jotain suurempaa on tekeillä.- Anonyymi
Niinpä, Saimaan kallein paikka ja vähiten vierasveneitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124370MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862230Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5561718Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011451Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971- 5968
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3888