Näin kevään korvalla on taas päiväkotien ja koulujen kevätjuhlien aikaa.
Meillä oli eilen eskarityttömme kevätjuhla. Päiväkodissamme on tapana juhlistaa koulutielle siirtymistä jakamalla ruusu jokaisella eskarin päättäneelle ja lapset laulavat laulun, joka tavallaan evästää heitä koulutielle.
Perhana kun laulun aikana liikutuin niin paljon että silmät olivat aivan itkeneet ja punaiset. Tavallaan tuntui siltä, että miehenä minun pitäisi "kestää" tilanne itkemättä, mutta kun en pystynyt.
Millaisia kokemuksia muilla isillä on? Olenko vaan tavallista herkempi, vai onko muillkin "pidätysvaikeuksia" vastaavissa tilanteissa?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Et sinä ainakaan ainoa "herkistelijä" ole. Mulla nyt ei vielä ole mistään päiväkodin, koulun tms. juhlista vastaavia kokemuksia, koska esikoinen on vasta 1v5kk, mutta jotain tuollaista voi olla odotettavissa ;)
Pojan syntymän hetkellä ainakin niiskutin ja vetistelin huomattavasti vuolaammin kuin vaimoke. Hän taisi olla kyllä niin puudutusainehöyryissä (on harmitellut sitä jälkeenpäin) ettei ehkä ollut ihan hetkessä mukana.
Olen kyllä huomannut liikuttuvani aika helposti. Esim. eilen matkustaessani 11-tuntisen työpäivän jälkeen metrolla kotiin liikutuin, kun kyytiin tuli iloisesti toisilleen hymyilevä perhe, jossa varsinaisena ilopillerinä toimi vaunuissa istuva, ehkä suunnilleen poikani ikäinen tyttö. Muistan ajatelleeni, että "hitto, kun tämäkin iskä on vaan paiskinut päivän töitä ja ehtii himaan vasta nipinnapin ennen kuin oma poika menee nukkumaan!"
PS. Onneksi poika oli nukkunut hyvät päikkärit ja jaksoi valvoa iskän ilona hieman tavallista pidempään :)
ja nauroin kun vaimoni synnytti samaan päivään!
...kymmenen pistettä ja papukaija merkki ja hali :)
Eihän kukaan välitä lapsistaan jos noin ei käy!?!?
vielä en ole paskantanut liikutuksesta, mutta sekin päivä tulee (isäni tai äitini hautajaiset)... olen siis tosissani..
Eipä ole tullu kyllä tullu volloteltua, enkä ole muittenkaa isien nähny missään kevätjuhlissa itkeskelleen, mutta tuskinpa tuo herkkyys pahastakaan on, vaikka pitää sitä kyllä löytyä lujuuttakin.