Kotkan terveyskeskuksen mieslääkäri ei suostu, tai ei osaa laittaa potilaan käyntejä, eikä labroja Omakantaan. Tapahtunut kaksi kertaa samalta lääkäriltä. Eikä myöskään soittanut sovittuna aikana. On kai töissä yksityisasemalla, mutta tehnyt keikkoja terveysasemille. Vieläkään en ole niitä saanut, vaikka kohta jo kuukausi kulunut ja olen ollut yhteydessä kaikilloe mahdolliselle tahoille.. Ja koska hän ei tietojeni mukaan enään tule terveysasemalle, niin tutkinukseni jäivät kesken..
terveyskeskuslääkärin toiminta
8
405
Vastaukset
- Anonyymi
Ketään vastuussa olevia ei asia kiinosta!!!
- Anonyymi
Sellasta se on. Tee valitusta vaan mut sitäkin käsittelee varmaa toinen yhtä välinpitämätön joka delegoi sen valituksesi jonnekin eteenpäin.
Sairaanhoitaja ei osaa auttaa oot sille kuin ilmaa, pelkkä yks valittava lammas, sain kuulla kuinka määrärahat tiukalle ajettu, joka paikas mis olin, joko synty ruumiita tai kiusattiin toisia! Kuoli naapurit vasemmalta ja oikealta sekä alakerrasta eli yhteensä kolme, oli henkirikos, juopon mädäntyminen ja luonnollinen vanhuuteen kuolema mut yläpuolella ei ollu ketään kun ei sinne kerrosta oltu luotu kyseiseen taloyhtiöön, mut saunavuoroni vallattiin ja kun menin väliin niin sanottiin et katotaan nimi listasta ja tullaan porukal listii! Sairaanhoitajan ainut ratkasu ois ollut lääkriltä mielialalääke resepti ja kotiin eikä terapiaa voitu antaa. Se jauho jostain seksiasioista mulle ja kyseli mun seksielämästä kun olin joutunut henkirikoksen todistajaks ja kuollut 3 naapuria sun muuta roskaa. Sai pitää bimbo tunkkinsa, lähin lätkii pettyneenä veronmaksajana. Noh ei ne enää vaivaa mut oon katkera kyl et olin kuin roskaa Kotkan terveydenhuollolle. Mokomaa Sirdalud reseptiä eivät edes saaneet puhelimessa uusittua vaikka paketillinen 100 kpl kesti noin 2 vuotta tilapäiskipuun. Siitäkin köyhälle 50 euron maksu.
En tiedä mut tällee tää homma varmaan menee lol: Ammattilaisia ringissä monta työkykyä arvioimassa, tää on kait se uran kohokohta, kohta koittaa aika vapaampi tää on kait se pakollinen välivaihe matkalle syrjäytyneen taivaaseen, yks eutanaisia, kiitos! Oon kärsiny läpi mädäs järjestelmäs liikaa ja mitta täynnä ollut jo pitkän aikaa. Vaik taskus Nobel ja patentit olisin silti työelämään huono liian kokematon liian mauton liian miehinen, naisen ne haluaa, naisen ne palkkaa miestä vain vuodesta toiseen poletaan, tyhjii luvataan propagandaa viljellään huomenta-miehen huudoista menee pää kellä vaan sekasin ja pilalle kuin Kotkan terveydenhuolto konsanaan, se on laiminlyöty, se on raffii, tilaan taxin meen bailaa huolta vailla kun ei se bimbo sairaanhoitaja osaa neuvoo, se tietää vaan seksuaaliteoriasta ja -neuvonnasta, psyykkeen hoito sille kokonaan tuntematonta, kun on alan opinnot laiminlyöty, mun kokemukset se kieltää, ei halua kuunnella, oon sille pelkkää ilmaa, oon huomenta-miehen riivaama, järjestelmän lannistama tilastomanipuloitujen opintolaitosten rahastama ja kait mä kuulun siihen 1,5 % joka ei koulutuksellaan työllisty, ihan sama ja opintolainakin menköön ulosottoon ja koko sielu varmaan pirulle jo mut helvetistä tää rämpinen jo käy, itsekin kyllästynyt, missä se Exit on? Valo sammuu viimestään 40 vuoden päästä mut sitä kohti rämpiessä protestilaulun duunaa ja kylvän vihaa ne pitää mua foolan aika panoksii korottaa sylkykupista säiliömieheksi kohta tulee letkusta ruskeeta ja paineella - Anonyymi
Ei ne muuallakaan osaa niitä laittaa. Helsingissä sama. Lisäksi lääkäri määräsi seuraavan käyntiajan ja mentiin paikalle niin sanottiin ettei teillä mitään aikaa ole. Lääkäri ns unohti kuitata varauksen. Kiva helteellä vanhan ihmisen seilata edestakaisin
Ja ei pahoitteluja edes saanut. - Anonyymi
Otettu yhteyttä useammalta taholta ylilääkäriinkin. Ei ole tehnyt mitään!!! Ei asia kiinnosta. ja kyseessä oli sydän tutkimukset..
- Anonyymi
Monta kuukautta yritetty saada ne Omakantaan. Kukaan ei tiedä kenelle kuuluu.
Pallotellaan eri henkilöille. Ei ole yli.lääk tehnyt asian eteen mitään. Vaikka useampi henkilö ottanut asiasta häneen yhteyttä. Miksi rekrytoidaan näitä motivoimattomia nuoria lääkäreitä? Useilla vielä kieliongelma, eli potilas ei tule ymmärretyksi Suomen kielellä.. - Anonyymi
Kuukausi sitten otettaessa taas yhteyttä ylilääkäriin hän kertoi sen johtuvan teknisesta viasta. Kauanpa korjaaminen kestää!!! Pallotellaan vaan ihmiseltä toiselle, eikä ketään oikeesti kiinnosta asia!!!
- Anonyymi
Te olette menneet väärään paikkaan, jutuista huomaa heti, että ongelmat on henkisellä puolella. Olette mielisairaita!
- Anonyymi
Vieläks sama jatkuu?? Miten voi olla näin? Häh?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006374
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303813törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283190Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46969Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42869