Meillä alkoi yksi makuuhuone haisemaan voimakkaan makeahkolle, pistävän tunkkaiselle hajulle. Joku kuvaili heinän hajuksi, toinen likapyykiksi, kolmas hien hajuksi ja yksi kissanpissaksi.
Selviteltiin hajun lähdettä, tyhjennettiin tavarat ja vaatteet huoneesta ja pestiin desinfioiden joka kohta huoneesta. Haju pysyi edelleen.
Huomattiin että kimalaiset kulkevat seinän sisään ko. huoneen kulmasta ulkoa. Aloin googlettaa ja löysin vastaavia kokemuksia muutaman, mutta todella vähän tietoa! (siksi jaan myös nyt tämän oman tarinan)
Tajuttiin, että haju tosiaan voi ja todennäköisesti tuleekin siitä pesästä.
Vakuutus ei korvaa mahdollisia toimenpiteitä, tuholaistorjujat ei torju kimalaisia. Ovat hyödyllisiä pölyttäjiä. Meille kuitenkin hajuhaitta niin suuri, että haisee jo muualle asuntoon voimakkaana ja vaikuttaa niin, että pakko tehdä asialle jotakin. Syksy alkamassa, kaikki kimalaiset paitsi kuningatar kuolevat kuitenkin syksyllä ja tämän vuoden pölytys on jo tehty. Päätimme että alamme korjaamaan ongelmaa.
Aloitimme häätämään kimalaisia. Etikkakuppi pesän suuaukolle, toimi yllättävän hyvin. Alkoivat empiä ja osa kääntyi pois. Tarkistimme vintin, siellä kaikki ok.
Aloimme purkaa sisäpuolelta huoneesta lattiat ja seinät. Sisäpuolen villa haisi TODELLA voimakkaasti tälle hajulle. Höyrysuojamuoviin oli rakennusvaiheessa tullut pieni reikä nurkkalaudan taakse, sen myötä varmaan haju tuli nopeammin sisälle. (pesät yksivuotisia) Ja lisäksi oli myös kosteat kelit ulkona.
Lopulta pesä löytyi kun purimme lisää ja lisää. Hankalassa paikassa oli. Tuhottiin pesä imuroimalla se raksaimuriin, pestiin homepesulla kaikki pinnat ja rakensimme uutta tilalle.
Haju oli pesässä tosi paha!!
Eli jos ikinä vastaavaa ongelmaa, tämä on todella mahdollinen vaihtoehto, vaikka epäilin aluksi itsekin.
Kimalaisten pesä rakenteissa
Anonyymi-ap
2
1557
Vastaukset
- Anonyymi
Meillä tuli sama ongelma viime kesänä. Ihan kamala haju yläkerran huoneessa, kamala pörräys oli seinän sisällä. Syksyn tullen haju lähti mutta pelottaa tuleva kesä. Mitenkähän saisi ne karkotettua etteivät tulisi ensi kesänä uudelleen.
- Anonyymi
Nyt jännittää että tulevatko taas...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733714Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k92011Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261343- 1351236
- 1111129
- 1101093
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701020Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6985- 60984
- 35896