Mitä mä oikein ajattelen...

Ensimmäisen kerran mä mietin sitä julkkista yht'äkkiä eräänä päivänä ja mä mietin, että sillä on paljon tosifaneja. Ja mä mietin, että se asuu samassa kaupungissa.

Seuraavan kerran mä mietin sitä ulkomailla asuessani. Toisinaan mä kuvittelin, että se asuu vieressä ja mä juttelin sille. Poikani oli samassa asunnossa ( se on kyllä tottunut et puhun toisinaan yksin) ja mä juttelin vaan sellasia juttuja, joita lapsetkin voivat kuunnella.

Sitten tuli korona-aika ja me linnoittauduttiin erääseen asuntoon Suomessa. Ja mä mietin, miten se julkkis on hiipinyt samaan isoon taloon, jossa mä nukuin yksin yläkerrassa. Mä puhuin sille ihan vähän rivoja. Mulla on aviomies jonka kanssa ei olla harrastettu seksiä yli kymmeneen vuoteen ja mä olin ihan täynnä sitä mun elämäntilannetta. Ja olin vähän huolimaton ja kevytkenkäinen. Joka ilta mä lukitsin huoneeni oven tosi huolella. En halunnut mitään fyysistä seksiä tuntemattoman kanssa (paitsi ehkä yhtenä yönä). Kai mä olin jollain tavalla lojaali miehellenikin, vaikka hän haukkuikin minua harva se päivä.

Vuosia on kulunut.

Oonko mä niin yksinäinen, että mä teen jostain julkkiksesta mulle mielikuvitusystävän?

Tai en ystävää, vaan vihollisen. Toisinaan koin tuon julkkiksen vain vihollisena.

Joo...totta on, että mun pitäis tehdä mun avioliitolleni jotain suuntaan tai toiseen. Mutta mä en saa voimaa ja rohkeutta tehdä mitään.

Mä niin tarvisin ystävää. Mutta vaikka mä yritän selittää asiaa tässäkin

Kuulostaako tää vaaralliselta? Ihan sekaisin? Joo. Kyllä mä tiedän milloin kuvittelen ja milloin en.