Ensimmäisen kerran mä mietin sitä julkkista yht'äkkiä eräänä päivänä ja mä mietin, että sillä on paljon tosifaneja. Ja mä mietin, että se asuu samassa kaupungissa.
Seuraavan kerran mä mietin sitä ulkomailla asuessani. Toisinaan mä kuvittelin, että se asuu vieressä ja mä juttelin sille. Poikani oli samassa asunnossa ( se on kyllä tottunut et puhun toisinaan yksin) ja mä juttelin vaan sellasia juttuja, joita lapsetkin voivat kuunnella.
Sitten tuli korona-aika ja me linnoittauduttiin erääseen asuntoon Suomessa. Ja mä mietin, miten se julkkis on hiipinyt samaan isoon taloon, jossa mä nukuin yksin yläkerrassa. Mä puhuin sille ihan vähän rivoja. Mulla on aviomies jonka kanssa ei olla harrastettu seksiä yli kymmeneen vuoteen ja mä olin ihan täynnä sitä mun elämäntilannetta. Ja olin vähän huolimaton ja kevytkenkäinen. Joka ilta mä lukitsin huoneeni oven tosi huolella. En halunnut mitään fyysistä seksiä tuntemattoman kanssa (paitsi ehkä yhtenä yönä). Kai mä olin jollain tavalla lojaali miehellenikin, vaikka hän haukkuikin minua harva se päivä.
Vuosia on kulunut.
Oonko mä niin yksinäinen, että mä teen jostain julkkiksesta mulle mielikuvitusystävän?
Tai en ystävää, vaan vihollisen. Toisinaan koin tuon julkkiksen vain vihollisena.
Joo...totta on, että mun pitäis tehdä mun avioliitolleni jotain suuntaan tai toiseen. Mutta mä en saa voimaa ja rohkeutta tehdä mitään.
Mä niin tarvisin ystävää. Mutta vaikka mä yritän selittää asiaa tässäkin
Kuulostaako tää vaaralliselta? Ihan sekaisin? Joo. Kyllä mä tiedän milloin kuvittelen ja milloin en.
Mitä mä oikein ajattelen...
5
329
Vastaukset 5
- Anonyymi
Kun kaikki tää tapahtuu mun KOTONA. Ihan kuin joku kuvittelis, että mä olen joku prostituoitu ja rikollinen, vaikka mä olen vain kovin yksinäinen. Olenko mä seurannut sitä julkkista? En. Mä olen vaan asunut asunnossani.
- Anonyymi
Olisin mä tietysti halunnut sen julkkiksen tavata kasvotusten, jos se olisi oikeasti ollut olemassa ja jotenkin tavattavissa.
- Anonyymi
Ja on se kumma, että jos mun mieheni haluaa erota, miksei hän hae avioeroa. Sillä itse hän muutti toiseen huoneeseen nukkumaan. Ehkä hänellä on toinen nainen tai mies, mutta en ole saanut häntä niistä kiinni.
- Anonyymi
Kuulostaa ihan luonnolliselta. Minäkin usein kuvittelen ystävystyväni jonkun julkkiksen kanssa. Ei se tarkoita, että alkaisi vainota kyseistä ihmistä. Onpahan vaan viaton fantasia yksinäisten iltojen iloksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 142794
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2761226Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671148- 84980
- 87863
- 63828
- 72775
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?24765Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?141732Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69731Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?142691- 47670
- 57656
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47644Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25643Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri37637Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32618- 40574
- 55558