4 syntynyt Karviaan 1.1.-31.7.23

Anonyymi-ap

Pikkukuntien kohtalo yhtenä esimerkkilukuna. 4 syntynyttä.

44

2244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo...iso päiväkoti taitaa olla turha muutaman vuoden päästä.

    • Anonyymi

      Muuttotappio, syrjäytyminen, työttömyys, alkoholismi, huumeet.. Ei juuri kukaan halua lapsia tällaiseen yhteiskuntaan.

    • Anonyymi

      Karvian yläasteella oli 1991-1992 lukukaudella vielä 136 oppilasta yhteensä (luokat 7-9).Ei taida montaakaan olla enää nykyään 30 vuotta myöhemmin.Vaikka nykyään on koko kunnan oppilaat saman katonalla eskarista lähtien.

      • Anonyymi

        Muistellaan vielä aikaa jolloin Karviassa oli viimeinen keskikoululuokka, ennen peruskouluun siirtynistä. Oliko joskus 1980-luvulla.
        Joka kylässä oli kyläkoulu ja toimivat täydellä lapsimäärällä 1-6 luokka kansakoulua.
        Keskikoulussa yleensä 2 rinnakkaisluokkaa joissa yhdessä noin 32 oppilasta eli keskimäärin 64 oppilasta yhtä "vuosikertaa". Keskikoulu kesti 5 vuotta. Lisäksi oli Kansalaiskoulu jossa oppilaita oli 20 -30 samalla luokalla. En muista oliko kansalaiskoulu 3 vuotinen.
        Mutta laskekaa siitä paljonko oli lapsia paikkakunnalla.

        Oli myös työtä.
        Kone Oy, kenkätehdas, meijeri, huonekalutehdas, autokorjaamo,ita, " kyläseppiä", turvetuotantoa, metsäntutkimuslaitos. Suuri puutarha joka työllisti paljon karvialaisia naisia.
        Oli sementtivalimo, härkäkorven konepaja jne. Meillä oli kyläkaupat, muotiliikkeitä, kenkäkauppa, ruokakauppojakin taisi olla karvian keskustassa 4-5, oli urheiluliike. Terveyspalvelut toimi....ei oikein voi kun kaiholla muistella tuota aikaa.
        Lisäksi maatalous kukoisti ja Karvia oli vauras paikka. Täällä oli hyvä elää ja olla.
        Mutta mitä täällä nyt on?
        Yksi iso työllistäjä karviankylässä, kierrätyskeskus ja vanhainkoti. Taide, kulttuuri ja matkailu in pääasia. Paikassa jossa ei oikeasti ole mitään luonnonnähtävyyttä eikä mitään imaa historiallista paikkaa kuin ne kaksi aittaa honkajoelle päin mennessä.

        Pian olemme Kankaanpääläisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveisiä täältä Satakunnan toisesta suunnasta! Itse vielä muistan kun Säkylässäkin oli 1990-luvulla oli ainakin kauppoja huomattavasti enemmän kuin nyt. Tosin noita kauppaketjua oli koko Suomessakin enemmän kun nyt on tiputtu murto-osaan koko maassa. Ja sitäkin aiemmin oli vielä elinvoimaisempi. Toki sitten 1990-luvun lama varmaan rokotti monella tavalla, ja nyt kun nettikaupatkin on niin yleisiä niin varmaan hankaloittaa etenkin pienempien paikkakuntien elinvoimaisuutta. Saapi nähdä mihin ajankulku johtaapi, suur-Eura kaatui reilusti yli 10 vuotta sitten eikä Eurakaan enää niin elinvoimaiselta ehkä vaikuta. Todennäköisempänä suuntana lienee Huittinen, tuntuu sen verran elinvoimaisemmalta verrattuna ensin mainittuun naapuriin!

    • Anonyymi

      Hyviä kommentteja. Totuus on totuuttakin raakempaa.

    • Anonyymi

      Ihania muistoja vain. Tosi asia että kohta kaikki Kankaanpääs, palveluja myöden. Ei sovi vanhaksi ja huonoksi tulla.

    • Anonyymi

      Nyt Karviassa pitäisi keskittyä olennaiseen.
      Eli hankkia lapsiperheitä paikkakunnalle.
      Yksi keino olisi kopioida Merikarvian peitonheilutus raha.
      Mutta toisaalta paikkakunnalla on sivukylissä taloja kylmillään ilman asukkaita. Eikö kunta voisi antaa nuorelle perheelle joka ostaa talon sivukylästa vaikka kymppitonnin starttirahaa, jos sitoutuvat asumaan paikkakunnalla yli viisi vuotta. Samassa voisi antaa paikkakunnalle muuttavan lapsiperheen lapsille tonnin pesämunan pankkitilille jonka saavat käyttöönsä vasta täysi-ikäisenä.
      Tämä kymppitonni tulisi verotuloina nopeasti takaisin kunnan kassaan. Mutta olisi houkutin nuorille ostaa se sivukylän mummonmökki ja asettua aloilleen. Kunta voisi olla takuumiehenä asuntolainassa.
      Jos asuu vuokralla, on helppo muuttaa paikkakunnalta toiseen. Mutta kun on ok-talo siitä muuttaminen on kalliinpaa. Siksi sivukyliin, että pysyisivät nekin asuttuna ja moni nuori perhe haluaa sitä omaa tupaa ja perunamaata.
      Luulisi, että kunnalla olisi muutama kymppitonni varaa tähän.

      • Anonyymi

        Ajatuksena kaunis mutta! Rahallinen suora tuki ei poista perimmäisiä rakenteellisia ongelmia. Tuki houkuttelisi lähinnä tulevia ja jo ennestään kannustinloukussa olevia. Laitapuolenkulkijoita on jo riittämiin eikä lastensuojelukaan pysyisi perässä jos hajautetaan ongelmatapauksia ympäri maata.
        Yhtenä osana ratkaisua ellei tärkeimpänä voisi olla pientilallisten kannattavuuden ja aseman parantaminen suhteessa suurtiloihin/yhtiöihin. Pienillä ja kohtuullisen kokoisilla tiloilla olisi tervehdyttävä vaikutus koko suomelle. Tämän ympärille syntyisi monipuolisesti eri alojen työpaikkoja ja palveluja. Olisi myös huoltovarmuuden kannalta oleellisen tärkeä tekijä.
        Kaupunkilaisia tulisi myös kannustaa muuttamaan maaseudulle, etätyön sen mahdollistaessa.
        Lisäksi tieverkosto kuntoon ja liikkuminen edullisemmaksi.

        Totta, sehän nähtiin jo 2000-luvun alussa miten käy kun asutetaan Karviaa.

        Joku edesmennyt henkilö ennusti, että näille isotilallisille tulee "isojako" jossain vaiheessa, eli pian taas olisi pienet maatilat elinkelpoisia.
        Pystyyhän maatilan ympärille tekemään monenlaista sivuelinkeinoa sekä alihankintaa.
        Monella nuorella varmasti olisi ideoita maaseudun ja sivukylien kehittämiseen.

        Kylmä totuus on vain se, että pelkkä matkailu ja teatteriesitykset eivät elätä koko karvian väestöä eikä talaa hyvinvointia.

        Tiestö pitää saada kuntoon. Ei sellaisten teiden varsulke saada asukkaita mitä Karvian soratiet ovat. Kunnanjohtajan pitäisi kiertää autollaan jokainen sivukylän hiekkatien haara ja miettiä miksi nuoret muuttavat naapuripitäjään. Esim. ex-Jalasjärvi karvian rajan tuntumassa on nuorison kovassa huudossa. Pitäisi miettiä miksi? Sillä suurin osa näistä käy silti karviassa töissä. Kyllä mämäkin veroeurot olisivat olleet hyviä Karvian kirstussa.

        Karviassa olisi sivukylissä paljon asumiskelpoisia taloja, mutta osaltaan myyjän 5 vuoden vastuu, talosta jonka joku isoisoisä on rakentanut, on myös osaltaan pilannut kiinteistökauppaa.

        Kannattaisiko kunnan lähettää kaikille kuntalaisille kysely, mitä haluaisivat kuntaan ja miten kunta saisi nuorison jäämään asumaan paikkakunnalle?

        Hyvä kommentti! Ehdottomasti kyselyä kehiin! Asukkaat on ne ketkä tietää ongelmat ja puutteet. Paljon fiksuja ahkeria nuoria lähtee kunnasta juuri sen takia kun ei ole uskoa tulevaan eikä kuunnella nuoria.

        Juuri näin.
        Kyselyn voisi myös lähettää paikkakunnalta muuttaneille nuorille/perheille, mikä saisi heidät muuttamaan takaisin Karviaan?
        Mitä täältä puuttuu? Miksi muuttivat?
        Näin päästäisiin ongelman ytimeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kommentti! Ehdottomasti kyselyä kehiin! Asukkaat on ne ketkä tietää ongelmat ja puutteet. Paljon fiksuja ahkeria nuoria lähtee kunnasta juuri sen takia kun ei ole uskoa tulevaan eikä kuunnella nuoria.

        Johan vitsin murjaisit. Fiksuja nuoria.😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan vitsin murjaisit. Fiksuja nuoria.😂

        Tuolla asenteella, saat yksiksesi kohta olla paikkakunnalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatuksena kaunis mutta! Rahallinen suora tuki ei poista perimmäisiä rakenteellisia ongelmia. Tuki houkuttelisi lähinnä tulevia ja jo ennestään kannustinloukussa olevia. Laitapuolenkulkijoita on jo riittämiin eikä lastensuojelukaan pysyisi perässä jos hajautetaan ongelmatapauksia ympäri maata.
        Yhtenä osana ratkaisua ellei tärkeimpänä voisi olla pientilallisten kannattavuuden ja aseman parantaminen suhteessa suurtiloihin/yhtiöihin. Pienillä ja kohtuullisen kokoisilla tiloilla olisi tervehdyttävä vaikutus koko suomelle. Tämän ympärille syntyisi monipuolisesti eri alojen työpaikkoja ja palveluja. Olisi myös huoltovarmuuden kannalta oleellisen tärkeä tekijä.
        Kaupunkilaisia tulisi myös kannustaa muuttamaan maaseudulle, etätyön sen mahdollistaessa.
        Lisäksi tieverkosto kuntoon ja liikkuminen edullisemmaksi.

        Keskusta puolueella olisi töitä asian ajamiseksi. Nykyhallitukselta turha odottaa ihmeitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatuksena kaunis mutta! Rahallinen suora tuki ei poista perimmäisiä rakenteellisia ongelmia. Tuki houkuttelisi lähinnä tulevia ja jo ennestään kannustinloukussa olevia. Laitapuolenkulkijoita on jo riittämiin eikä lastensuojelukaan pysyisi perässä jos hajautetaan ongelmatapauksia ympäri maata.
        Yhtenä osana ratkaisua ellei tärkeimpänä voisi olla pientilallisten kannattavuuden ja aseman parantaminen suhteessa suurtiloihin/yhtiöihin. Pienillä ja kohtuullisen kokoisilla tiloilla olisi tervehdyttävä vaikutus koko suomelle. Tämän ympärille syntyisi monipuolisesti eri alojen työpaikkoja ja palveluja. Olisi myös huoltovarmuuden kannalta oleellisen tärkeä tekijä.
        Kaupunkilaisia tulisi myös kannustaa muuttamaan maaseudulle, etätyön sen mahdollistaessa.
        Lisäksi tieverkosto kuntoon ja liikkuminen edullisemmaksi.

        Ei poista ongelmaa, mutta lisäidi paikkakunnan muuttamisen mielenkiintoa ja sitoutumidta oaikkakuntaan.
        Siihen rahalliseen apuun voisi asettaa ehtoja eikä koko rahaa olisi pakko antaa kerralla. Esim. työssä käynti

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ajatuksena kaunis mutta! Rahallinen suora tuki ei poista perimmäisiä rakenteellisia ongelmia. Tuki houkuttelisi lähinnä tulevia ja jo ennestään kannustinloukussa olevia. Laitapuolenkulkijoita on jo riittämiin eikä lastensuojelukaan pysyisi perässä jos hajautetaan ongelmatapauksia ympäri maata.
        Yhtenä osana ratkaisua ellei tärkeimpänä voisi olla pientilallisten kannattavuuden ja aseman parantaminen suhteessa suurtiloihin/yhtiöihin. Pienillä ja kohtuullisen kokoisilla tiloilla olisi tervehdyttävä vaikutus koko suomelle. Tämän ympärille syntyisi monipuolisesti eri alojen työpaikkoja ja palveluja. Olisi myös huoltovarmuuden kannalta oleellisen tärkeä tekijä.
        Kaupunkilaisia tulisi myös kannustaa muuttamaan maaseudulle, etätyön sen mahdollistaessa.
        Lisäksi tieverkosto kuntoon ja liikkuminen edullisemmaksi.

        Näin yltäkylläisyyden ja hyvinvoinnin aikana on normaalia laiskistua ja eristäytyä, erakoitua, ja olla itsekkäitä. Se oli eri kulttuuria silloin kun ei kertakaikkiaan ollut mitään. Vesikin piti hakia lähinaapurin kaivosta. Mukuloita oli kyllä niin että päät kopisi yhteen ja huono oli äiti jossei viittä mukulaa ollu, ja lapsettomia pariskuntia säälittiin ja yksinäisiä pidettiin kulkureina ja hylkiöinä. Nyt on eri tilanne kun kaikkea on kyllä. Jossei heti oli saatavilla niin kerkiääkö huomenna? Nykyinen vallalla oleva itsekkyys on suurin syy lapsettomuuteen.

    • Anonyymi

      Peitonheiluttelu ei auta seitsemänkymppisillä

      • Anonyymi

        Pitäähän peitonheiluttelu aina mielen virkeänä ja kropan vetreänä ikään katsomatta. Hyvä fyysinen kunto pitää SOTE kulutkin alhaisempana. Eli petot heiluun myös iäkkäämmät!

    • Anonyymi

      Karviassa perinteisesti on syntynyt hiivasakkaa ja mäskiä mutta sekin vaatii alkeellista elämää ympärilleen, joten nykysin en ole siitäkään enää varma.

    • Anonyymi

      Tuleekohan silloin mieleen, kun kuntaliitos vääjäämättä on edessä, että olisi kulttuurin ja teatterin sijasta kannattanut keskittyä oikeiden työpaikkojen luontiin, jotka oikeasti olisivat tuoneet kuntaan asukkaita ja työpaikkoja?

      Katsokaa nyt hyvät ihmiset karvian kunnan sijaintia ja elinkeino- sekä yritysmaailmaa uusin silmin. Paljonko täällä on työllisjiä? Yksi toisensa jälkeen tekee konkursdin tai lyö laudat laseihin kamnattamattomana.
      Toisaalla hekumoidaan matkailulla. Ihan tuutin täydeltä tungetaan Willi karviaa, talkoita ja teatteria.
      Paljonko nyt ovat tuoneet voittoa paikkakunnalle? Paljonko oikeita veroa maksavia työntekijöitä on palkkalistoilla?

      Ja tänne pitäisi muuttaa ja tehdä lapsia.

      • Anonyymi

        Maaseudun kehittämiseen pitäisi todella satsata heti! Maalaisjärjen paluu on tervetullutta kaiken kaupunkilaisen ghettoutumisen jälkeen. Maalla on tilaa olla ja hengittää, eikä ole aikaa tapella eri poliittisten ja etnisten ryhmien välillä, kun tehdään tulevaisuutta!

        Totta!
        Samoin lapset ja nuoret ovat tasapainoisempia mieleltään kun koko ajan on jotain puuhaa ja harrastusta.
        Eikä tule mielenterveysongelmia.

    • Anonyymi

      Nyt vain Venesjärven mallia kehiin👍

    • Anonyymi

      Omavaraisuuteen panostaminen niin ruuantuotannon, ruuan jatkojalostamisen, lannoitteiden kuin energian osalta toisi automaattisesti työpaikkoja ja hyvinvointia. Lisäksi toisi tervettä kilpailua eri aloille.

      • Anonyymi

        Tosi hyvä kommentti.
        Lisäksi voisi tehdä oman seudun viljelijöille oman myymälän mistä voisi ostaa puhtaita paikkakunnan elintarvikkeita.
        Niille on maailmalla kysyntää.

      • Eikun ruuan tuottahahinta on liian alhaalla. Kaikkea hömppää mahdollisimman paljon, tarvitaan kokonaisia isoja tiloja mitkä vain nostaa tuet eikä tuota yhtään mitään. Ja mielellään viä eläkeläisen toimesta.

    • Anonyymi

      Isäni syntyi Säkkijärvellä v. 1923.

      • Anonyymi

        Minulta jäi jonkin verran sukujuurta Räisälän Särkisaloon. Meillä lienee siis siinä asiassa jonkin verran samaistumispintaa!

    • Anonyymi

      Hurjan paljon!!

    • Ja näistäkin lienee useampi Ukrainalaisia?

    • Anonyymi

      Ottakaa ne kortoonkit pois myynnistä lastulan liikkehestä ja osuuskaupasta niin johan alakaa mukuloota tuloon

      • Anonyymi

        Mutta jos on kierukka?

      • Nykyaikainen, moderni nainen ei alistu seksiin. Ei kerkiä kun pitää istua leviän puonsa päällä ja vahdata hömppäsarjoja. Muutenkin, seksi on yhdentekevää, vastenmjelistä, alentavaa.

    • Anonyymi

      Kuka tänne haluaa kohta jäädä., kun koko ajan kummempaa sakkia muuttaa pitäjään. Tarttis alkaa jo rajaahan minkälaasta väkiä tänne otetaan asuun. Elättejä alkaa olla jo joka lähtöön. Ja ongelmat senku lisääntyy..

      • Anonyymi

        Ja toisaalta ne tärkeimmät, veronmaksajat häipyy kunnasta muualle.
        Vaikka Karviassa olisi tarjolla hyviäkin kiinteistöjä nuoret ostavat mieluummin naapuripaikkakunnilta. Tuo asia vaikuttaa mitä kerroit.

    • Anonyymi

      Mikä ongelma täs nyt on🤔 Ei muutako peitto heiluun. Vai onko Karvialaiset siemennesteen laatu huonontunut viime vuosina? Näyttäkää ettei ole.

      • Anonyymi

        Katso keski-ikää ja ihmettele sitten.
        Nuoret eivät pysy paikkakunnalla kun ilmapiiri on tälläinen kun on.
        Töitä ei ole kuin metallialalla ja hoitoalalla.
        Panostetaan eläma matkailuun ja kulttuuriin.
        Siinä se.
        Kuka tänne takapajulaan lapsia tekee kun maailmaa on karvian rajojen ulkopuolellakin.

        Suurin syy on karvialaisen kerman asenneongelma. Ovat omastamielestään viisaita ja kaikkitietäviä sekä korvaamattomia. Karvia ei ole kehityynyt mitenkään vuosikymmenien aikana. Tietenkin täällä huudellaan, että on Willi Karvia, karvia-päivät, Suo soikoon, willit viikot....paljonko näistä tulee verotuloja. Katsokaa taaksepäin mitä karviassa on joskus ollut. Anteeksi vain, en ole rasisti vaikka sanonkin, että liikaa on panostettu ulkolaiseen työvoimaan tms. ensin oman paikkakunnan työtyömät töihin ja sen jälkeen näitä ns. suojatyöpaikkoja.
        Lisää nuoria perheitä paikkakunnalle vaikka täälläkin ehdotetulla bonusrahalla.
        Mutta eihän siinä mitään. Pian asutaan kankaanpäässä.

        Eteläpohjanmaan suuntaan ennemmin pitäs liittyä. Siä on tekemisen meininki. Eivät taharo kuitenkaa karvialaasten kans liittoutua.

        Kauhajoki on kuoleva paikka, koulut viety jo Kurikkaan.
        Jalasjärvi kuivui Kurikka-liitoksen myotä. Kuulemma tk:lla sama uhka kuin karviassa.

        Ei Etelä-pohjanmaan suuntaan. Karvia on Satakuntalainen kunta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eteläpohjanmaan suuntaan ennemmin pitäs liittyä. Siä on tekemisen meininki. Eivät taharo kuitenkaa karvialaasten kans liittoutua.

        Sieloo ku leviät puheet ja suuret luulot.

    • Anonyymi

      Kuka tähän hulluun maailmaan haluaisi lapsia tehdä.

    • Anonyymi

      parempi niin kuin 7 retardin pentua 🤣

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3316
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe