Uni

No niin, eli uneni alkoi siitä kun oltiin jossain juhlissa ja juteltiin poikaystäväni kanssa ja huomasin, että hänellä ei ollut toisesta kädestä kuin puolet jäljellä.

Sitten poikaystäväni sanoi, että tiedän sinun ja ystäväni suhteesta..samassa puolikas käsi alkoi vuotaa verta..sitten käännyin ja yritin selittää, että ei ole mitään suhdetta ja samassa hänen puolikkaasta kädestä ei vuotanutkaan enää verta.
Aamulla tajusin sitten, että se puuttuva käsi oli vasen käsi, jossa on todellisuudessa kihlasormuksemme.

Ja sitten todellisuudessa..

Olen ihastunut tähän poikaystäväni kaveriin ja pientä säpinää on ollut vaikka ei sitä myönnetäkään!!

Mikä uni tällänen on..
4191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvin kuvaava uni elämäntilanteestasi.
Ole varovainen sen suhteen, että poikaystäväsi voisi saada tietoonsa mielenkiintosi toista kohtaan.
Vasemman käden menetys enteilee miespuolisen henkilön menetystä. Veri liittyy voimakkaisiin tunteisiin, haavoitetuksi joutumista. Veren vuotaminen tunteiden kuolemista.
Kun kädestä oli enää puolet jäljellä, se kertoo, että suhteestanne on puolet jäljellä. Eli sinun puolesi on pettänyt, vaikka kyse ei olisikaan fyysisestä pettämisestä vaan henkisestä.
Se että poikaystäväsi sanoo unessa tietävänsä ulkopuolisesta suhteesta kuvastaa, että hän on jollain tasolla huomannut säpinän toisen kanssa.
Sanoisin tätä varoitusuneksi.
Jos haluat pitää kihlatustasi kiinni, sinun tulee rakentaa suhdettanne uuteen uskoon.

Äänestä
  • Voi hyvinkin olla?

    Ensin näin semmosia unia, et se poikaystävän kaveri suutelee ja sanoo rakastavansa mua.

    Sitten näin ero unia poikaystävästäni..??

    Äänestä

  • Sari kirjoitti:

    Voi hyvinkin olla?

    Ensin näin semmosia unia, et se poikaystävän kaveri suutelee ja sanoo rakastavansa mua.

    Sitten näin ero unia poikaystävästäni..??

    Uni voi tuoda yhtäaikaa omia toiveita esiin kuin myös poikaystävän kaverin toiveet.
    Se, että onko unirakkaus kestävää laatua, se on kuitenkin sinun itsesi ratkaistava päivätajunnassa.
    Kaikkea hyvää sinulle sekä kiitos tulkinnan palautteesta.

    Äänestä

  • krassi kirjoitti:

    Kiitos itsellesi:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sari kirjoitti:

No niin, eli uneni alkoi siitä kun oltiin jossain juhlissa ja juteltiin poikaystäväni kanssa ja huomasin, että hänellä ei ollut toisesta kädestä kuin puolet jäljellä.

Sitten poikaystäväni sanoi, että tiedän sinun ja ystäväni suhteesta..samassa puolikas käsi alkoi vuotaa verta..sitten käännyin ja yritin selittää, että ei ole mitään suhdetta ja samassa hänen puolikkaasta kädestä ei vuotanutkaan enää verta.
Aamulla tajusin sitten, että se puuttuva käsi oli vasen käsi, jossa on todellisuudessa kihlasormuksemme.

Ja sitten todellisuudessa..

Olen ihastunut tähän poikaystäväni kaveriin ja pientä säpinää on ollut vaikka ei sitä myönnetäkään!!

Mikä uni tällänen on..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu