Nähdä minut ja eikö siihen olisi ollut helpompiakin tapoja?
Miksi halusit sitten
Anonyymi-ap
19386
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ja miehelle aloitus jos vastaisi oikea.
Mistäpä tuo oikea tietää vastata, kun et laittanut minkälaista tunnistetta.
Nähtiin viime viikolla siinä tunniste.
Sivusta, itse ajattelen näin, mikä tällaista ruokkii paljon. Jos toinen on mieleen ja on tunne siitä, että toinen ajattelee samoin minusta, silloin sitä on enemmän esillä, vaikkei uskaltaisi aloitteita tehdä? Pelko ja epävarmuus onnistumiseen, estää aloitteellisuuden?
Kun en muista koskaan nähneeni ja yhtäkkiä sitten ilmaantui eteen. Ja miksi niin vaikealla tavalla kun olisi helpompiakin tapoja jos haluaa nähdä vain minut.
Epävarmuus itsestä ja omista mahdollisuuksista voi synnyttää outoja tilanteita? Vaikea sanoa mitä toisen pään sisällä tapahtuu? Hänellä voi olla synnytetty mielikuva sinusta itselle täydellisenä ihmisenä, mut sit pitää itseään riittämättömänä sinulle ja siksi on vahva ristiriita ja epävarma olo onnistumisesta sinuun.
Onnistumisen mahdollisuudet ovat minimaaliset silloin. On tavallaan pelannut itsensä selkä seinää vasten ja siten huonoon asemaan tietämättään. Hetki on vähemmän hänen toivoma. Vaatii silloin sinulta paljon ymmärrystä tai sitten teet toiselle selväksi, ettei teidän välille voi syntyä mitään hänen toivomaa?
Niin monet rakkaus tarinat tuntuvat ensikohtaamisineen aluksi hölmöiltä tilanteita, joille nauretaan yhdessä jälkeenpäin, kun siitä syntyikin mitä mainioin yhteiselo. Luottamus toiseen synnyttää sitä itsevarmuutta, mikä voi puuttua näissä ensikontakteissa täysin. Monesti sanotaan, että se oikea tulee silloin kun sitä vähiten odottaa? Voiko aluksi hölmöltä tuntuva tilannekin olla sellainen?
Mistä minä voin sen tietää. Ajattelin vain että se oli sattumaakin mutta heräsi epäilys siitä että minut todella halusi nähdä. Olihan se jotenkin erilaista ja yllättävääkin. En minäkään täydellinen ole millään tavalla tuskin hänkään.
Olisi hauska kyllä muistella tuota joskus hänen kanssaan.
Hän varmaan halusi antaa sattumalle paremman todennäköisyyden ja hakeutui paikkaan, jossa voisi sinuun törmätä. Ei se ollut sattumaa. Hän haluaa, että jotain tapahtuisi mutta on arka. Ehkä hän on tottunut olemaan vahvan naisen pompoteltavana, ja siksi alitajuisesti antaa aloitteen tekemisen naiselle? Jos haluat häntä, kokeile viedä juttua eteenpäin. Järjestä sinä puolestasi "sattuma" ja sitten ehdota vaikka kahville menoa.
En minä saa mitään sattumaa järjestettyä. Ehkä pitäisi siis asian antaa olla.
Luulisi jos on valmis itse että on sen sattuman järjestänyt niin sitten siitäkin eteenpäin ajattelemaan.
Tää vois sopia omaan tilanteeseen, mutta kun täällä ei voi olla mistään varma.
Sivusta.
Aloitus on tosiaan naiselta miehelle. Sopiiko sekin?
En vastannut aloitukseen vaan kommenttiin.
Tuo kommentti osuu aloituksenkin tilanteeseen ja on siihen kommentoitu ei sinulle.
En niin luullutkaan enkä vastannut sulle. 😁
Aloituksessa on ylempänä annettu tunnisteita joiden jälkeen tuo on vastattu aloitukseen. Sinulla ei ole mitään tunnisteita joten jos minun tunnisteet viime viikolla nähty ei osu sinun ja hänen tilanteeseen niin ei tuokaan kirjoitus johon vastasit ollut sinulle.
No niin kuin mitä tapoja laita mulle vain viestiä niin jatketaan jutustelua
Vaikka ihan nimellä yhteydenotto.