Miten teillä muilla saunominen muiden kanssa?
Mun tyttökaveri kutsui mut saunomaan hänen ja kaverinsa kanssa, olivat kumpikin alasti.
Saunominen
20
1486
Vastaukset
- Anonyymi
Ei mua ainakaan haittaa eikä haittaisi ja kivahan se on muitakin muijia kuin omaa alasti, vaikka se ei tarkoitakaan, että pettäisi.
Tosin toki joutuu olemaan hieman varuillaan, ettei tuijota liikaa ja liian avoimesti ja ettei saa erektiota. Saunoessa siis.- Anonyymi
Onko sulla minkälaisia kokemuksia asiasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Esimerkiksi naapureiden kanssa käydään usein sekasaunassa heidän rantasaunalla, kesällä varsinkin.
Ei siinä muuta, mutta naapurin rouva on ainakin omasta mielestäni aika hyvännäköinen blondi, noin 30v. Ja miehellä on edellisestä suhteestaan aikalailla mun ikäinen tyttö, ihan nätti kanssa, vaikka ei ehkä ainakaan ihan täysin ole kehittynyt vielä ainakaan rintojen osalta ja tietty ei pärjääkään tuolle rouvalle.
Ollaan kyl joskus käyty muidenkin tuttujen kanssa sekasaunassa, mutta naapureiden kanssa useimmiten ja säännöllisimmin.
Joskus on vähän tukalia tilanteita, tuo tyttö joskus esim istuu ylimmällä laudetasolla jalat levällään samalla tasolla. Ja peseytyminen on samassa tilassa löylypuolella, koska rantasaunassa ei ole erillistä pesutilaa, niin hänen pimppahan siinä näkyy väkisinkin vaikkei sitä erityisemmin katselisi.
Ja tuo rouvakin on aika usein paikat vähän turhankin esillä, istuu monesti myös lauteilla tai jäähytellessään terassilla jalat levällään ja koukussa, joten näkymät ovat hyvinkin avoimet.
Niin silloin täytyy olla aika tarkka, ettei nyt ainakaan liian avoimesti katsele kummankaan pillua ja pää täytyy pitää aika kylmänä/tyhjänä, ettei nyt ainakaan heidän nähden ala seisomaan.
Joskus tosin on tullut kiire "vessaan", kun ei ole pystynyt hillitsemään.
Oman tyttöystävän kanssa kahdestaan saunoessahan ei ole väliä, vaikka saakin erektion. Ihan kivahan se on ja silloin voi tehdäkin asialle jotain, jos siltä tuntuu.
Yhdyntä tai masturbointi yhdessä.
Mutta muutenhan se on ihan kivakin juttu, että saa nähdä muitakin naisia/tyttöjä alasti. Kuitenkin kiinnostaa aika kovastikin, vaikka en nyt tietenkään ikinä pettäisi mun tyttöystävääni.
Onneksi tyttöystävä ei ole erityisemmän mustis, välillä tosin voi kysyä jotain tai sitten jos on muuten pahalla päällä jostain syystä tai tulee muuten kinaa, niin saattaa vähän noistakin kitistä. Just tällaista, että olet kuitenkin vahdannut/haluaisit panna tai jotain. Kerran kylläkin kysyi, että olenko ajatellut ikinä kumpaakaan naapurin naisväestä romanttisesti tai vaikka silloin, kun olen harrastanut seksiä tyttöystäväni kanssa.
Mutta harvassa nuo keskustelut ym aiheeseen liittyvät jutut on. että tyttöystävä on luottavainen sen suhteen, etten nyt sekaannu nuihin. - Anonyymi

Mutta harvassa nuo keskustelut ym aiheeseen liittyvät jutut on. että tyttöystävä on luottavainen sen suhteen, etten nyt sekaannu nuihin.Hienoa hommaa sulla.
Onko sun tyttökaveri ollut alasti muiden nähden? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi naapureiden kanssa käydään usein sekasaunassa heidän rantasaunalla, kesällä varsinkin.
Ei siinä muuta, mutta naapurin rouva on ainakin omasta mielestäni aika hyvännäköinen blondi, noin 30v. Ja miehellä on edellisestä suhteestaan aikalailla mun ikäinen tyttö, ihan nätti kanssa, vaikka ei ehkä ainakaan ihan täysin ole kehittynyt vielä ainakaan rintojen osalta ja tietty ei pärjääkään tuolle rouvalle.
Ollaan kyl joskus käyty muidenkin tuttujen kanssa sekasaunassa, mutta naapureiden kanssa useimmiten ja säännöllisimmin.
Joskus on vähän tukalia tilanteita, tuo tyttö joskus esim istuu ylimmällä laudetasolla jalat levällään samalla tasolla. Ja peseytyminen on samassa tilassa löylypuolella, koska rantasaunassa ei ole erillistä pesutilaa, niin hänen pimppahan siinä näkyy väkisinkin vaikkei sitä erityisemmin katselisi.
Ja tuo rouvakin on aika usein paikat vähän turhankin esillä, istuu monesti myös lauteilla tai jäähytellessään terassilla jalat levällään ja koukussa, joten näkymät ovat hyvinkin avoimet.
Niin silloin täytyy olla aika tarkka, ettei nyt ainakaan liian avoimesti katsele kummankaan pillua ja pää täytyy pitää aika kylmänä/tyhjänä, ettei nyt ainakaan heidän nähden ala seisomaan.
Joskus tosin on tullut kiire "vessaan", kun ei ole pystynyt hillitsemään.
Oman tyttöystävän kanssa kahdestaan saunoessahan ei ole väliä, vaikka saakin erektion. Ihan kivahan se on ja silloin voi tehdäkin asialle jotain, jos siltä tuntuu.
Yhdyntä tai masturbointi yhdessä.
Mutta muutenhan se on ihan kivakin juttu, että saa nähdä muitakin naisia/tyttöjä alasti. Kuitenkin kiinnostaa aika kovastikin, vaikka en nyt tietenkään ikinä pettäisi mun tyttöystävääni.
Onneksi tyttöystävä ei ole erityisemmän mustis, välillä tosin voi kysyä jotain tai sitten jos on muuten pahalla päällä jostain syystä tai tulee muuten kinaa, niin saattaa vähän noistakin kitistä. Just tällaista, että olet kuitenkin vahdannut/haluaisit panna tai jotain. Kerran kylläkin kysyi, että olenko ajatellut ikinä kumpaakaan naapurin naisväestä romanttisesti tai vaikka silloin, kun olen harrastanut seksiä tyttöystäväni kanssa.
Mutta harvassa nuo keskustelut ym aiheeseen liittyvät jutut on. että tyttöystävä on luottavainen sen suhteen, etten nyt sekaannu nuihin.Minkä ikäinen olet itse? Vai käytkö naapurissa perheesi kanssa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa hommaa sulla.
Onko sun tyttökaveri ollut alasti muiden nähden?On joo, muutaman kerran.
Ollut pari kerta meidän kanssa kimppasaunassa ja joskus taas heidän mökillään ollessamme heidän mökkinaapurien kanssa kimppasaunassa.
On sanonut kyllä, että ei nyt ehkä niin enää välittäisi saunoa muiden kuin mun kanssa tai yksin, mutta ei se sekasaunominen häntäkään haittaa.
Sitä en tiedä, mitä hän miettii muuten asiasta.
Toki tuskin nyt on ihan samanlaista hänelle kuin mulle.
Siis kun meidän tuttavaperheiden miehet ovat jo kaikki likempänä viittäkymmentä ja sitten esim tämä meidän naapurintytön pikkuveli on taas 9v. Eli tuskin on mitenkään "silmäkarkkia" hänelle nämä saunomistilanteet, kuten mulle nyt taitaa vähän olla.
Vaikka sitten taas, tuskinpa häntäkään nyt vahdataan "sillä silmällä", tietty kun naapurini mies on kuitenkin samanikäisen tytön isä jne. No, tämä pikkupoika voi ehkä katsella, mutta tuskin hänkään nyt mitenkään... No, ehkä enempi uteliaisuuttaan vain että miltä tytöt näyttää alastomana.
Toki nuo kerrat, kun oltiin meidän naapureiden kanssa, oli vähän tavallistakin tukalempia, tai siis että tarvitsi olla tavallistakin tarkempi.
Ettei nyt katsonut niin, että tyttöystävä olisi huomannut mun katsovan naapureita mutta myöskin, etten sitten olisi reagoinut tyttöystävääni.
Mutta ihan hyvin nuokin tilanteet sujuivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä ikäinen olet itse? Vai käytkö naapurissa perheesi kanssa?
Olen yläasteella, ysille nyt seuraavaksi.
Mun perhekin on joskus mukana, mutta aika usein käyn yksinäni ja tyttöystävä on ollut tosiaan välillä kanssa mukana, jos on ollut meillä esim viikonloppuina.
Tämä on kai vähän maaseudun tapa, asutaan kuitenkin aika pienellä paikkakunnalla syrjemmässä taajama-alueelta. Ja ollaan kyllä muutenkin hyviä tuttuja, tuntuu ainakin, ettei kummankaan puolen vanhemmat juuri tee eroa meidän nuorten välillä.
Tällaista just, että kaikille on tilaa. Naapurit usein kutsuu saunomaan silläkin, kun heiltä pääsee saunasta suoraan uimaan, meiltä rantaan on kuitenkin useampi sata metriä, 400-500m tarkemmin ottaen, ja me tykätään uimisesta.
Ja ruokapöydässäkin on aina tilaa, että jos nuo naapuriperheen muksut on meillä ruoka-aikaan, niin heillekin on ruuat ja toisin päin.
Eihän tämä nyt ihan samanlaista ehkä ole enää, kun oli vielä silloin kun olin jotain 12v, mutta ihan kivaa kyllä vieläkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen yläasteella, ysille nyt seuraavaksi.
Mun perhekin on joskus mukana, mutta aika usein käyn yksinäni ja tyttöystävä on ollut tosiaan välillä kanssa mukana, jos on ollut meillä esim viikonloppuina.
Tämä on kai vähän maaseudun tapa, asutaan kuitenkin aika pienellä paikkakunnalla syrjemmässä taajama-alueelta. Ja ollaan kyllä muutenkin hyviä tuttuja, tuntuu ainakin, ettei kummankaan puolen vanhemmat juuri tee eroa meidän nuorten välillä.
Tällaista just, että kaikille on tilaa. Naapurit usein kutsuu saunomaan silläkin, kun heiltä pääsee saunasta suoraan uimaan, meiltä rantaan on kuitenkin useampi sata metriä, 400-500m tarkemmin ottaen, ja me tykätään uimisesta.
Ja ruokapöydässäkin on aina tilaa, että jos nuo naapuriperheen muksut on meillä ruoka-aikaan, niin heillekin on ruuat ja toisin päin.
Eihän tämä nyt ihan samanlaista ehkä ole enää, kun oli vielä silloin kun olin jotain 12v, mutta ihan kivaa kyllä vieläkin.Niin mä asun vielä porukoilla yksin, olen perheen kuopus ja vanhemmat sisarukset asuvat jo omillaan.
- Anonyymi
Ollaan kanssa joskus käyty kaveriporukalla sekasaunassa, eikä nyt sinänsä ole ollut mitään ongelmia. On kyllä tullut katsottua nuo tytöt samalla, että miltä he näyttävät myös näiltä "naisten osiltaan" ja he ovat varmaan katsoneet myös meitä jätkiä samalla tavoin.
Mutta ei siinä ole mitään ongelmia eikä noloja tilanteita tullut, jälkeen päin on ehkä vähän alkanut panettamaan ym... Mutta ei ole tullut mitään löylyseisokkeja tai muitakaan "turvotuksia", mitkä olisivat ajaneet piiloon pyyhkeen suojiin.
Toki olen vähän ihastunut salaa tähän yhteen tyttöön ja ehkä kysyn häntä treffeille tai jotain jossain vaiheessa ja olen kyllä pari kertaa ajatellut, että millaista olisi olla hänen kanssaan intiimisti.
Meitä on 4 porukka, mun bestis on aika hyvä kaveri yhden tytön kanssa, ovat vapaallakin tekemisissä myös koulun lisäksi. Tietty kun ovat melki naapureita, mulla ja bestiksellä on jonkun verran välimatkaa, mikä nyt taittuu mopolla aika nopeasti.
Niin joskus tuli vain puheeksi, että voitaisiin saunoa porukalla ja kaveri oli pyytänyt myös tämän tytön mukaan ja hän oli sitten vielä pyytänyt siskonsa messiin, kehen olen itse hieman ihastunut.
Ovat vielä todella kauniit siskokset, vaikka ovat aika erinäköiset kuitenkin keskenään. Toinen on vaalea ja toinen aika tumma.
Ja on porukassa ollut joskus ollut pari muutakin meidän ihan hyvää kaveria.
Ollaan kaikki 14-16v välillä koko porukka.
Ja ollaan me joskus oltu yhdessä saaressakin bilettämässä. Tai no bilettämässä, mutta jotain kuitenkin.
Eli ollaan grillattu nuotiolla makkaraa ym, kalastettu ja joskus on ollut vähän jotain alkoholia mukana, mitä ollaan naukkailtu samalla. - Anonyymi
Mun tyttökaveri oli 16v kun ensimmäisen kerran tuli sekasaunaan alasti. Ensimmäinen kerta oli minun vanhempien kanssa ja sen jälkeen tuli muita, myös vieraita. Ekalla kerralla vähän ensin ujosteli mutta hyvin pian homma oli ihan ok ja luontevaa.
- Anonyymi
Kyllä siihen tottuu aika piankiin, aluksi tietysti ujostuttaa tai muuten tuntuu oudolta.
Sinänsä metka, vaikka esim uimahallissa ollaan ventovieraiden kanssa alasti saunassa ja suihkussa. SIellä nyt ei tietenkään ole sekasaunoja, mutta silti.
- Anonyymi
Käykö kuinka moni kylpylöiden yhteissaunoissa?
Mä ja mun poikkis käydään, ollaan molemmat 16v. Muutaman kaverin kanssa ollaan myös käyty.- Anonyymi
Alasti?
- Anonyymi
Ei ole tullut käytyä.
En kyllä tiennytkään tuollaisista. Tietty kun olen käynyt aina vaan uimahallissa. - Anonyymi
Kylpylöissä ei enää ole sellaisia yhteissaunoja, joissa kaikki olisivat alasti: Turkkilaisiin saunoihinkin on tullut väliseinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylpylöissä ei enää ole sellaisia yhteissaunoja, joissa kaikki olisivat alasti: Turkkilaisiin saunoihinkin on tullut väliseinä.
Ok.
- Anonyymi
Heti kun joku pyytää saunaan niin rohkrasti vaan lauteille. Saunominen kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja saunassa ollaan yleensä alasti. Alastomuuskin on täysin luonnollista. Omaa kehoa ei tarvitse hävetä ja muiden kehoja ei sovi tuijottaa. Sauna on kaikin puolin neutraali paikka jossa keskitytään nauttimaan saunomisesta.
- Anonyymi
Käyn viikottain tyttöystävän kanssa saunassa, monesti se johtaa seksiin.
Vanhemmat kerran ihmetteli kun oltiin tunti saunassa.- Anonyymi
Sama meillä.
Eivät kyllä onneksi ole tulleet häiritsemään ja ehkä ovat tajunneetkin, että pannaan oman tyttöystävän kanssa saunassa. Mutta kyllä joskus huomauttavat asiasta kuittaamalla jotain tällaista, että ei kai siellä tarvitse tuntikausia liottaa itseään tms.
No ei me nyt olla tuntikausia siellä, mutta aika pitkään kuitenkin.
Kun tosiaan saunotaan kunnolla ja tietty täytyyhän sitä useimmiten pannakin samalla reissulla.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1384330Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3342169Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32044Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481871- 1061790
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561770Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4791604MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571429Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4761330Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441316