Helena Koivu shoppaili ja törsäili tekemättä itse YHTÄÄN MITÄÄN

Anonyymi-ap

HELENAN pääasiallinen tehtävä oli huolehtia kodista ja lapsista.

Asiakirjoista käy ilmi, että perhe kuitenkin palkkasi myös lasten- ja kodinhoitoapua. Heillä oli muun muassa kokoaikaisina työntekijöinä lastenhoitajia, jotka laittoivat lapsille ruokaa, siivosivat näiden jälkiä ja veivät harrastuksiin.

Oikeuden asiakirjoista ilmenee, että lapset ovat harrastaneet muun muassa voimistelua, jääkiekkoa, tennistä, ratsastusta, jalkapalloa, baseballia ja uintia.

Perhe palkkasi lisäksi kodinhoitoapua siivoamiseen, puutarhanhoitoon, lumitöihin ja korjaustoimenpiteisiin. Kaikki palvelut maksoi Mikko Koivu. Helena Koivulla ei ollut omia tuloja avioliiton aikana.

Mikko Koivun tulot kuitenkin mahdollistivat parille yltäkylläisen elämän. Helenan kuukausibudjetti oli oikeuden asiakirjojen mukaan yli 19 000 dollaria eli yli 17 300 euroa. Pelkästään vuonna 2019 Helena Koivu teki American Express -kortillaan ostoja 320 000 dollarin, eli noin 291 000 euron edestä. Laskut maksoi Mikko Koivu.

https://www.is.fi/viihde/art-2000009755547.html

487

14239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pikkusumma Mikolle

      • Anonyymi

        Herrajesta sentään kun on tärkeetä tietoon ,,hallelujaa kyttääjät ..ei Jumala anna anteeksi . Pidetäänkö me vuoden suruaika vai kaks vuotta ??

      • Anonyymi

        Helena osaa tehdä velkaa. Mihin hävisi miljoona. Minä erosin eikä minulla ollut luottokorttilaskuja joita mieheni olis maksanut. Mikko on pillusokee. Hihhh hehhhholtiton rahankäyttäjä.

      • Anonyymi

        Rouva maksoi näistä myös lasten koulu maksut ym

      • Anonyymi

        "Pikkusumma Mikolle" Vaahtosuinen isän imiä olet sinä.

      • Anonyymi

        Taistele Helena,lapsista ja rahasta.Mikolla oli helpoin tehtävä,antoi 3 kertaa siemenet.sinä teit suurimman osuuden kannoit 9 kk kaikkia synnytit,sun maaperällä kasvoi 3 suloista lasta.Äijät pääsee helpolla.Ollaan sit niin isiä,unohdetaan naisen osuus,se side mikä on lapsen ja äidin välillä,sitä ei katkaise mikään,se säilyy läpi elämän.Jos se katkaistaan ulkopuolisten taholta,kärsii äiti ja lapset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rouva maksoi näistä myös lasten koulu maksut ym

        Maksoi miehen luottokortilla. Rouvalla ei ollut mitään tuloja.

        Ei taistella lapsista tarvinnut.Isä huolehti lapset myös silloin kun olivat äidillä.Mikolla on myös oikeus lapsiin.Äiti taisteli rahasta ja ottaa sen minkä hälle kuulu,Onneksi lapsilla on isä jää lapsille jotain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taistele Helena,lapsista ja rahasta.Mikolla oli helpoin tehtävä,antoi 3 kertaa siemenet.sinä teit suurimman osuuden kannoit 9 kk kaikkia synnytit,sun maaperällä kasvoi 3 suloista lasta.Äijät pääsee helpolla.Ollaan sit niin isiä,unohdetaan naisen osuus,se side mikä on lapsen ja äidin välillä,sitä ei katkaise mikään,se säilyy läpi elämän.Jos se katkaistaan ulkopuolisten taholta,kärsii äiti ja lapset.

        Helenalla ei huolta Yhteiskunta hoitaa isä nyt vielä.Kyllä Helena taistee Miks lapsilla on isä joka huoltaa heidän elannon Ei miehet helpolla pääse.Monet naiset kyllä.Kyllä isällä on myös side lapseen sen katkaisee ainoastaan katkerat naiset. Ja lapset kärsii isä myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pikkusumma Mikolle" Vaahtosuinen isän imiä olet sinä.

        Ketä tarkoitit.Sanoisin lapsukaiset tän voi ilmaista toisella lailla osaatko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taistele Helena,lapsista ja rahasta.Mikolla oli helpoin tehtävä,antoi 3 kertaa siemenet.sinä teit suurimman osuuden kannoit 9 kk kaikkia synnytit,sun maaperällä kasvoi 3 suloista lasta.Äijät pääsee helpolla.Ollaan sit niin isiä,unohdetaan naisen osuus,se side mikä on lapsen ja äidin välillä,sitä ei katkaise mikään,se säilyy läpi elämän.Jos se katkaistaan ulkopuolisten taholta,kärsii äiti ja lapset.

        Isät osaa myös taistella lapsistaan.Side isään säilyy myös.Jos ulkopuolinen taho katksee sen siitä kärsii isä ja lapset.Isät on muutakin siittäjiä eli elättäjiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pikkusumma Mikolle" Vaahtosuinen isän imiä olet sinä.

        Olet varmaan Mikolle katkera tai olisitt halunu aikanaan halunnut hellun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taistele Helena,lapsista ja rahasta.Mikolla oli helpoin tehtävä,antoi 3 kertaa siemenet.sinä teit suurimman osuuden kannoit 9 kk kaikkia synnytit,sun maaperällä kasvoi 3 suloista lasta.Äijät pääsee helpolla.Ollaan sit niin isiä,unohdetaan naisen osuus,se side mikä on lapsen ja äidin välillä,sitä ei katkaise mikään,se säilyy läpi elämän.Jos se katkaistaan ulkopuolisten taholta,kärsii äiti ja lapset.

        Isät ei pääse helpolla samoin jos lapsen ja isän suhde katkaistaan jonkun tahon suunnalta.Isät on myös tärkeitä lasten elämässä.Huoltavat lapsensa usein paremmin kun valittaja naiset.Jos isäsuhde katkaistaan katkeran äidin taholta siitä kärsii isä ja lapset.

        Samoin äideillä on oikeus riekkua mollata miehiä.Miehet myös rakastaa lapsia jos sen särkee joku lapset ja isä kärsii.

        Nyt puolusta lasten isiä.Eivät rieku valita somessa.Yrittävät katkerien exsien kanssa pärjätä.vaikeaa se on mutta asianajat on sitä varten.Näissä kärsivät myös isä ja lapset.kärsimys ei ole ainoastaa katkerien äitien oikeus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet varmaan Mikolle katkera tai olisitt halunu aikanaan halunnut hellun.

        En ole katkera.Olen nainen.Isä nyt huolehtii lapsista ja exsästä.Mikosta yritetään tehdä hirviö,mutta huolehtii perheensä.Hellustakin sitten aikanaan.Olen entinen yh Isät jotka huolehtii lapsistaan sekä katsoo exsänsä ettei exsä asu kadulla ovat arvokkaita.Pettämiset on some kansa pitänyt huolen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rouva maksoi näistä myös lasten koulu maksut ym

        Niin, rouva maksoi MIKON rahoilla koulumaksut, ym.
        rouva itse ei maksanut mitään omista rahoistaan.Miten hitossa hänelle kuuluisi mikon rahoista yhtikäs mitään?

        Ei muuta kuin kassaneidiksi prismaan tai jotain sen nyt oppii jotenkin ehkä ja tienaamaan ihan itse vuokrarahat jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taistele Helena,lapsista ja rahasta.Mikolla oli helpoin tehtävä,antoi 3 kertaa siemenet.sinä teit suurimman osuuden kannoit 9 kk kaikkia synnytit,sun maaperällä kasvoi 3 suloista lasta.Äijät pääsee helpolla.Ollaan sit niin isiä,unohdetaan naisen osuus,se side mikä on lapsen ja äidin välillä,sitä ei katkaise mikään,se säilyy läpi elämän.Jos se katkaistaan ulkopuolisten taholta,kärsii äiti ja lapset.

        Ei mekään ole saatu korvausta lasten tekemisestä. Lapset tehty yhdessä, eikä Hellun ole tarvinnut olla raskaana töissä, kuten me oltu äitiyslomaan asti. Eikä tarvinnut mennä töihin lasten syntymän jälkeen ja viedä 1v, päivähoitoon. Tässä tapauksessa isä maksoi kaiken, miljoona ex muijalle ja maksoi kaikki kulut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isät ei pääse helpolla samoin jos lapsen ja isän suhde katkaistaan jonkun tahon suunnalta.Isät on myös tärkeitä lasten elämässä.Huoltavat lapsensa usein paremmin kun valittaja naiset.Jos isäsuhde katkaistaan katkeran äidin taholta siitä kärsii isä ja lapset.

        Tämä äiti määkii katkerana. Oikeus voisi lopettaa valitusten käsittelyn tosi asiat ei muutu valituksia tekemällä. Lasten isä joutuu maksamaan oikeuskuluja miljoonia. Aikooko ex muija kyniä lasten isän rahat oikeuskuluihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, rouva maksoi MIKON rahoilla koulumaksut, ym.
        rouva itse ei maksanut mitään omista rahoistaan.Miten hitossa hänelle kuuluisi mikon rahoista yhtikäs mitään?

        Ei muuta kuin kassaneidiksi prismaan tai jotain sen nyt oppii jotenkin ehkä ja tienaamaan ihan itse vuokrarahat jne.

        Varmaan isä maksoi myös koulumaksut. Hellun rahat menny shoppailuun ja makeaan elämään. Eipä löytänyt uutta miljonääriä maksamaan luksus elämää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helenalla ei huolta Yhteiskunta hoitaa isä nyt vielä.Kyllä Helena taistee Miks lapsilla on isä joka huoltaa heidän elannon Ei miehet helpolla pääse.Monet naiset kyllä.Kyllä isällä on myös side lapseen sen katkaisee ainoastaan katkerat naiset. Ja lapset kärsii isä myös.

        Minä olen nähnyt lasteni isistä vain auton takavalot (tai lenkkarien pohjat). En kovin korkeaa käsitystä ole saanut miesten isänvaistosta enkä velvollisuudentunnosta, oman elämänkokemukseni perusteella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taistele Helena,lapsista ja rahasta.Mikolla oli helpoin tehtävä,antoi 3 kertaa siemenet.sinä teit suurimman osuuden kannoit 9 kk kaikkia synnytit,sun maaperällä kasvoi 3 suloista lasta.Äijät pääsee helpolla.Ollaan sit niin isiä,unohdetaan naisen osuus,se side mikä on lapsen ja äidin välillä,sitä ei katkaise mikään,se säilyy läpi elämän.Jos se katkaistaan ulkopuolisten taholta,kärsii äiti ja lapset.

        Ei miehet helpolla pääse.Kyllä jos kitkerät naiset antaa tilaa. Miten paljon naiset tarvii luxsusta.Jos mies työmies pysy kaukana työmies elättää perheensä Rakastaa lapsia antaa vaimolle ruokarat Tuopa joskus kukkia.korjaa lasten urheiluvälineet huoltaa pyörät.Työmiehestä ei tartte taistella.Hän valitsee naisensa itse.

      • Anonyymi

        Vaikka olisi euro. Sitä ei exsät saa tuhlata.Rahat on lapsia varten.Vaikka tyttö on saatu isäänsä vastaan isän rakkaus riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taistele Helena,lapsista ja rahasta.Mikolla oli helpoin tehtävä,antoi 3 kertaa siemenet.sinä teit suurimman osuuden kannoit 9 kk kaikkia synnytit,sun maaperällä kasvoi 3 suloista lasta.Äijät pääsee helpolla.Ollaan sit niin isiä,unohdetaan naisen osuus,se side mikä on lapsen ja äidin välillä,sitä ei katkaise mikään,se säilyy läpi elämän.Jos se katkaistaan ulkopuolisten taholta,kärsii äiti ja lapset.

        pääsee häihin.Mikko on huoltanut hellun ja lapset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helena osaa tehdä velkaa. Mihin hävisi miljoona. Minä erosin eikä minulla ollut luottokorttilaskuja joita mieheni olis maksanut. Mikko on pillusokee. Hihhh hehhhholtiton rahankäyttäjä.

        Mitä koruja ja merkkikellojaq osti.Mikko oli sanonut.0le kotona ja hoida lapset.Mhin siitä töihin lähdet,

      • Anonyymi

        Nämä Hellun shoppailut menny itsensä käyttöön. Mies maksanut kaikki kodin talouskulut ja palvelijoiden palkat. Päivät menny kauneushoidoissa ja shoppaillessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rouva maksoi näistä myös lasten koulu maksut ym

        Rouva tuskin on itse maksanut yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helenalla ei huolta Yhteiskunta hoitaa isä nyt vielä.Kyllä Helena taistee Miks lapsilla on isä joka huoltaa heidän elannon Ei miehet helpolla pääse.Monet naiset kyllä.Kyllä isällä on myös side lapseen sen katkaisee ainoastaan katkerat naiset. Ja lapset kärsii isä myös.

        Taistelee vain rahasta, haluaa miehen rahat itselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen nähnyt lasteni isistä vain auton takavalot (tai lenkkarien pohjat). En kovin korkeaa käsitystä ole saanut miesten isänvaistosta enkä velvollisuudentunnosta, oman elämänkokemukseni perusteella.

        Kaikki isät ei ole samanlaisia. Eikä tätä miestä voi tuomita muiden takia. Hellu seukkasi huume jannun kanssa, isänpäivänä lapsi istui huume ukon sylissä ja onnitteli isänpäivänä. Eihän huume ukko ollut lapsen isä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksoi miehen luottokortilla. Rouvalla ei ollut mitään tuloja.

        Ei miehet helpolla pääse.Mieheni maksoi minun ja lasten elatuksen.Kiitos siitä.Muistin kyllä kiittää kasvotusten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen nähnyt lasteni isistä vain auton takavalot (tai lenkkarien pohjat). En kovin korkeaa käsitystä ole saanut miesten isänvaistosta enkä velvollisuudentunnosta, oman elämänkokemukseni perusteella.

        Oletko yrittänyt Pikkuhiljaa laita kuva kerro mitä lapsesi osaa tedä.OLetko koskaan kiittänyt mistään.Minökin kiitin näillä sanoilla.Ilman sinua näitä lapsia ei olisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rouva maksoi näistä myös lasten koulu maksut ym

        Hehhee Maksoi miehen rahoilla, kotona makoilusta ei makseta palkkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taistele Helena,lapsista ja rahasta.Mikolla oli helpoin tehtävä,antoi 3 kertaa siemenet.sinä teit suurimman osuuden kannoit 9 kk kaikkia synnytit,sun maaperällä kasvoi 3 suloista lasta.Äijät pääsee helpolla.Ollaan sit niin isiä,unohdetaan naisen osuus,se side mikä on lapsen ja äidin välillä,sitä ei katkaise mikään,se säilyy läpi elämän.Jos se katkaistaan ulkopuolisten taholta,kärsii äiti ja lapset.

        Miksi kehoitat taisteleen rahasta ja lapsista.Ei Mikko helpolla päässyt.Josmuut miehet on helpolla selvinneet.Ei MIkko.Ei miehet helpolla pääse.Ne käy töissä elättävät vaimonsa että lapsensa.Mikko ei unohtanut että hellu oli nainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen nähnyt lasteni isistä vain auton takavalot (tai lenkkarien pohjat). En kovin korkeaa käsitystä ole saanut miesten isänvaistosta enkä velvollisuudentunnosta, oman elämänkokemukseni perusteella.

        Sano isiä on monenlaisia.Samoin äitejä ONisät jotka ovat lastensa elämäsä.On äitejä jotka estää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen nähnyt lasteni isistä vain auton takavalot (tai lenkkarien pohjat). En kovin korkeaa käsitystä ole saanut miesten isänvaistosta enkä velvollisuudentunnosta, oman elämänkokemukseni perusteella.

        Niin minäkin.ISä on isä.,Mutta yhteiskunta avittaa paljon.En kerjuulle lähtenyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rouva maksoi näistä myös lasten koulu maksut ym

        Tuskin maksoi. Tais isä maksaa koulu ym. maksut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin äideillä on oikeus riekkua mollata miehiä.Miehet myös rakastaa lapsia jos sen särkee joku lapset ja isä kärsii.

        Isä ei ole riekkunut somessa tai medioissa. Isä ei ole herjannut äitiä julkisuudessa.

    • Anonyymi

      Mitä sitten ? Tyhjästä päästä kärsii koko ruumis. Siis Mikolla.

      • Anonyymi

        Näin juuri.

        Ei kovin fiksu pariskunta kaikenkaikkiaan. Erossa vielä tyhmyys tulee kunnolla esiin.

      • Anonyymi

        Vai Helenalla.

      • Anonyymi

        Tuskin tyhmä onnistuu pelaamaan miljoonia. Ei ole miehen tyhmyyttä, kun ex ei tyydy miljoonaan. ex muija itse määkii julkisuudessa koko ajan. Lasten isä ei ole kertonut julkisuudessa mitään. Ex muijan voisi tuomita kotirauhan rikkomisesta ja väärän tiedon levittämisestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin juuri.

        Ei kovin fiksu pariskunta kaikenkaikkiaan. Erossa vielä tyhmyys tulee kunnolla esiin.

        Tyhmyys näkyy, kun sai sovitun miljoonan, jonka pisti hetkessä menemään. Turha määkiä enää rahaa. Kun menee töihin saa rahaa.

      • Anonyymi

        Mikko on isä joka on viisas ja järkevä.Virheen teki meni avioon.Ei ole lastensa äitiä ainakaan julkisesti eikä lehdistössä haukkunut.Puree hammasta ja jatkaa eteenpäin.Viisas on Mikko.

      • Anonyymi

        Entä tämä julkisuudessa määkivä parjaaja. Tyhjästä päästä kärsii omat lapset eniten.

    • Anonyymi

      Vaimon oikeus on törsätä miehensä rahat

      • Anonyymi

        On ihan aviomiehen oma asia paljonko on antanut ns. kuukausirahaa vaimonsa käyttöön. Turha vinkua jälkikäteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ihan aviomiehen oma asia paljonko on antanut ns. kuukausirahaa vaimonsa käyttöön. Turha vinkua jälkikäteen.

        Tietysti jos tyhmä on jakaa rahat muille.Kunhan tuhlaa loputkin ettei jää mitään voi muistella sitten mummuna asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ihan aviomiehen oma asia paljonko on antanut ns. kuukausirahaa vaimonsa käyttöön. Turha vinkua jälkikäteen.

        Aivan pösilö akka, ei edes USA:ssa tuollaisia rahasummia käytetä elämään ja jotakin tulee akankin tehdä, vaikka kuinka olisi synnyttänyt lapsia. Jokainen äiti on tehnyt lapsia ja myös töitä lasten hyväksi. Hyvä että Mikko pääsi virolaisesta eroon, täysin vastuuntunnoton ihminen, ei ne rahat Mikolle taivaasta tipahtanut. Täällä puolustelevat samanlaiset naiset tuollaista muijaa, joka roskalehdissä haukkunut Mikkoa kokoajan, mutta Mikko ei ole sanakaan panetellut muijaa, eikä antanut juoruja roskalehdille. Eipä tuota naista kiinnosta lapset, kun ei halunnut Suomesta töitä hakea, eikä jäädä lasten tykö. Elättiä yrittää löytää Amerikasta, mutta ei taida löytyä, kun huumeveijarikin lähti lätkimään, kun Mikon rahaa ei enää nainen saanut ja talokin meni.

        Samaa mieltä paha moittia mutta totuus rahan ahne.3lasta onneksi isä on huoltaa huolehtii lapsensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ihan aviomiehen oma asia paljonko on antanut ns. kuukausirahaa vaimonsa käyttöön. Turha vinkua jälkikäteen.

        En ole aviomiehen kuullut vinkuvan.Jokainen ymmärtää tämä nainen vinkuu ja lisää pitäisi saada.Hän ottaa sen minkä hälle kuuluu.Tokaisi jossain kun sitä rahaa onMikon rahoilla on hyvä rellestää kokkeli miehen kanssa.Uskon että Mikolla on rahat sijoitettu niin hyvin ettei lokki pääse niihin käsiksi saa lapsetkin jotain..Tällä naisella ei ole hätäpäivää.Toisen rahat on kiva tuhlata taitaa rahanat hiljentyä.

      • Anonyymi

        Eron jälkeen voi mennä töihin ja tuhlata itse tienatut rahat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan pösilö akka, ei edes USA:ssa tuollaisia rahasummia käytetä elämään ja jotakin tulee akankin tehdä, vaikka kuinka olisi synnyttänyt lapsia. Jokainen äiti on tehnyt lapsia ja myös töitä lasten hyväksi. Hyvä että Mikko pääsi virolaisesta eroon, täysin vastuuntunnoton ihminen, ei ne rahat Mikolle taivaasta tipahtanut. Täällä puolustelevat samanlaiset naiset tuollaista muijaa, joka roskalehdissä haukkunut Mikkoa kokoajan, mutta Mikko ei ole sanakaan panetellut muijaa, eikä antanut juoruja roskalehdille. Eipä tuota naista kiinnosta lapset, kun ei halunnut Suomesta töitä hakea, eikä jäädä lasten tykö. Elättiä yrittää löytää Amerikasta, mutta ei taida löytyä, kun huumeveijarikin lähti lätkimään, kun Mikon rahaa ei enää nainen saanut ja talokin meni.

        Eilen kerrottiin, että Helena onkin muuttanut lasten lähelle Suomeen, siihen taloon jonka omistavat Mikon kanssa puoliksi. Tämä oli hyvä uutinen, varmaan jokainen äiti tekisi samoin, lastensa parasta ajatellen. Nyt ehkä joskus näen Helenaakin kaupungilla, en vain Mikkoa ja lapsia.

    • Anonyymi

      Ei kai rikkaat itse siivoa, pese pyykkiä yms

      • Anonyymi

        Tuo muija ei ole koskaan ollut rikas, ainoastaan venäläistä sukua, jos se on rikkautta. Käytös on venäläinen.

      • Anonyymi

        Kun ei ole rahaa hassasi miljoonan, voi itse pestä pyykit ja siivota omat sotkunsa. Millä rahalla persaukinen palkkaisi siivoojaa tai pyykinpesijää. Luuleeko kyseisten palvelujen olevan ilmaisia, kun mies maksoi kartanon kaikki kulut ja palveluskunnan palkat.

    • Anonyymi

      Kun Mikko saa talonsa myytyä Minnesotassa, niin eiköhän Hellukin ilmesty Suomeen. Routa porsaan kotia ajaa.

      • Anonyymi

        Mikko ja voisi olla enemmän muillekin

      • Anonyymi

        Mutta eikö sen koti ole Virossa. Vai onko alunperin venäjällä?

    • Anonyymi

      Mikä tämä Helena on? Vanhemmat asuu Virossa. Onko aito virolainen vai muuttanut nimensä jelenasta helenaksi, eli venäjän"virolainen". Sopii rahasta tappelu kyllä tuohon kuvioon.

      • Anonyymi

        Jos kyseessä olisi ollut supisuomalainen nainen, niin tilanne olisi tismalleen sama.

      • Anonyymi

        Ei ole Helena vaan Jelena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kyseessä olisi ollut supisuomalainen nainen, niin tilanne olisi tismalleen sama.

        Ei ole kuultu samaa yhdenkään suomalaisen naisen tekevän. Neljä vuotta erosta, yhä vaatii rahaa, sai jo miljoonan.

    • Anonyymi

      Sympatiaa kerjää lapsilla vaikka kyse on rahan kiimasta 🤑

      • Anonyymi

        Juuri näin, tää nyt on päättänyt ohittaa oikeudenpäätöksrn ja saada lisäälisäälisää, entiset saadut törsötty.

    • Anonyymi

      Suosittelen jokaista kokeilemaan, millaista on olla käytännössä kolmen lapsen yksinhuoltajana vieraassa maassa ilman tukiverkkoja, etenkin kun lapset on vauvoja/taaperoita. Ja samalla huolehtia ison talon kaikki kunnossapito ja juoksevat asiat.
      Noin pienten lasten kanssa, kun mies on poissa kuukausia kerralla, olet käytännössä sidottu kotiin, jos ei ole lastenhoitajaa käytettävissä. Pieniä lapsia ei vaan voi jättää kotiin keskenään, jos pitää päästä käymään vaikka lääkärissä, tai ruokakaupassa. Se, että tarvitsee lastenhoitoapua, kun on lasten kanssa yksin, ei tarkoita, ettei huolehdi lapsistaan, tai kasvata heitä.

      • Anonyymi

        Mikä on ettet ymmärrä että heillä ollut palkatut palvelijat joka asiaan.

      • Anonyymi

        Eivät lapset olleet yksin, heillä oli lastenhoitoapua liki ympäri vuorokauden. Tuskin Helena Koivu edes tietää missä oli lähin ruokakauppa, puhumattakaan että olisi käynyt kertaakaan siellä.

        Eipä ihme että Mikko sai tarpeekseen.

        Kukaan miljonäärin rouva ei käy jatkuvasti itse ruokakaupassa. Kuka hullu alkaisi miljonäärimiehelleen ilmaiseksi apulaiseksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ihme että Mikko sai tarpeekseen.

        Nytkö hän hoitaa itse koko talouden ja lapset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan miljonäärin rouva ei käy jatkuvasti itse ruokakaupassa. Kuka hullu alkaisi miljonäärimiehelleen ilmaiseksi apulaiseksi?

        Tuo Mikko ei olisi miljonääri ellei olisi ollut jatkuvasti poissa kotoa pelaamaassa eikä tällä Helenalla olisi ollut niitä hulppeita olosuhteita, jos hänen miehensä olisi ollut siinä paikalla. Monta kertaa sitten jääkiekkoilijoille tuleekin ero kun ura loppuu ja pitäisi alkaa yhteinen elämä. Selänteet taitavat olla poikkeus.

        Olisiko Helenankin pitänyt olla poissa kotoa? Eli päivät ja kuukaudet poissa kotoa tienaamassa rahaa Mikon huusholliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on ettet ymmärrä että heillä ollut palkatut palvelijat joka asiaan.

        Sellaista se on monessa muussakin kiekkoilijaperheessä. Se on ihan tavallista. Mutta, muissa eroperheissä mies ei ole kitsastellut erorahojen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät lapset olleet yksin, heillä oli lastenhoitoapua liki ympäri vuorokauden. Tuskin Helena Koivu edes tietää missä oli lähin ruokakauppa, puhumattakaan että olisi käynyt kertaakaan siellä.

        Ei tiedä moni muukaan rikkaan lätkämiehen vaimo. Joten se siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista se on monessa muussakin kiekkoilijaperheessä. Se on ihan tavallista. Mutta, muissa eroperheissä mies ei ole kitsastellut erorahojen kanssa.

        Tai muiden eroperheiden muijat ei itke somessa vaan tyytyvät siihen mitä avioehdossa sovittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nytkö hän hoitaa itse koko talouden ja lapset?

        Samaan tapaan kuin tähänkin asti, paitsi että Viron nalkuttaja ei ole paikalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista se on monessa muussakin kiekkoilijaperheessä. Se on ihan tavallista. Mutta, muissa eroperheissä mies ei ole kitsastellut erorahojen kanssa.

        Avioehtojen mukaan mennään ketkä ovat tehneet. Kuten tässäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko Helenankin pitänyt olla poissa kotoa? Eli päivät ja kuukaudet poissa kotoa tienaamassa rahaa Mikon huusholliin.

        Eikös ollut yhteinen huusholli. Meillä oltiin kumpikin töissä. Lapset hoidossa. Yhden ihmisen palkalla, ei Suomessa osteta taloa ja mökkiä. Helenalla olisi ollut aikaa hankkia ammatti, kun oli palveluskunta hoitamassa taloa ja lapsia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tiedä moni muukaan rikkaan lätkämiehen vaimo. Joten se siitä.

        Shoppailupaikat kyllä tietävät, Rahaa luxus laukkuihin ja muoti vaatteisiin, ym. Varmaan meni itsensä ylläpitoon isoja summia kauneus hoitoihin. Meikä ei päässyt koskaan kauneus hoitoihin. Lasten hyvinvointi oli etusijalla.

      • Anonyymi

        Voi voi. Kyllä siellä on siivoojat, kokit, puutarhan- ja uima-altaanhoitajat, nannyt ym pataljoona ollut tekemässä. Vaikea on edes kuvitella, että se muija moppiin tarttuis. Turha täällä urputtaa. Muijan laskelmat meni pikkasen pieleen. Sympatiani on Mikko Koivun puolella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko Helenankin pitänyt olla poissa kotoa? Eli päivät ja kuukaudet poissa kotoa tienaamassa rahaa Mikon huusholliin.

        Mitä tämä virolainen itse teki, kun kokonainen armeija hoisi huushollin ja lapset. Tuollaisia iilimatoja Venäjän puolella on kasvatettu. Katsotaan tuleeko muija Suomeen lastensa tykö. Vai yrittääkö uutta kiekkoilijaa koukkuun ja tekee lapsia, että saa kiristettyä rahaa, kun itse on persaukinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan miljonäärin rouva ei käy jatkuvasti itse ruokakaupassa. Kuka hullu alkaisi miljonäärimiehelleen ilmaiseksi apulaiseksi?

        Mikko on itse tienannut joka euron, joten pitäisi Viron muijan pikkusen miettiä kenen rahoja tuhlaa. Ällöttävä akka, noin sitä eletään toisen rahoilla, kun itse on pers’aukinen, niinkuin tämä marokkolainen Sofia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät lapset olleet yksin, heillä oli lastenhoitoapua liki ympäri vuorokauden. Tuskin Helena Koivu edes tietää missä oli lähin ruokakauppa, puhumattakaan että olisi käynyt kertaakaan siellä.

        Ei varmaan osaa edes keittää munia.... :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko Helenankin pitänyt olla poissa kotoa? Eli päivät ja kuukaudet poissa kotoa tienaamassa rahaa Mikon huusholliin.

        Helunan olisi pitänyt olla Venäjällä ja pysyä siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista se on monessa muussakin kiekkoilijaperheessä. Se on ihan tavallista. Mutta, muissa eroperheissä mies ei ole kitsastellut erorahojen kanssa.

        Mikä siinä on ihmisten vaikea ymmärtää. Heillä oli avioehto jonka mukaan mentiin. Ei Helenä nyt eron myötä voi mitätöidä avioehtoa minkä itse on allekirjoittanut. Turha sanoa et pakotettiin kirjoittamaan. Hän olisi voinut kieltäytyä aikoinaa kirjoittamasta. Ehkä ei olisi liittoa syntynyt mut hän olisi päässyt silloin toteuttamaan omia unelmiaan.
        Jos lapset olisi hänelle niin tärkeitä niin hän olisi jo muuttanut lähemmäksi lapsia. Hän saa elatustukea lapsista vaikka lapset ei ole edes hänellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät lapset olleet yksin, heillä oli lastenhoitoapua liki ympäri vuorokauden. Tuskin Helena Koivu edes tietää missä oli lähin ruokakauppa, puhumattakaan että olisi käynyt kertaakaan siellä.

        Mitäs sitten

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai muiden eroperheiden muijat ei itke somessa vaan tyytyvät siihen mitä avioehdossa sovittu.

        Ei pidä paikkaansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tämä virolainen itse teki, kun kokonainen armeija hoisi huushollin ja lapset. Tuollaisia iilimatoja Venäjän puolella on kasvatettu. Katsotaan tuleeko muija Suomeen lastensa tykö. Vai yrittääkö uutta kiekkoilijaa koukkuun ja tekee lapsia, että saa kiristettyä rahaa, kun itse on persaukinen.

        Samanlailla toimii suomi neitokin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikko on itse tienannut joka euron, joten pitäisi Viron muijan pikkusen miettiä kenen rahoja tuhlaa. Ällöttävä akka, noin sitä eletään toisen rahoilla, kun itse on pers’aukinen, niinkuin tämä marokkolainen Sofia.

        Avioliitossahan on yhteinen rahoitus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko Helenankin pitänyt olla poissa kotoa? Eli päivät ja kuukaudet poissa kotoa tienaamassa rahaa Mikon huusholliin.

        Paskat olisi tienaamassa, eihän hänellä mitään työtä ollut, eikä työlupaa. Perusti firman johon lypsi Mikolta yli 300 000 euroa, joka oli aivan humpuuki homma. Kukaan oikea miljonäärin rouva ei humputa tuollaisia rahoja taivaan tuuliin, kun joka lantti on Mikon tienaamia, ei perintöjä. Hyvä että Mikolla silmät aukes.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ollut yhteinen huusholli. Meillä oltiin kumpikin töissä. Lapset hoidossa. Yhden ihmisen palkalla, ei Suomessa osteta taloa ja mökkiä. Helenalla olisi ollut aikaa hankkia ammatti, kun oli palveluskunta hoitamassa taloa ja lapsia.

        Entäpä jos tämä aviomies ei sitä halunnut ?Vaimo kotona tekemässä lapsia jotta ite sai heiluttaa uusia naisia mielensä mukaan ,sääliksi käy tuo uus morsian joka nyt on kierroksessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo Mikko ei olisi miljonääri ellei olisi ollut jatkuvasti poissa kotoa pelaamaassa eikä tällä Helenalla olisi ollut niitä hulppeita olosuhteita, jos hänen miehensä olisi ollut siinä paikalla. Monta kertaa sitten jääkiekkoilijoille tuleekin ero kun ura loppuu ja pitäisi alkaa yhteinen elämä. Selänteet taitavat olla poikkeus.

        Natalia Dillon tuli pelastamaan Mikko Koivun. Ei ole vielä kuitenkaan ymmärtänyt, että tuli lapsenvahdiksi Suomeen. Kyllä se aikanaan selviää! Ruoka ja huvipalkalla, jos jaksaa Mikon lapsia kestää kun itse sinkku yksinäinen nainen! Täällähän ei tarvi roudata lapsia kouluun, ei hakea ruokatunnilla kotiin syömään ja takaisin kouluun. Kaikki yleisimmätkin harrastukset lapset kulkee itse pyörällä tai kävellen. Ja kaikki lähes ilmaista kouluruuasta alkaen. Että silleen. On se Jenkeissä vähän eri meininki. Käykää kokeilemassa, jos kateus kiristää vyötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista se on monessa muussakin kiekkoilijaperheessä. Se on ihan tavallista. Mutta, muissa eroperheissä mies ei ole kitsastellut erorahojen kanssa.

        Mitä nyt muutaman millin antoi pikkuvaimon "pakollisiin juokseviin kuluihin".

        Ja "vain" miljoonan lopuksi erorahaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko Helenankin pitänyt olla poissa kotoa? Eli päivät ja kuukaudet poissa kotoa tienaamassa rahaa Mikon huusholliin.

        Ai sekö oli Mikon huusholli, ei Mikko ollut siellä kuluttamassa, vaan tienaamassa virolaiselle luksuselämää. Mitä helevettiä tuollaisella akalla on virkaa, jos ei tee mitään, ei edes lapsia hoida.
        Normaali-ihmiset tekee jotakin yhteiseen elämään, vaan tämä suurruhtinas kävi vain kauneushoitolassa päivät, eikä tullut sen komeammaksi, lapset on aina hoitanut vieraat. Harrastuksiin lapset on kuljettanut autonkuljettajat ja lastenhoitajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikko on itse tienannut joka euron, joten pitäisi Viron muijan pikkusen miettiä kenen rahoja tuhlaa. Ällöttävä akka, noin sitä eletään toisen rahoilla, kun itse on pers’aukinen, niinkuin tämä marokkolainen Sofia.

        👍👍👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista se on monessa muussakin kiekkoilijaperheessä. Se on ihan tavallista. Mutta, muissa eroperheissä mies ei ole kitsastellut erorahojen kanssa.

        Hellu sai runsaasti Isän oli laskettava,että lapsille jää jotain.Ei Mikko kitkastellut erorahoista.Hellulla oli rahaa kortti käytössä.Ottakaapa asioista selvä Koivu on elättänyt tätä lokkia runsaasti.Suomen naiset ei voi uneksia näistä summista.Ja kun Hellu ei jaksa rahat tuhlannut ja kokkelimies lähtenyt.Uskokaa pois.Mikko on mies joka huolehtii Hellun on hän laten äiti ei luksusta mutta jokapäiväinen elanto.Miettikää hellun kohtaloa jos ei olisi Mikkoa missä olisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista se on monessa muussakin kiekkoilijaperheessä. Se on ihan tavallista. Mutta, muissa eroperheissä mies ei ole kitsastellut erorahojen kanssa.

        Hellu sai runsaasti sen mikä hälle kuului.Ei Mikko ole kitsatellut varmasti maksoi runsaasti.
        Olkaa yh mammat turvassa Mikko oli reilu liiankin.Tässä eroperheessä hellu sai runsaasti.Pitäisikö Mikon exän kaveri elättää Mikon rahoilla siihen ei voi Mikkoa velvoittaa.Jos hellu olisi välillä hiljenpää,uskon Mikon auttavan häntä.On hän Mikon lasten äitiä
        auttaa nytkin.Mikko nyt kumminkin huoltaa lapset ja hellun.Olka some kansa huoletta.Mikko on mies joka ei jätä hellua pulaan,mutta luxuselämää ei ehkä tarjoa.

      • Anonyymi

        Ei ne äidin vastuulla ollut.Palkattu henkilökuntaa oli joka läht öön.Mikko huolehti että hellulla oli apulaiset auton ja kuljettaja.Mikko on mies joka ei jättänyt exää heitteille.Ja huolehti hellusta kun oli paikalla.Hän ymmärsi hellu tartti apuja.Lapset huoltanut.Ei vinkunut missään Olen nainen yh hyvä että isä huolehtii prheensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko Helenankin pitänyt olla poissa kotoa? Eli päivät ja kuukaudet poissa kotoa tienaamassa rahaa Mikon huusholliin.

        Eikö heillä ollut yhteinen huusholli. meillä oltiin molemmat töissä lapset, oli päivähoidossa. Itse siivottiin koti ja tehtiin ruuat ja käytiin ruokakaupassa. Miljonäärin rouvana olisi ollut aikaa käydä ruokakaupassa. Kauneus hoitoon ja muihin paikkoihin kyllä pääsi. Mopo karkaa kun viettää luksus elämää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Shoppailupaikat kyllä tietävät, Rahaa luxus laukkuihin ja muoti vaatteisiin, ym. Varmaan meni itsensä ylläpitoon isoja summia kauneus hoitoihin. Meikä ei päässyt koskaan kauneus hoitoihin. Lasten hyvinvointi oli etusijalla.

        Eipä ollu kauneus hoidot mielessä . Talo velkaan meni joka kuukausi maksu suoraan tilistä , samoin kesä mökin maksuun. Korot oli 14% talo ja mökki lainoista. Lopuilla rahoilla maksettiin sähkö, vesi, kiinteistö verot ja auton käyttö ym. maksut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natalia Dillon tuli pelastamaan Mikko Koivun. Ei ole vielä kuitenkaan ymmärtänyt, että tuli lapsenvahdiksi Suomeen. Kyllä se aikanaan selviää! Ruoka ja huvipalkalla, jos jaksaa Mikon lapsia kestää kun itse sinkku yksinäinen nainen! Täällähän ei tarvi roudata lapsia kouluun, ei hakea ruokatunnilla kotiin syömään ja takaisin kouluun. Kaikki yleisimmätkin harrastukset lapset kulkee itse pyörällä tai kävellen. Ja kaikki lähes ilmaista kouluruuasta alkaen. Että silleen. On se Jenkeissä vähän eri meininki. Käykää kokeilemassa, jos kateus kiristää vyötä.

        Mitä se muille kuuluu kun on uusi nais ystävä. Kuka tietää saako kodinhoitajan palkan. Suomessa eletään Suomen käytännön mukaan. Ei eron jälkeen kukaan voi vaatia ex miestä elämään erakkona. Kateus ei kiristä mieltä. Mille pitäisi olla kateellinen, jos joku elää muualla olkoot . Terve ihminen ei ole kateellinen. Voimia Mikolle että kestää exän aiheuttamat paineet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista se on monessa muussakin kiekkoilijaperheessä. Se on ihan tavallista. Mutta, muissa eroperheissä mies ei ole kitsastellut erorahojen kanssa.

        0nneksi lapsille jäi jotain.Nyt uusi kierros hellu ei jätä lastensa isää rauhaan,Lasten isä ei hauku lasten äitiä.Suuri ero vanhempien näkemys erosta.Onko some kansa sitten iloissaan kun rahat loppuu.Kyllä isien on taattava lasten elatus koulutus harrastukset.Sekä muut tarpeet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan miljonäärin rouva ei käy jatkuvasti itse ruokakaupassa. Kuka hullu alkaisi miljonäärimiehelleen ilmaiseksi apulaiseksi?

        Kukaan ei voi luulla olevansa ilmais elätti, samalla sitä ostaa ruuat itseleenkin miehen rahoilla. Luuliko muija olevansa kuninkaallinen jota passataan koko ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellu sai runsaasti Isän oli laskettava,että lapsille jää jotain.Ei Mikko kitkastellut erorahoista.Hellulla oli rahaa kortti käytössä.Ottakaapa asioista selvä Koivu on elättänyt tätä lokkia runsaasti.Suomen naiset ei voi uneksia näistä summista.Ja kun Hellu ei jaksa rahat tuhlannut ja kokkelimies lähtenyt.Uskokaa pois.Mikko on mies joka huolehtii Hellun on hän laten äiti ei luksusta mutta jokapäiväinen elanto.Miettikää hellun kohtaloa jos ei olisi Mikkoa missä olisi.

        Heluna voisi mennä töihin. Olen ollut yh ja käynyt töissä, ei sen kummempaa.

      • Anonyymi

        Ystäväni mies oli kuukausia pois.Enkoskaankuullu hänen valittavan oli 4lasta.Siivousapu oli.

    • Anonyymi

      Tavisperheissäkin on usein palkattu kodinhoitaja. Näin oli esim. Katri Helenan taloudessa, kun hänen lapsensa olivat pieniä. Lisäksi apuna oli kaksi isoäitiä ja isoisät. Tämä on luettavissa hänen elämäkerrassaan.

    • Anonyymi

      Sirpa Selänne tehnyt samaa monta vuotta.

    • Anonyymi

      "Ei tehnyt mitään" sanoo aloittaja. Helena synnytti kolme lasta. On ollut heille rakastava ja hyvä äiti.
      Onko aloittaja mies, ei fiksu nainen voi sanoa mitään noin typerää mitä aloittaja nyt sanoo.

      • Anonyymi

        Heillähän on nyt yhteishuoltajuus niin voit lopettaa murehtimisen.

      • Anonyymi

        Ei vaikuta rakastavalta äidiltä ollenkaan. Lapset olleet yli kuukauden Turussa mutta mitä tekee lasten äiti.. pysyy jenkeissä ja vinkuu lisää rahaa. Vaikuttaa todella kylmältä ihmiseltä.

        Isä vei kylmästi lapset Suomeen. Lasten synnyinmaasta ja äitinsä luota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heillähän on nyt yhteishuoltajuus niin voit lopettaa murehtimisen.

        Viis minun murheista. Mutta, lasten murheet ovat toista luokkaa. Heidät on nyt kerta heitolla erotettu koko heidän entisestä elämästään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viis minun murheista. Mutta, lasten murheet ovat toista luokkaa. Heidät on nyt kerta heitolla erotettu koko heidän entisestä elämästään.

        Mistä sinä tiedät lasten murheista? Innoissaan olivat olleet lentokentällä kun saapuivat Suomeen. Kumma väite että heillä olisi huonosti asiat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaikuta rakastavalta äidiltä ollenkaan. Lapset olleet yli kuukauden Turussa mutta mitä tekee lasten äiti.. pysyy jenkeissä ja vinkuu lisää rahaa. Vaikuttaa todella kylmältä ihmiseltä.

        Uusi poikaystävä on tärkeämpi

      • Anonyymi

        Mistä sinä tiedät minkälainen Helena oli kotona. Virolainen paskanjauhaja, tuhlasi käsittämättömiä summia miehen tienaamia rahoja. Ikinä ei olisi itse pystynyt tienaamaan tuollaisia summia. Lasten hoitajat, siivoojat jopa puutarhanhoitajat, mitä tämä rouva teki muuta kuin synnytti lapset. Perusti muka kauneudenhoitolan, mutta ei hänestä saatu kaunista, joten mönkään meni sekin firma. Viisas teko Koivulta, että hommasi lapset turvalliseen huostaan, tuollaiselta poloiselta. Kohta sieltä Helenakin vääntyy suomeen elätettäväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viis minun murheista. Mutta, lasten murheet ovat toista luokkaa. Heidät on nyt kerta heitolla erotettu koko heidän entisestä elämästään.

        Jos olisi hyvä äiti, niin olisi palannut Suomeen lasten likelle, mutta roikkuu Amerikassa, joka ei ole hänen kotimaa ja lapset ovat suomen kansalaisia. Hänen oleskelulupansa loppuu siellä, eikä viisumia uudisteta. Kuvitteli, että talo ja auto jää hänelle ja saa vielä elatuksen Koivulta, mutta erehtyi. Sieltä kohta vääntyy Suomeen häntä kainalossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi poikaystävä on tärkeämpi

        Olisi ollut kiva elää luxus talossa nuoren poikaystävän kanssa, ex ukko maksanut kaiken. Nyt joutuu elättämään itsensä, asunnon ja kaiken.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viis minun murheista. Mutta, lasten murheet ovat toista luokkaa. Heidät on nyt kerta heitolla erotettu koko heidän entisestä elämästään.

        Mistä tiedät, että lapsilla olisi hyvä olla USA:a vieraan ukon kanssa asua. Oma kotimaa on turvallisempi ja omaiset likellä sekä oma isä, joka ei ole pers’aukinen. Viron muija voi tulla lasten likelle jos haluaa, mitä hän työttömänä Amerikassa kyttää. Hänellä ei ole edes työlupaa sinne. Lapset ovat suomen kansalaisia. Entisiä venäläisiä on muija, joten ei ole luottamista hänen juttuihin.

      • Anonyymi

        Vain naisen mielipide asiasta on, että "työ" on synnyttänyt niin ja niin monta lasta vaikkei päivääkään olis tehnyt palkkatyötä. Voi pyhä yksinkertaisuus sunkin kanssas. Mitenhän se sunkin mummus isomummus kasvatti kakaralaumaansa ja teki siinä sivussa kaikki työnsä aikanaan, jolloin ei ollut edes koneita helpottamassa työntekoa (kotityöt) eikä rahaa varmasti ollut liikoja.
        Vain tämän päivän kana-aivot ajattelevat noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isä vei kylmästi lapset Suomeen. Lasten synnyinmaasta ja äitinsä luota.

        Paikallinen oikeus teki päätöksen "lapset Suomeen". Siinä sinun "vei kylmästi Suomeen". Et näköjään ymmärrä oikeuden päätöstä. Johan Mikko Koivu olisi vangittu kidnappauksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisi hyvä äiti, niin olisi palannut Suomeen lasten likelle, mutta roikkuu Amerikassa, joka ei ole hänen kotimaa ja lapset ovat suomen kansalaisia. Hänen oleskelulupansa loppuu siellä, eikä viisumia uudisteta. Kuvitteli, että talo ja auto jää hänelle ja saa vielä elatuksen Koivulta, mutta erehtyi. Sieltä kohta vääntyy Suomeen häntä kainalossa.

        Minä ihmettelen sitä, että millainen viisumi on sellainen, joka estää maasta poistumisen??? En ole ikinä kuullut sellaisesta. Vai onko huolena, ettei pääse takaisin, jos lähtee Suomeen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isä vei kylmästi lapset Suomeen. Lasten synnyinmaasta ja äitinsä luota.

        Ihan oikein teki. Nyt ovat lapset turvallisesti hoidossa. Tämä Viron iilimato oli vailla elatusta, luuli että lapsien varjolla voi lypsää Mikolta rahaa. Hänellä on uusi nuori mies, jolla myös lapsi, mutta mies ei saa tavata lastaan muuten kuin valvotusti, Mikon rahoilla on elättänyt uutta miestä.Tällainen Helena, ei ole kovin ikävä lapsia, kun ei ole kiirettä Suomeen järjestelemään itselle työtä ja asuntoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viis minun murheista. Mutta, lasten murheet ovat toista luokkaa. Heidät on nyt kerta heitolla erotettu koko heidän entisestä elämästään.

        Juuri niin! Lapsi raukat. Eivät osaa Suomea. Uusi äitipuoli. Ovat varmasti ihan hukassa. Typerä itsekeskeinen Isä🤬

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isä vei kylmästi lapset Suomeen. Lasten synnyinmaasta ja äitinsä luota.

        Oikeus jo näki, että pitkänokkaisesta ei ole lasten huoltajaksi, joten Suomi on paras paikka lapsille, koska ovat suomen kansalaisia. Millä tuo Viron venäläinen olisi pitänyt lapsista huolta ja seurusteli jonkun huumeista tuomitun kanssa, Mikon talossa vielä tuo ukko oli elätettävänä, mutta häippäsi, kun Mikko otti avaimet pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viis minun murheista. Mutta, lasten murheet ovat toista luokkaa. Heidät on nyt kerta heitolla erotettu koko heidän entisestä elämästään.

        Eiköhän sinulla ole jo omia huolia ja murheita, ettei tarvitse Mikon lapsista sinun muka murehtia. Mikon lapsilla on varmaan paremmin asiat, kuin sinulla tai sinun suvulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät, että lapsilla olisi hyvä olla USA:a vieraan ukon kanssa asua. Oma kotimaa on turvallisempi ja omaiset likellä sekä oma isä, joka ei ole pers’aukinen. Viron muija voi tulla lasten likelle jos haluaa, mitä hän työttömänä Amerikassa kyttää. Hänellä ei ole edes työlupaa sinne. Lapset ovat suomen kansalaisia. Entisiä venäläisiä on muija, joten ei ole luottamista hänen juttuihin.

        Tuskin lapsilla olisi ollut hyvä, kokkeli ukon kanssa joka sai tavata omia lapsiaan vain valvotusti. Eikä ollut kiekkoilija, tai tienannut miljoonia. Kokkeli ukko häipyi kun talo meni alta eikä tullut rahaa elämiseen. Ex miehen ei tarvitse elättää rouvan uutta miestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin! Lapsi raukat. Eivät osaa Suomea. Uusi äitipuoli. Ovat varmasti ihan hukassa. Typerä itsekeskeinen Isä🤬

        Perhe vietti kaikki kesät suomessa. Miksi rakastava äiti ei opettanut suomea lapsilleen. Tiesi että tulevat suomeen uran jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin! Lapsi raukat. Eivät osaa Suomea. Uusi äitipuoli. Ovat varmasti ihan hukassa. Typerä itsekeskeinen Isä🤬

        Minä tulin ummikona suomeen lastenkotiin.Hyvin olen pärjännyt.Isä haki minut kun aloitin koulun.Olen yli 70-vuotias.Lapset pärjää kun on turvalliset aikuiset ympärillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin! Lapsi raukat. Eivät osaa Suomea. Uusi äitipuoli. Ovat varmasti ihan hukassa. Typerä itsekeskeinen Isä🤬

        Isä rakastaa lapsia.Ei ole itsekeskeinen eikä typerä.Äidillä on oikeus olla lastensa lähellä suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinä tiedät lasten murheista? Innoissaan olivat olleet lentokentällä kun saapuivat Suomeen. Kumma väite että heillä olisi huonosti asiat.

        Perhe ollut joka kesät Suomessa, sukulaisia ja ukki, mummo sedät ym.

    • Anonyymi

      Ero tuli, rahahana kuivui, pitäisi alkaa huolehtia itsestä. Mitä kohtaa tästä ei Helena ymmärrä.

      • Anonyymi

        Helena huolehti lapsista ja kodista vuosikaudet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helena huolehti lapsista ja kodista vuosikaudet.

        Oli palkattu palveluskunta, joka huolehti kodista ja lapsista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helena huolehti lapsista ja kodista vuosikaudet.

        Paskat huolehti, ainoa mitä teki oli synnytys ja Koivu on maksanut ne moneen kertaan. Lastenhoitajat, siivoojat ja puutarhanhoitajat, aivan liian loistavaa virolaiselle, sekä järjetön rahan käyttö. Koivu ei saanut rahaa muusta kuin omasta työstä ja muija yritti kuluttaa minkä ehti, onneksi pääsi irti tuosta loisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helena huolehti lapsista ja kodista vuosikaudet.

        Tottakai, ymmärrätkö miksi? Varmaan oli tietoinen, mikä on lätkävaimon osa jenkkilässä. Rahantulo lämmitti silloin kummasti, eikä nurissut varmaan yhtään. Ei siinä muijassa puolustettavaa ole

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helena huolehti lapsista ja kodista vuosikaudet.

        Mutta missä välissä ehti shoppailla 350 000 dollarin ostokset amex kortilla?

    • Anonyymi

      Nuo venäläis-virolaiset Elenat ovat tuollaisia. Aikoinaan suomalaiset rakennusmiehet toivat niitä tuliaisiksi idän puolelta. Sitten kun ne naiset huomasivat, että Suomessa eläminen ei ollutkaan ihan sitä, mitä rajan yli näkyneissä telkkariohjelmissa olikaan, niin heille tuli kiire häipyä takaisin kotimaahansa heittelemää uutta matoa koukkuun paremman saaliin toivossa. Anu Saagim on aikasten hyvä esimerkki virolaisista h--- naisista.

      • Anonyymi

        Anu on menestynyt nyt paremmin omillaan, kun lähti takaisin Viroon. On sanonut suorat sanat meistä suomalaisista. Ikävä tunnustaa, mutta se pitää monen kohdalla paikkansa.

      • Anonyymi

        Ukot toi naisia yhteenaikaan Puolasta Thaimaasta jotka olikin sitten kiinalaisia ja turkkilaisia lopulta.

      • Anonyymi

        👍👍👍

      • Anonyymi

        Juuri noin. Nähty on likeltä.

      • Anonyymi

        Mun työkaveri, nainen entisen Neuvostoliiton (nykyisen Liettuan) puolelta korosti aina, ettei naisen tarvitse saada koulutusta, koska mies elättää. Hänellä itselläään oli kyllä insinöörin tutkinto, venäläisin paperein tietysti. Monesti mietin, miksei valtiollinen työnantajmme edellyttänyt lisäopintoja. Hän sai vastuullisia tehtäviä ja oli selkeästi venäläinen kulttuuriltaan. Pääsy työn kautta näkemään kaikke liikennettä, myös valtion johdon. Suomalainen mies tuntui olevan hieman tossun alla. Hänen venäläiset omat lapset olivat ihailun kohde. En usko, että venäläisestä naiskulttuurista pääsee edes ulkomailla asuessa eroon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anu on menestynyt nyt paremmin omillaan, kun lähti takaisin Viroon. On sanonut suorat sanat meistä suomalaisista. Ikävä tunnustaa, mutta se pitää monen kohdalla paikkansa.

        Eiköhän viron vosu saanu ex mieheltä rahaa. Viron vosu esitellyt itseään ja intiimi paikkojaan julkisuudessa. sanokoon suorat sanat, kun ei saanut uutta elättäjää, hyvä kun kukaan ei ruvennut rahoittamaan viron vosun makeaa elämää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anu on menestynyt nyt paremmin omillaan, kun lähti takaisin Viroon. On sanonut suorat sanat meistä suomalaisista. Ikävä tunnustaa, mutta se pitää monen kohdalla paikkansa.

        Anulle kelpasi Suomalainen mies. miljoona ukko kelpaa Viron vosuille. Vosut luulee olevansa kuninkaallisia joille pitää olla rahaa ja luksusta. Mitään eivät tee itse vaativat muilta kaiken.

    • Anonyymi

      Souwat?🗽

    • Anonyymi

      Ukko pettää ja akka törsää ukon rahat - homma oli tasapainossa

      • Anonyymi

        Niinhän ne Selänteetkin tekevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän ne Selänteetkin tekevät.

        Ei Sirpa ole koskaan valittanut Teemun menoista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Sirpa ole koskaan valittanut Teemun menoista

        Eikä Teemu ole koskaan valittanut Sirpan rahankäytöstä. Siinä mielessä hieno mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän ne Selänteetkin tekevät.

        🙉🙉🙉🙉💰💰💰💰💰🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🏒🏒🏒🏒💃🏻💃🏻💃🏻💃🏻💃🏻👙👙👙👡👡👡💰💰💰💰💰💰

    • Anonyymi

      Hellu työllistää itse itsensä

      Helena on työskennellyt viimeiset vuodet yrittäjänä omassa yrityksessään Helx LLC. Yritys on kauneudenhoito- ja ihonhoitotuotteisiin keskittynyt firma. Yritykseen on tullut saamisia vuosien mittaan vain 3000–4000 dollaria ilman voittoa

      • Anonyymi

        Amerikoissa voi ostaa naamarasvaa joka nurkilta. Hellu ei ole itse kehittänyt myytäviä rasvoja, vaan ostaa ja koittaa myydä , saattaa virma mennä mukkiin lähi aikoina. Oikeus totesi ettei heppoisella rasva virmalla kykene elättämään itseään saati lapsia. Missä tämä virma toimii, kykeneekö maksamaan kukut ja verot ym.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hellun kannattaisi alkaa myymään liukkaria, mainoksena oma naama ja lause " tämän avulla minunkin mieheni kykeni sänkyleikkeihin", samaan mainokseen voisi ottaa siniset pillerit jos alkaisi niitä myymään ohessa.
        Se naam ja nuo tuotteet vahvistaisi uskoa jopa puutteessa oleville.

    • Anonyymi

      Helena pakkaa kamas lapset odottaa Suomessa🙏

    • Anonyymi

      Mikko antoi Helenan käyttää luottokorttejaan. Nyt siitä on nostettu jälkikäteen suuri mekkala. Miksi ei aikanaan?

      • Anonyymi

        Varmaan siksi että Helena itse nostanut nyt kauhean mekkalan kun ei voi käyttää enää Mikon luottokortteja. Helenahan se tuota showta pitää yllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan siksi että Helena itse nostanut nyt kauhean mekkalan kun ei voi käyttää enää Mikon luottokortteja. Helenahan se tuota showta pitää yllä.

        Kyllähän taviselämä ottaa päähän, kun siihen putoaa yhtä'äkkiä😒

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan siksi että Helena itse nostanut nyt kauhean mekkalan kun ei voi käyttää enää Mikon luottokortteja. Helenahan se tuota showta pitää yllä.

        "Varmaan"... Etkö ole ihan varma väitteesi kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän taviselämä ottaa päähän, kun siihen putoaa yhtä'äkkiä😒

        Lapsetkin joutuvat nyt kokemaan taviselämää.. Puitteet täällä ovat ihan erilaiset kuin Jenkeissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsetkin joutuvat nyt kokemaan taviselämää.. Puitteet täällä ovat ihan erilaiset kuin Jenkeissä.

        Hah haa, luuletko että lasten koti on Suomessa jokin kaupungin roskaläävä 🙈

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah haa, luuletko että lasten koti on Suomessa jokin kaupungin roskaläävä 🙈

        Kukaan ei ole puhunut läävästä, vaan siitä, että puitteeet ja muut olosuhteet ovat jenkeissä paremmat kuin täällä Suomessa. Siksi moni miljonääri ei muuta Suomeen. Kuten esim. Räikkönen tai Häkkinen ja moni muu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei ole puhunut läävästä, vaan siitä, että puitteeet ja muut olosuhteet ovat jenkeissä paremmat kuin täällä Suomessa. Siksi moni miljonääri ei muuta Suomeen. Kuten esim. Räikkönen tai Häkkinen ja moni muu.

        Et ole tainnut paljoa maailmankuvaasi avartaa 😃

        Räikkönen ja Häkkinen ei muuta kirjojaan Suomeen verotuksen takia😄😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räikkönen ja Häkkinen ei muuta kirjojaan Suomeen verotuksen takia😄😁

        Räikkönen ja Häkkinen eivät tule muutoinkaan Suomeen. Sillä Sveitsissä ja Monacossa on satakertaa paremmat olot kuin täällä periferiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räikkönen ja Häkkinen eivät tule muutoinkaan Suomeen. Sillä Sveitsissä ja Monacossa on satakertaa paremmat olot kuin täällä periferiassa.

        Kyllä he kesällä tulevat. Räikkösella taitaa vielä olla se merenrantatalo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä he kesällä tulevat. Räikkösella taitaa vielä olla se merenrantatalo

        "Suomessa käydessään Räikkönen viihtyy Kirkkonummen Porkkalanniemessä sijaitsevassa loistohuvilassaan Villa Divassa. Hän osti kiinteistön 2,3 miljoonalla eurolla vuonna 2003. Viisi vuotta myöhemmin Räikkönen osti myös naapurihuvilan 2,4 miljoonalla. Hän on rakennuttanut mailleen muun muassa yksityisen motocross-radalla"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole tainnut paljoa maailmankuvaasi avartaa 😃

        Olen asunut joitain vuosia sitten Sveitsissä työni puolesta. Sekä nähnyt eurooppaa siinä samalla. Pystyn vertailemaan Suomea ja muita Euroopan maita toisiinsa.
        Kun lukee ja kuuntelee millaista elämä jenkeistä on, niin onhan se ihan toista mitä täällä. Riippuen siitä missä osavaltiossa ja missä kaupungissa miljonäärit jenkeissä asuvat.

        Miljoonaäärien elämä on kaikkialla erilaista kuin tavisten. Tietysti Suomessa on kovempi verotus ja ilmasto. Tosin Suomessa on paremmin tilaa ja luontoa, mitä monessa maassa puuttuu.

        Markkinat ovat varmasti suuremmat menestyjille ulkomailla. Tosin koska Helena Koivu ei taida enää olla menestyjä.

        Oikeasti kaikki käy paskalla oli rikas tai köyhä kaikki kuolee myös siinä ollaan samalla viivalla kaikki ✝️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan siksi että Helena itse nostanut nyt kauhean mekkalan kun ei voi käyttää enää Mikon luottokortteja. Helenahan se tuota showta pitää yllä.

        Tästä ei tiedettäis mitään, ilman Rouvan kommentointia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei ole puhunut läävästä, vaan siitä, että puitteeet ja muut olosuhteet ovat jenkeissä paremmat kuin täällä Suomessa. Siksi moni miljonääri ei muuta Suomeen. Kuten esim. Räikkönen tai Häkkinen ja moni muu.

        Et ole tainnut käydä Jenkeissä. Sieltä sitä kurjuutta vasta löytyy ja turvattomuutta. Luuletko tosiaan, että Koivun rahat kovin pitkälle riittäisivät oikeaan Amerikan ökyelämään. Siellä jos missä on kastinjako, köyhät ovat köyhiä ja oikeat rikkaat ovat kunnon rikkaita.
        Koivun lapsilla on paras ja turvallisin maa Suomi, jos ei virolaiselle kelpaa, niin Amerikassa hän ei tule ikinä pärjäämään omilla tuloilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räikkönen ja Häkkinen ei muuta kirjojaan Suomeen verotuksen takia😄😁

        Eikä Räikkönen eikä Häkkinen asu Amerikassa vaan EU:ssa.

      • Anonyymi

        Pakko kysyä kuka sitä suurta mekkalaa pitää ? En ole nähnyt yhtää Mikon avautumista asian tiimoilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei ole puhunut läävästä, vaan siitä, että puitteeet ja muut olosuhteet ovat jenkeissä paremmat kuin täällä Suomessa. Siksi moni miljonääri ei muuta Suomeen. Kuten esim. Räikkönen tai Häkkinen ja moni muu.

        Taitaa kyllä kyseisten ihmisten kohdalla isoin syy miksi viihtyvät muualla kuin Suomessa olla verotus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko kysyä kuka sitä suurta mekkalaa pitää ? En ole nähnyt yhtää Mikon avautumista asian tiimoilta.

        Paras pysäkin vielä hiljaa piilossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miljoonaäärien elämä on kaikkialla erilaista kuin tavisten. Tietysti Suomessa on kovempi verotus ja ilmasto. Tosin Suomessa on paremmin tilaa ja luontoa, mitä monessa maassa puuttuu.

        Markkinat ovat varmasti suuremmat menestyjille ulkomailla. Tosin koska Helena Koivu ei taida enää olla menestyjä.

        Rahalla saa, ja hevosella pääsee, on vanha sanonta. Tuskin se Jenkkiläkään mikään ihmemaa ja onnela on p -aukiselle työttömälle. Veikkaan, että Suomessa pärjää niillä eväillä jopa paremmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei ole puhunut läävästä, vaan siitä, että puitteeet ja muut olosuhteet ovat jenkeissä paremmat kuin täällä Suomessa. Siksi moni miljonääri ei muuta Suomeen. Kuten esim. Räikkönen tai Häkkinen ja moni muu.

        Pitää olla melko yksinkertainen ajattelu ihmisellä, kun ei älyä miksi Räikkönen tai Häkkinen ei tule Suomeen asumaan? Esim. Monakossa ei tarvitse maksaa veroja, jos on monakolainen, pärjäävät kasinoilla. Sveitsissä erittäin alhainen veroprosentti, niin sen takia miljonäärit ei halua Suomeen, siis verotuksen takia. Rikkaat eläkeläiset pakenevat maihin, jossa verotus olematon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko kysyä kuka sitä suurta mekkalaa pitää ? En ole nähnyt yhtää Mikon avautumista asian tiimoilta.

        Mikolla on elämää muuallakin kuin somessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei ole puhunut läävästä, vaan siitä, että puitteeet ja muut olosuhteet ovat jenkeissä paremmat kuin täällä Suomessa. Siksi moni miljonääri ei muuta Suomeen. Kuten esim. Räikkönen tai Häkkinen ja moni muu.

        Räikkönen ja Häkkinen ei muuta Suomeen verojen takia. Suomessa voi lapsetkin kulkea ulkona kaduilla vapaasti, mennä pyörällä kouluun ym. Jenkeissä asunnottomat nukkuu kaduilla, hoitoa saa vain yksityisellä vakuutuksella. Synnytys maksaa kymmeniä tuhansia, samoin koulut. Julkista terveyden hoitoa ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räikkönen ja Häkkinen eivät tule muutoinkaan Suomeen. Sillä Sveitsissä ja Monacossa on satakertaa paremmat olot kuin täällä periferiassa.

        Miljonäärit pakoilee veroja. Tuskin taviksella olisi vara asua Monakossa miljoona lukaalissa, tai Sweitsin miljoona lukaaleissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahalla saa, ja hevosella pääsee, on vanha sanonta. Tuskin se Jenkkiläkään mikään ihmemaa ja onnela on p -aukiselle työttömälle. Veikkaan, että Suomessa pärjää niillä eväillä jopa paremmin.

        Jenkeissä ei ole julkista terveydenhoitoa, maksaako ex mies Hellun terveyden hoidon. Tuskin itsellään on työttömänä vara maksaa mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää olla melko yksinkertainen ajattelu ihmisellä, kun ei älyä miksi Räikkönen tai Häkkinen ei tule Suomeen asumaan? Esim. Monakossa ei tarvitse maksaa veroja, jos on monakolainen, pärjäävät kasinoilla. Sveitsissä erittäin alhainen veroprosentti, niin sen takia miljonäärit ei halua Suomeen, siis verotuksen takia. Rikkaat eläkeläiset pakenevat maihin, jossa verotus olematon.

        Monacon kansalaisuuden saa rahalla, miljonääreillä on vara asua missä tahansa. Rahalla saa ja hevosella pääsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras pysäkin vielä hiljaa piilossa

        Miksi piilossa. Mikko on suomalainen mies huoltaa lapsensa.Ei soimaa lastensa äitiä Uskokaa pois.Jossain vaiheessa hellu ymmärtää Mikko on ainut joka auttaa,Uskon Mikon palkkaavan henkilön hellua auttaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikolla on elämää muuallakin kuin somessa.

        Rakkaus kukoistaa. Lapset pärjää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei ole puhunut läävästä, vaan siitä, että puitteeet ja muut olosuhteet ovat jenkeissä paremmat kuin täällä Suomessa. Siksi moni miljonääri ei muuta Suomeen. Kuten esim. Räikkönen tai Häkkinen ja moni muu.

        Taitaa miljonäärit vältellä veroja. Suomessa lapset kulkee itse kouluun, saa vapaasti pyöräillä. Jenkeissä pelkäävät kidnappauksia, yksin ei saa olla missään. Jenkeissä rikkailla hyvät olot. Terveydenhoitoa ei saa ilman vakuutuksia. Vakuutukset ovat kalliita.

    • Anonyymi

      Mistäs sinä asiat niin hyvin tiedät? Onko siinä sitten jotain ihmeellistä, että vaimo joka on kolmen pienen lapsen kanssa keskenään kotona ISOSSA talossa, kun mies on useampia viikkojakin pois kotoa. Että yksin pitäisi ylläpitää taloa, hoitaa lapsia, viedä heitä harrastuksiin jne. On ainakin mielestäni kohtuullista, että Helena on saanut tukea ja mies osallistuu kustannuksiin. Hänellä ei ollut siellä sukulaisia tai muuta tukiverkostoa. Onhan Sirpa Selännekin ollut monta vuotta kotiäitinä. Ei häntä taida kukaan siitä moittia. Mutta nyt sitten moititaan Helenaa, joka menetti vielä lapsensa tälle pettäjä isälle. Jotain rajaa pitää olla näissä kommenteissa joita Helenasta päästeellään tulemaan!

      • Anonyymi

        "mies osallistuu kustannuksiin" ? MK maksoi kaiken, HK ei osallistunut kustannuksiin vai onko sulla muuta tietoa?
        HK oli tyytyväinen niin kauan, kun luottokortti oli käytettävissä. Olisi halunnut jatkaa vielä silloin kun asumusero jo tuomittiin. Sitten alkoi vinkua pettämisistä, kun MK halusi eron. Samoihin aikoihin kai tää kokkelisälli tuli mukaan kuvioihin?
        Jonkinlainen verkosto ja luotettava seura olisi ollut hyvä Helenalle kieltämättä. Nyt on noi hihhulisiskot kirkosta ja kokkelisälli saaneet hänen päänsä sekaisin.

        "menettänyt" lapset? Heillä on yhteishuoltajuus (vielä). Tosin H ei ole siitä kiinnostunut vaan lapset tulivat tänne eikä H ole tullut perässä.

      • Anonyymi

        Mies osallistuu kustannuksiin...joo, osallistuu, on maksanut kaiken, yhteensä miljoonia eikä rva ole maksanut tiettävästi lanttiakaan.
        Onhan tuokin mieheltä eräänlaista osallistumista mutta kovin yksipuolista toki...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "mies osallistuu kustannuksiin" ? MK maksoi kaiken, HK ei osallistunut kustannuksiin vai onko sulla muuta tietoa?
        HK oli tyytyväinen niin kauan, kun luottokortti oli käytettävissä. Olisi halunnut jatkaa vielä silloin kun asumusero jo tuomittiin. Sitten alkoi vinkua pettämisistä, kun MK halusi eron. Samoihin aikoihin kai tää kokkelisälli tuli mukaan kuvioihin?
        Jonkinlainen verkosto ja luotettava seura olisi ollut hyvä Helenalle kieltämättä. Nyt on noi hihhulisiskot kirkosta ja kokkelisälli saaneet hänen päänsä sekaisin.

        "menettänyt" lapset? Heillä on yhteishuoltajuus (vielä). Tosin H ei ole siitä kiinnostunut vaan lapset tulivat tänne eikä H ole tullut perässä.

        Ootko käynyt kouluja, kun näyttää olevan luetun ymmärtämisen kanssa ongelmia? Enkös kirjoittanut, että Mikko osallistuu kustannuksiin= maksaa menoja. Pitääkö rautalangasta vääntää? Ja niinhän hänen pitikin maksaa. Helenanko olisi pitänyt maksaa, vaikka hoiti kotia ja lapsia? Mistäs sä ylipäätänsä tiedät, että mihin Helena oli tyytyväinen? Tai mitä maksoi? Oot lukenut juorulehtiä?
        Niin menetti lapset, kun Mikon piti ne väkisin viedä maksamalla tuomari. Tiesi kyllä varmasti, ettei Helena voi poistua maasta. Turha valehdella asioita ja levittää juoruja, kun et selvästikin tiedä mistä kyse. Itselläni on vähän luotettavampaa tietoa.

        Miten niin Helena ei voi muuttaa Suomeen, hänhän on siellä vain viisumilla, joka täytyy uusia määräajoin. Hänen viisumiaan ei uusita, koska hänellä ei ole työpaikkaa, ei häntä siellä väkisin pidetä.
        Nyt ollaan kuultu vain Helenan versio tapahtuneista, koska Mikko kertoo omansa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko käynyt kouluja, kun näyttää olevan luetun ymmärtämisen kanssa ongelmia? Enkös kirjoittanut, että Mikko osallistuu kustannuksiin= maksaa menoja. Pitääkö rautalangasta vääntää? Ja niinhän hänen pitikin maksaa. Helenanko olisi pitänyt maksaa, vaikka hoiti kotia ja lapsia? Mistäs sä ylipäätänsä tiedät, että mihin Helena oli tyytyväinen? Tai mitä maksoi? Oot lukenut juorulehtiä?
        Niin menetti lapset, kun Mikon piti ne väkisin viedä maksamalla tuomari. Tiesi kyllä varmasti, ettei Helena voi poistua maasta. Turha valehdella asioita ja levittää juoruja, kun et selvästikin tiedä mistä kyse. Itselläni on vähän luotettavampaa tietoa.

        Jos sulla on "luotettavampaa tietoa", kerro milloin H. tapasi tämän Kokkeli-Troyn! Vuonna 2020 kirkossa? Vai jo 2019, jolloin käytteli luottokorttia yli 200 tontun edestä? Tämä rakastava äiti tutustutti lapsensa tähän tyyppiin, joka tapaa valvotusti omaa lastaan, koska laiminlöi lapsensa diabeteshoidon ollessaan "high".

        Tuo yllämainittu löytyy Minnesotan julkisista oikeuspäätöksistä, ei juorulehdistä.

        Helena ei maksanut mitään, hänellä ei ollut tuloja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sulla on "luotettavampaa tietoa", kerro milloin H. tapasi tämän Kokkeli-Troyn! Vuonna 2020 kirkossa? Vai jo 2019, jolloin käytteli luottokorttia yli 200 tontun edestä? Tämä rakastava äiti tutustutti lapsensa tähän tyyppiin, joka tapaa valvotusti omaa lastaan, koska laiminlöi lapsensa diabeteshoidon ollessaan "high".

        Tuo yllämainittu löytyy Minnesotan julkisista oikeuspäätöksistä, ei juorulehdistä.

        Ei luotettavamman tietäjän tiedossa ole Troyn kohtalao? Vieläkö hengaa Helenan kanssa vai häipyikö heinäkuussa?

      • Anonyymi

        Sirpa ei ole julkisuudessa rahaa mankumassa, kuten viron vosu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko käynyt kouluja, kun näyttää olevan luetun ymmärtämisen kanssa ongelmia? Enkös kirjoittanut, että Mikko osallistuu kustannuksiin= maksaa menoja. Pitääkö rautalangasta vääntää? Ja niinhän hänen pitikin maksaa. Helenanko olisi pitänyt maksaa, vaikka hoiti kotia ja lapsia? Mistäs sä ylipäätänsä tiedät, että mihin Helena oli tyytyväinen? Tai mitä maksoi? Oot lukenut juorulehtiä?
        Niin menetti lapset, kun Mikon piti ne väkisin viedä maksamalla tuomari. Tiesi kyllä varmasti, ettei Helena voi poistua maasta. Turha valehdella asioita ja levittää juoruja, kun et selvästikin tiedä mistä kyse. Itselläni on vähän luotettavampaa tietoa.

        Mikko maksaa oikeudenkäynti kulut. Ex muijalla ei ole rahaa millä maksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei luotettavamman tietäjän tiedossa ole Troyn kohtalao? Vieläkö hengaa Helenan kanssa vai häipyikö heinäkuussa?

        Jannu häippäsi paremmille apajille uutta elättäjää etsimään. Kartano myytiin, luottokortit kuoletettiin. Ei taloa eikä rahaa eukolla, rattopoju otti käpälät alleen.

    • Anonyymi

      Mikon on täytynyt tietää jo seurusteluaikana, että Helenan tulot ovat vain murto-osa hänen tuloistaan. Turha sitä on nyt jälkikäteen kitistä.
      Miksi Mikko ei kehoittanut Helenaa menemään töihin avioliiton aikana, kun nyt valittelee, että joutui itse kustantamaan kaiken?

      • Anonyymi

        Ei hän mitään "väitä", hän kertoo vain asian todeten että niin oli!
        Ei Mikko mitään ole kitissyt, joku muu on senkin edestä...

      • Anonyymi

        Nimenomaan! Ihan turhaa Helenan mustamaalaamista, kun ei Helenassa ollut se vika. Hän oli ja on hyvä äiti lapsilleen. Mikko teki sikamaisesti. Siitä on turha edes kiistellä.

        👍🏻👌🇫🇮😎💰💰💰💰💰💰👡👡👡👡👡💃🏻💃🏻💃🏻💃🏻💃🏻💃🏻💃🏻🏒🏒🏒🏒🏒🏒🏒👙👙👙👙👙👙👙🙉🙉🙉🙉🙉🙉🙉

    • Anonyymi

      OIKEUS TOTEUTUI😇

      https://www.is.fi/viihde/art-2000009763316.html

      Helena Koivu ei ollut esittänyt, missä hän sen jälkeen asuisi ja miten hän rahoittaisi elämisensä. Helena Koivulla ei ole työlupaa Yhdysvalloissa muutoin kuin omassa yhtiössään.

      PÄÄTÖKSESTÄ ilmenee, että Helena Koivu oli asunut Yhdysvalloissa viisumilla, joka täytyy uusia kahden vuoden välein. Oikeus epäili, ettei Helena Koivulle enää myönnettäisi uutta viisumia nykyisen umpeutuessa. Hänen yrityksensä ei ole riittävän kannattava, jotta hänen voisi katsoa voivan elää yritystoiminnallaan.

      Oikeus huomioi, että myös Mikko Koivun työllistymismahdollisuudet Yhdysvalloissa olisivat epävarmat.

      OIKEUS katsoi, että lasten olisi parempi muuttaa Suomeen nyt, koska oli olemassa riski, että nämä joutuisivat joka tapauksessa jossain vaiheessa muuttamaan vanhempien työskentelymahdollisuuksiin liittyvistä syistä.

      • Anonyymi

        Mikko olisi voinut jäädä minimipalkkatöihin Yhdysvaltoihin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikko olisi voinut jäädä minimipalkkatöihin Yhdysvaltoihin

        Tuskin olisi minimipalkka töillä maksanut ex muija shoppailut. Ex muijakin olisi voinut mennä töihin. EX mies asuu suomessa eikä sitä kukaan voi määräillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikko olisi voinut jäädä minimipalkkatöihin Yhdysvaltoihin

        Heillä oli sovittu, palaavat Suomeen uran jälkeen. Miljonäärin ei olisi tarvinnut mennä, hantti hommiin. Itse halusi palata Suomeen.

    • Anonyymi

      Niin se joutuu ulos jenkkilästä ex- vaimokin tuota pikaa, sen on jo oikeuskin päätöksessään huomioinut. Ei työtä, ei likimainkaan riittäviä tuloja elämiseen, ei enää asuntoa, pois, pois, hus, hus Suomeen tai Viroon tms.

      • Anonyymi

        Niin, nyt vaan jännätään ymmärtääkö itse sentään ostaa ja käyttää paluulipun vai tuleeko hilut kintuissa jonkin karsean palautuskeskuksen kautta. Tietty voihan rouva tulla pakkopaidassakin?
        Veikkaan ettei H. tule tänä vuonna, koska viisumi on voimassa 2024 saakka.

        Vedonlyöntiä kehiin?

      • Anonyymi

        Eikä alkeellistakaan kykyä omatoimisuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, nyt vaan jännätään ymmärtääkö itse sentään ostaa ja käyttää paluulipun vai tuleeko hilut kintuissa jonkin karsean palautuskeskuksen kautta. Tietty voihan rouva tulla pakkopaidassakin?
        Veikkaan ettei H. tule tänä vuonna, koska viisumi on voimassa 2024 saakka.

        Vedonlyöntiä kehiin?

        Lyö vaan vetoa itsesi kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyö vaan vetoa itsesi kanssa.

        Totuus kirpaisee.

    • Anonyymi

      Helena menetti työnsä kun meni naimisiin Mi kon kanssa.

    • Anonyymi

      Mikko olisi voinut hankkia Turusta kakkoskodin, jossa lapset olisivat voineet asua äitinsä kanssa vuoroviikoin. Rahalla se olisi onnistunut.
      Mutta, nyt lähti kaikki alta pois. Pölyimuria myöden.

      • Anonyymi

        Ei ex vaimo ollut tulossa, uusi poikaystävä on tärkeämpi

      • Anonyymi

        Unohtui kai se että tämä nainen ei halua tulla asumaan Suomeen. Hänellä on uusi mies amerikoissa ja Suomessa ei ehkä olisi enää palkattua lastenhoitajaa ja taloudenhoitajaa vaan joutuisikin tarttumaan itse siihen imuriinkin.

        Suomessa ei miehen tarvitse elättää ex-vaimoaan ja taata tälle sama elintaso kuin avioliiton aikana. Amerikassahan on tällainen laki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei miehen tarvitse elättää ex-vaimoaan ja taata tälle sama elintaso kuin avioliiton aikana. Amerikassahan on tällainen laki.

        Jaa rikas mies voi olla myös sika jos ei ole rakkautta on vain liiketoimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohtui kai se että tämä nainen ei halua tulla asumaan Suomeen. Hänellä on uusi mies amerikoissa ja Suomessa ei ehkä olisi enää palkattua lastenhoitajaa ja taloudenhoitajaa vaan joutuisikin tarttumaan itse siihen imuriinkin.

        On tarjottu talot veneet mitä tahansa mutta kun rakkaus puuttuu ei mitään ole.Ihan kuin Jeesus että jos ei ole rakkautta ei ole mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tarjottu talot veneet mitä tahansa mutta kun rakkaus puuttuu ei mitään ole.Ihan kuin Jeesus että jos ei ole rakkautta ei ole mitään.

        Thait myös huijaa miehiä suuresti rahan ahneus vaikuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ex vaimo ollut tulossa, uusi poikaystävä on tärkeämpi

        Tarjosiko Mikko hänelle asuntoa (kakkoskotia) Turusta, jossa olisi voinut asua lastensa kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarjosiko Mikko hänelle asuntoa (kakkoskotia) Turusta, jossa olisi voinut asua lastensa kanssa?

        Nythän on uutisoitu että oli kiinnitetty huomiota Helenan instakäyttäytymiseen että ei ole ollut mitään tarkoitustakaan muuttaa Suomeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohtui kai se että tämä nainen ei halua tulla asumaan Suomeen. Hänellä on uusi mies amerikoissa ja Suomessa ei ehkä olisi enää palkattua lastenhoitajaa ja taloudenhoitajaa vaan joutuisikin tarttumaan itse siihen imuriinkin.

        Tuskin uusi mies on miljonääri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa rikas mies voi olla myös sika jos ei ole rakkautta on vain liiketoimintaa.

        🇫🇮🏒🇫🇮🏒😎🏒🏒👡🏒👙🏒💃🏻🏒🍾🏒🍹🏒💩🏒💩🏒

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarjosiko Mikko hänelle asuntoa (kakkoskotia) Turusta, jossa olisi voinut asua lastensa kanssa?

        Mitä varten Mikon pitäisi tuo Jelena tuoda likelle kerjuulle ja jauhojengi poikakaveri myös.
        Painukoon Putinin tykö, sieltä voi löytää jonkun oligarkin.

      • Anonyymi

        Ex muija olisi voinut, ostaa kodin sai miljoonan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohtui kai se että tämä nainen ei halua tulla asumaan Suomeen. Hänellä on uusi mies amerikoissa ja Suomessa ei ehkä olisi enää palkattua lastenhoitajaa ja taloudenhoitajaa vaan joutuisikin tarttumaan itse siihen imuriinkin.

        Miksi ei esittelee uutta saalista, vai häipyikö kun rahaa ei tullut enää ja miljoona talo myytiin. Miksei uusi uros elätä ex muijaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin uusi mies on miljonääri.

        Taitaa olla taru olento, kukaan ei ole nähnyt tais ottaa käpälät alleen, talo myytiin eikä rahaa tullut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohtui kai se että tämä nainen ei halua tulla asumaan Suomeen. Hänellä on uusi mies amerikoissa ja Suomessa ei ehkä olisi enää palkattua lastenhoitajaa ja taloudenhoitajaa vaan joutuisikin tarttumaan itse siihen imuriinkin.

        Rattopoju ei ex miehen rahoilla , kartanossa. Ex mies omisti kaiken. Rattopojulla ole huume tuomio, sai tavata omia lapsiaan valvotusti. Ei tainnut olla malli isukki.

    • Anonyymi

      Ketjun otsikko on oksymoron, eli itseristiriita. Miten on mahdollista shoppailla ja törsäillä "tekemättä mitään"? Onhan sekin nimittäin tekemistä.

      Ja tosiaan, jotta 300 000-400 000 saa vuodessa sileäksi pelkkään shoppailuun, niin se alkaa olla jo täysiaikainen työ tehdä niitä ostoksia. Kiinnostaisi kovasti, mitä ihmettä tuo Helena on sitten oikein ostanut ja pitävätkö nämä laskelmat paikkansa lainkaan? Nimittäin lehtijutuista hänestä saa aika maanläheisen vaikutelman. On intohimoinen luonnonkosmetiikasta ja tykkää itse laittaa ruokaa alkusta alkaen puhtaista raaka-aineista ja on ollut tarkka, että lapsetkin syö puhdasta kotiruokaa. Jotenkin ei tule semmoiset luxuskottarainen vibat tästä daamista eikä plastikkakirurgiaakaan näytä olevan tehty. Hmmm.

      • Anonyymi

        Helenan käyttämät dollarit olivat vain suolarahoja siihen verrattuna mitä Mikko tienasi ja mitä kaikkea hän omisti tai omistaa edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helenan käyttämät dollarit olivat vain suolarahoja siihen verrattuna mitä Mikko tienasi ja mitä kaikkea hän omisti tai omistaa edelleen.

        Siis Mikko omisti ja omistaa edelleen. Eikö kuitenkin voi olettaa kolmen lapsen äidiltä vastuullisuutta rahan käytössä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Mikko omisti ja omistaa edelleen. Eikö kuitenkin voi olettaa kolmen lapsen äidiltä vastuullisuutta rahan käytössä?

        Miksi Mikko hoksasi vasta nyt, että Helena oli käyttänyt liikaa hänen rahojaan? Osan varmasti lasten hyväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Mikko hoksasi vasta nyt, että Helena oli käyttänyt liikaa hänen rahojaan? Osan varmasti lasten hyväksi.

        Koska ero tuli ja ajatteli että miljoona euroa riittää auttamaan ex-vaimon uuden elämän alkuun. Maksoi myös vuosien eroprosessin aikana asunnon, auton ja antoi 19 000 dollaria kuukaudessa käyttörahaa.

      • Anonyymi

        Ehkä Helenalle tapahtui jotain nuorimmaisen syntymän tienoilla? Aiemmin haastattelut kertoivat tyytyväisestä naisesta, joka keskittyi lapsiin yms. Ja kertoili kuinka MK pitää häntä jalustalla ja kohtelee hyvin.

        Hän kai alkoi käydä kirkossaan nuorimmaisen synnyttyä. Ja siellä maksetaan kirkolle kymmennykset. Harmi vain, että siellä oli näitä hihhulisiskoja, joiden rahan käyttö saattoi olla esimerkki Helenalle? Ja sittemmin yksi julisti, että hyvä avioero maksaa 5milliä. Kukaan heistä ei kai tunne Suomen oloja eikä viitsi lukea edes oman maan oikeuden päätöksiä perusteluineen.

        Ja "partneri" toimi tuossa kirkossa. Hän on yksi rahanreikä.

        Kirurgisista toimenpiteistä ei kertomasi mukaan näy jälkiä kasvoissa. Me emme näe, onko tehty operaatioita vaatteiden alle jäävään kroppaan.

        Uusi elämä ei jatku yksin. Helenalla on yhteishuoltajuus lapsista. Kyllä lapsille pitää järjestää kunnon asunto kun ovat äitinsä luona. Olisihan se todella noloa, jos miljonäärin lapset joutuisivat asumaan ahtaassa yksiössä, kun ovat vuorollaan äitinsä luona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Helenalle tapahtui jotain nuorimmaisen syntymän tienoilla? Aiemmin haastattelut kertoivat tyytyväisestä naisesta, joka keskittyi lapsiin yms. Ja kertoili kuinka MK pitää häntä jalustalla ja kohtelee hyvin.

        Hän kai alkoi käydä kirkossaan nuorimmaisen synnyttyä. Ja siellä maksetaan kirkolle kymmennykset. Harmi vain, että siellä oli näitä hihhulisiskoja, joiden rahan käyttö saattoi olla esimerkki Helenalle? Ja sittemmin yksi julisti, että hyvä avioero maksaa 5milliä. Kukaan heistä ei kai tunne Suomen oloja eikä viitsi lukea edes oman maan oikeuden päätöksiä perusteluineen.

        Ja "partneri" toimi tuossa kirkossa. Hän on yksi rahanreikä.

        Kirurgisista toimenpiteistä ei kertomasi mukaan näy jälkiä kasvoissa. Me emme näe, onko tehty operaatioita vaatteiden alle jäävään kroppaan.

        No niin, uskonhihhulit kuppaamassa. Ei ihme että oikeus päätti niinkuin päätti.

      • Anonyymi

        Saahan sitä kirjoitella vaikka mitä. Lapsille on ollut ruuanlaittajat siivoojat autokuskit ja kokopäivä hoitajat. Kirjoitukset eivät todista yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helenan käyttämät dollarit olivat vain suolarahoja siihen verrattuna mitä Mikko tienasi ja mitä kaikkea hän omisti tai omistaa edelleen.

        Suola rahat loppuu pian Vaikka Mikolla olisi raahaa.Olisiko se hienoa hellu tuhlaisi lasten rahat kokkelimiehen kanssa.Ollaan vaan naiset katkeria Mikolle Mikko kumminkin turvaa lastensa elannon.

      • Anonyymi

        Luottokorttilaskut todistaa shoppailut. Toimittajille voi kertoa satuja, niitä ei tarvii uskoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Mikko omisti ja omistaa edelleen. Eikö kuitenkin voi olettaa kolmen lapsen äidiltä vastuullisuutta rahan käytössä?

        Ex mies ei ole tuhlannut rahojaan. osannut sijoittaa ja tienaa sijoituksilla, ei tarvii mennä hanttihommiin.

    • Anonyymi

      Räikkönen ja Bottas ovat hoitaneet eronsa niin, ettei rahasta ole tullut mitään riitaa.
      Sekä moni muu rikas mies.

      • Anonyymi

        He eivät taluttaneetkaan vihille Helena Kipperiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He eivät taluttaneetkaan vihille Helena Kipperiä!

        Eivät taluttaneet. Mutta, osasivat hoitaa erot hienosti. Räikkönen osti ex-vaimolleen kallitta hevosia ja tuskin otti ne eron tullen itselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät taluttaneet. Mutta, osasivat hoitaa erot hienosti. Räikkönen osti ex-vaimolleen kallitta hevosia ja tuskin otti ne eron tullen itselleen.

        Mikko on toiminut niin kuin asiat on sovittu joten pulinat pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikko on toiminut niin kuin asiat on sovittu joten pulinat pois.

        Mikko on sopinut itsensä kanssa. Ei Helenan kanssa. Harvoin lapset luopuvat mielellään ystävistään ja tutusta koulustaan ja kavereistaan siellä. Sekä äidistään ja lapsuuden kodistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikko on sopinut itsensä kanssa. Ei Helenan kanssa. Harvoin lapset luopuvat mielellään ystävistään ja tutusta koulustaan ja kavereistaan siellä. Sekä äidistään ja lapsuuden kodistaan.

        Oikeushan se päätti niin kun ei lapset keskenäänkään voi jenkeissä asua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeushan se päätti niin kun ei lapset keskenäänkään voi jenkeissä asua.

        Lapset voivat asua äitinsä kanssa Jenkeissä. Mutta, siihen ei annettu mahdollisuuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapset voivat asua äitinsä kanssa Jenkeissä. Mutta, siihen ei annettu mahdollisuuta.

        Miten voivat kun äitinsä viisumi päättyy kohta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten voivat kun äitinsä viisumi päättyy kohta.

        Sittenhän lapset olisivat voineet muuttaa äidin kanssa Viroon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sittenhän lapset olisivat voineet muuttaa äidin kanssa Viroon

        Viro ei ole lasten synnyinmaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten voivat kun äitinsä viisumi päättyy kohta.

        Lasten vuoksi viisumia olisi voinut anoa uudelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasten vuoksi viisumia olisi voinut anoa uudelleen.

        Tutustu asiaan. Viisumikäytäntö ei mene niin, että jos lapset ovat USAn kansalaisia niin heidän vanhempansa saavat sen perusteella myös viisumin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutustu asiaan. Viisumikäytäntö ei mene niin, että jos lapset ovat USAn kansalaisia niin heidän vanhempansa saavat sen perusteella myös viisumin.

        Eivät Helenan ja Mikon lapset ole mitään "ankkurilapsia", joiden perusteella helena hakisi viisumia. Lapset ovat syntyneet USA:ssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät Helenan ja Mikon lapset ole mitään "ankkurilapsia", joiden perusteella helena hakisi viisumia. Lapset ovat syntyneet USA:ssa.

        …ja Helena Virossa. Jos lapsi/lapset ovat syntyneet USAssa niin ei se tarkoita, että hänen/heidän vanhempansa saavat automaattisesti viisumin maahan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        …ja Helena Virossa. Jos lapsi/lapset ovat syntyneet USAssa niin ei se tarkoita, että hänen/heidän vanhempansa saavat automaattisesti viisumin maahan.

        Vanhemmat voivat saada viisumin lastensa vuoksi. On sekin mahdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sittenhän lapset olisivat voineet muuttaa äidin kanssa Viroon

        Niin, kuka lapsia olisi hoitanut Virossa. Kumma kun et esittänyt, että lapset olisi muuttanut Venäjälle.
        Oikeus on varmaan käsitellyt asian ihan oikeasti, että humpuuki Helena ei kykene lapsia pitämään, joten turvallisinta on että lapset on isän ja suvun luona. Heillä on yhteishuoltajuus, mutta rouvaa ei kiinnosta muu kuin jäbä usassa ja Mikon pitäisi vielä nämä elättää sinne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutustu asiaan. Viisumikäytäntö ei mene niin, että jos lapset ovat USAn kansalaisia niin heidän vanhempansa saavat sen perusteella myös viisumin.

        Lapset ovat suomen kansalaisia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikko on sopinut itsensä kanssa. Ei Helenan kanssa. Harvoin lapset luopuvat mielellään ystävistään ja tutusta koulustaan ja kavereistaan siellä. Sekä äidistään ja lapsuuden kodistaan.

        Taitaa nämä Jelenan puolustelijat on venäläisiä, niitähän riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutustu asiaan. Viisumikäytäntö ei mene niin, että jos lapset ovat USAn kansalaisia niin heidän vanhempansa saavat sen perusteella myös viisumin.

        Mikon lapsille ei ole haettu Amerikan kansalaisuutta, vaan ovat suomalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapset voivat asua äitinsä kanssa Jenkeissä. Mutta, siihen ei annettu mahdollisuuta.

        Äidillä ei ollut kotia eikä mitään.

      • Anonyymi

        Räikkösellä ja Bottaksella ei ollut lapsia erotessaan. Suomalainen nainen tyytyy siihen mitä saa. Viron vosuille ei riitä miljoonatkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sittenhän lapset olisivat voineet muuttaa äidin kanssa Viroon

        Lasten isä asui Suomessa, sukulaisten lähellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasten vuoksi viisumia olisi voinut anoa uudelleen.

        Millä olisi elättänyt rasvapurkkien myynnillä ei elätä itseäänkään, tulee vaan tappioita.

    • Anonyymi

      Seiskassa rouvan haastattelu. Ei ainakaan yritä edes toimia lasten edun mukaisesti. Oikeuskin oli kommentoinut hänen somekäytöstään joka on lasten näkökulmasta negatiivinen.

      • Anonyymi

        Amerikassa on isänpäivä kesällä ja oli laittanut lapsensa uuden nuoren miehensä syliin ja sanomaan tälle englanniksi jotain että paras isi tai tämäntyylistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amerikassa on isänpäivä kesällä ja oli laittanut lapsensa uuden nuoren miehensä syliin ja sanomaan tälle englanniksi jotain että paras isi tai tämäntyylistä.

        Entäs sitten? Jospa tämä nuori mies onkin erittäin hyvä bonusisä lapsille. Ketä sivullista sen luulisi haittaavan?

      • Anonyymi

        "Oikeus" voi olla joskus väärässä. Tuomioita on ennenkin kumottu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs sitten? Jospa tämä nuori mies onkin erittäin hyvä bonusisä lapsille. Ketä sivullista sen luulisi haittaavan?

        Sinä taidat myös olla Virosta kotoisin vai miten tuo asia koskettaa noin kovasti sinua? Oletko tämän Helenan lähipiiriin kuuluva?

      • Anonyymi

        Pettäjän tie

        https://www.seiska.fi/kotimaa/kodittoman-helena-koivun-tilitys-rajusta-erosta-seiskassa/1106557

        Kun Helenan kolmas raskaus oli loppusuoralla, hänen maailmansa romahti.

        – Näin pöydällä Mikon Ipadin, ja siitä paljastui Mikon ja toisen naisen salainen viestittely,

        – Mikko yritti kiistää pettämisen, mutta viestit eivät jättäneet mitään arvailujen varaan. Nainen oli joukkueen työntekijän vaimo.

        Syvästi pettynyt Helena kuitenkin kasasi itsensä.

        – Halusin pelastaa perheeni,

        Mikko petti Helenaa jo heidän seurustelun aikana eli ehkä Helenan ei olisi kannattanut perustaa perhettä Mikon kanssa. Mutta mitä hän silloin halusi Mikosta kun ei ottanut eroa? Nyt sitten kun petti niin syynä oli se että halusi pelastaa perheensä eli pitää perheen kasassa eli elättäjän itsellään. Vaikeahan tuossa tilanteessa naisen on eroa ottaa eikä ole ottanut nytkään vaan Mikko se eron otti. Mutta kuten sanottu, olisiko edes kannattanut mennä naimisiin koska mies jo ennen avioliittoa petti eikä ollut vielä lapsiakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs sitten? Jospa tämä nuori mies onkin erittäin hyvä bonusisä lapsille. Ketä sivullista sen luulisi haittaavan?

        Jaa kokkelisälli olisi hyvä bonusisä? Tapaa omaa tytärtään valvotusti, koska oli pöllyssä, kun tyttären diabetekseen olisi pitänyt keskittyä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa kokkelisälli olisi hyvä bonusisä? Tapaa omaa tytärtään valvotusti, koska oli pöllyssä, kun tyttären diabetekseen olisi pitänyt keskittyä!

        Hyvä bonusisä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä bonusisä?

        Oliko milloin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko milloin?

        Tämän vuoden alussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä taidat myös olla Virosta kotoisin vai miten tuo asia koskettaa noin kovasti sinua? Oletko tämän Helenan lähipiiriin kuuluva?

        En ole kumpaakaan. Mutta, miksi sinä tunnut suorastaan vihaavan virolaisia? Etenkin naisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole kumpaakaan. Mutta, miksi sinä tunnut suorastaan vihaavan virolaisia? Etenkin naisia.

        Ai sinä olet se joka LUULEE.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sinä olet se joka LUULEE.

        ??????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole kumpaakaan. Mutta, miksi sinä tunnut suorastaan vihaavan virolaisia? Etenkin naisia.

        Netissä taas tietoa Turkkusen änäriäijästä tais puuhailla joukkueensa työntekijän muijan kanssa. Ei olis kellään varaa arvostella expuolisoa. Todella törkeää käytöstä änäriäijältä........ hän on muuten kotoisin SIELTÄ KUULUISASTA TURKKUSEST.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämä on kallista

        Jos ja kun lapset ovat Mikolla, eikö Helenan pitäisi maksaa Mikolle elareita? Kyllä, Mikolla on pelimerkkejä, mutta ei kai se elareiden määräytymiseen vaikuta?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käräjäjäoikeuden pitää takavarikoida Mikon talo, jos sen määrämiä rahoja ei ala tulemaan Helenalle

        Viikon sisään avaimien luovutuksesta maksu . Siinä kerkeää tsekata että talo ja auto ovat kondiksessa eikä talosta puutu irtaimistoa. Henk koht en epäile sekuntiakaan etteikö viimeinen erä tuli maksettua. Sitten pääsee ex vaimo aloittamaan miljonäärin eloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käräjäjäoikeuden pitää takavarikoida Mikon talo, jos sen määrämiä rahoja ei ala tulemaan Helenalle

        Mikko on hankkinut tuon talon jo ennen heidän avioliiton solmimista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ja kun lapset ovat Mikolla, eikö Helenan pitäisi maksaa Mikolle elareita? Kyllä, Mikolla on pelimerkkejä, mutta ei kai se elareiden määräytymiseen vaikuta?

        Mikko maksaa kylläkin Helenalle lasten elatusmaksua kuukausittain ja lisäksi huolehtii kaikki lasten menot koulunkäynnistä ja harrastuksista lähtien. Siis tälläkin hetkellä maksaa koska tuostakin oli oikeuden päätös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikko maksaa kylläkin Helenalle lasten elatusmaksua kuukausittain ja lisäksi huolehtii kaikki lasten menot koulunkäynnistä ja harrastuksista lähtien. Siis tälläkin hetkellä maksaa koska tuostakin oli oikeuden päätös.

        Miksi ihmeessä hänen täytyy maksaa elatusmaksuja lapsista jotka ovat Suomessa isänsä luona koko ajan, ja åiti ei edes halua muuttaa tänne lapsiaan lähemmäksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs sitten? Jospa tämä nuori mies onkin erittäin hyvä bonusisä lapsille. Ketä sivullista sen luulisi haittaavan?

        Huumeista tuomittu sankari.

      • Anonyymi

        Eikö uskonsiskot auttanee, keräsivät kolehdin, että H pääsi suomeen. Eivät taida enää rahoittaa uskonsiskoaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs sitten? Jospa tämä nuori mies onkin erittäin hyvä bonusisä lapsille. Ketä sivullista sen luulisi haittaavan?

        Bonus isä saa tavata omia lapsiaan vain valvotusti, etä sellainen bonus isä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Netissä taas tietoa Turkkusen änäriäijästä tais puuhailla joukkueensa työntekijän muijan kanssa. Ei olis kellään varaa arvostella expuolisoa. Todella törkeää käytöstä änäriäijältä........ hän on muuten kotoisin SIELTÄ KUULUISASTA TURKKUSEST.

        Vanha juttu uusittiko.Tuon työntekijän vaimon kanssa taisi saada rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs sitten? Jospa tämä nuori mies onkin erittäin hyvä bonusisä lapsille. Ketä sivullista sen luulisi haittaavan?

        Huume jätkä, joka sai tavata omia lapsiaan valvotusti. Jannu eli ex miehen rahoilla ja talossa.

    • Anonyymi

      Se kenellä on rahaa palkata pätevät asianajajat on aina askeleen edellä.
      Se on paljon kiinni siitä, että miten asianajajat osaavat muotoillla kukin riitajutun päämiehelleen edulliseksi.

      • Anonyymi

        Seliseli😆

    • Anonyymi

      Puhumattakaan siitä että Mikko Koivu on maksanut myös ex vaimon valitsemien asianajajien palkkiot

      • Anonyymi

        Halusiko Mikko, että Helena olisi ollut töissä kodin ulkopuolella koko avioliiton ajan? Jos ei niin tilanne on selvä.
        Jotain korvausta pitää aina saada, jos nainen on koko avioliiton ajan lasten kanssa kotona ja hoitaa muutenkin kaikki kodin asiat.

        Minkä maalainen on tämä uusi äitipuoli (Natalie)?
        Kelpaako hän nyt teille, jotka arvostelette Helenaa?

        Helena sai Mikolta 300 000 oman firman perustamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä maalainen on tämä uusi äitipuoli (Natalie)?
        Kelpaako hän nyt teille, jotka arvostelette Helenaa?

        Ei vaikuta miltään tyhjätaskulta vaan monipuolisia työtehtäviä on. Ilmeisesti hyvin tienaava somevaikuttaja, juontaja ja valmentaja.

        Ovat sopineet että vaimo saa miljoonan eron tullessa. Ja niinhän on tapahtunut. Lisäksi Mikolta on mennyt toinen miljoona vaimon pitkittämän avioeroprosessin kustannuksiin joista on maksanut Helenankin osuuden lähes 600 000 tuon Helenalle antamansa miljoonan lisäksi. Helena käytti oman firman perustamiseen 300 000 Mikon rahoja mutta ei ilmeisesti ole kovin hyvä tuossa yrittäjyydessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helena sai Mikolta 300 000 oman firman perustamiseen.

        Kaikki firmat eivät aina menesty. Esimerkkejä löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaikuta miltään tyhjätaskulta vaan monipuolisia työtehtäviä on. Ilmeisesti hyvin tienaava somevaikuttaja, juontaja ja valmentaja.

        On varmasti hyvä äitipuoli Mikon lapsille ja hoitaa heitä ilman lastenhoitajia ja taloudenhoitajia. Siitä peukut hänelle. Sekä käyttää elämiseensä vain omia rahojaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaikuta miltään tyhjätaskulta vaan monipuolisia työtehtäviä on. Ilmeisesti hyvin tienaava somevaikuttaja, juontaja ja valmentaja.

        Aika näyttää miten tuo suhde kestää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä maalainen on tämä uusi äitipuoli (Natalie)?
        Kelpaako hän nyt teille, jotka arvostelette Helenaa?

        En tiedä minkä maalainen.Ymmärrrän näin .Ei astu hellun paikalle.Ymmärtää lapsilla on oma äiti.

    • Anonyymi

      Kyllä ihan perussuomalaiset naiset osaa tuon homman.
      Tuttavani vaimo ajatteli tehdä bisnestä ja perusti kirpputorin.
      Tuttavani sanoi monta kertaa ettei tappiollista yritystä kannata pyörittää ja vaimo vain hoki että omia rahoja käyttää.
      Viimein paljastui todellisuus eli firma oli syönyt kaikki eukon varat + miene varoja jo hyvän verran.
      Avioerossa vaimo alkoi vaatia puolta miehen varoista vaikka oli avioehto.
      Vetosi lapsien hoitoon yms. vaikka oli käynyt siivooja ja lastenhoitaja.
      Jotan sai mutta ne isot rahat jäi saamatta.

      Vaimot pakkaavat aina haukkumaan miehiään että ajattelevat vain rahaa mutta avioerossa vaimoilla on vain ja ainoastaan raha mielessä.

      • Anonyymi

        Miehet ne vasta rahoja ajattelevatkin.
        Minä teidän tapauksia, joissa petturimiehet upottivat salarakkailleen paljon enemmän rahaa kuin vaimoilleen. Oli matkoja, lahjoja ja kaikkea mitä rahalla sai. Omien vaimojen kohdalla rahaa vain säästettiin.

        Voimia sinulle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voimia sinulle!

        Voimia myös sinulle!
        Tapaukset eivät liittyneet mitenkään minun henkilökohtaiseen elämääni.
        Kuten kirjoitinkin, jos osasit oikein lukea kommenttini.

      • Anonyymi

        Enimmässöä osasa eroja taustalla eivät ole raha- asiat.
        Kaksi avioeroa ja muutaman muun seurustelusuhteen loppumisen naisen aloitteesta kokeneena voin vain todeta etteivät minusta eroa halunneet naiset ole todellakaan hamunneet eivätkä saaneet rahojani.

        Nyt sillä on äijällä joku Venäläinen horo ja onko se parempi kuin kolmen lapsensa äiti ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt sillä on äijällä joku Venäläinen horo ja onko se parempi kuin kolmen lapsensa äiti ?

        Niinpä joku Natalia toivotaan että vie äikän rahat ja tartuttaa taudin kiitokseksi ja häipyy Venäjälle takaisin 💃💃💃💃 .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä joku Natalia toivotaan että vie äikän rahat ja tartuttaa taudin kiitokseksi ja häipyy Venäjälle takaisin 💃💃💃💃 .

        Miksi valehtelet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä joku Natalia toivotaan että vie äikän rahat ja tartuttaa taudin kiitokseksi ja häipyy Venäjälle takaisin 💃💃💃💃 .

        Eikös toi nykyinen ole amerikkalainen nainen eikä venakko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös toi nykyinen ole amerikkalainen nainen eikä venakko.

        Natalia on venakon nimi !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natalia on venakon nimi !

        Oletpa yksinkertainen ja tyhmä ja lisäksi lukutaidoton typerys. Hän on Natalie ei Natalia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natalia on venakon nimi !

        Mikon uuden naisystävän nimi on Natalie.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natalia on venakon nimi !

        Taidat olla uusavuton? Pisa tulosten lasku tulee ilmi yksinkertaisista asioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt sillä on äijällä joku Venäläinen horo ja onko se parempi kuin kolmen lapsensa äiti ?

        Siis se ukkohan oli sekaantunut kertoman mukaan johonkin nhl pomonsa muijaan kaikenkukkuraksi. Ei minkään penaalin terävä kynä jos paikkansa pitää ja ne muut jutut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt sillä on äijällä joku Venäläinen horo ja onko se parempi kuin kolmen lapsensa äiti ?

        Eikös nyxä ole jonkun sorti slobo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös nyxä ole jonkun sorti slobo?

        Instassa kehuskeli omia juuriaan sinne slaavian maihin sloboihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt sillä on äijällä joku Venäläinen horo ja onko se parempi kuin kolmen lapsensa äiti ?

        Kolmen lapsen isällä.On natalie.En vertaile kumpi on parempi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä joku Natalia toivotaan että vie äikän rahat ja tartuttaa taudin kiitokseksi ja häipyy Venäjälle takaisin 💃💃💃💃 .

        Tiedättekö.Kolmen lapsen isä on tunnetusti tarkka rahoistaan.Natalie omaa koulusivistyksen sekä myös sydämmen sivistyksen.Niinkuin Mikkokin.Kyllä suomenkin naiset on sukupuoli taruntoja saanut.ja tartuttanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä joku Natalia toivotaan että vie äikän rahat ja tartuttaa taudin kiitokseksi ja häipyy Venäjälle takaisin 💃💃💃💃 .

        Uusi kumppani on Jenkeistä. Minnesotasta. Tuskin ottas venäjän tai Viron vosua enää.

    • Anonyymi

      Nyt on perse auki eikä kuulemma edes rahaa lentolippuun.... Haistahtaa koko homma, onko piilotellut masseja vai miten millin haihtunut savuna ilmaan?

      • Anonyymi

        Miljoona on pieni raha kun yritti selviytyä ökylukaalin menoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miljoona on pieni raha kun yritti selviytyä ökylukaalin menoista.

        Lukaali on ollut ilmainen, rahat on tainneet mennä uuden poikaystävän kokaiini-kuluihin

    • Anonyymi

      Jelenan pitäisi lopettaa tuo avioeron julkisuudessa puiminen jo lastensakin takia. Ei heru säälipisteitä ei.

      • Anonyymi

        Heruuko säälipisteitä avionrikkojalle?

      • Anonyymi

        Onko Mikolla ollut myös joku Jelena niminen vaimo? Eikö Helena olekkaan ainoa vaimo?

    • Anonyymi

      Änärimiehen rahat tarvitaan uudelle äiskälle Turkkuses.... täytyy löytää tarpeeksi kallis auto ja kämppä. Suattaapi muuten häippästä Ameriikkaan. Onkohan änäripettäjällä ehdot tehty. Vaikka aina uusia äiskäehdokkaita on Suomessakin, pitäisi kelvata. Tavallinen suomalainen melamies.

    • Anonyymi

      Ei olisi yksin pystynyt lapsia harrastamaa viedä
      Näillä rikkailla eletään vähän erillailla kun taviksilla
      Ja kun huoltaa viel miehensä asioita on hyvä ottaa apuja
      Myös useimmiten se maksaa kenellä on isommat tulot

    • Anonyymi

      Kylläpä se uhriutuu tämä Jelena. Virolainen tuhlaajanainen. Pitäisikö palata lähemmäs maan pintaa ja vierailla vaikka siellä syntymäseudulla, kenties jäädä sinne aidosti omille perintötiluksille opettelemaan elämän taitoja.

      • Anonyymi

        Kenestä Jelenasta sinä puhut?

      • Anonyymi

        Kertoo lehdessä muuttavansa takasin VIruun äidin luokse kun ei ole latin latia jäljellä miljoonasta....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoo lehdessä muuttavansa takasin VIruun äidin luokse kun ei ole latin latia jäljellä miljoonasta....

        Haittaako se sinua kovastikkin?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Oliko se väärin, kun Mikko elätti omia lapsiaan ja heidän äitiään? Äitiä, joka hoiti lapsia ja taloutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko se väärin, kun Mikko elätti omia lapsiaan ja heidän äitiään? Äitiä, joka hoiti lapsia ja taloutta.

        Palkatut piiat hoiti talouden ja lapset ja ulkotöiden tekijät ulkotyöt.

    • Anonyymi

      Tekeekö tämä uusi naisystävä jotakin enemmän, kuin Helena?

      • Anonyymi

        Onko se joku somevaikuttaja ja tv-juontaja, kuitenkin ihan varakas nainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se joku somevaikuttaja ja tv-juontaja, kuitenkin ihan varakas nainen.

        Mitkä ovat tämän uuden naisen vuositulot? Onko miljoona vai enemmän? Onko hänellä täällä mukana oma auto ja pölyimuri?

    • Anonyymi

      Helena on koulutukseltaan merkonomi ja hän on opiskellut Englannissa matkailualaa.
      Mikä mahtaa olla Mikon koulutustausta?

      • Anonyymi

        Sorry, ei taida sinulla olla mahdollisuutta työllistää häntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sorry, ei taida sinulla olla mahdollisuutta työllistää häntä.

        Älä turhaan pyytele anteeksi. En ole yksityisyrittäjä, joten en voi työllistää ketään. Mutta, uskon vakaasti, että Helena työllistyy vielä jossain vaiheessa. Mikä olikaam Mikon ammattikoulutus?

      • Anonyymi

        Sama kai se mikä Mikon koulutustausta on, kun hyvin näköjään on pärjännyt sillä, mitä todella osaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä turhaan pyytele anteeksi. En ole yksityisyrittäjä, joten en voi työllistää ketään. Mutta, uskon vakaasti, että Helena työllistyy vielä jossain vaiheessa. Mikä olikaam Mikon ammattikoulutus?

        Eiköhän Mikko pärjää sillä, mitä on tienannut ja ihan ilman koulutusta. Joillekin nämä jääkiekot ja vastaavat jää harrastukseksi. Mikko teki jääkiekosta työn, jolla todellakin tienasi.

      • Anonyymi

        Mikko Koivu on ylioppilas, eli koulutuspaikan puolesta kansanedustajan hommat, miksi ei vaikka ministerinäkin, olisivat ihan luontevia.

        Esimerkiksi Pekka Haavisto ja vaikkapa Matias Mäkynen ovat ylioppilaita vain. Moni muukin. Kaupungin apulaispormestariksi riitti Arhinmäen koulutus, hänkin ylioppilas pohjalta ministerinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä turhaan pyytele anteeksi. En ole yksityisyrittäjä, joten en voi työllistää ketään. Mutta, uskon vakaasti, että Helena työllistyy vielä jossain vaiheessa. Mikä olikaam Mikon ammattikoulutus?

        Mikäs on Helenan ammattikoulutus?

    • Anonyymi

      Kyllä rouvalla oli runsaasti puuhaa , ei muuten 1000 000 € saa kulutettua vuodessa .

    • Anonyymi

      Olitko Mikon ja Helenan taloudenhoitaja, kun tiedät, ettei Helena tehnyt yhtään mitään?

    • Anonyymi

      Itsehän sekä Mikko että Helena ovat sanoneet että apujoukot olivat mukana koko ajan. Sen vuoksihan lapsilta meinasi unohtua suomen ja Viron kieli kun Mikko ei päässyt enää lasten luo ja lasten hoito oli kokonaan englannin kielistä.
      Helena Kipperin äidinkieli ei ole englanti ja se kuuluu puheesta edelleen.

      • Anonyymi

        Miksi Mikko ei palkannut suomenkielistä hoitajaa lapsilleen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Mikko ei palkannut suomenkielistä hoitajaa lapsilleen?

        Helena ei antanut lapsia Mikolle hoitoon kuin hetkittäin. Hän ei myöskään huolinut mitään ohjeita lastenhoitoon Mikolta.

        Nyt lapset ovat viettäneet lapsuutensa onnellisinta aikaa pari kuukautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helena ei antanut lapsia Mikolle hoitoon kuin hetkittäin. Hän ei myöskään huolinut mitään ohjeita lastenhoitoon Mikolta.

        Nyt lapset ovat viettäneet lapsuutensa onnellisinta aikaa pari kuukautta.

        Oletko kuullut tuon kaiken Mikolta itseltään? Vai keksitkö sen ihan omasta päästäsi?
        Tekikö mielikuvitus vain sinulle tepposen?

    • Anonyymi

      Ero on done, joten siinä ei ole mitään kesken enää. Rahaa ei tipu Helena.

    • Anonyymi

      Kaiken huippu on tämä:
      Helenan ystävä Justine Rubinger on perustanut GiveSendGo-nettisivustolle rahankeräyksen nimeltä ”Support Helena Koivu”. Kampanja on omistettu Helenan tukemiseksi ja hänen lastensa hyvinvoinnin varmistamiseksi.
      Helena saa nyt jatkaa shoppailujaan :D
      Aivan ku Mikko ei huolehtis lapsistaan.

      • Anonyymi

        Hienoa, että Mikko huolehtii nyt ihan itse lapsistaan, ilman ulkopuolista apua.

    • Anonyymi

      Mikko on meidän kapteeni - nyt ja aina! Fiksuna ei julkisuudessa jauha noita eroasioita. Toki pari virhettä tehnyt: meni naimisiin ja teki lapsia naisen kanssa jonka kanssa homma ei toiminut, meni mitä ilmeisemmin pettämään, ...nyt vaan homma kuntoon ja ennen kaikkea lapset tärkeimpiä nyt.

      • Anonyymi

        olis fiksu niin olis hoitanut lasten äidin asiat paremmin ettei tarvitse julkisuudessa ruotia voidaan unohtaa fiksu kaikki olisvat olleet onnellisia mutta kun on narsismia luonteessa mitäs muutakaan

        Äitihän eroa julkisuudessa pui.Uusi puoliso elättää itsensä.Ei hellu kuulu Mikon elämään ainoastaan lasten.Natalie elättää itsensä.Jos et tiedä tienaa omat rahat.Ei siipeile.

    • Anonyymi

      Nyt kun te Mikon ihailijat huolehditte ja murehditte Helenan raha-asioista, niin kuinka te aioitte huolehtia ja valvoa, että miten tämä uusi nainen käyttää Mikon rahoja? Joko olette alkaneet tarkkailun?

      • Anonyymi

        Olemme tottakai. Hän tosin tienaa tv-juontajana ja somessa, että pitää nyt olla tarkkana, ettei mene Mikon rahat sekaisin Natalien rahojen kanssa.

      • Anonyymi

        Kun Helena menee töihin ja alkaa tienata itse oman elintasonsa, niin kenenkään ei tarvitse enää huolehtia Mikon rahoista.
        Niin helppo se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olemme tottakai. Hän tosin tienaa tv-juontajana ja somessa, että pitää nyt olla tarkkana, ettei mene Mikon rahat sekaisin Natalien rahojen kanssa.

        Esiintyykö hän täällä Suomessa jo tv-juontajana?

      • Anonyymi

        Toivottavasti törsää kaikki Mikon rahat 💰💵 💶 💸

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esiintyykö hän täällä Suomessa jo tv-juontajana?

        Ehkä hän on lomalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti törsää kaikki Mikon rahat 💰💵 💶 💸

        Ainakin oman osansa, änäriäijää tarpeeksi palvellut. Äijä vielä väitti, että lapsilla on sukulaiset låhellä hoitamassa Turkkusessa. No tottakai saa bilettää ja mesota rauhassa. Jumankauta, sukulaiset tärkeämpiä kun oma äiti. JO ON AIKOIHIN ELETTY. TOSI SIKA TYYPPI.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä hän on lomalla.

        Ehkä ja ehkä, etkö ole täysin varma mitä kirjoittelet ja väität?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin oman osansa, änäriäijää tarpeeksi palvellut. Äijä vielä väitti, että lapsilla on sukulaiset låhellä hoitamassa Turkkusessa. No tottakai saa bilettää ja mesota rauhassa. Jumankauta, sukulaiset tärkeämpiä kun oma äiti. JO ON AIKOIHIN ELETTY. TOSI SIKA TYYPPI.

        Raha tärkeämpi horolle kuin mikään muu, mutta niinhän se on horoille aina, toisten rahat.

    • Anonyymi

      taloudellisille naisille on kovasti kysyntää kaikkina vuodenaikoina.

      pian alkaa perunannosto, notkeaselkäinen naisoletettu on oikein tarpeellinen siinäkin puuhassa!

      • Anonyymi

        Perunat nostetaan nykyään koneellisesti. Ainakin suurilla tiloilla. Pienet kotiviljelmät ovat sitten asia erikseen.

      • Anonyymi

        Kyllä niitä vielä viron maaseudulla käsin nostellaan, Helluhan on virolainen itsekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä niitä vielä viron maaseudulla käsin nostellaan, Helluhan on virolainen itsekin.

        Kotiviljelmillä Virossakin nostellaan perunat käsin, kuten täälläkin.
        Sinäkään et saisi niitä perunalastuja sohvan nurkkaasi, jos joku reipas ihminen ei niitä perunoita sinulle nostelisi. Joten nostele sinäkin peruoita, saat siitä vähän liikuntaa itsellesi.

      • Anonyymi

        eikös hän ole kalastaja?

    • Anonyymi

      Korjaus edelliseen:
      * perunoita...

    • Anonyymi

      Toivottavasti Helena Koivu pitää yhteyksiä lastensuojelun kanssa eikö anna periksi. Lasten oikeudet ja etu eivät täyty tässä tapauksessa jos äiti ja lapset erotetaan toisistaan. Sitä ei voi mikään raha korvata! Voimia ja oikeutta äidille ja lapsille!

      • Anonyymi

        Tää äiti otti kokkelisällin asumaan lastensa kanssa saman katon alle. Autoilivat ja veneilivät kaikin. Olikohan sälli silloin pöllyssä?

        Lasten kuvat kasvoineen äiti on laittanut instaansa kaiken kansan ja p e d o fiilien katsottavaksi. Hän ei sitten pelkää kidnappauksia eikä sitä, mihin lasten kuvat päätyvät?

      • Anonyymi

        Oikeuden päätöksen mukaan mennään, muu on turhaa ininää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeuden päätöksen mukaan mennään, muu on turhaa ininää.

        Oikeuden päätöksiä on kautta maailman sivun komuttu tai muutettu.

      • Anonyymi

        Miten on erotettu jos on yhteishuoltajuus? Äidillä vaan muut kiinnostuksen kohteet...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten on erotettu jos on yhteishuoltajuus? Äidillä vaan muut kiinnostuksen kohteet...

        Nimenomaan heillä on yhteishuoltajuus ja äitikin pääsi nyt vihdoin Suomeen tapaamaan lapsia. Ihmeen kauan se kestikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten on erotettu jos on yhteishuoltajuus? Äidillä vaan muut kiinnostuksen kohteet...

        Älä kuule inise. Änäriäijä tekee kiusaa niin paljon kun rahalla pystyy. Haluaa uuden some/nänninannyn lastensa ja itsensä hoitajaksi..... vaihtoon kun kyllästyyy. Suku peesaa mukana, mikä todella alhaista!!!!!!!!!!

      • Anonyymi

        👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👌👌👌👌👌👌👌👌🌻🌻🌻🌻😍😍😍😍😍😍😍😍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan heillä on yhteishuoltajuus ja äitikin pääsi nyt vihdoin Suomeen tapaamaan lapsia. Ihmeen kauan se kestikin.

        Eikö Helena halunnut käyttää muutamaa ropoa miljoonastaan edes sen vuoksi että kävisi katsomassa lapsiaan? On kylmä akka.

        No onneksi lapset ovat olleet parhaassa paikassa, huolehtivan isän luona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeuden päätöksen mukaan mennään, muu on turhaa ininää.

        Onneksi on valittanut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi on valittanut!

        Onneksi on hävinnyt :)

    • Anonyymi

      Rahalla saa valtaa.

    • Anonyymi

      Helena Koivu

      Anonyymi-ap
      2023-10-31 18:53:33
      Ilmoita
      On se törkeää miten Helena Koivua haukutaan suomalaisilla palstoilla. Lähti Mikko Koivun perään jenkkeihin. Uskoi ikuiseen avioliittoon ja teki toki typerästi avioehdon rakastuneena. Kuitenkin uhrasi elämänsä perheelle. Koivua tuskin näkyi kotona lapsiaansa huolehtimassa. Suomessa kuvitellaan, että jenkeissä asutaan kuten täällä. Lapsiahan ei yksin voi juuri päästää kotipihalta. Kouluun kuskata Äiti tai lapsenhoitaja. Lounaalta hakee ja vie takaisin kouluun. Samoin kaikki harrastukset. Koulut eivät ole ilmaisia, eivätkä harrastukset. Ei mikään muukaan. Täällä Suomessa palvotaan vain Koivua, kuin Jumalaa. Vaimonsa pettäjä on.! Ja haukutaan Helenaa. Hävetkää, jos osaatte. Teillä ei ole mitään käsitystä millaista jenkeissä kotiäidin elämä on!
      Menkää Itse kokeilemaan. Suomessa kaikki on lähes ilmaista, ei Jenkeissä!

      • Anonyymi

        Jos olet nainen, niin etkö sinä itkisi, jos ukkosi jättäisi sinut ja veisi lapsesi pois luotasi?

      • Anonyymi

        Tuskin on tarve kuitenkaan liioitella. Apukäsiä on mahdollista palkata ja niin on varmaan tässä tapauksessa tehtykin. Mutta myöntää täytyy, että emme tiedä, minkälaista on elämä kotiäitinä Jenkeissä. Eihän kuukausirahakaan ollut kuin 15 000 dollaria kuukaudessa ja tämähän ei sisältänyt auto-, asunto- ja lasten koulu- ja harrastusmenoja. Avioehdon mukainen korvauskin 5 ja 1/2 vuoden kotiäitiydestä oli vain vähän yli 1,1 miljoonaa euroa. Suomessahan kaikki on ilmaista ja minäkin sain Suomessa erottuani vain puolet velkaisesta omakotitalosta.

      • Anonyymi

        Eikös se ollut Mikko, joka huolehti perheen elatuksesta ja lasten maksuista?? Kotiäidillä ei siis ollut toimeentulosta huolen häivää. - Suomessa äitikin käy ansiotöissä, eikä ne tarhamaksutkaan ilmaisia ole (kaikille). Vaatteet. harrastukset jne maksavat myös.

    • Anonyymi

      Ei oo sympatiaa helenaa kohtaa. Jatkuvaa uhriutumista ja ulinaa. Ite on leikkiin lähteny. Ei oo juu Mikolta oikein pettää todellakaan. Mutta eipä oo Helena tuonu rahaa tiskiin vaan elelelly Mikon rahoilla. Kyllä moni muu äiti tekee töitä ja hoitaa silti lapset kunnialla. Toivottavasti ei saa penniäkään.

    • Anonyymi

      Helena synnytti kolme lasta ja oli hyvä äiti heille. Olisiko Helenan pitänyt mennä töihin kodin ulkopuolelle ja jättää koti ja lapset kokonaan vieraiden hoitoon?

      • Anonyymi

        Mistä tiedät että oli hyvä äiti?

      • Anonyymi

        No olishan se ukko voinut laittaa lompsan kiinni eikä maksaa. Turha nyt enää itkeä rutistaa mitäs levitteli rahansa.

      • Anonyymi

        Ei se itse mitään tehnyt, palkatut hoiti lapset ja kaiken muunkin, horo vaan tuhlasi.

      • Anonyymi

        Lapset oli vieraiden hoidossa kolme palkattua lastenhoitajaa, ruuanlaittajat, siivooja ym sisäköt. oli hoitamassa. Mekin käytiin töissä ja lapset oli hoidossa.

    • Anonyymi

      Asiasta lienee sovittu yhteisesti. Rahan käyttö on erilaista jos sitä on käytettävissä. Vaimo odotti miestään kotonaan, vaan eipä riittänyt. Rahalla saa myös naista. Noloa on Mikon toiminta eron jälkeen.

      • Anonyymi

        Entäs se "äidin uusi miesystävä"?

    • Anonyymi

      Mitä kaikkea tämä "uusi äiti" tekee nyt ihan yksin? Ilman ulkopuolista apua.

    • Anonyymi

      Ei yhdenkään ökyrikkaan miehen vaimo mene tavallisiin töihin kodin ulkopuolelle. Voivat tietysti perustaa omia liikkeitä tai vastaavia, mutta vieraan palkkatöihin he eivät mene.

    • Anonyymi

      Oliko pakko kuluttaa kaikki saamansa rahat? Puhumattakaan noista luottokorttiostoksista. - Kyllä voi syyttää ihan itseään nykytilanteesta.

    • Anonyymi

      Joo pikkusumma.Ei rahoja exät tuhlaa turhuuteen. Lapset saa isältä elatuksen.

    • Anonyymi

      samoin tekevät kaikki rikkaiden miesten vaimot. Mutta, fiksut miehet eivät kitisi yhden, eikä kahdenkaan miljoonan perään.

      • Anonyymi

        Mutta kun sekään ei riitä…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun sekään ei riitä…

        Fiksu ökyrikas mies ei liikoja laske miljooniaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksu ökyrikas mies ei liikoja laske miljooniaan.

        Fiksu nainen hankkii itse omat rahansa, horot yrittää viedä miehiltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksu nainen hankkii itse omat rahansa, horot yrittää viedä miehiltä.

        Fiksu mies arvostaan naista, joka on synnyttänyt hänen lapsensa ja hoitanut heidät ja yhteisen kodin kun mies on ollut paljon poissa töidensä takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksu mies arvostaan naista, joka on synnyttänyt hänen lapsensa ja hoitanut heidät ja yhteisen kodin kun mies on ollut paljon poissa töidensä takia.

        Viruhoro ei olekaan sellainen.

    • Anonyymi

      Kyllä se ihmetyttää ettei halua asua lähellä lapsiaan, osallistua heidän elämäänsä ja tehdä töitä siinä valtiossa missä lapsensa asuvat.

      • Anonyymi

        Ihmetyttää, että miksi lapset eivät saaneet jäädä asumaan siihen maahan missä ovat syntyneet ja missä osa aloitti koulunsa ja missä on heidän leikkitoverinsa ja ystävänsä. Sekä heidän äitinsä.

        Vain teitä tyhmiä femakkoja :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmetyttää, että miksi lapset eivät saaneet jäädä asumaan siihen maahan missä ovat syntyneet ja missä osa aloitti koulunsa ja missä on heidän leikkitoverinsa ja ystävänsä. Sekä heidän äitinsä.

        Miksi Olli Jokisen lapset eivät jääneet USAhan? Jokisen lapset kävivät koulua siellä ja syntyivät siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmetyttää, että miksi lapset eivät saaneet jäädä asumaan siihen maahan missä ovat syntyneet ja missä osa aloitti koulunsa ja missä on heidän leikkitoverinsa ja ystävänsä. Sekä heidän äitinsä.

        Sehän on ihan normaalia elämää, että ihmiset muuttavat ja vaihtavat asuntoa. Lapset ovat myös Suomen kansalaisia (jos niin halutaan). Lapset kulkevat isän ja/tai äidin mukana . Äiti ei halunnut tulla Suomeen. Alunalkaen on ollut selvää, että kun Mikon työpesti loppuu, porukka palaa Suomeen!

    • Anonyymi

      Mikolta munat pois

      • Anonyymi

        Miksi? Kaikilta eronneilta miehiltä munat pois vai? No nythän ollaan menossa onneksi naispari ja miespari suuntaan ja ilmeisesti sinäkin olet näitä "yhdyntä ei katso sukupuolta" -tyyppejä.

      • Anonyymi

        Peniskateellinen femakko itkee :D

    • Anonyymi

      Onneksi muut miljonäärimiehet eivät ole vinkuneet muutaman miljoonan perään eron tullessa.

      • Anonyymi

        Onneksi kaikki horot ei vingu miljoonia miehiltä vaan menevät itse töihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi kaikki horot ei vingu miljoonia miehiltä vaan menevät itse töihin.

        Köyhät ukot vinkuvat muutaman miljoonan perään. Vaikka vaimo on ollut hoitamassa vuosia yhteisiä lapsia ja kotia. Ukko on saanut viilettää vuosien ajan missä haluaa ja kenen kanssa tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhät ukot vinkuvat muutaman miljoonan perään. Vaikka vaimo on ollut hoitamassa vuosia yhteisiä lapsia ja kotia. Ukko on saanut viilettää vuosien ajan missä haluaa ja kenen kanssa tahansa.

        Miksei äiti halunnut tulla Suomeen lastensa luo? - Ei se kyllä normaalisti mene niin, että lapset päättävät, missä asutaan ja aikuiset sitten vikisevät ja tekevät niin. Huoltajien on velvollisuus hoitaa perheen käytännön asiat ja siihen vaikuttavat monet tekijät.

        Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu, kun Helenan viisumi menee umpeen.

        Ukko taisi viilettää vuosien ajan jääkiekon perässä, jotta vaimo saisi 20 000 dollaria käyttörahaa kuussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei äiti halunnut tulla Suomeen lastensa luo? - Ei se kyllä normaalisti mene niin, että lapset päättävät, missä asutaan ja aikuiset sitten vikisevät ja tekevät niin. Huoltajien on velvollisuus hoitaa perheen käytännön asiat ja siihen vaikuttavat monet tekijät.

        Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu, kun Helenan viisumi menee umpeen.

        Halusivatko lapset tulla Suomeen? He joutuivat jättämään ystävänsä ja kaiken sen mihin olivat syntymästään asti tottuneet.
        Mutta, raha ratkaisee, ei aina tunteet, eikä sydän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halusivatko lapset tulla Suomeen? He joutuivat jättämään ystävänsä ja kaiken sen mihin olivat syntymästään asti tottuneet.
        Mutta, raha ratkaisee, ei aina tunteet, eikä sydän.

        Se on ihan yleistä, että perhe muuttaa esim. toiselle paikkakunnalle tai jomman kumman vanhemman työn perässä ulkomaille. Ei siinä ratkaise lasten mielipide. En näe mitään ihmeellistä siinä, että töiden siellä päätyttyä perhe palaa isän kotimaahan, koska äiti ei halua muuttaa, eikä hänellä ole tarjota paikkaakaan. Oikeus on asian päättänyt ja eron tuominnut. Lapset/ihmiset yleensä sopeutuvat uusiin oloihin varsin sujuvasti. Ja onhan heillä varmaan mahdollisuus käydä lomillaan vaikka moikkaamassa kavereitaan. - Äiti olisi voinut tulla Suomeen ja ottaa lapset hoitoonsa vuorollaan.

        Se näköjään määrää kenellä on rahaa ja valtaa. Muut tyytykööt siihen päätökseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se näköjään määrää kenellä on rahaa ja valtaa. Muut tyytykööt siihen päätökseen.

        Tässä ei tainnut raha ratkaista. Helenahan käytti yli miljoonan asianajajien kuluihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halusivatko lapset tulla Suomeen? He joutuivat jättämään ystävänsä ja kaiken sen mihin olivat syntymästään asti tottuneet.
        Mutta, raha ratkaisee, ei aina tunteet, eikä sydän.

        En epäile hetkeäkään että pojat ovat mieluummin isänsä luona, kuten useimmat muutkin pojat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhät ukot vinkuvat muutaman miljoonan perään. Vaikka vaimo on ollut hoitamassa vuosia yhteisiä lapsia ja kotia. Ukko on saanut viilettää vuosien ajan missä haluaa ja kenen kanssa tahansa.

        Ei miesten tarvitse vinkua kun hankkivat itse rahansa. Kannattaisi horojenkin mennä töihin, laiskotteli vaan kotona ja tuhlasi miehen rahoja, palkatut hoiti kaikki työt.

    • Anonyymi

      Mikon lapsista ei tartte taistella.Tämä isä huoltaa lapsensa ilman taistelua,Tosi ikävää lasten. lukea viihde lehdistä Mikosta.Vanhoista lehdistä voi lukea äidistä jotain.

    • Anonyymi

      Hyvin katkeria naisia.Vaikka olisi Mikolle pikkusummia. Miksi Mikon pitäisi rahansa tuhlata lokille .Lapset on mielestäni tärkeimmät.

    • Anonyymi

      Mikko huolehti hellusta ja huolehtii kun hellu ei pärjää ja on rahat tuhlattu.Ei Mikko luxsusta tarjoo vaan arkisen elämän niin ettei Hellu elä kurjuudessa

    • Anonyymi

      Helena Koivu oli ja on erinomainen äiti. Hänen elämänsä keskipisteenä olivat pelkästään heidän lapsensa. Helena Koivu on myös erittäin kaunis ja viisas nainen.

    • Anonyymi

      helena koivu on kaunis ja hieno nainen ! mikon olisi syytä maksaa helenalle tuntuvat korvaukset ilman mitään oikeuden käyntejä piste !

      • Anonyymi

        Onhan tuo elähtänyt eukko saanut jo paljon enemmän kuin suurin osa eläissään, eikä ole juuri muuta tehnyt kuin synnyttänyt lapset. Aivan oikein oikeus päätti ettei heluna saa enää yhtään lisää, nuo oikeudenkäyntikuluthan ovat pikkujuttu Mikolle.,

    • Anonyymi

      Olisiko ökyrikkaan ukon rouvan pitänyt tehdä töitä kodin ulkopuolella ja antaa muiden hoitaa koko koti? Sekä olisiko sitten rouvallakin ollut oikeus käydä ns. vieraissa? Tasapuolisuuden nimissä.

      • Anonyymi

        Eukko oli kotona, silti piiat hoiti kodin ja lapset tekivät ruuat ym.

    • Anonyymi

      Hyvä että tuli nyt piste noille oikeudenkäyntikuluille. Voi ex-rouva siirtyä elämässä eteenpäin. Pitkittänyt prosessia melkoisesti. Nyt vaan oma elämä kuntoon ja lasten lähelle asumaan. Lasten hyvinvointi ei ole pelkästään isän asia. Tai rahalla hoidettava, vaikka äiti niin haluaisikin.

    • Anonyymi

      Hellu ja Hellun kaverit sekä sukulaiset täällä kirjoittelee Hellua puolustavia kirjoituksia. Aika hupaisaa näitä on silti lukea.

      • Anonyymi

        Tuskin nyt sentään, ei kannata olla noin luulotautinen! 🤣🤣😂😂

    • Anonyymi

      Älä nyt. Elämä ollut helvetin haastavaa, rahoja tuhlatessa.

    • Anonyymi

      Jos rehellisiä ollaan niin Helenan ongelma on rupsahtava ulkonäkö joka tekee mahdottomaksi uuden sugerdaddyn löytämisen joka rahoittaisi Hellun prinsessaelämän.

      Kyllä Hellun täytyy ottaa vastuu elämästään ja mennä töihin kuten normaalit ihmiset päivittäin tekevät.

      Naurettavaa että Mikon pitäisi kustantaa "Ne oltavat". Oksettavaa tuollainen lokkeilu!

      • Anonyymi

        Vai ei ole mitään tehnyt ja on hoitanut 3 lasta kotona ja kaikki kotiin liittyvät asiat, kun mies oli kokoajan pelimatkoilla. Törkeä teko kun odotti viimeisintä lasta ja mies pettää ja joutui siitä onneksi kiinni.Lapdet pois petturi mieheltä ja lapset kuuluvat äidille ♥️

        Jos kotona vain hoiti lapsia, niin miten vitussa silloin voi käyttää 1.000.000 euroa rahaa. Kerroppa aivokääpä tämä.

        Ei rikkaat tee kotona USA:ssa itse yhtään mitään, palkattu henkilökunta, hoitaa lapset, siivoaa, hoitaa puutarhan... Suomessakin teettävät muilla vaikkeivat olisi läheskään yhtä rikkaita. Onhan se pyörittänyt mukamas omaa yritystäkin, miten riittänyt aika siihen, eläköön omilla tuloillaan kuten muutkin. Nythän sillä on aikaa kun ei tarvitse lapssta huolehtia.

        Horo jaksaa valittaa että viety talot, autot ja muut. Ei varmasti ole viety mitään itse maksamaansa, avioehto pitäisi kaikilla olla automaattisesti, ei horojen kuuluisi päästä rahastamaan koskaan. Miljoonan tuhlasi asianajajiin kun kun kuvitteli ahneuttaan saavansa lisää.

        Lapset takuulla halunneetkin isän ja muun suvun luokse Suomeen. Pojat pitäisikin aina antaa isälle ja tytöt äidille ellei ole yhteishuoltajuutta, silloin ei kummankaan tarvitse maksaa toiselle, nyt horon pitäisi maksaa Mikolle elatusmaksuja.

        Ei muka ole rahan perässä ja kuitenkin valittaa juuri rahasta ja omaoisuudesta. Kyllä lapset voi käydä tapaamassa vaikka asuisi vuokrayksiössä. Varmaan lapsilla sen varran taskurahaa että pystyvät itse ostamaan ruuatkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kotona vain hoiti lapsia, niin miten vitussa silloin voi käyttää 1.000.000 euroa rahaa. Kerroppa aivokääpä tämä.

        Taisi tuhlata siihen mainostamaansa nuoreen jääkiekkoilijaankin, jätti kun rahat loppui :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai ei ole mitään tehnyt ja on hoitanut 3 lasta kotona ja kaikki kotiin liittyvät asiat, kun mies oli kokoajan pelimatkoilla. Törkeä teko kun odotti viimeisintä lasta ja mies pettää ja joutui siitä onneksi kiinni.Lapdet pois petturi mieheltä ja lapset kuuluvat äidille ♥️

        Koko ajan oli palveluskuntaa joka lähtöön.

    • Anonyymi

      Takaisin Viroon Virohotelliin yökerhoon persettä pyörittämään tangon ympärille. Sieltä hän lähtikin.

    • Anonyymi

      Töihin vaan, sillä saa elintasonsa nostettua. Sääli pisteiden anominen lehtien palstoilla turhaa.

      • Anonyymi

        Ei pitäisi lehtienkään maksaa tuolaiselle yhtään mitään ja miksi joku enpaska ottaa podcastiinsa itkemään, ihmettelen miksi kukaan kuuntelee, vaikka voihan se olla viihdyttävää joa tykkää olla vahingoniloinen. Femakkoja vatuttaa ja se on oikein :)

    • Anonyymi

      Helena synnytti kolme lasta. Hoiti heitä ja kotia, jotta Mikko pääsi toteuttamaan unelmaansa ja pelaamaan. Fiksu mies osaisi arvostaa tuollaista asiaa, vaikka ero tulisikin ja haluaisi mennä ns. vieraisiin jo avioliiton aikana.

      • Anonyymi

        Viruhoro vaan tuhlasi ja tuhlasi kun mies hankki rahat ylelliseen elämään, palkatut hoiti kaikki työt kuten USA:ssa tavallisissakin perheissä, saati miljonääreillä. Olisi käyttänyt miljoonan vaikka asuntoon, ei tarvitsisi nyt itkeä, mutta ahneuttaan yritti saada lisää. Ahneella on paskainen loppu :D

        Miksi sinä 😈raivoat toisten raha-asioista. Ovatko ne sinulta pois?

      • Anonyymi

        Tarkoitatko, että ilman Helenaa Mikolla ei olisi ollut lainkaan peliuraa?

      • Anonyymi

        Ihmetyttää nämä kommentit, että Helena mahdollisti Mikon peliuran. Miten niin mahdollisti? Kyllä Mikolla oli peliura jo ennen kuin tapasi Helenan... eihän Helena muuten Mikosta olisikaan kiinnostunut.

        Mikolla ei ollut lapsia ennen kuin tutustui Helenaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikolla ei ollut lapsia ennen kuin tutustui Helenaan.

        Ei ollut ei, mutta heti pian Helenaan tutustuttuaan oli jo ensimmäinen tulossa, vaikka Helena ei aluperin jääkiekkoilijaa meinannutkaan alkaa tapailla. Sitten sai työkavereiltaan kuulla, kuka olikaan tämä jääkiekkoilija, jo kelpasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmetyttää nämä kommentit, että Helena mahdollisti Mikon peliuran. Miten niin mahdollisti? Kyllä Mikolla oli peliura jo ennen kuin tapasi Helenan... eihän Helena muuten Mikosta olisikaan kiinnostunut.

        Kyllä se on ollut Jukka Koivu, joka Mikon peliuran on mahdollistanut.

    • Anonyymi

      Helena sais painuu sinne hotellii vai missä matkakodis työskenteli aiemmin! Törkee julkkis lehmä jol kusi nousi nuppii.

      • Anonyymi

        Opettele sinä oikeinkirjoitusta.

    • Anonyymi

      Molemmat on täysiä sekopäitä.

    • Anonyymi

      Luxuselämänkin eteen on töitä tehtävä ja tätä ei nainen tajunnut. Oma moka täysin.

      • Anonyymi

        Synnytti kolme lasta Mikolle. Hoiti aivan varmasti lapsiaan. Jokaisessa ökyrikkaassa perheessä on lastenhoitajia ja muuta palveluskuntaa. Kaikki miehet eivät vaan tee siitä numeroa. Eivätkä syyllistä vaimoaan.

        Kukaan mies ei ole tehnyt siitä mitään numeroa eikä ole syyllistänyt ketään. Eivätkä yleensä näiden ökyrikkaiden perheiden vaimot korosta kuinka tekevät aivan kaiken kotona.

    • Anonyymi

      Oho vaikea tottua elämään tavis budjetilla törsäilyn jälkeen. Minilla eronneilla lasten isä ei maksa edes elatusmaksuja, saati miljoonan korvausta lorvimisesta. Nyt Hellu sais lopettaa valittamisen. Oikeus voisi olla ottamatta enää mitään valitusta käsittelyyn.

    • Anonyymi

      Olen aiemminkin kuullut samanlaista tarinaa siitä, kun köyhä pääsee rikkaisiin naimisiin. Niin köyhä ei viitsi itse tehdä mitään, vaan suurin unelma on juuri se ettei itse tarvitse edes siivota, laittaa ruokaa tai edes hoitaa lapsia. Lätkävaimoilla ei taida elämässä olla muuta tekemistä kuin omat piirit. Monet rikkaat osaavat itse tehdä paljonkin kaikenlaista ja varsinkin, jos on itse pystynyt rikastumaan. Osaa oman kodinkin siivota.

      • Anonyymi

        Lätkävaimojen ammatti taitaa olla penkkiurheilijoiden haukkuminen. Siinä vaiheessa, kun eletään vaan miehen rahoilla eikä itse osaa edes pukeutua, laittaa hiuksia tai sisustaa niin menee jo turhuuden rovioille. Tarvitaan stylistia, kampaajaa ja sisustussuunnittelijaa. Mikä koti se sellainen on, jossa oma vaimo ei osaa tehdä mitään itse? Jonkun muun koti varmaan sitten. Ehkä Mikko Koivu olikin naimisissa perheensä lastenhoitajan kanssa. Kuulosta jo ihan liian USA:lta. Ja sitten vaan käräjöimään rahoista.

    • Anonyymi

      Käykö nykyinen "vaimo" jossain päivätöissä ja hoitaako hän ihan yksin Mikon ja lasten taloutta?

    • Anonyymi

      Eikö olekin hassua, että toiset Virolaiset eukot täällä puolustavat tuota verenimijää huonolaa suometakielelä?

      • Anonyymi

        No ei mene hyvin sullakaan, kun pitää vahtia vieraiden ihmisten rahoja ja omaisuutta!😂

    • Anonyymi

      Niinhän se on selänteilläkin, sirpa koittaa pitää meisselitemestä kii kun ite on pelkkä turhuus. Ihan temen nimel päässy tekee joitain sarjoi ja elää luksuslifee. Jos ei teme ois ollu niin menrstyvä nii ois molempien life ollu vähä erilainen. Onha näit ollu muitakii kuppareita jotka vieny ukolt omaisuuden ku ero tul esim. Zombi erja häkkinen. Vittu se mika oli kans kunno idiootti kun sellasen zombin kans alko pyörii. No sitte se viel paheni sen kolarin jälkee ja nyt jonku stripprin kaa pennut teki, hyvä mika saatanan tuohimuna!

    • Anonyymi

      Helena kunno munahaukka.

    • Anonyymi

      Ei taistella pidä helenalla on rahaa Mikko maksaa hyvin.Ainakin vielä.

    • Anonyymi

      Mielestäni oli pikkusumma.En hyväksy toisen rahoja tuhlaa.Miksi Mikon pitäisi maksaa.

    • Anonyymi

      On se HÄRSKI ÄMMÄ

    • Anonyymi

      Eihan hellun tarvinnuttaistella rahasta.Sai Mikolta rahaa Mikko isänä ostaa vaatteet säädylliset.

    • Anonyymi

      Helena Koivu voisi pitää naamansa kiinni ja lopettaa turhan valituksen, mennä töihin. Vuosikaudet ollut työttömänä siipiveikkona, Mikko maksanut kaiken. Ja nyt itkee kun elintaso pudonnut. Mikä eukko tää oikein on, tikkua ei oo ristiin laittanut ja odottelee toisen tienaamia miljoonia. Tosi aivotonta touhua laiskalta tuhlarilta. Tuhlannut toisen rahoja järjettömästi. Onneksi se loppui!

      • Anonyymi

        Mikko hyväksyi sen, että Helena oli kotona lasten kanssa.
        Vai onko sinulla tietoa siitä, että olisi kehoittanut Helenaa menemään töihin?

    • Anonyymi

      Ei Helanan rahasta tarvinnut taistella.

    • Anonyymi

      ISÄ on hyvin tärkeä lapsille samoin äiti.Isät elättää.Eivät ole netissä katkerina.Vaan tekevät ylitöitä saa lapset elannon,

    • Anonyymi

      Missä tämä Natalie käy töissä? Vai onko pelkkä kotirouva?

      • Anonyymi

        Liekö Nataliella ollut oleskelu-/työlupaa Suomessa asuessaan, saako työluvan automaattisesti kun avioituu suomalaisen kanssa?. Vai onko tehnyt töitä Suomessa asuessaan USA:laiselle firmalle etätöinä?
        Eihän Helenallakaan tainnut olla työlupaa USA:ssa Mikon kanssa naimisissa ollessaan.

        Ne on kuule USA:n ja Suomen käytännöt noissa kysymyksissä pikkuisen erilaiset!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on kuule USA:n ja Suomen käytännöt noissa kysymyksissä pikkuisen erilaiset!

        Kerroppa millä tavalla eroavat, jos tiedät.

    • Anonyymi

      Kyllä tässä on kumma et näiden asijaan saada tolkkua!! Koivu menny naimisiin!! Niin miksi ei tule järkee vuoroin haastetaan oikeuteen??? Nyt oli ollu kakskerran pihalla äijiä??!! Helena et on palkkattu häiritsemään?? On yhteiset lapset ajateltas heitä. Ei ymmärrä mut raha???

      • Anonyymi

        Kyllä tapana on että taloja hoidetaan ja miten nyt tuleekaan mieleen että tuskin se ex- muija sellaisista asioista huolehtisi pennittömänä ja teknisistä asioista tuskin paljoa ymmärtävänäkään? Mies on ottanut (taas) vastuun käytännön asioiden hoitamisesta ja tilannut kiinteistölle huoltomiehet niin kuin tapana on ellei itse voi tai ehdi hommia hoitaa mutta tämäkään ei sitten passaa katkeroituneelle exälle...

    • Anonyymi

      Vaikka olisi euro.

    • Anonyymi

      jOs Mikkon p----sokea.Olisiko helu E-------- sokea.

    • Anonyymi

      Helena pitää kynsin ja hampain kiinni osakkuudestaan Kakskerrassa sijaitsevasta talosta. Itkee kun sähköt ja vesi katkaistaan? Ei ilmeisesti halua maksaa sähköstä ja vedestä. Mikäli omistaa puolet niin sit pitäis kyllä osallistua kustannuksiin. Varsinainen siipeilijä 🙄

      • Anonyymi

        Ei se taida omistaa kuin tontista puolet. Jos siitäkään enää. Mikko ei voi häätää, koska siitähän se Helena saisi lisää matskua marttyyrishowhon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se taida omistaa kuin tontista puolet. Jos siitäkään enää. Mikko ei voi häätää, koska siitähän se Helena saisi lisää matskua marttyyrishowhon.

        Se Helenan osuus oli jo sovittu maksetuksi mutta kun Helena ei voinutkaan jäädä Amerikkaan, niin sitten ei allekirjoittanutkaan papereita.

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3379
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe