mua vaivaa ja pelottaa.. oon 17 ja ahdistaa..jossainvaiheessa mun "ympärillä" pyöri ihmisiä, keillä oli mm.skitsofrenia jne.. oon ruvennu pelkäämään omia tuntemuksia ja että joku päivä pimahdan itekki. En tiedä en saa tätä asiaa nyt pois mielestä, se pyörii täs kokoajan..Miten sen sais unohdettua ettei olis kokoajan semmonen pelko päällä..ku ei kehtaa sanoakkaan..ei siis oo mitään ns.oireita, pelkään vaan samaa. Ja sit täs näitä tuntemuksia ku pitäis itsenäistyä ja olla ja tehdä omia päätöksiä, jotenki en oo niitä ennemmin ajatellu tällai..Oon ihan fiksu tai normaali muuten ei siinä mitään, mutta ihmisten käsitykset musta on erilaisia mitä ennen vaikka ku olin 14 vee.. ihmissuhteet jotenki pelottaa ku neki muuttuu kokoajan..
kokemuksia??haluisin vaan kuulla jos tää on normaalia ja näistä pääsee yli??
kokemuksia??haluisin vaan kuulla jos tää on normaalia ja näistä pääsee yli??
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipa hyvä juttu, että silmiini osui kirjoituksesi. Olen iältäni jo kypsä aikuinen ja lukiessani juttuasi muistui mieleeni oma aikuistumisen kriisini. Minulla oli aivan samanlaista pelkoa siitä, että tulenko minäkin tuollaiseksi ja mietin, että voiko esim. mielisairaus jotenkin "tarttua". Ole huoleti mainisemasi pelko liittyy juuri aikuistumiseesi. Hyvää kesää sinulle.
normaalilta. Itse kahdeksantoista vuotiaana kotoa muutaessani mietin yöt ja päivät kaikkia huolia. Osa peloista on toteutunut, osa ei eli ei niitä oikein luullakseni kukaan täydellisesti pysty kontrolloimaan. Huolestuttaa vieläkin monet, monet ja monet asiat, mutta tähän asti on jotenkin pärjäilty. Niin luulisin kaikilla olevan. Nauti elämästäsi ja anna tuollaisten skitsofreenia ajatuksien olla. Itsenäisty pikku hiljaa omaa tahtiasi ja tee kaikkea mukavaa siinä sivussa eli vielä kerran: nauti elämästäsi aina kun voit:)
älä pelkää, ei se hulluus niin kauheaa ole
Tehokkainta noihin pelkoihin on ainakin mulla ollut, että juuri niistä pahimmista mahdollisista peloista voisi rehellisesti puhua jonkun kaa. Joku joka on niin läheinen, että osaa ottaa vastaan sun tunteet eikä lähde kieltään tai pitään niitä typerinä, koska onhan nuo pelot sun aitoja tunteita.
Mutta niinkuin sanoit, niin hankalahan niistä on kellekkään puhua. Sit on yksi keino, että kirjoittaa juuri niistä peloista ja muista tunteistaan esim. päiväkirjaan juuri silloin, kun ne eniten mieltä painaa. Kuitenkin sillei, ettei tarvi pyöritellä omassa päässään pelkästään vaan saa johkin purettua noita tunteitaan.
Itsellä on viime aikoina ollut pelkoja, esim. siitä, että tulen hulluksi yms. Kävin sitten viime viikolla lääkärissä puhumassa asiasta ja hän sanoi, että minulle ajatus hulluksi tulemisesta on vain pakko-oire (ajatus) ja liittyy aikuistumiseen (vaikka mulla on ikää jo 25 vuotta :)).
Käy ihmeessä juttelemassa lääkärin tai jonkun kanssa tai kirjoita ajatuksiasi paperille. Minulla nuo oireet jäi saman tien kun sain ne jollekin kerrottua.
Tsemppiä sinulle!