Pieni flirtti piristää kummasti tätä rakkaudetonta ja yksinäistä elämää aina välillä, Saa tuntemaan vähän eloa tunne-elämään ja on hetken silleen et oho olipa kiva.
Ne pienet ilot
Anonyymi-ap
22431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Olen erilainen kun sinä. Flirttaan vaan ihastukseni kanssa, en muiden.
Jos sulla on mahdollisuus niin miksi täällä olet sitten. Et näköjään ajattele et täällä voi olla myös sellaisia joilla on ollut yksipuoleista, joten miksi ei voisi sitten ilostua noista pienistä jutuista.
Juuri mietin tuota että jos kaksoisliekin kanssa kohtaaminen pitäisi olla sattumaa mutta tuo ei ainakaan ollut sattumaa kun kohtasin sen miehen. Hän oli suunnitellut kaiken. Miksi sitten mietin jos se ei ollut sen enempää? Koska jotain pitää aina kaivata. Korvaa edellisen josta en ole vuosiin kuullut mitään. Melkein sama syy miksi ihastuin naama vain vaihtunut. Sitten tuo kun en ole täällä olevan kaverin kanssa enää hyvissä väleissä tuntuu ettei hän enää kirjoita minulle eli ei millään tavalla halua olla yhteydessä paljoa. En minäkään jaksa kirjoittaa täällä aloituksia tyhjään huudelleena jos ei hänkään. Meillä on aika tulehtuneet välit en tiedä voiko ne enää parantua. Oli aikanaan joskus paremmin mutta nykyään tuntuu olevan vaikeaa sitten toinen ei enää vastaa mitään vaan häviää jos on vaikeaa. Asiat jäävät roikkumaan ilmaan eikä niitä selvitetä siksi välit on tulehtuneet. Hän ei puhu mitään minusta täällä ja jos itse puhun hänestä hän tulee toteamaan kuinka olen häntä nyt loukannut jollain sanalla. On sekin parempi että puhun hänestä kuin hänen täysi hiljaisuus minua kohtaan. Tuskin on sekään kaksoisliekki joten elämä jatkuu. Tuli nyt kerrottua tämmöinen jos joku jaksaa lukea.
Kaksoisliekkeihin en itse taida uskoa ehkä joihinkin muihin asioihin ja kiva kun kerroit ja jaksoin lukea kirjoituksesi.
En minäkään enää oikein. Hitto kun on etsinyt kauan sellaista ja tuntuu nuo miehet olevan aina pettymyksiä toisensa jälkeen. Olen tavallaan villi ja vapaa sielultani. Haluan kokea kaikenlaista joka voisi saada sydämen lepattamaan tuulessa. Sellaista miestä kun ei ole tullut kun ne ainoat mitkä ratkaisee on miten hyvin toista tulee tuntemaan ja kuinka sitä pitää yllä. Jos ei näe tai ei täälläkään saa vastakaikua niin se asia kuolee käsiin tai väärinymmärryksiin.
No sehän se ihan totta puhut, no näillä korteilla mennään mitä on annettu ei muutakaan voi. Positiivisin ja avoimin mielin elämää elettävä, eiköhän vielä joskus kohdalle voisi osua just sellainen sopiva mies ettei tarvitsisi enää pettyä kerta toisensa jälkeen, kuin myös sinullekin.
Luin. Teen sulle hahmolle ja kaverille ketjun jossain vaiheessa huomenna kun herään ja ennätän. Öitä.
Olen jo tottunut siihen että on vain pettymyksiä täynnä. Ehkä sellaisia miehiä ei ole jotka tulisivat ja ottaisivat omakseen. Katselulla ja lähtemisellä ei mitään saa aikaiseksi muuta kuin väärinymmärrystä ja hämmennystä. Niin sanottua kaksoisliekkiä tai prinssi uljasta ei nyt sitten olekaan vaan mennään sillä mitä sattuu olemaan. Mutta turhaa sellaisia miehiä miettiä joista saanut pahaa oloa ja pelkkää hämmennystä eikä minkäänlaista vastakaikua. Nehän elää vain omassa päässä ei muualla ja en aio olla mikään sellainen jota voi kohdella miten vaan.
Tsemppiä asioiden selvittämiseen. Taitaa minun liekkini olla hiipumaan päin. Mietin, mahtaako se liekkipari olla asiasta edes tietoinen. Koko liekistä.
Öitä.
Voin luvata että kukaan ei lue koko viestiä alusta loppuun ainakaan.
Sun pitää kysyä se siltä parilta. Kyllähän sun pitäis myös tuntea se liekin olemassaolo. Itse alkanut hieman epäilee omaani, mutta toisaalta minunkin pitää miettiä, voiko se olla olemassa vain yksipuolisesti eli jäännös entisestä kaksoisliekistä. Ainakin mä tunnen sen mielestäni hyvinkin vahvasti. Tää ihan sivusta heitettynä tähän
Palstoilla voi vastailla kuka tahansa kenen tahansa roolissa. Kannattaa tehdä profiili tai luoda yhteys livenä, jos haluaa jutella jonkun tietyn kanssa ilman sekaannuksia.
Näillä univajeilla ei oikein flirtti maistu.Kummasti tappaa tunteet kun nukkuu vain 4h vuorokaudessa...kiitos naapurin työttömien ja vanhuuseläkeläisen yökukkumiset ja päivä maaniset toimet.
Oon kans eläkkeellä ja koko yön taas valvonut JIIHAAAA
JEE,Jee ihanaa valvoa😡
No joskus ihan vaan kivan ihmisen kanssa juttelu virkistää. Harvoinpa tulee flirttailtua. Varatuille ei koskaan.
Itse taas en ymmärrä tuollaista. Mitä kukaan voisi saada päämäärättömästä flirttailusta. Ihastuminen toinen juttu, eikä sen tarvitse edetä.
Flirttikin on niin kovin häilyvä käsite ja on ihan täysin yksilöstä kiinni minkä kokee flirtiksi.
Joo, ja se tulee itsestään. Ei ole niin vakavaa, pientä piristystä vaan ja ei siinä kenellekään mitään epäselvää ole.
En harrasta flirttailua. En halua, että joku pian saa väärän käsityksen ja luulee, että haluan hänestä jotain.
Mä en ymmärrä. Selittäisikö joku mitä tarkoittaa flirttailu?
Minä taas harrastan ihan vaan puhumista ihmisten kanssa. Mutta jostain syystä miehet joista ei yhtään itse ole kiinnostunut , alkavat aina jossain vaiheessa kääntää puheensa flirttailuun.
Onhan se joskus mukavaa ainakin silloin kun se on harmitonta, mutta ei sitäkään aina jaksaisi.
Sitten on niitä jotka tietää kiertää kaukaa kun heillä muutakin mielessä.
Ehkä vaan tämä alue ja levottomuus täällä alkanut ahdistaa..