pitäisikö sijaisvanhempia kouluttaa

säännöllisin väliajoin, että muistuisi välillä mieleen mitä pitikään tehdä?
151030
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mielestäni biovanhempia pitäisi kouluttaa, mitä ei olisi pitänyt tehdä.

Äänestä

Täydennyskoulutus on pakollista muussa työssä. Miten lie näiden sijaisvanhempien laita, osa tehnee vapaaehtoistyötä, oman ilmoituksensa mukaan.
Kohteleeko verottaja loppuja tasavertaisesti muiden palkansaajien kanssa, voiko olla niin, että verotuskin lievempää heillä.

Äänestä
  • koulutetaan ja se on hyvä asia.Itse ainakin olen saanut paljon neuvoja ja koulutuksissa herää myös paljon eri näkökulmia asioihin joita ei muuten ehkä olisi tullut miettineeksikään.
    Verottaja verottaa tulojen mukaan ei se mielestäni ole lievempää kuin "tavallisella"palkansaajalla.

    Äänestä

Niin, mitä muuta sitten vielä pitää tehdä kuin selviytyä arjesta sijaislapsia kasvattaen? Tietääkseni minun tehtäviini ei muuta kuulu.
Saanen huomauttaa, että elämääni kuuluu paljon muutakin kuin sijaisvanhemmuus. Olen myös äiti omilleni, työtätekevä nainen, opiskelen, harrastan, tapaan ystäviäni jne. Sijaisvanhemmuus ei todellakaan määrää tai määrittele elämääni.

Äänestä
  • et pysty kyllä kaikkea tekemään täyspainoisesti, joku asia kyllä kärsii. Toivottavasti ei lapset.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    et pysty kyllä kaikkea tekemään täyspainoisesti, joku asia kyllä kärsii. Toivottavasti ei lapset.

    Kyllä normaali terve ihminen kykenee hoitamaan perheen, työn, harrastukset jne. ja tällaisilta normaaleilta terveiltä ihmisiltä ei lapsia jouduta huostaanottamaankaan. Siksihän lapsesikin on sijaisperheessä, kun et kyennyt näitä asioita oikeassa suhteessa yhdistämään, oli syy mikä hyvänsä... Ennen kun alat minua haukkua, voin kertoa että itse olen tällainen em. asioista huolehtiva ihminen, en sijaisvanhempi, enkä koskaan tule sellainen olemaankaan. Olisi hirveää, jos koko ajan olisi joku kaltaisesi häirikkö kimpussa, ei kiitos.

    Äänestä

  • Normaali ihminen kirjoitti:

    Kyllä normaali terve ihminen kykenee hoitamaan perheen, työn, harrastukset jne. ja tällaisilta normaaleilta terveiltä ihmisiltä ei lapsia jouduta huostaanottamaankaan. Siksihän lapsesikin on sijaisperheessä, kun et kyennyt näitä asioita oikeassa suhteessa yhdistämään, oli syy mikä hyvänsä... Ennen kun alat minua haukkua, voin kertoa että itse olen tällainen em. asioista huolehtiva ihminen, en sijaisvanhempi, enkä koskaan tule sellainen olemaankaan. Olisi hirveää, jos koko ajan olisi joku kaltaisesi häirikkö kimpussa, ei kiitos.

    olet s.vanhempi ja toiseksi noissa puuhissa tulee jo kello vastaan ja jokainen tarvitsee jo tuon kaiken pyrittämiseen hyvät unet!

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    olet s.vanhempi ja toiseksi noissa puuhissa tulee jo kello vastaan ja jokainen tarvitsee jo tuon kaiken pyrittämiseen hyvät unet!

    hiukan yksinkertainen :)

    Äänestä

toisilla paikkakunnilla on aika tavallista että saa koulutuksen ja useammiten hyvän lisäkoulutuksen säännöllisesti. Meillä on esimerkiksi ollut nyt koko kevään kursseilla 10 kertaa kolme tuntia illassa. Tällaisia jaksoja olemme käyneet useampia ja se tietenkin riippuu onko aika ja tahtoa käydä kouluttautumassa. Siihen on sisältynyt kaikennäköistä vanhempien ongelmat sekä lasten ongelmat, rikokset, pahoinpitelyt ym. ym. Myös sijaisvanhempien ongelmat näiden vaikeiden lasten kanssa pärjäämisestä.
Me olemme myös olleet tässä elämän koulussa niin kauan että kohta saamme sen lopputodistuksen. Sitten onkin aika saada palkkion korotus. Ajatella että sitä oppii aina vaan uutta.

Äänestä

...että muistaisivat miten lapsien kanssa pitäisi elää? Minusta tuo on se peruskysymys! Miksi täällä naristaan suuvaahdossa sijaisvanhempien toimista. Onko unohtunut, että biot eivät ole pystyviä vanhemmiksi - usein omasta halustaan - joten nariskaa niistä!

Äänestä
  • Kyllä minä olen sitä mieltä, että kun lapsi huostaanotetaan pitäisi biologiset vanhemmat laittaa koulutukseen/hoitoon. Vaikeudethan yleisesti lähtee sieltä . Mitä hyötyä on kuntouttaa lasta, kun kuitenkin sairaat/tai muuten avuttomat biovanhemmat saavat sekaantua lastensa elämään.
    Suomen lainsäädäntö on aivan , sanonko mistä?

    Pitäisi olla laki, että jollei bioäiti ole valmis kuntoutumaan niin hänelle ei anneta mitään tapaamisoikeuttakaan.

    Äänestä

  • sijaiäitskä kirjoitti:

    Kyllä minä olen sitä mieltä, että kun lapsi huostaanotetaan pitäisi biologiset vanhemmat laittaa koulutukseen/hoitoon. Vaikeudethan yleisesti lähtee sieltä . Mitä hyötyä on kuntouttaa lasta, kun kuitenkin sairaat/tai muuten avuttomat biovanhemmat saavat sekaantua lastensa elämään.
    Suomen lainsäädäntö on aivan , sanonko mistä?

    Pitäisi olla laki, että jollei bioäiti ole valmis kuntoutumaan niin hänelle ei anneta mitään tapaamisoikeuttakaan.

    Mistä minun pitäisi kuntoutua?

    Äänestä

Ja onneksi meitä koulutetaankin. Kerran vuodessa on isompi koulutus, ja vuoden varrella käydään työnohjausryhmässä (koen sen koulutukseksi). Osallistuisin enemmänkin koulutuksiin, mutta kunta suostuu pitkin hampain korvaamaan vain kerran vuodessa.

Lisäksi tietysti opiskelen aiheeseen liittyviä juttuja omalla ajallani.

Biovanhempia pitäisi kouluttaa ja antaa terapiaa. Tietysti monet osaavatkin hakea apua ja saavat sitä, ja kun asiat saadaan kuntoon, sijoitus purkautuu. Sen sijaan näillä tältä palstalta tutuilla moniongelmaisilla persoonallisuushäiriöisillä henkilöillä ei ole edes sairaudentuntoa, sellaisille on vaikea saada apua, kun eivät sitä kelpuuta. Mutta se on heidän ongelmansa, en ole enää biojen terapeutti.

Äänestä
  • samaa mieltä siitä että me oikeat vanhemmat tarvitsemme myöskin terapiaa tai jotain muuta. Ja moni sitä varmaan hakeekin ja saakin. Mutta ensisijaisesti sijaisvanhemmille pitäisi olla lisäkouluttautumista tarjolla ja sen käyminen pitäisi olla ehtona tälle toiminnalle. Kyllähän lisäkoulutusta on useimmilla aloilla. Tämä jos mikä olisi tärkeää koska puhutaan sentään ihmisten hoitotyöstä!

    Äänestä

  • Vanhemmat kasvattavat/hoitavat lapsiaan ja päivittäin törmää tilanteisiin, joissa kaipaisi työnohjauksen kaltaista tunteiden ja käytännön toimien "selaamista" jälkikäteen.

    Mielestäni ei olisi huono idea, että esim lastensuojelun piiriin kuuluvia perhetyöntekijöitä pyydettäisiin apuun, kun yksin ei näe metsää puilta, kun on väsynyt ja kuormittunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


++++++ kirjoitti:

säännöllisin väliajoin, että muistuisi välillä mieleen mitä pitikään tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu