Isännöintialalla on haasteita. Kukaan tervejärkinen ja perheellinen ei alalla kauan jaksa. Koko kuvio on niin järjetön: teet sitä kuuluisaa klo 8-16 työpäivää, mutta istut siihen päälle 100 iltaa vuodessa kokouksia klo 17-19. Ylitöitä joka vuosi 300+ tuntia, joista yhtäkään ei saa koskaan vapaana. Kesälomaa on neljä viikkoa ja saako niitäkään pitää yhtäjaksoisesti? "Mielellään ei" tietää työnantaja. Pätkitään neljän viikon kesäloma osiin, ettei työntekijä varmasti saa levättyä ja rentouduttua. Siitä on sitten mukava palata töihin.
20 % toimistomme isännöitsijöistä päätti irtisanoutua kesäkuussa. Eikä tämä paikallinen OP Isännöinnin toimisto nyt niin pieni ole. Meitä isännöitsijöitä on 10 kpl. 20 % tarkoittaa siis sitä, että kaksi isännöitsijää päättivät ottaa lopputilin saman kalenterikuukauden aikana. Sanoivat, että "ei ole kiva olla aina töissä". Eivät ehtineet olla alalla kuin 3-4 vuotta eli juuri sen verran, että fiksumpi ihminen huomaa alan järjettömyydet sekä sen, että ne järjettömyydet ovat toistuvia, eivät tilastollisesta keskiarvosta olevaa tilapäistä poikkeamaa.
Järjettömyys on tietysti se, kun liian suuri määrä iltakokouksia toistuu vuodesta toiseen. Yksikään kevät iltakokouksineen ei ole edellistä helpompi. Työmäärä kasvaa jatkuvasti. Taloyhtiöiden korjasutarpeet lisääntyvät rakennuskannan ikääntyessä.
Asukkaiden pahoinvointi ja huumausaineiden käytön yleistyminen lisäävät lieveilmiöiden kautta isännöitsijän työmäärää. Joka viikko korjataan jossain taloyhtiössä narkkarien kirveellä rikki hakkaamia asuntojen ovia tai särjettyjä ikkunoita. Jos näitä ei ole, niin narkit ovat tyhjentäneet asukkaiden häkkivarastoista kaiken rahanarvoisen ja taas naputellaan rikosilmoitusta poliisille.
Jatkuvasti lisääntyvä ja epäkiitollinen työmäärä kuorrutettuna jatkuvilla iltakokouksilla (elokuussakin) pitävät huolen siitä, että jokainen fiksumpi ihminen huomaa alan järjettömyydet sekä sen, että ne järjettömyydet ovat toistuvia, eivät tilastollisesta keskiarvosta olevaa tilapäistä poikkeamaa, joka jossain vaiheessa normalisoituu.
Mikä voisi ratkaista alan ongelman? Vai onko vain hyväksyttävä suuri vaihtuvuus isännöintialan työntekijöissä?
Liikaa iltakokouksia - minäpä irtisanoudun!
10
510
Vastaukset
- Anonyymi
No niin nyt tuli asiaa. , taloyhtiöiden lisääntyvät ongelmat jotka vielä tuntuvat kasautuvan tiettyihin taloihin tai tietyille asuinalueille.
Koko ajan ongelmat vain lisääntyvät taloyhtiöissä, on kaikenlaista skismaa, ilkivaltaa, rähinöintiä, meteliä, kyvyttömyyttä ymmärtää yksinkertaisempiakin asioita, mt- ja päihdeongelmia ja ongelmia kysyssä ottaaa naapurit huomioon jne,
Isännöitsijätoimistoille on saatava sosiaalialan, poliisin jne.ammattihenkilökuntaa vaikka käytännössä sovittelutelutehtäviin ja asukkaiden opastamiseen ihan asumisen perusasioissa. Taloyhtiöissä ei useinkaan ole resursseja eikä halukkuutta tai osaamistakaan hoitaa näitä asioita.
Taloyhtiön hallitus koostuu yleensä siitä samasta mistä talon asukaskuntakin on, eli on täysin tolloja , vähemmän tolloja, asiaa tuntemattomia, on oman edun tavoittelijoita ja kyylääjiä, valehtelijoita, välnpitämättömiä, asiansa osaavia, asiallisia ja fiksuja ja täysin mistään mitään ymmärtämättömiä ihmisiä
Keski- ikä saattaaa olla 60-80 välillä ja yleensä he ovat aina miehiä, valitettavasti. Naisia harvemmin näkee taloyhtiöiden hallituksn jäseninä ja jos mäkee, heidänkin osaamisensa taso on aika kirjavaa.
Miehet eivät aina myöskään hallitse taloyhtiöissä sosiaalisen kanssakäymisen perustaitoja lainkaan, vaan ovat enemmän kylmän asiakeskeisiä, torjuvia ja toisten ongelmia väheksyviä. Tai kaikkea ongelmia vältteleviä, sellaisia joita ei kiinnosta puuttua juuri mihinkään talon ongelmiin vaan sysäävät ne toisaalle tai siirtävät isännöitsijälle.
Kun taloyhtiössä asuu sekalaista sakkia, osa asuntosijoittajien tai tavallisten osakkeen omistajien vuokralaisina ja toiset itse omissa asunnossaan
asuvina, syntyy monen kerroksen ihmisrypäs - yhteisö jossa ei välttämättä synny mitään yhteisöllisyyttä saatika yhteishenkeä.
Raksaporukat metelöivät toisaalla ja osalla tupakka käryää jatkuvasti. Toiset ovat vuokralaisina ja toiset asuvat omissa kämpissään ja elävät miten sattuu, toisten taas yrittäessä elää siivosti naapurinsa huomioiden, lajittellen jättensä, toisten
taas roudatessa kaiken mahdollisen , kuten vanhat televisionsa ja huonekalunsa jätekatokseen. - Anonyymi
Alalle ryhtyvän pitäisi tiedostaa, että vapaa-aikaa on ihan oikeasti arkisin tosi vähän. En usko, että iltakokoukset tulevat kauhean monelle yllätyksenä, joten ainakin jossakin määrin on kyllä peiliin katsomisen paikka, jos ei "ikinä" pysty arki-iltaisin viettämään aikaa perheen kanssa.
Oman lukunsa toki muodostavat ne hallitukset, jotka haluavat järjestää kokouksia ihan jatkuvalla syötöllä, pahimmillaan jopa useita kertoja kuukaudessa. Isännöitsijä voi kyllä tällaisten hallituksen kanssa sopia, että hallitus kokoontuu keskenään tarvittaessa ilman isännöitsijää. Joku täysipäinen hallituksen jäsen (niitäkin on) voi sitten laatia pöytäkirjan, niin saadaan oikeaoppisesti kirjattua pöytäkirjaan, että on kolme tuntia keskusteltu, millä öljyllä puinen piharyhmä pitäisi käsitellä. Isännöitsijää ei tuollaiseen keskusteluun tarvita.
Iltakokoukset kuuluvat isännöitsijän työhön, ja tämä on fakta. Jos niitä on liikaa, voi ainakin yrittää vaikuttaa niiden lukumäärään tai sitten vaihtaa alaa.
Täysin järjetöntä on vuodesta toiseen itkeä pitkin netin keskustelupalstoja, kuinka inhottavaa on, kun iltakokouksia on niin paljon. Nämä itkijät voisivat ehkä ottaa oman elämänsä haltuun ja lakata uskottelemasta itselleen, etteivät pysty vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun. - Anonyymi
Ongelma olet sinä itse .
- Anonyymi
Mitäpä jos tekisit vain ne asiat, jotka kuuluvat isännöintiin ja muihin toteaisit,ettei asia kuulu isännöitsijälle.
- Anonyymi
Koko asoy-järjestelmä ja isännöintikuviot ovat kevottomat nyky Suomessa. Nykyinen suomalaien asoy on muuttunut ihmis- ja työmoraalin rapistumisen myöten pahimmaksi neukkulan kolhoosiksi, jossa ovelat epärehelliset tahot manipuloivat laiskoja epäpäteviä tollo-osakkaita rahastuksen merkeissä. Tilanne jolloin hallitukseen kuuluvat epäpätevät amatöörit (lisäksi piittamattomat ja vastuuttomat) muka hoitavat taloyhtiön taloutta, korjauksia ja kunnossapitoa ja muka ohjaavat isännöitsijää on mieletön bluffaus ja kaikkien näkemä farssi. Isännöinnin taso on niin surkea epäpätevä epäreilu että voi puhua lumeisännöinnistä. Isän.toimistoa vastoin kilpailutustaruja ei vaihdeta, taloyhtiö ei isännöitsijää valitse ja samat konnat rahastavat ja lypsävät kohteitaan vuosikausia. Isännöitsijän ansiotulo ei ole tuloksesta ja pätevyydestä sidonnainen, päinvastoin isännöitsijän harjoittama kusetus ja vedätys tuovat hyvää tuottoa ja kannattavuutta. Kokousten määrä viestittää hallituksen ja isännöitsijän epäpäevyydestä sekä rahanhimosta sillä epäpätevien isännöitsijäoiden kokouspalkkiot ovat hurjat
- Anonyymi
Taloyhtiöllä voivat sijoittajat tavoitella omaa etuaan, jos hallituksessa istuvat.
- Anonyymi
Näitä tolloja voi yhdistää moni asia. Aina pahis ei ole yksinomaan isännöitsijä vaan myös pahis voi olla taloyhtiön hallituksen jäsen/ jäsenet-- yhdessä isännöitsijän kanssa.
Kaikki on nähty mitä nähtävissä on. Korruptoituneisuus , kähmintä, oman edun tavoittelu, itsekeskeisyys, tasa- arvottomuus, syrjintä ja suoranainen välinpitämättömyys.
Pahimpia mätäpesäkkeitä ovat ne taloyhtiöt joissa valtaa pitävät monia vuosikymmeniä aina se yhdet ja samat tyypit ja jotka luovat oman verkostonsa niin huolto- kuin isännöitsijätoimistoihin.
Isännöitsijä- taloyhtiön hallituksen jösen voivat olla molemmat täysin oman edun tavoittelijoita. Tiedän tapauksen jossa isännöintiä hoiti aina se yksi ja sama, monia vuosikymmeniä, isännöitsijästä ja taloyhtiön hallituksen puheenjohtajasta tuli kavereita, oli samat piirit missä liikuttiin, samat harrastukset jne. Hallituksen jäsen järkkäsi monivuotisen sopimuksen sukulaiselleen, huoltoyhtiö käytti tämän sukulaisen palveluksia mm. teki saunarempat, lattiarempat jne. Isännöitsijä ja hallitus siunasi kaiken.
Ongelmatilanteissa vastuu nakitettiin osakkaalle vaikka vastuu kuului taloyhtiölle. Isännöitsijä piti aina taloyhtiön hallituksen jäsenten puolta osakasta vastaan.
Kaikkea on nähty. Jos rimpulit vastaan jouduit hallituksen jäsenten silmätikuksi ja sinusta levitettiin valheita.
Laitonta ja lainvastaista touhua, mutta mitä osakas voi tehdä, ei mitään. Haastaa taloyhtiön oikeuteen ja maksaa maltaita tai muuttaa pois. Kumpi tulee halvemmalsi?
- Anonyymi
Taas tämä sama aloittaja joka vuodesta toiseen tiettyyn aikaan aloittaa nämä valitukset. Ammatinvaihto on siis todellakin tarpeen
- Anonyymi
On syytäkin valittaa, koska ala on täydellinen kuvaus moraalin tappiosta. Sitä ei kaikki kestä, joten alanvaihto on varmasti järkevää.
- Anonyymi
Juurikin näin😁
Isännöntitoimistot laskuttavat asiakasyhtiöiltään kyllä riittävästi EUR , joten nuo iltakokoukset on reilusti maksettua aikaa.
Ahneimmat puheenjohtajat ja hallituksen jäsenet tekee myös "maksua vastaan" kokouksia!
Meillä puheenjohtajan päätyö on maksulliset kokoukset eri hallituksissa (ei silti ammatti osaamista saati pätevyyttä), entinen poliitikko😁😁
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103419MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768