Mulla kuukauden verran tosi kipeästä keskenmenosta.Kävin viimeviikolla kattoo ystäväni pientä vauvaa.Pidin pikkuista sylissäni haikeana.Mulla varmaan vielä raskaushormonia kehossa,kun vauvan läheisyys ja tuhina aiheutti sen että ihan hirveesti alko kivistää rintoja.ihan ku ois maito pakannu.Aikanaan synnyttäneenä ja tisuttaneena tunne on tuttu.Tuli tosi häkeltynyt olo.Ihan ku keho ois vaistonnu pienen vauvan tuoksun...Voi miten tulikin surullinen olo.Aattelin että alan olla jo voiton puolella ikävän menetyksen suhteen.Taidankin olla ihan vielä alkumetreillä asian käsittelyn suhteen....
Vauvojen läheisyys häkellyttää
Mimmi
3527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tulin juuri kaupasta, jossa törmäsin entiseen koulukaveriin - vauva kärryissä. Siinä sitten kirskuvin hampain juttelin small talkia ja onnittelin vauvasta (heillä kolmas). Itsekin ymmärrän, että käyttäydyin vähän oudosti.
mulla myös samoja ongelmia kaksi km takana 06/04ja 12/04 ekan jälkeen tuli maitoa rinnoista en voinu pitää pieniä lapsia sylissä ja nyt edelleen rintoja kivistää jopa lapsen itku kaupassa! ikää on jo 39 ja yksi lapsi nämä yritykset uuden miehen kanssa lääkärit sanoo että vasta kolmannen keskenmenon jälkeen pääsee tutkimuksiin missä kohtuus kun ikää on??parisuhde on aika hukassa välillä ja seksihalut kun se on vaan lapsentekoa hampaat irvessä... onneksi pystymme puhumaan ainakin ajoittain. kyllä nainen on outo otus psyykkiset ja fyysiset jutut sekoittuu eikä aina itekään tiedä missä mennään. kesän tulo ja aurinko ilahduttaa onni on revittävä pienestä!!
meilläkin on luojan kiitos onneksi yksi lapsi.hoidoilla saatu,nyt jo koulukas.Sisaruksen kaipuu on käsinkosketeltavaa.Tuntuu pahalta kun sisarustoive varmaan jää toteutumatta,emmekä tuota iloa pysty hänelle antamaan.Vauvojen kohtaaminen tuntuu nyt tosi pahalta,ja pienten leikki ikästen taaperoidenkin.Kuitenkin arvelen että nuo kipeät tilanteet kuitenkin on viisainta mennä läpi.Ettei rupea välttelemään ja itselleen noidankehää tekemään.Tänään jälleen meillä kävi taapero vieraita.Tunsin heti että iski paniikki,ja alkoi kurkkua kuristamaan.Onnekseni olen sellainen etten pysty panttaa tunteita ja niinpä aloin ulvoa kun vesiputous.Siitä saimme sit jutunkin aiheesta käyntiin,ja tuntui tosi hyvältä kun puhuttiin ihan avoimesti ja suoraan sain sanottua,että vauva on ihana mutta tuntuu pahalta olla taapero seurassa.Tosi ystävien kanssa tälläistä keskustelua voi käydäkin ,ettei tartte pantata tunteita,mikä on varmaan kaikista tuhoisinta.Mutta kuten sanottu ,aika parantaa,ja kun toipumisen kautta avaa silmänsä, näkee ympärilleen ,miten paljon on jo elämältä saanut,osaa asettaa oikeat mittasuhteet.Ja olla nöyrän kiitollinen jo saamastaan hyvästä...