Keskiolutkielto

Anonyymi-ap

Aikoinaan on Hyryllä ollut keskiolut kielletty kaupoissa. Miksi näin on tapahtunut ja ovatko baarit saaneet sitä myydä. Miten tällainen päätös on voinut syntyä ?

9

922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kunta sai aikoinaan päättää myydäänkö kunnan kaupoissa keskiolutta vai ei. Hyrynsalmi kuului tähän kieltokuntien joukkoon.
      Oli se pöljä päätös! Kansa haki sitten ämmästä taikka Kajaanista olutta, vaan kun oli jo sinne asti ehitty, ostettiin lasti väköviä ja muutkin elintarvikkeet samalla reissulla. Joku saattoi sitten keittää ponuakin tai panna kiljua. Oman kunnan yrittäjät näivettyivät samaan aikaan.

    • Anonyymi

      Kuulin sitä aikaa eläneitä että kunta tosiaankin oli tehnyt näin varmasti Hyrynsalmen historian pöljimmän päätöksen ja eräs kauppias oli tätä päätöstä hommannut koska halusi että oman kaupan imago on olla tosi hurskas ja raitis.
      Enemmän mahtoi olla kyseessä se että pelkäsi omien asiakkaidensa käyvän muissa kylän vähemmän hurskaissa kaupoissa ostoksilla, kukaan kun ei heiltä olutta oikein ilennyt ostaa.
      Päätöstä ei voi kuin ihmetellä kun se on saanut aikaan vain sen että kuntalaiset joutuivat hakemaan keppanansa Kuhmon ja Ristijärven ja Suomussalmen puolelta.
      Siinä valtava raha karkasi kunnasta pois,
      vähän samanlaista pöljyyttä on nykyään viinaralli Tallinnasta.
      Ja sen hurskaan kaupan työntekijät kun hakivat kaljansa muista kaupoista kun olut sitten tuli myyntiin.
      Kateudesta siis kyse.

    • Anonyymi

      Milloin tästä kiellosta on päätetty ja milloin se poistu?

      • Anonyymi

        1980-luvun puolivälissä se alkoi, oisko ollu 85-86 ja päättyi 1990 luvun alkupuolella, ei muista tarkempia vuosilukuja kun alkaa jo muisti pettää muutenkin. Sen muistan kuitenkin että nuoriso haki kiellon aikaan paljon, hyvin paljon, oluita Jokikylän kaupasta Ristijärven puolelta. Itse en siitä niin perustanut, saunakaljat joskus ohimennessä haettiin. Kun keskiolutta sitten taas Hyryltä alkoi saamaan, meni Jokikylän kauppa kiinni. Kertoo jotain oluen myynnin määristä mitä se silloin oli.


    • Anonyymi

      Monta baaria oli silloin kylällä. Kaikki sulkivat ovensa kun ei saanut myydä olutta.

    • Anonyymi

      Tämä kieltoko koski myös baarejakin ?

      • Anonyymi

        Kyllä


    • Anonyymi

      En tiedä muistiko isäpappani oikein että baareja on ollut yhteen aikaan seitsemän joissa myyty olutta.
      Melkoinen takaisku varmasti ollut kun silloin oli suht paljon asukkaita ja heillä töitä kun oli isot sahatkin.

    • Anonyymi

      Ei pie paikkaansa, kielto ei koskenut baareja !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2033
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1737
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1567
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      78
      1193
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1150
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1061
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1007
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      966
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      947
    Aihe