Jännittävä ilta

Anonyymi-ap

Olen 21-vuotias nuori nainen ja asun opiskelupaikkakunnallani. Viikonloppuna olin kotipaikkakunnalla ja kotona käymässä. Kaverillani oli synttärit lauantaina ja mentiinkin jo iltapäivällä niitä kaveriporukalla juhlistamaan. Vanhemmillani oli tulossa ystäviä kylään ja meinasivat saunoa ja grillailua. Olikin puhetta, että jos sauna on vielä tullessani lämpimänä voisin siellä käydä.

Itse ilta meni mukavasti kaveriporukalla. Joskus reilusti puolen yön jälkeen kotiin tullessa vähän harmitti, että poikaystävä ei ollut tällä kertaa mukana. Vähän oli sellainen olo, että seksi olisi voinut tänään maistua mukavan illan päätteeksi.

Kotiin tullessa kurkkasin saunalle ja totesin sen olevan jo tyhjillään, mutta vielä lämmin. Heitin vaatteeni huoneeseeni ja hain pyyhkeen ja menin saunaan. Vanhempiani ja vieraita ei näkynyt. Ajattelin heidän ehkä olevan takapihan terassilla tai menneen nukkumaan. Saunassa istuessani kuulin jotain ääniä saunan ulkopuolelta ja saman tien huomasin kun pesuhuoneeseen tuli äitini ja tuttavaperheen mies. Pesuhuoneen ja saunan välissä on vaan tummennettu lasiovi. Äitilläni oli pelkät rintaliivit ja alushousut päällä, vaikutti olevan jonkun verran huppelissa ja hyvinkin kiihkeänä. Tuttavaperheen mies puristeli ja hyväili äitiäni. Tässå vaiheessa minulla ei ollut mitään mahdollisuutta saunasta poistua ainakaan niin, että pesuhuoneessa olivat eivät minua huomaisi. Pieni paniikki iski päälle mutta istuin saunassa hiljaa ja seurasin kieltämättä aika kiihottavaa näkyä.

Äitini kävi todella kuumana ja mies nuoli ja hyväili häntä eri puolilta vartaloa. Varsinkin rintojen hyväily tuntui olevan äitini mieleen. Tilannetta aitiopaikalta seuratessani aloin itsekin kiihottua ja hyväilin aluksi rintojani ja varovaisesti myös kostuvaa pimppaani.. Saman aikaisesti pesuhuoneen puolella mies oli kääntänyt äitini kontilleen ja antoi hänelle takaapäin. Äitini tuntui nauttivan tilanteesta ja ääntelikin todella kovaa. Itsekin aloin olla kyllä todella kiihottuneena mutta vähän tilannetta omalta osalta hillitsi, että tarkoitus olisi pysyä rakastelijoilta piilossa. Äitini tuntui saavan todella voimakkaan orgasmin ja mieskin heti perään. Hetken he vielä hyväilivät toisiaan kunnes äitini kävi suihkussa ja poistui paikalta.

Mies meni myös suihkuun ja tunsin jo helpotusta, että hänkin poistuisi pian paikalta ja saisin mahdollisesti jatkaa masrurbointiani. Mies kuitenkin tulikin suihkun jälkeen saunaan jossa istuin. Molemmat katsoivat hetken toisiaan, mies selvästi yllättyneempänä. Sanoi kuitenkin, että saako liittyä hetkeksi seuraan. Hän istui lauteille ja katseli vartaloani ja välittömästi hänellä alkoi kulli seistä. Kysyi, että kiihottiko äskeinen minua ja en voinut muuta kuin myöntää. Hetken päästä mies kosketti reittäni ja rintojani, joissa nännit olivat ihan kovana. En voinut vastustaa tuota kosketusta ja pian jo suutelimme ja tuo reilu 50-vuotias mies antoi minulle samanlaista käsittelyä kuin äidilleni vähän aikaisemmin. Siirryin hänen päälleen ja ratsastin hänen kullillaan. Saman aikaisesti hän hieroi ja hyväili rintojani. Halusin kuitenkin, että hän ottaisi minut myös takaapäin kuten äitini hetki aikaisemmin. Niinpä hän hyväili pakaroitani ja työntyi takaapäin sisälleni ja antoi minulle elämäni kyydit. En yhtään ihmetellyt enää äskeistä äitini ääntelyä, tuntui todella hyvältä ja sain varmasti elämäni parhaan orgasmin. mies vielä hieroi kulliansa rintojani väliin ja laukesi siihen.

Suihkun jälkeen poistuin paikalta pyyhkeeseen kääriytyneenä.

Kaisa21

11

9135

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      no olipa ilta. minäkin toivoisin tollaista. yleensä poikkikseni on heti kulli pystyssä ja valmiina välillä väärini hetkinä. mutta wau. oliko kivaa? t 21v nainen

      • Anonyymi

        Oli todella kiihottavaa. Aluksi vähän hämmentävää nähdä oma äiti naimassa vieraan miehen kanssa. Tilanteen seuraaminen ja masturbointi ja vielä kun itsekin sai reilusti vanhempaa miestä (ikäeroa meillä reilu 30-vuotta). Hienosti osasi vanhempi mies minut hoidella ja todella hyvät oli otteet. Ehkä se oli se kokemus.

        Kaisa21


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oli todella kiihottavaa. Aluksi vähän hämmentävää nähdä oma äiti naimassa vieraan miehen kanssa. Tilanteen seuraaminen ja masturbointi ja vielä kun itsekin sai reilusti vanhempaa miestä (ikäeroa meillä reilu 30-vuotta). Hienosti osasi vanhempi mies minut hoidella ja todella hyvät oli otteet. Ehkä se oli se kokemus.

        Kaisa21

        Kiva


      • Anonyymi
        virtasenposti kirjoitti:

        Kiva

        Tiedän että monet nuoret naiset fantasioivat meistä vanhemmista miehistä.

        Joskus harvoin kaikki natsaa ja pääsee tyydyttämään nuoren naisen kokeneen miehen taidolla ja intohimolla .

        Hyvä kirjoitus Kaisa , kaluni kohosi sitä lukiessani ,tosin hieman kadehdin tuota miestä joka sai äitiä ja tytärtä:).
        R66


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli todella kiihottavaa. Aluksi vähän hämmentävää nähdä oma äiti naimassa vieraan miehen kanssa. Tilanteen seuraaminen ja masturbointi ja vielä kun itsekin sai reilusti vanhempaa miestä (ikäeroa meillä reilu 30-vuotta). Hienosti osasi vanhempi mies minut hoidella ja todella hyvät oli otteet. Ehkä se oli se kokemus.

        Kaisa21

        Oli kiva ja kiihottava tarina Kaisa.


      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        😍 ­­N­­y­­m­­f­­­o­m­a­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17963092E

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Kiitos Kaisa hienosta jutusta.

      • Anonyymi

        Speden löpinöitä taas kerran buaahaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Speden löpinöitä taas kerran buaahaa

        Niinpä niitähän suollat tänne niin kuin paskaa housuihis.


    • Anonyymi

      Rollosta löytyy myös saunaseuraa nuorelle naiselle. M51

      • Anonyymi

        Vaihda nyt ne vaippasi, haiset.


    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1070
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      994
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      51
      982
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      874
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      89
      816
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      4
      684
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      637
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      633
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      607
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      603
    Aihe