Ministeriöt kampittavat toisiaan

Anonyymi-ap

Ylen mukaan Suomi haluaa parantaa kansalaisten mielenterveyttä Euroopan Unioninkin tasolla. Sosiaali- ja Terveysministeriö ei kuitenkaan huomaa, että tässä maassa samaan aikaan kyseenlaistetaan alinta sosiaaliturvaa, työttömyysturvaa ja kuntoutetaan työttömiä heiltä itseltä lupaa kysymättä. Uusi Hallitus on jopa kyselemässä, voidaanko toimeentulotuki evätä kokonaan joiltakin kansalaisilta.

Mielenterveyden kannalta kaikkien tärkein tekijä on riittävä toimeentulo. Jo uhka sen suhteen aiheuttaa ahdistuneisuutta ja vihaakin, eikä mitään terapiatakaan voi tarjota jos asiakas on peloissaan, kykeneekö hän maksamaan vuokraansa. Perusturvallisuus, yksityisyys ja oman elämänhallinta on mielenterveyden perusta. Jos työvoimapolitiikan vuoksi, niitä heikennetään tekee Työ- ja Elinkeinoministeriö täysin vastakkaista työtä kuin Sosiaali- ja Terveysministeriö. Tietysti taustalla ovat myös OIkeusministeriö laillisuusvalvojana perustuslakeineen ja Valtiovarainministeriö laskemassa omilla tavoitteillaan ja käsityksillään.

Tämä tilanne ei ole "kaikki vaikuttaa kaikkeen" vaan kyse on yksinkertaisesti vain siitä, miten julkinen hallinto kohtelee kansalaisiaan. Mitkä sen arvot ovat, ja miten arvot laitetaan järjestykseen. Terveyden kannalta ensimmäiseksi tulee perusturva kokonaisuudessaan. Vasta sen jälkeen voidaan tehdä muuta, kuten parantaa mielenterveyden tilaa.

6

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mt-palveluiden taso on ollut ainakin julkisella puolella ainakin minusta vähän surkeata. Eihän sieltä ole viimeisten kuluneiden vuosikymmentenkään aikana annettu juuri muuta apua ja tukea, kuin lääkäreiden puolelta potilaille annettuja diagnosointeja ja lääkityksiä. Sen päälle potilaiden kuuntelemattomuutta ja hoitotahon puolelta ylimielisyyttä ja potilaan mitätöimistä. Potilaan syyllistämistä ja oireiden taustalla olevien syiden noteeraamatta jättämistä.

      Ihmettelen viimeaikaisia uutisointeja, joissa annettiin ymmärtää, että Suomelta on pyydetty jonkinlaista informaatiota ja asiantuntijalausuntoja. Kehitysideoitako?

      Jos Suomelta kysytään jotakin apua Euroopassa olevan laajan mielenterveyskriisin ratkaisemiseksi, niin eihän siihen lääkkeet ja diagnosoinnit ja leimaamiset ainakaan mitään auta! Sehän se on ollut "kulmakivi", johon psykiatriassa on vahvasti nojattu jo useiden vuosikymmenten ajan.

      On asioita, joita ei näytetä ymmärtävän edes oman maan, saatika EU: n virkatasolla, Menee hieman pehmoilun puolelle tämä heidän projektinsa. Koska useimmiten ongelmat ovat jokaisella eri asioita. Toki joitakin yhteisiä nimittäjiä voi löytyä useammankin kohdalla, kuten sosiaalista tai taloudellista eriarvoisuutta, puutteita taloudellisissa resursseissa, kiusaamista, yksinjäämistä, yhteisön ulkopuolelle jäämistä, stressiä, työttömyyttä, syrjäytymistä, joka on alkanut kenties jo päiväkoti-iässä. Enemmän pitää keskittyä siihen, mikä on yhteiskunnassa ja kulttuurissa ja ihmisten keskuudessa vallitsevat arvot ja ilmapiiri ja se, miten me kohtelemme ja suhtaudumme toinen toisiimme. Onko keskuudessamme oikeasti konkreettisesti toimivaa yhteisöllisyyttä ja toistemme positiivista huomioimista, tukemista ja auttamista. Itse katson, että monet mt-oireilut johtuvat ympäristöstä ja ympärillämme olevien ihmisten tavasta käyttäytyä ja kohdella lähipiirissä olevia ihmisiä.

    • Anonyymi

      No se näkyy nyt kun toinen puoli kansasta on saanut kurnuttaa ja talloa toista puolta niin uusimpien tutkimusten mukaan se toinen 50 prosenttia sairastuu jossain elämänvaiheessa johonkin mt-tilaan kuten masennuksiin, stressiin ja ahdistukseen. Ei voi kehua hyvinvointivaltioksi jos vain puolet voi hyvin. Ehkä se toinen puoli on sitten niitä ketkä on aina henkisesti ja aineellisesti siellä saamapuolella voittajana...toiset saa tyytyä murusiin. Demokratia on aina enemmistön diktatuuria, sinällään ei siis paranna kaikkien elämää vain pelkästään enemmistön ja enemmistö voi olla vaikka vain 30 prosenttiakin. Mutta onko demokratian tilalle mitään uutta tai parempaakaan tarjota. Ihminen vain ei muutu. Sama kehä jatkuu vain hieman eri paketissa eri valtioissa missä on ne hyvin pärjäävät saamapuolella olijat. Ja toiset koittaa selvitä sitten, saada ruuan pöytään niistä murusista mitä jää. Hallitus vain kaavailee saavansa lisää matalasti koulutettuja matalapalkka työntekijöitä, mutta mitään toimia matalasti palkattujen työoloihin, työteterveyteen ym. ei haluta satsata. Ikäänkuin osa kansasta uhrattaisiin toisten hyväksi ja sitäkö kutsutaan sivistykseksi sitten? Kapitalismi ei oikein toimi kun jos palkkoja nostetaan, nousee inflaatio ja työantajalla ei riitä rahat kannattavuuteen. Kapitalismin tilalle ei minulla ole kylläkään antaa mitään parempaakaan vaihtoehtoa kun jokainen ei voi olla maanvlijelijäkään. Maaperä kärsisi sitten taas siitä jos jokainen ryhtyisi omavaraiseksi maanviljelijäksi. Se olisi ihme jos ihminen saisi jotenkin kehitettyä yhteiskunnastaan oikeasti hyvän kaikille ja sehän ei tarkoita sitä, että jokainen voi olla välttämättä yhtä rikas, mutta se että on tasaveroisempaa. Sitäkin asiaa kun on niin helppo kärjistää, että jos joku vähempiosainenkin haluaa jotakin hän olisi kateellinen niillä kenell menee hyvin, mutta ei se niin ole. Jokaiselle tulee olla yhtäläinen oikeus tavoitella unelmiaan ja myös korkeampaa koulutusta. Nykyisen hallituksen tavoite näyttää olevan yrittää pakottaa ihmisiä tekemään töitä matalapalkka aloilla korkeatuloisten maassa missä on korkeat elinkustannukset, samalla laiminlyöden matalastikoulutettujen ihmiseoikedet mitä jo nyt laiminlyödään. Näin ollen matalasti koulutetut pyörittävät yhteiskuntaa mahdollistaen toisten hyvinvoinnin ja se ei ole oikein, se on laillistettu orjuutusta ja riistoa, hyväksikäyttöä sivistysvaltiossa. Kukaanhan ei ole sanonut, että on huono asia tehdä matalapalkka alalla töitä. Sieltäkin pitäisi olla kuitenkin samat mahdollisuudet toteuttaa samat unelmat kuten omistusasunnon hankinta, matkustelu, terveydenhuolto, terveellinen hyvä ruoka, harrastukset ym. Kenenkään ei tarvitse syntyä vain tekemään töitä köyhänä.

      • Anonyymi

        "Näin ollen matalasti koulutetut pyörittävät yhteiskuntaa mahdollistaen toisten hyvinvoinnin"

        Suomeksi : matalasti koulutetut , huonopalkkaiset TEKEE OIKEAA TYÖTÄ.
        Kun taas hyvin palkatut, palvelun kohteet tekee vain LUMETYÖTÄ.


    • Anonyymi

      "Suomi haluaa parantaa kansalaisten mielenterveyttä Euroopan Unioninkin tasolla."

      Etkö ole vielä oppinut että kauniit valheet tehdään vain teeskeentelyn vuoksi?
      Täysin turha lauseke kuten kaikki turhat palaverit, turhat työryhmät.
      Niitä kyhätään VAIN jotta eliitillä olisi jokin hieno syy saada hyvää palkkaa.

      Kukaan ei enää usko tuollaista äärisäälittävää propagandaa.

      • Anonyymi

        Lisäisin tähän vielä, että onhan Suomella oltava jatkossakin se hyvinvointivaltion maine muille maille, ulkopuolelle on annettava hyvä kuva, kuinka hyvin(?!) asiat täällä ovat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      93
      3970
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3337
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      130
      2654
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      215
      2063
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      89
      1826
    6. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1809
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      99
      1780
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      114
      1607
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1311
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1222
    Aihe