Ymmärsin, että olen kaikella tavalla erilainen,

kuin muut. Ne samankaltaiset on vissiin jo jättänyt tämän ulottuvuuden. Olen ihan kamalan väsynyt kaikkeen. Liikaa traumoja.
2216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itseajattelevilla kriitikoilla on täällä vaikeimmat oltavat. Yhteiskunta perustuu siihen että pitäisi tavoitella koko elämänsä ajan luksuselämää ja vaurautta. Lisäksi kannustetaan siihen että ihmisten kuuluisi olla pinnallisia, kaksinaamaisia opportunisteja. Itseään ei kannata silti muokata sellaiseksi millainen ei oikeasti ole. Usein mietin mitä oikein teen täällä. En tiedä. Olen tainnut jo niin tottua elämääni ja maailmankuvaani että olen hyväksynyt asiat niinkuin ne ovat.

Äänestä
  • Olen yrittänyt totuttaa itseäni ja hyväksyä tosiasiat. Mutta ei onnistu, kun lyö tuskatilat päälle. Sellainen olotila voi kestää vaikka kuinka kauan. Se lamaannuttaa lähes täysin toimintakyvyn. Ap

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kuin muut. Ne samankaltaiset on vissiin jo jättänyt tämän ulottuvuuden. Olen ihan kamalan väsynyt kaikkeen. Liikaa traumoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu