Mieheni on alkoholisti mutta ei ymmärrä sitä

Olemme olleet yhdessä nuoresta asti,kohta 20 vuotta. Emme ole naimisissa eikä meillä ole lapsia. Olemme eläneet jännittävää elämää,asuneet ulkomailla vuosia ja matkustelleet muutenkin. Tykkäsin itsekin juhlia ja juoda (kohtuudella),mutta lopetin kokonaan muutama vuosi sitten koska se toi elämääni pääosin ahdistusta. Ensin päätin lopettaa sen vuoksi että mieheni myöskin vähentäisi koska tässä vaiheessa ryyppääminen oli jo mennyt liiallisuuksiin. Mutta ei se oikeastaan sitä pahemmin jarrutellut,ehkä pikemminkin vaan ärsytti että nyt yksi juomakavereista ei olekaan saatavilla.

Minä olen aina ollut se joka käy normaaleissa töissä ja tuo tasaisen leivän pöytään ja maksaa laskut. Mieheni on taiteilija joka joskus saattaa saada isommankin potin rahaa mutta voi mennä vuosi että ei tule mitään. Olen tukenut hänen uraansa 100% enkä ole tuntenut katkeruutta ikinä siitä että tienaan enemmän ja ”joudun” käymään töissä kun toinen saa elää boheemia elämää. Tämä elämäntyyli myös pitää sisällään tietenkin alkoholin ja ajoittain muut päihteet kun se on alalla niin ”normaalia”.

Paljon on mahtunut vuosiin yhdessä,ihanaa ja hauskaa aikaa mutta myös erittäin synkkiä aikoja. Hän on ollut väkivaltainen jo silloin kun olimme olleet yhdessä nelisen vuotta ja henkinen väkivalta on jatkunut tähän päivään saakka. Hän on ihana ihminen selvinpäin mutta kännissä saan kuulla olevani ”vitun tyhmä ämmä” ”saaranan vajakki” yms. Fyysinen väkivalta on loppunut vaikka kyllä joskus pelkään että se vielä känniraivon alta iskee.
Hän ei juo joka viikko. Joskus voi olla muutamakin viikko selvää aikaa ja silloin urheillaan ja tehdään kaikkea normaalia ja kivaa mutta sitten voi olla viikko jossa 7 päivästä on kännissä 4.

Jouduin hiljattain leikkaukseen ja sinä päivänä kun hänen piti tulla hakemaan minut sairaalasta, hän tuli sinne kännissä. Edellisenä yönä oli melkein polttanut meidän kämpän kun oli sammunut sohvalle kun oli paistanut jotain pannulla ja jäänyt päälle. Tiesin koska hän oli kännissä laittanut minulle viestin sairaalaan että olipa sairas meno täällä.

Eli sinä yhtenä ainoa päivänä kun olisin tarvinnut hänen 100% tuen niin hän tulee kännissä hakemaan minua,säälien itseään että voi kuinka kauheaa tulla sairaalaan,että häntä ahdistaa tällaiset tilanteet jne jne. Kun uskallan sanoa että miten voit tulla tänne kännissä niin uhataan ”vittu voin lähteä menemäänkin”. Sitten minun on vaan pakko niellä pettymys ja yrittää olla ärsyttämättä enempää että pääsemme kotiin jotenkin ilman draamaa. Ja olihan todella ihana tulla savunhajuiseen kämppään missä ei mitään mitä olin pyytänyt oltu laitettu valmiiksi.
Ja vielä kehtasi sanoa että ”miksi helvetti mulle näitä ongelmia tulee eteen koko ajan, eikö koskaan saa olla rauhassa ”. Ja minä tyhmänä aloin heti tuntemaan syyllisyyttä leikkauksesta ja siitä että olen riippakivi ja tunnelman tappaja.

Vaikea tilanne kun hän on minusta niin riippuvainen ja rakastan häntä mutta ymmärrän kyllä että ei tämä tervettäkään ole. Oli vaan pakko päästä purkamaan tämä jonnekin.