Frendini tyttökaveri

Heippa!

Ongelma: hyvän ja pitkäaikaisen kaverini avovaimo pitää minua uhkana & on äärimmäisen mustasukkainen.

Olen siis tuntenut frendini ehkä jo 10 vuotta, ja todellakin olemme vain kavereita.
Pari vuotta sitten hän alkoi seurustella, ja tämän jälkeen luonnollisesti emme ole tavanneet enää niin usein.

Minäkin seurustelen vakavasti tahollani, eli olemme periaatteessa samassa tilanteessa.

Ok, muuten kaikki sujuu, mutta yhtä asiaa en käsitä. Kaverini tyttöystävä on niin tajuttoman epävarma ja mustis, että tulee mukaan minun ja YSTÄVÄNI kahdenkeskisille kahvitteluille ja muihin yhteisiin tapaamisiimme.

Hän ei siis luota mieheensä eikä minuun, vaikka minullakin on pitkäaikainen avomies.

Minusta on törkeää ja vaivaannuttavaa, ehkä noloakin kaverini puolesta, kun häntä viedään kuin pässiä narussa & hän on ihan tossun alla. En ymmärrä, miten hänen muijansa edes kehtaa olla niin tunkeileva.

Haluaisin joskus lähteä kahdestaan kahville tai limulle juttelemaan omia inside-juttujamme, mutta se ei onnistu! Muija seuraa miestä kuin hai laivaa, ja käyttäytyy kun omistushaluinen kuningatar lähettyvilläni. Hän on vielä aikuinen ihminen.

Kysymys: Onko epäsopivaa huomauttaa hellävaroen frendilleni, että tulisi joskus ILMAN tyttökaveriaan tapaamisiin? Vai ylitänkö rajan? Hän on kuitenkin ystäväni, ja minusta ihmisellä kuin ihmisellä on oikeus kaverien kanssa oleskeluun ilman vahtivaaa big brotheria, vaikka olenkin nainen (tosin varattu, enkä uhka).

Neuvoja, vinkkejä? Kellään vastaavia kokemuksia?
253394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Oletko koittanut ystävystyä sen muijan kanssa?
Hän silloin luottaisi sinuun paremmin ja toisaalta silloin ei sinuakaan haittaisi vaikka hän tulee mukaan eikä kukaan ole ns. kolmas pyörä.

Äänestä

Kokeile käänteispsykologiaa, ihastele kuinka söpöjä ne on kun ne on niin symbioosissa että kaikki asiat on yhteisiä, ihan ystävistä ja niiden tapaamisesta lähtien, ja kummatkaan ei tarvitse enää mitään suhteen ulkopuolista elämää! :) Jos meet suoraan sanoon, niin riskinä on että mainittee naiselleen, ja sillon se ei pääse ikinä enää ulos talosta! Mutta jos se ton kertoo niin sehän on vaan kivasti sanottu, "Liisan mielestä meillä on tosi läheinen suhde kun me ollaan ihan aina ja kaikkialla yhdessä"

Toimi ainakin mun kaveriin, rupes itekin miettiin asioita.

Äänestä

No terve Neiti Kolmaspyörä!! Oisko aika sinun nyt päästää irti. Olisit tungetteleva olet jos alat vaatia ystävältäsi että hän ei saisi ottaa tyttöystäväänsä mukaan tapaamisiinne. Kyllä hän itse valitsee kenen kanssa menee minne haluaa, ja jos on niinkuin väität että häntä "viedään narussa" niin silloinkin ystäväsi on itse tämän valinnut kun ei ole vatsaankaan pannut. SINULLA ei ole siihen asiaan mitään sanottavaa eikä sinulta kysytä. Se on nyt niin että sun on vaan hyväksyttävä asia ja tavattava ystävääsi tyttökavereineen tai sitten vaan olla tapaamatta. Et voi vaatia häntä riskeeraamaan suhteensa sen takia että sinä, PikkuPrinsessa, saisit kahvirupatteluhetkesi hänen kanssan kahdestaan kosk aniin on aina ollut. Asiat muuttuvat, ihmiset muuttuvat. Ystävällesi on nyt oma kulta tärkeämpi kuin kahvihetki sun kanssa, ja näin pitää ollakkin.

Äänestä
  • Kenguru puhuu asiaa.

    Äänestä

  • Itsellenikin tuli mieleen, että taitaapa tuo mennä jo vähän liiallisuuden puolelle. Että on niin mustasukkainen ystävästään, ettei anna tämän edes olla oman tyttöystävänsä kanssa. Koitapa sinäkin löytää jotain muuta elämääsi, vaikka joku uusi harrastus tai sitten sinäkin voisit alkaa seurustelemaan. Saisit jotain muuta ajateltavaa. Tosiaan eiköhän ystäväsi olisi itse sanonut naiselleen, jos tämän mukana olo häntä häiritsisi. Toisaalta jos nainen itse ei tahtoisi tulla, niin ei varmaankaan tulisi. Eli ainoa jota tilanne häiritsee, olet sinä ja anteeksi vaan mutta olet kyllä vähemmistönä!

    Äänestä

  • Ninna kirjoitti:

    Itsellenikin tuli mieleen, että taitaapa tuo mennä jo vähän liiallisuuden puolelle. Että on niin mustasukkainen ystävästään, ettei anna tämän edes olla oman tyttöystävänsä kanssa. Koitapa sinäkin löytää jotain muuta elämääsi, vaikka joku uusi harrastus tai sitten sinäkin voisit alkaa seurustelemaan. Saisit jotain muuta ajateltavaa. Tosiaan eiköhän ystäväsi olisi itse sanonut naiselleen, jos tämän mukana olo häntä häiritsisi. Toisaalta jos nainen itse ei tahtoisi tulla, niin ei varmaankaan tulisi. Eli ainoa jota tilanne häiritsee, olet sinä ja anteeksi vaan mutta olet kyllä vähemmistönä!

    Osaatko lukea? Et ilmeisesti. Tyttöhän nimenomaan painottaa, että seurustelee itsekin tahollaan ja on seurustellut jo pidemmän aikaa.

    Että ihmiset on sitten tyhmiä :D

    Äänestä

Tämä selvästi häiritsee vain sinua, sillä tuskin kaverisi ottaisi tyttöystäväänsä mukaan jos haluaisi vain kahdestaan kanssasi kahvilla istuskella. Kaverisi siis haluaa(tai hänelle on ihan ok), että tyttöystävä tulee mukaan.

Äänestä
  • Yllättäviä vastauksia! Siis no tiedoksi vielä kerran, että minä itsekin seurustelen, ja minulla on elämä.
    Totta kai haluaisin tutustua kaverini tyttöfrendiinkin, mutta hän on niin puolustuskannalla ja oikeasti tympeä, etten usko hänen edes haluavan tuntea minua.
    Hän on oikeasti vain pelkkänä "valvojana" mukana.
    Eikä tämä tähän lopu. Hän jopa vastaa kaverini puhelimeen, ja tavallaan tarkastaa samalla, millä asialla oikein olen.
    Loukkaavaa käytöstä, sillä olemme 100% kavereita poika + minä, emme enempää.
    Miettikää nyt omalla kohallanne, teillä olis paljon kerrottavaa ja teidän kahdenkeskisiä omia juttuja, mutta ethän voi kertoa niitä kaikkia, sillä kolmas osapuoli on otettava huomioon ja keskusteluun mukaan. Ei hän tiedä minun ja poikaystävänsä pitkästä kaverisuhteesta.
    En halua olla itsekään mikään tungetteleva, ja olen jopa vähentänyt soittelua, sillä muija on viestittänyt käytöksellään ettei halua minun ottavan yhteyttä.
    Olishan se mukavaa olla kaveria sen tytön kanssa, mutta hän pitää minua ihan "halpana makkarana".
    En kerjää säälipisteitä!
    Haluan vain kertoa mielipiteeni, ja tilanne on aika paskamainen... :P

    Äänestä

  • QueenOfArts kirjoitti:

    Yllättäviä vastauksia! Siis no tiedoksi vielä kerran, että minä itsekin seurustelen, ja minulla on elämä.

    Minkä takia sun on nyt välttämättä päästävä sen frendis kanssa kahdestaan kahville ym. jos hän haluaa ottaa tyttöystävänsä mukaan niin ehkä hänen mielestään teillä ei ole mitään "kahdenkeskisiä juttuja" joita tyttöystävä ei voisi kuulla. Jospa olet itse mustasukkainen kaverisi tyttöystävästä??

    Teki mieleni vaan kysyä, tunnetko olevasi täysin syytön tilanteeseen? Ehkä haluatkin olla "ystäväsi" lähellä huomion keskipisteenä ja tyttöystävä tuntee sinun yrittävän syrjäyttää hänet? Mun mielestä voisit todellakin jättää pariskunnan rauhaan, siirry elämässäsi eteenpäin!

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    Minkä takia sun on nyt välttämättä päästävä sen frendis kanssa kahdestaan kahville ym. jos hän haluaa ottaa tyttöystävänsä mukaan niin ehkä hänen mielestään teillä ei ole mitään "kahdenkeskisiä juttuja" joita tyttöystävä ei voisi kuulla. Jospa olet itse mustasukkainen kaverisi tyttöystävästä??

    Mietipä itsellesi tilanne: Olet ollut todella hyvä ystävä jonkun kanssa 10vuotta ja tämä ystävyys tyssähtää siihen, ettet saa enää olla ystävän kanssa oikeastaan yhtään saati jutella hänen kanssaan kahden kesken?
    En minäkään haluaisi jollekin ulkopuoliselle alkaa omia asioitani selittämään ja tottakai haluaisin tutustua tyttöystävään mutta mitäs sitten kun tämä tyttöystävä ei halua tutustua sinuun vaan haluaisi sinun vain katoavan maan päältä?

    Ja alkuperäiselle, jos tosiaan olette hyviä ystäviä ja olisin sinun asemassasi niin kyllä vähän kyselisin että missä mennään. Tuo on ystävän laiminlyömistä eikä sitä pitäisi mielestäni noin laajasti tehdä vaikka seurustelisikin. Teillä on todellakin oikeus kahdenkeskiseen ystävyyteen ilman liian mustasukkaista akkaa.

    Äänestä

Ystäväsi avovaimo ei taida olla hänelle tarpeeksi hyvä mielestäsi, vai? Samalla tavoin, kuin tämä mustikseksi haukuttu avovaimo haluaisi miehensä kokonaan itselleen, sinäkin haluaisit tämän ystävämiehesi itsellesi. Käännät sen niin, ettei mies muka pääse yksin minnekään - ja pah, kylläpähän hän tulisi yksin, jos pitäisi hetkiänne sen arvoisena.

Oletko itse pähkäillyt hänen olevan mustis, vai onko mies puhunut siitä? Jospa kaikki on kuvitelmaasi? Miksi olette VAIN kavereita? Etkö itsekään kunnioita suhdettanne? Onko sille avovaimolle, jota paikoin utsut vain tyttöystäväksi, kukaan kertonut, että öhöm, tämä on vain meidän kahdenkeskinen tapaaminen? Jos ei, miten hän sen tajuaisi? Ja miksi ette voi muka puhua kolmenkesken, vai onko sinulla sittenkin epäasialliset aikomukset ystävääsi kohtaan? Sen yleensä vaistoaa siten, että YSTÄVÄN kumppania väheksytään, häntä ei katsota, ystävät keskittyvät vain toisiinsa ja tyttöystävä syystäkin kokee olevansa ulkopuolinen ja liikaa... Joten olisiko mahdollista, että olet omalla omistushaluisella käytökselläsi aiheuttanut itse tämän tilanteen?

SE, että olet varattu, miten se poistaa sen, ettet olisi uhka, jos kuitenkin olet herttainen ystävääsi kohtaan, mutta inhottava hänen kumppaniaan kohtaan? Arvostaisit ystäväsi valintaa vähän enemmän... Älä pakota häntä mihinkään ystävä vai avovaimo -tilanteeseen, kun kuitenkin häviäisit.

Äänestä
  • Onpa omituisia vastauksia, ihan hämmmästyin kuinka ihmiset ottavat tämän ongelman!

    Omat sympatiani ovat kyllä totaalisesti alkuperäisen puolella. Minullakin on useampi mies hyvänä YSTÄVÄNÄ, ja että tympäisis jos jonkun heistä elämään tulis nainen joka roikkuisi joka paikassa mukana. En minäkään ota miestäni mukaan jos haluan lähteä kahvittelemaan ja juttelemaan "meidän juttujamme" ystäväni kanssa - oli hän sitten mies tai nainen. Kyllä pitää olla omatkin jutut parisuhteen ohessa, hulluksihan sitä muuten tulis!

    Äänestä

  • Jonsku kirjoitti:

    Onpa omituisia vastauksia, ihan hämmmästyin kuinka ihmiset ottavat tämän ongelman!

    nnn on mielestäni aivan yhtä paljon oikeassa kuin kukaan muukaan. Kukaan mies ei lähde kaverinsa kanssa kaffeelle tai limulle avovaimonsa saattamana, jos ei niin tahdo. Sama pätee naisiin.

    Jos ystäväpoika tulee kaikille kamutreffeille avovaimo messissä, voisi kuvitella ettei hän HALUA tulla yksin. Ei kai nyt kukaan ole jumalauta niin tossun alla...

    Ja mitä tämän avovaimon käytökseen tulee, niin ehkä hän vain ei pidä kumppaninsa kaverista.

    On minullakin muutama kaveri joiden ilmaantuessa ovelle alan yht'äkkiä soitella parempia frendejä läpi ettei vain tarvitse olla jonkun härön kanssa kaksin. Samaa tekee tämä ystäväpoika, näin ainakin luulen.

    Äänestä

  • Jonsku kirjoitti:

    Onpa omituisia vastauksia, ihan hämmmästyin kuinka ihmiset ottavat tämän ongelman!

    Omat sympatiani ovat kyllä totaalisesti alkuperäisen puolella. Minullakin on useampi mies hyvänä YSTÄVÄNÄ, ja että tympäisis jos jonkun heistä elämään tulis nainen joka roikkuisi joka paikassa mukana. En minäkään ota miestäni mukaan jos haluan lähteä kahvittelemaan ja juttelemaan "meidän juttujamme" ystäväni kanssa - oli hän sitten mies tai nainen. Kyllä pitää olla omatkin jutut parisuhteen ohessa, hulluksihan sitä muuten tulis!

    Just.. eli jos sun ystävä löytää onnen niin sua tympäsee ku se "roikkuu " joka paikassa mukana? Eikö ystävien puolesta yleensä olla onnellisia jos hän on löytänyt omasta mielestään sopivan kumppanin ja arvosteta hänen valintaansa niin että halutaan myös ystävän kumppani mukaan eikä jätetä ulkopuolelle??

    Äänestä

Just. Olen aivan samaa mieltä täällä monien muidenkin kanssa, että jätä tämä pariskunta rauhaan! Luulisi sinun itsesikin jo seurustelevana tietävän, että ei ole sopivaa enää olla näitä "teidän kahden keskisiä juttuja", koska olette eri sukupuolta ja jätkien omat jutut on aina eri levelillä. Kun toisen kanssa seurustellaan VAKAVASTI (ei siis mitään teini seukkaamis kokeilu mielellä) niin silloin "kahdenkeskiset jutut" toisen sukupuolta olevan henkilön kanssa kuuluu olla vain oman kumppaninsa kanssa. Suhde ei ole muutoin kunnioittamisen arvoinen paskaakaan tai muutenkaan tasavertainen. Sellainen käytös on pois omasta suhteesta, usko tai älä..etpä itse taida seurustella vakavasti miehesi kanssa, kun pitää haikailla "ystävä" miehen helmaan teidän omille kaffetustreffeille, että pääsisitte kikattelemaan pienellä flirtillä yhdessä. Sen sijaan voisit harrastaa tätä OMAN miehesi kanssa, vai eikö teillä ole kahdenkeskisiä hauskoja omia juttuja vai puuttuuko kenties se jokin mahanpohjassa perhosia fiilis ja koska hän ei ole saavuttamaton, kuten "ystäväsi"?

Vaikka olettekin tunteneet jo huimat 10vuotta, silti, sinun on otettava huomioon tavatessanne ystäväsi tyttöystävä. Teidän inside-jutut saatte haudata nyt lopullisesti, ne eivät kuulu terveeseen ja normaaliin parisuhteeseen, ja sin itse yrität noin kaivaa heille kuoppaa (eipä sen puoleenkaan oikean ystävän käytöstä).

Minkähänlainen vättö, tossunalla, tai vapaamielinen mies sullakin mahtaa olla.

Äänestä

mikä siinä oikeasti ärsyttää:

Se, että joku on mustasukkainen Sinun ystävästäsi?
Se, että mies ei estä naista?
Se, että Sinun ystäväsi on ehkä jollekulle tärkeä(mpi kuin sinulle)?
Se, ettet ehkä olekaan hänen tärkein naisensa?
Se, että et ääneen voi sanoa, että ärsyttää, vaan olet olevinasi yhä hyvä ystävä?
Se, että nainen "tulee väliin"?
Se, että miehen mielestä hänen kumppaninsa voi kyllä kuulla teidän juttunne?
Se, ettet ole enää huomion keskipiste, jos avovaimo on messissä?

Miksi pidät ystävääsi tossukkana, joka ei osaa puolustaa itseään? Miksi syytät kaikesta hänen avovaimoaan?

//Hän on kuitenkin ystäväni, ja minusta ihmisellä kuin ihmisellä on oikeus kaverien kanssa oleskeluun ilman vahtivaaa big brotheria//

Tietenkin, mutta miksi pidät häntä vahtivana "big brotherina"? Onko se vaivaannuttavaa siksi, kun on jotain vahdittavaa? En keksi, miksi se muuten häiritsisi? Luuletko, että se ei ole lainkaan Ystäväsi valinta, jos nainen on mukana? Ja minusta Ystävälläsi on samoin oikeus valita itse seuransa.

Ja jos hän on ystäväsi, mikset voi asiasta mainita? Ainoa vaan, että sinun pitää sitten osata perustella, mikä siinä tyttöystävän läsnäolossa loukkaa...

Äänestä
  • No kylläpäs meikäläistä nyt syytellään.
    Tää on just tätä. Ja oikein parisuhteen rikkoja vai? Onpa reilua! Kiitti vaan teille!

    Kyllä vaan, mulla on ihan puhtaat aikeet tämän miehen kanssa, hemmetti, hyviä kavereita ollaan aina oltu.

    Kyllä, pidän hänen AVOVAIMOAAN (huom, ei tyttökaveriaan) omistushaluisena päällepäsmärinä, sillä hän ei tunnu luottavan mieheensä / minuun ollenkaan. Hän vastaa ukkonsa kännykkään, jos minä satun soittamaan. En tiedä, tekeekö hän näin kaikille, mutta minua jopa hävettää hänen puolestaan.

    Voi olla, että mies vapaaehtoisesti ottaa hänet mukaansa, tai sitten ei. Voi olla myös, että nainen ei vain luota häneen.

    Ei minua haittaa ollenkaan että kaverini seukkaa. Seurustelen minäkin, ja molemmat olemme suht onnellisia tahoillamme. Lapsellista väittää, että olisin kaveristani mustis, kun hänellä on joku.
    En ole.

    Joku teistä väitti, että "tervehenkiseen parisuhteeseen (siis tässä kaverisuhteeseen) ei kuulu inside-jutut". Onpa ihmeellinen mielipide! Siis just ne inside-jutut on niitä, mitkä tekee kaverisuhteesta niin hauskoja. Ei vitseissä mun mielestä mitään pahaa ole, vai..?

    Pitäköön mies naisensa, I don't care. Hyväksyn hänet kokonaan, mutta hän ei minua.

    Miehen, siis tämän kaverini "tossunalaisuudesta" kertoo jo sekin, kun hän soitti minulle kerran illalla, että nähdäänkö. Minä menin sitten tapaamispaikalle, ja ihmettelin suuresti kun hänen naisensa ei ollut paikalla. Kaverini vähän nolona selitti, että päätti nyt nähdä ihan kahden kesken, kun nainen ei ollut kaupungissa. Eli kyllä minusta tuntuu, että kaverini pitää minunkin näkemistä ihan arvokkaana asiana, eikä haluaisi naistaan joka paikkaan mukaan. Eikö se ole ilmiselvää?

    Ja minäkö muka pahis, pah.

    Äänestä

  • QueenOfArts kirjoitti:

    No kylläpäs meikäläistä nyt syytellään.

    Siis aiemmassa viestissähän selvästi viitattiin tervehenkisellä parisuhteella "ystäväsi" ja hänen avovaimonsa suhteeseen. Oletpa itsekäs jos et sitä tajunnut!

    Niin no, minulla on yksi parhaista ystävistäni mies, jonka kanssa ollaan tunnettu 15 vuotta. Hän on rakas ihminen, mutta täytyy kyllä sanoa, että vaikka meillä on ollut paljon insidejuttuja niin koskaan ne eivät ole olleet niin inside, etteikö kumman tahansa kumppania olisi voinut ottaa mukaan. Olemme sitten vissiin tehneet hyviä valintoja, sillä jos ja kun tämä ystäväni löytää naisen, tiedän heti, että tulen hänen kanssaan toimeen. Koskaan ei ole käynyt niin, että emme olisi toistemme valintoja ymmärtäneet. Ja toisaalta, JOS olisi niin ettei voisi toisen valintaa ymmärtää niin kyllä siitä voitaisiin ääneen keskustella.

    Olen pahoillani tämän palstan tyylistä. Joko olet hyvä tai sitten paha. Ja jos olet paha niin sitten sinusta saa tehdä pilaa ja syytää katteettomia kommentteja miten lystää. Etkä saa niille koskaan vastinetta jos perusteita tivailet. Mutta siinä olen toisten kanssa samoilla linjoilla, että minun ainakin on vaikea ymmärtää tilannetta, em. syistä. Kyllä se toisen kumppani kannattaisi edes yrittää ottaa mukaan niihin inside -vitsehin. Totta minuakin häiritsisi, jos poikaystäväni tapailisi jotain naispuolista ystävää eikä ottaisi minua mukaan, koska "meillä on meidän kahdenkeskiset inside -jutut, joita sä et kuitenkaan ymmärrä" tai vastaavaa. Nykyinen poikaystäväni ottaa minut mukaan vähän liikaakin, mun on välillä vaikea pysyä kärryillä, mutta hän välttämättä haluaa. Ei haittaa yhtään!

    Äänestä

  • QueenOfArts kirjoitti:

    No kylläpäs meikäläistä nyt syytellään.
    Tää on just tätä. Ja oikein parisuhteen rikkoja vai? Onpa reilua! Kiitti vaan teille!

    Kyllä vaan, mulla on ihan puhtaat aikeet tämän miehen kanssa, hemmetti, hyviä kavereita ollaan aina oltu.

    Kyllä, pidän hänen AVOVAIMOAAN (huom, ei tyttökaveriaan) omistushaluisena päällepäsmärinä, sillä hän ei tunnu luottavan mieheensä / minuun ollenkaan. Hän vastaa ukkonsa kännykkään, jos minä satun soittamaan. En tiedä, tekeekö hän näin kaikille, mutta minua jopa hävettää hänen puolestaan.

    Voi olla, että mies vapaaehtoisesti ottaa hänet mukaansa, tai sitten ei. Voi olla myös, että nainen ei vain luota häneen.

    Ei minua haittaa ollenkaan että kaverini seukkaa. Seurustelen minäkin, ja molemmat olemme suht onnellisia tahoillamme. Lapsellista väittää, että olisin kaveristani mustis, kun hänellä on joku.
    En ole.

    Joku teistä väitti, että "tervehenkiseen parisuhteeseen (siis tässä kaverisuhteeseen) ei kuulu inside-jutut". Onpa ihmeellinen mielipide! Siis just ne inside-jutut on niitä, mitkä tekee kaverisuhteesta niin hauskoja. Ei vitseissä mun mielestä mitään pahaa ole, vai..?

    Pitäköön mies naisensa, I don't care. Hyväksyn hänet kokonaan, mutta hän ei minua.

    Miehen, siis tämän kaverini "tossunalaisuudesta" kertoo jo sekin, kun hän soitti minulle kerran illalla, että nähdäänkö. Minä menin sitten tapaamispaikalle, ja ihmettelin suuresti kun hänen naisensa ei ollut paikalla. Kaverini vähän nolona selitti, että päätti nyt nähdä ihan kahden kesken, kun nainen ei ollut kaupungissa. Eli kyllä minusta tuntuu, että kaverini pitää minunkin näkemistä ihan arvokkaana asiana, eikä haluaisi naistaan joka paikkaan mukaan. Eikö se ole ilmiselvää?

    Ja minäkö muka pahis, pah.

    mut ymmärrä se, että jotkut ei vaan luota miehen ja naisen välisen ystävyyden aitouteen tai naisystävän ystävyyden tarkoitusperiin. Eikä ole helppoa luottaa kumppanin ystävään, jos tämä ystävä ei halua olla ystävä kummallekin, vaan haluaa pitää toisen selvästi ulkopuolisena noilla inside-jutuilla. Oletko itse jäänyt ulkopuoliseksi koskaan? Vai "änkesitkö" itsekin mukaan?

    Jos pidätte ystävyytenne kahdenkeskisenä, niin ettei kumppanit tule siihen mukaan, niin mitä ajatuksia siitä mahdollisesti voisi omille kumppaneillenne tulla mieleen? Asetapa vaihteeksi itsesi tämän ulkopuoliseksi kokevan naisen tilanteeseen.

    // ihmettelin suuresti kun hänen naisensa ei ollut paikalla. Kaverini vähän nolona selitti, että päätti nyt nähdä ihan kahden kesken, kun nainen ei ollut kaupungissa. Eli kyllä minusta tuntuu, että kaverini pitää minunkin näkemistä ihan arvokkaana asiana, eikä haluaisi naistaan joka paikkaan mukaan. Eikö se ole ilmiselvää?

    Ja minäkö muka pahis, pah.//

    Ollaankos sitä hieman voitonriemuisia tilanteesta, kun ystäväsi kerrankin "valitsi sinut"? ;)

    Ainoa keino mielestäni tässä tilanteessa on - jos ei halua luopua ystävästä - yrittää ystävystyä ystävän kumppaninkin kanssa. Miten voisit saavuttaa hänen luottamuksensa? Et ainakaan "omimalla" ystävääsi salaisiin, kahdenkeskisiin juttuihin, vaikka kuinka olisitte vain ystäviä. Voisiko tuosta mahdollisesta mustasukkaisuudesta vaikka puhuakin kahden kesken tämän avovaimon kanssa?

    Äänestä

taidat vaan haluta vierasta munaa! Hiton munahaukka!

Äänestä

Onnistuisko sellaset tuttavapariskunta-illanvietot. Leffan katselua, ruokaa, viiniä, ehkä saunomista ja ulos lähtöä. Tulisitte kaikki enemmän tutuiksi.

Äänestä

Ainakin meidan suhteessamme poikaystavani kaverit ja minun kaverit ovat MEIDAN kavereitamme. Yhdessa nahdaan ja tavataan, ei meista kumpikaan edes halua mitaan kaksinkeskeista aikaa kenenkaan muun kuin toistemme kanssa. Sinun pitaa ottaa hanen tyttoystavansa mukaan, han on iso osa ystavasi elamaa, ja jos he ovat vakavissaan, luutavasti ystavasi hanelle kaikki kertookin, (myos asiat mita sina kerrot hanelle) niin ei kai se ole vaikea kun kerrot inside juttusi molemille samanaikaisesti. Minun poikaystavani ainakin aina tahtoo minut mukaan minne sitten meneekin ja jos en lahde, ei sitten halua hankaan lahtea.

Äänestä

..että miehesi jonain päivänä alkaa ravaamaan jonkun naispuolisen ystävänsä luona, eikä huoli sinua mukaan. Ja etä selitykseksi saisit, koska heillä on "omat juttunsa", joissa et kuitenkaan pysyis kärryillä..Rot in hell. Amen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

QueenOfArts kirjoitti:

Heippa!

Ongelma: hyvän ja pitkäaikaisen kaverini avovaimo pitää minua uhkana & on äärimmäisen mustasukkainen.

Olen siis tuntenut frendini ehkä jo 10 vuotta, ja todellakin olemme vain kavereita.
Pari vuotta sitten hän alkoi seurustella, ja tämän jälkeen luonnollisesti emme ole tavanneet enää niin usein.

Minäkin seurustelen vakavasti tahollani, eli olemme periaatteessa samassa tilanteessa.

Ok, muuten kaikki sujuu, mutta yhtä asiaa en käsitä. Kaverini tyttöystävä on niin tajuttoman epävarma ja mustis, että tulee mukaan minun ja YSTÄVÄNI kahdenkeskisille kahvitteluille ja muihin yhteisiin tapaamisiimme.

Hän ei siis luota mieheensä eikä minuun, vaikka minullakin on pitkäaikainen avomies.

Minusta on törkeää ja vaivaannuttavaa, ehkä noloakin kaverini puolesta, kun häntä viedään kuin pässiä narussa & hän on ihan tossun alla. En ymmärrä, miten hänen muijansa edes kehtaa olla niin tunkeileva.

Haluaisin joskus lähteä kahdestaan kahville tai limulle juttelemaan omia inside-juttujamme, mutta se ei onnistu! Muija seuraa miestä kuin hai laivaa, ja käyttäytyy kun omistushaluinen kuningatar lähettyvilläni. Hän on vielä aikuinen ihminen.

Kysymys: Onko epäsopivaa huomauttaa hellävaroen frendilleni, että tulisi joskus ILMAN tyttökaveriaan tapaamisiin? Vai ylitänkö rajan? Hän on kuitenkin ystäväni, ja minusta ihmisellä kuin ihmisellä on oikeus kaverien kanssa oleskeluun ilman vahtivaaa big brotheria, vaikka olenkin nainen (tosin varattu, enkä uhka).

Neuvoja, vinkkejä? Kellään vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu