RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson vaatii perussuomalaisilta katumusta ja etäisyyttä kaikesta, mikä voidaan kokea rasismiksi.
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on palannut juuri lomalta, eikä tuoreehko opetusministeri ole ehtinyt vielä kalustaa työhuonettaan.
Se ei kuitenkaan ole hänen ongelmistaan suurimpia.
– Emme ole koskaan olleet näin vaikeassa tilanteessa sinä 16 vuoden aikana, jonka olen ollut eduskunnassa tai puoluejohtajana, Henriksson sanoo suoraan.
Hän viittaa kesän aikana tulleisiin paljastuksiin, joiden perusteella perussuomalainen valtiovarainministeri ja puolueen puheenjohtaja Riikka Purra sekä elinkeinoministeri Wille Rydman ovat käyttäneet rasistista kieltä.
Anna-Maja Henriksson ei paljasta, pysyvätkö RKP:n rivit yhtenäisinä mahdollisessa eduskunnan luottamusäänestyksessä. Kuva: Lauri Karo / Yle
Henrikssonin mukaan ruotsalaisen eduskuntaryhmän tulee käydä vakavia keskusteluja siitä, voiko ryhmä tukea perussuomalaisia ministereitä mahdollisessa luottamusäänestyksessä. Sellainen on todennäköisesti tulossa, kun eduskunta aloittaa syysistuntokautensa.
Henriksson ei ota vielä kantaa siihen, pysyvätkö RKP:n rivit yhtenäisinä, jos eduskunta kesätauon jälkeen äänestää Purran ja Rydmanin luottamuksesta.
Kesällä julki tulleet kirjoitukset ovat Henrikssonin mukaan nakertaneet RKP:n luottamusta perussuomalaisten ministereihin. Henriksson sanoo, että kirjoitukset ovat saaneet RKP:n väen voimaan huonosti.
– Haluamme nähdä todellisia rasisminvastaisia toimia ja katumusta, jotta luottamus voidaan saada takaisin, Henriksson vaatii.
https://yle.fi/a/74-20044556
YLE.FI Uutiset Politiikka 9.8.23

Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos RKP hajottaaa hallituksen on sen hallitus taival koppu, ja ikuinen oppositio kutsuu.
Siihen loppuu RKP vaikuttaminen.
.
RKP:lta odotetaa " ikuista " Katumusta ja " Anteeksi-Pyyntöä " Suomalaisilta Sota-Pakolaisilta (Evakkoja) joita RKP ja Ruotsinkieliset "Halveksivat" Eikä ottaaneet Ruotsinkielisten asuinalueilla "Sota-Pakolaisina"
Milloin RKP esittää " Anteeksi-Pyynnön " ja lisänä sen " Ikuisen Katumuksen " . ? ?
-
.
Voin ilmoittaa näin alkuun etten ole Persu. Täällä pohjanmaan rannikolla voin kysyä ihan rehellisesti koska äidinkielenään Ruotsia puhvat pyytävät anteeksi ja osoittavat katumustaan tekemisistään. Paljon olisi kerrottavaa niin Pietarsaaren kuin Vaasan aalueella kohtelusta joka kohdistuu Suomenkielisiin.
Höpö höpö Persut kääntää joka asian päälaelleen,.Nyt rupesivat syyttään näitä Rantasuomalaisia monen kymmenen vuoden takaisista asioista,samallalailla näilläkin seuduilla haukuttiin Karjalasta tulleita evakoita ryssiksi ja lapsia ryssien pennuiksi ,eikä näille evakoille vaikka olivat suomalaisia annettu muutako kylmään korpeen eli kelvottomia maita.!
Kepulit pääsee hallitukseen, kun suomalaisia vihaava ja halveksiva pakkoruotsipuolue vittuilee ja häiritsee hallituksen toimintaa!
Keskusta ei lähde samaan hallitukseen missä Rasisti Persut on RKP oikealla asialla ei Suomessa sivistyneet ihmiset voi olla rasismin kanssa rypepevän rupusakin kanssa yhteistyössä.
"perussuomalainen valtiovarainministeri ja puolueen puheenjohtaja Riikka Purra sekä elinkeinoministeri Wille Rydman ovat käyttäneet rasistista kieltä"
- Henriksson puhuu muunneltua totuutta. Esim. Purra ei ollut 15 vuotta sitten edes politiikassa mukana saati ministeri.
Se on yksi ja sama mikä Purra oli 15 vuotta sitten ,ajatusmaailma on kuitenkin sama eile ja tänään siitä osoituksena viimeisimmät rasistikirjoitukset 2019 eli sama ajatus päällä koko ajan.!!!
Persut ei vaan sovi suomalaiseen politiikkaan paitsi orpo-pojalle jonka täytyy saada omia mieltymyksiään tuoda esille ja perskokkarit yhdessä nöyryyttää suomalaisia.
Kokoomuksella on niin valtava vimma päästä kyykyttämään duunaria, että mikä tahansa puolue kelpaa, kunhan ei laita kokoomukselle vastaan.
Ei muut lähde tuommoiseen politiikkaohjelman aisankannattajiksi kuin Persupöljäkkeet.
" Haluamme nähdä todellisia rasisminvastaisia toimia ja katumusta, jotta luottamus voidaan saada takaisin, Henriksson vaatii."
Aika ironista kun RKP samaan aikaan kannattaa Axel Olof Freudenthalin rotu-oppia! RKP on kuin Pekka Siitoimen porukkaa!
Heh, Heh.
Etpä pystynyt asia argumenteilla tätä rkp ja Freudenthalin yhteyttä kumoamaan.
Putiini taitaa rahoittaa jo ruottalaisten toimintaa..
Ei ole mahdollista että Putin ois vaihtanut rahoituskohdetta Suomenmaassa se kun tiedetään että Persuja on Putin rahoittanut ja kovasti että saadaan Suomi sekaannuksen tilaan ja hyvin on Putin onnistunut kun katsoo poliittista nykytilannetta.!
22.44
Täyttä höpö höpöä kirjoituksesi.
Kukas se nyt levitteleekään täysin älytöntä salaliittoteoriaa siellä?
Vihervasemmisto yrittää aiheuttaa kaaosta kaataakseen uuden hallituksemme keinolla millä hyvänsä. Kun se ei onnistu asia argumenteilla, niin on otettu jo pesukarhut, mäntysuovat ja argeologiset kaivaukset käyttöön.
Rkp vaatii irtisanoutumaan kaikesta, minkä voi " kokea" rasistisena ja mistä voi tulla itse kellekin paha mieli. Ja sehän on selvä, että tätä "pahaa mieltä" vihervasemmistolla tulee median avustamana ( josta suurin osa on täynnä vihervasemmiston kannattajia tutkimusten mukaan) riittämään.
Demokratia ja sananvapaus ei voi perustua "pahoittuvien mielten" anarkismiin, vaan säännöt on oltava konkreettisia ja koskettava myöskin kepuja (Pylvään lausunnot) Rkp:tä ( joka ei irtisanoudu rasistisen perustajansa aatepohjasta) vihreät/Fatim Diarra ( joka väitti, että hänestä ainoa syy asua metsien keskellä on se, että saa harrastaa insestiä rauhassa, eikä kukaan kuule kun vaimo huutaa apua). Entäs Al Tae joka haukkui juutalaisia jne? Olikos se Sdp:n vai kepun edustaja, joka aiheutti kohun puhumalla itse ihmisroskista?
Kaksinaamaisuus on muilla puolueilla nyt päässyt pahaksi. Mutta ihmiset eivät ole typeriä, vaan näkevät tämän poliittisen Perussuomalaisten mustamaalaamisen läpi. Purra piti puoluekokouksessa hienon puheen. Syyttömät heitelkööt ensimmäisiä kiviä. Muut puolueet eivät ole yhtään parempia kuin Persut, päin vastoin.
Tämä mustamaalaamisen vimma on myöskin jo pohjustusta tulevaan presidenttikisaan.
Meillä äänestetään Halla-Ahoa, siinä ei vihervasemmiston mölinät ole este eikä hidaste. Halla-Aho on tarkkanäköinen historian tuntija ja analyysit ovat osuneet kohdilleen. Halla-Aholla on kykyä toimia maan johtajana niin, että ei ole ostettavissa eikä peloteltavissa, laittaa aina itsensä likoon rohkeasti, rehellisesti ja todella fiksusti. Hänestä Suomi saisi presidentin, jonka arvomaailmaan kuuluu ehdottomuus Suomen edun ja suomen kansan edun laittamisesta aina ensimmäiseksi. Siitäkin huolimatta, että kuulutaan EU:hun, on sielläkin harjoitettava jämäkkää Suomen edun valvontaa.
Mitäs edellisen hallituksen väki sanoikaan Suomen edun valvomisesta? VihersdpkepuRkpvasemmistolle se oli VAARALLISTA! Presidentin valinta on siten harvinaisen helppoa: Jussi Halla-Aho🇫🇮👍
Kyvykkäin ja järkevin ehdokas Halla-Aho saa enemmän ääniä, kuin muut yhteensä!
Anna-Maija Henriksson siellä raakkuu kuin varis, katsoisipa itseään peilistä, niin näkisi koko kuvansa mitä se hänestä kertoo.