Kuka muistaa, että Dingo teki yhden keikan vuonna 1990

Anonyymi-ap

"Maaliskuussa 1990 Dingo esiintyi Nuotiota lukuun ottamatta Porissa cp-gaalassa, jonka Neumann isännöi. Nuotion tilalle kosketinsoittimia soitti Pave Maijanen. Yllätysesiintymisen jälkeen Dingo ei jatkanut", kertoo Wikipedia.

Olitko keikalla? Mikä sai Dingon (Peteä lukuunottamatta) tekemään tuon yhden keikan. Miksi varsinaista paluuta saatiin odottaa vielä neljä vuotta? Kysyttiinkö Peteä muuten vuoden 94 paluuseen mukaan?

28

619

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hmm mielenkiintoinen avaus. En tiedä vastausta valitettava kyllä.

    • Anonyymi

      Paksupönterö-nipa veti senkin keikan vihkoon.

    • Anonyymi

      Nyt mennään jo niin harvinaiselle aluelle, ettei tätä tiedä kukaan. Kysyn sen sijaan, että missä vaiheessa Neumann alkoi jälleen soittaa Dingon biisejä bändin kanssa keikoilla. Sexin aikaan niitä käsittääkseni ei soitettu. Pitikö mennä jopa -93 Dingon paluuseen saakka?

      • Anonyymi

        Entäpä Eve, tiedän hänen soittaneen esim Autiotaloa omilla keikoillaan 2000-luvulla. Soittiko hän Dingon kappaleita keikoillaan 80- tai 90-luvulla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäpä Eve, tiedän hänen soittaneen esim Autiotaloa omilla keikoillaan 2000-luvulla. Soittiko hän Dingon kappaleita keikoillaan 80- tai 90-luvulla?

        Eve on soittanut 2000-luvun keikoilla myös Levotonta tuhkimoa. En tiedä miksi, ei ole edes Even biisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eve on soittanut 2000-luvun keikoilla myös Levotonta tuhkimoa. En tiedä miksi, ei ole edes Even biisi.

        Levottomalla tuhkimolla Eve soitti niin sen ymmärtää, mutta Autiotalon kanssa hänellä ei ole tekemistä.

    • Anonyymi

      En tiedä. Itse asiassa en ollut koko esiintymisestä kuullutkaan ennen Wikipedia-artikkelin lukemista. Sinne viime aikoina tullut lisää tietoa bändin vaiheista, kiitos siitä jollekin.

      Muistan vaan, että Dingon paluusta huhuttiin 90-luvun vaihteessa mutta ei toteutunut kuin vasta -93. Mikä oli alkusysäys comebackille?

      Peteä kysyttiin 93-94 keikoille, mutta ei lähtenyt henkilökohtaisista syistä. Lisäksi jossain haastattelussa sanoi ajankohdan olleen mielestään väärä. Oli siinä oikeassa, Dingon kaltainen musa ei ollut muodissa siihen aikaan.

    • Anonyymi

      onkohan joku taltioinut kyseisen keikan???? Ja hän vois sitten ladata vaikkapa koko keikan youtubeen jos se on mahdollista? Eiks niissä pidä kysyä myös lupa ettei voi ihan tosta vaan ladata mittään? Mä ainaki muistan kun aikoinaan latasin youtubessa musaa kanavalleni niin tuli joitakin varoituksia niin piti sitten poistaa ne lataukset. Kerran kysyin riki sorsalta ja mikko alatalolta lupaa että voinko ladata niijen musaa kanavalleni youtubeen niin kumpikin antoi luvan.

      • Anonyymi

        Itse keikoilla kuvaamiaan videoita saa ladata ilman sen kummempia lupia tubeen. Jos on joku televisioitu keikka niin ei tietenkään saa, silloin lupa on sillä kyseisellä TV-yhtiöllä. Joka parhaassa tapauksessa sekin on saanut esitysluvan tekijänoikeuden haltijalta, jos ei ole TV-yhtiön omaa kamaa.

        Esim. Dingon RMJ 2004-keikka tuli YLE:n tv-kanavalta aikanaan. Sen esitysoikeudet on Ylellä.

        Jos on joku playback-esiintyminen, niissä on omat juttunsa tekijänoikeuksien kanssa. Monen vanhan tv-sarjan DVD-julkaisuista on jouduttu jättämään musiikkiesityksiä tai vaihtamaan musiikkeja juuri tekijänoikeusasioiden takia.

      • Anonyymi

        En ole koskaan kuullut, että olisi taltioinut. Olisi se hieno toki jos olisi.

        Veikkaan, että se tallenne olisi tullut jo esiin jos sellainen olisi. Ja tuohon aikaan ei ollut kamerakännyköitä ja videokameratkin niin massiivisia, että tuskin on mitään yleisöstä kuvattuakaan tallennetta saatavilla.

        Toinen kiinnostava olisi se Dingon 31.12.2002 Saku-hallin keikka. Ikinä en ole nähnyt mitään matskua siitä.

        Saku-hallissa rumpaloineen Vesa Aaltosen kirjasta "Tasavallan Presidentistä valtakunnan rumpaliksi" löytyy ryhmäkuva siitä kokoonpanosta ja lyhyt teksti.

    • Anonyymi

      Sikäli mielenkiintoista, että jossain 90-luvun haastattelussa Neumann on maininnut, että bändin jäsenet (Dingo) ei ollut tekemisissä toistensa kanssa '86 hajoamisen jälkeen juuri lainkaan. Silti tuo hyväntekeväisyyskeikka on tehty. Siitä oli joskus IS:ssä (?) kuva ja pieni juttu jollain "tapahtui 20 vuotta sitten -osastolla".

    • Anonyymi

      Ei noita Tinkon keikkoja kukaan muista…..

    • Anonyymi

      Neumann lupasi gaalaan suuren yllätyksen ja se oli Dingo.

      • Anonyymi

        Oli niillä jotain keskusteluyhteyttä 90-luvun alussa. Nipan kanssa vaihdettiin muutama sana jollain soolokeikalla, vuosi oli ehkä -92. Silloin Nipa sanoi että keskusteluja on käyty että karavaani lähtisi taas keikoille. Ja ei siitä mennyt kuin n. vuosi kun se tapahtui.

        Voisiko joku laittaa sen kuvan Vesa Aaltosen kirjasta nettiin, olisi kiva nähdä se. Toinen keikka taisi olla jossain Katinkullassa nimella Neumann Band plays Dingo. Miksi Nipa sitä nimeä käytti vaikka omistaa bändin tavaramerkin?

        Kannattaa katsoa, löytyykö kirjastosta. Sieltä itse sen joskus lainasin.

        Siinä kerrotaan keikasta vähän. Hauska tieto, että bändi kuljetettiin limusiinilla satamasta hallille.

        Sitä ei kirjassa kerrota, miksi se toinen keikka oli Neumann band-nimellä. Eikä sitä kai julkisuuteen koskaan ole kerrottukaan. Onko muiden 80-luvun dingojen pahastumisella tekoa asian suhteen?

        Toisaalta tuskin, koska Nipa ja Eve pisti Dingon taas pystyyn 2004 uudella miehistöllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli niillä jotain keskusteluyhteyttä 90-luvun alussa. Nipan kanssa vaihdettiin muutama sana jollain soolokeikalla, vuosi oli ehkä -92. Silloin Nipa sanoi että keskusteluja on käyty että karavaani lähtisi taas keikoille. Ja ei siitä mennyt kuin n. vuosi kun se tapahtui.

        Voisiko joku laittaa sen kuvan Vesa Aaltosen kirjasta nettiin, olisi kiva nähdä se. Toinen keikka taisi olla jossain Katinkullassa nimella Neumann Band plays Dingo. Miksi Nipa sitä nimeä käytti vaikka omistaa bändin tavaramerkin?

        Ja on yksi kuva bändistä. Taitaa olla ainoa kuva kyseisestä kokoonpanosta, jonka koskaan olen nähnyt.

        Käsittääkseni tää miehistö oli tarkoitettukin erikoiskokoonpanoksi vaan tälle keikalle.

        Sitä ei kirjassa kerrota, mikä setti oli ja miten keikka meni. Veikkaisin kahden ekan levyn hittejä.

        On kyllä sääli jos ei mitään tallennetta ole Viron keikasta missään. Vesa Aaltonen on tai ainakin oli tämän tasavallan paras rumpali.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä sääli jos ei mitään tallennetta ole Viron keikasta missään. Vesa Aaltonen on tai ainakin oli tämän tasavallan paras rumpali.

        En oo koskaan kuullut että tuosta olisi mitään tallennetta. Kirjassa oleva kuvakin oli ensimmäinen jonka olen ikinä kyseisestä kokoonpanosta nähnyt.

        Ja kun vuosi oli 2002, tuskin yleisöstäkään on kuvattu mitään tallennetta ainakaan hyväkuntoisena. Luulisi että jotain valokuvia edes olisi otettu, mutta ikinä en ole bongannut yhtäkään.

        Olisi kyllä kiva tietää, mikä se famousin tammikuun 2002 keikka myös oli, jonka jälkeen Pete ja Q lähti.

        Jos muistan oikein niin kyseessä oli laivakeikka minkä jälkimainingeissa Dingo hajosi jälleen vuonna 2002. Iltapäivälehdessä ainakin rumpali antoi tuolloin varsin suoraa palautetta pääjohtajan laulukunnosta viimeisellä keikalla.

        Dingo sai kesällä 2017 lehtietietojen mukaan 25000€/keikka. Ja keikkoja oli isoilla festareilla, kummallista jos aikuiset miehet eivät pysty keskustelemaan asioista sen vertaa että nykyinen Dingo vahvistettaisiin kesäfestareilla kolmella muulla alkuperäisellä jäsenellä. Isoa tiliä olisi ensi kesänä tarjolla mutta kiinnostaako se orkesteria? Sen on eri asia.

        Olen itse ollut jonkin verran ollut tekemisissä ohjelmatoimistojen kanssa, olen hommaillut artisteja kaverin soittoruokalaan. Muistan kun eräs keikkamyyjä sanoi että Dingo ei oikein kiinnosta ainakaan heitä ellei kokoonpano famous five.

    • Anonyymi

      Voi tsiisus näitä Dingo keskusteluja, ei voi muuta sanoa.

      • Anonyymi

        Ja kuitenkin hengailet täällä? Olet outo kaveri, todennäköisesti jonkun asteinen masokisti.

      • Anonyymi

        Ei sinun mikään pakko ole täällä käydä. Silti kuitenkin käyt.

    • Anonyymi

      yhden dingo-keikan muistan joskus vuodelta 84 jolloin bändi soitti ylinopeaa(joko tietoisesti tai huolimattomuuttaan mut veikkaan että tarkoituksella oli tietoinen valinta soittaa ylinopeaa). Muistaakseni hölmöläisten laivan ja pistoolisankarin ainaki esittivät.

    • Anonyymi

      Yhtään Dingon keikkaa en muista telkusta nähneeni sitten vuoden 2012.

      • Anonyymi

        Mikä keikka silloin on televisiosta tullut?

        Muistan bändin striimikeikan kesältä 2020. Se ei tainnut tulla perinteisestä televisiosta. Ylellä oli Dingon akustinen keikka kesällä 2020. Ainakin YLE Areena sen näytti, tv-esityksestä en ole varma.

        Sitten 2017 bändi esiintyi SuomiLive-ohjelmassa, soitti Nahkatakkisen tytön.

        Mutta on totta, että noiden lisäksi ei vuosikausiin ole ollut mitään televisiotua keikkaa. Vielä 2004-2005 vaiheilla niitä tv-esityksiä oli useita, sitten Dingon näkyvyys on laskenut aika reippaasti.

    • Anonyymi

      Steami keikkoja on ollut. Akun tehtaalla ja sitten YLE Areenassa. Kumpainenkin oli tosi hyvia. Varsinkin Akun tehtaan keikka oli laadukas. Harmi kun sita ei ole nahtavilla.

      Dingo ei ole millaan isolla levy yhtiolla niin siita saattaa johtua etta bandi on paitsiossa TVssa. Isot yhtiot sanelevat pitkalti sen mitka artistit saavat valtamedioissa tilaa.

      Dingon pitaisi saada iso hitti aikaikaiseksi ja taustalle osaavaa porukkaa hoitamaan markkinointia. Ehka sita kautta bandi paasisi vaikka Posseen soittamaan.

      Nykyisella meiningilla ei ole asiaa TV ohjelmiin.

      • Anonyymi

        Puhut totta. Uuden sinkun julkaisu on ehdoton vaatimus jos bändi haluaa päästä vielä parrasvaloihin. Ei sinne tv-ohjelmiin kutsuta heittämään mitään Autiotaloa. Okei, jos ei lasketa näitä SuomiLOVE-virityksiä.

        Ison levy-yhtiön puute se ongelma myös.

        Toki jos bändi haluaa vetää nostalgiakiertuetta festareilla, mikäpä siinä. Nyt olisi vaan loistava sauma nousta parrasvaloihin vielä kerran. Leffa tulossa ja juhlavuosi. Dingolla ei näitä mahiksia enää montaa tule.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1134
    Aihe