Henkilölle joka on vaimoni kanssa erittäin läheinen. Voisi sanoa, että mitään ei jäänyt tunnustamatta.
Henkilö ei kuitenkaan ole kertonut asiasta vaimolleni ja näemme aika usein. Vietämme myös aikaa pariskuntien kesken.
Hänen käytöksensä minua kohtaan ei ole muuttunut tunnustukseni myötä, aina yhtä ihana minua kohtaan kuin on aina ollut.
Olen silloin tällöin laittanut hänelle viestiä esim. kiittänyt kivasta illasta ja kehunut miten nätiltä hän on näyttänyt. Tätä on jatkunut jo pitkään.
Mitä tästä voi ajatella tai kuinka asian voi tulkita? Ymmärrän kyllä, että läheisen ihmisen mieltä ei haluaisi pahoittaa, mutta toisaalta luulisi tämmöisessä tilanteessa reagoivan vahvasti ja negatiivisesti ellei avautumiseni kehujen ja kiitosten kanssa olisi tervetullutta?
Olen ihan suoraan kertonut, että haluaisin häntä ja että olisin valmis jos hän ikinä sitä haluaisi. Voisi kuvitella, että tuo ylittäisi kaikki rajat ja aiheuttaisi sen, että myös vaimoni kuulisi asiasta.
Olen päätellyt, että tunne täytyy olla molemminpuolinen ainakin jollain tasolla. Ehkä hän nauttii huomiosta, mutta ei halua sen enempää.
Mitä ajattelette, olenko ihan väärässä?
Otin riskin ja kerroin haluistani
6
901
Vastaukset
- Anonyymi
Hän on ystäviänne. Joten häneen voit luottaa kuin kiveen. Hän on myös viisas. Hän ei tule kertomaan haluistasi vaimollesi. Hän myös tuntee sinut kuten vaimosi ja hänellä on myös mies.
Koska hän on ystävänne , tottakai kuuntelee ja ottaa kehusi vastaan ja suhtautuu sinuun lämpimästi ystävänä.
Mutta kun hänellä on se mies , hänen tunteet kohdistuu todennäköisesti hänen omaan mieheen. Ei halua loukata sinun eikä vaimosi tunteita koska olette hyviä ystäviä.
Eikä halua pilata teidän ja hänen välistä ystävyyttänne.
Näin ajattelisin.- Anonyymi
Kiitos hyvästä kommentista.
Näin olen itsekin asiaa miettinyt ja vaikka tietysti totaalinen avautuminen on varmasti iso pala, täytyy sen jollain tavalla olla mieluisaa kuultavaa. Muuten aivan varmasti olisin jo jossain muussa osoitteessa.
Minua hämää silti se, että hän myös jollain tavalla antaa ymmärtää, että kiinnostusta on.
Ovelasti vaivihkaa tai sitten ihan tiedostamattaan antaa vinkkejä. Kehuu ohimennen yhteisissä tilanteissa tai katsoo silmiin nopean intensiivisesti, kääntäen sitten katseensa pois. Joskus hän nojaa pöytään peppu pitkällä kuin härnätäkseen.
Jokin aika sitten vähän hassussa yhteydessä mainitsi minkä väriset pikkuhousut hänellä on, ihan kuin kiusatakseen. Varmasti arvasi tuon mielikuvan jäävän päähäni.
Silti tiedän ettemme koskaan etene asiassa, mutta jotain ilmassa on ollut jo pitkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos hyvästä kommentista.
Näin olen itsekin asiaa miettinyt ja vaikka tietysti totaalinen avautuminen on varmasti iso pala, täytyy sen jollain tavalla olla mieluisaa kuultavaa. Muuten aivan varmasti olisin jo jossain muussa osoitteessa.
Minua hämää silti se, että hän myös jollain tavalla antaa ymmärtää, että kiinnostusta on.
Ovelasti vaivihkaa tai sitten ihan tiedostamattaan antaa vinkkejä. Kehuu ohimennen yhteisissä tilanteissa tai katsoo silmiin nopean intensiivisesti, kääntäen sitten katseensa pois. Joskus hän nojaa pöytään peppu pitkällä kuin härnätäkseen.
Jokin aika sitten vähän hassussa yhteydessä mainitsi minkä väriset pikkuhousut hänellä on, ihan kuin kiusatakseen. Varmasti arvasi tuon mielikuvan jäävän päähäni.
Silti tiedän ettemme koskaan etene asiassa, mutta jotain ilmassa on ollut jo pitkään.Se voi olla vaan huumoria ja huumorilla härnäämistä.
Varmasti tuntee sinut ja tietää millainen olet. Siksi ronski huumori. Ja lisää vettä myllyyn kun paljastit että haluat häntä.
Ei ehkä ole järkevää pilata ystävyys suhteita seksin vuoksi. Nainen on kuitenkin vaimosikin ystävä. Se ystävyys loppuisi kuin seinään todennäköisesti jos välillänne olisi seksiä. Ja kaikki paljastuisi. Olisiko seksi sen arvoista molemmille?
Mikäs siinä omassa vaimossa mättää kun vieras kiinnostaa enemmän? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se voi olla vaan huumoria ja huumorilla härnäämistä.
Varmasti tuntee sinut ja tietää millainen olet. Siksi ronski huumori. Ja lisää vettä myllyyn kun paljastit että haluat häntä.
Ei ehkä ole järkevää pilata ystävyys suhteita seksin vuoksi. Nainen on kuitenkin vaimosikin ystävä. Se ystävyys loppuisi kuin seinään todennäköisesti jos välillänne olisi seksiä. Ja kaikki paljastuisi. Olisiko seksi sen arvoista molemmille?
Mikäs siinä omassa vaimossa mättää kun vieras kiinnostaa enemmän?Siitä olen aivan varma, että seksi olisi täydellistä. Se olisi ehdottomasti riskin arvoista.
Tietysti järjellä ajateltuna nykyisten välien säilyttäminen on tärkeämpää kuin hetken himo, vaikka hetkiä olisi useampikin.
Vaimossani ei ole mitään vikaa, tuskinpa olen ainoa maailmassa joka tuntee jossain kohtaa kiinnostusta johonkin toiseen henkilöön kuin puolisoonsa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä olen aivan varma, että seksi olisi täydellistä. Se olisi ehdottomasti riskin arvoista.
Tietysti järjellä ajateltuna nykyisten välien säilyttäminen on tärkeämpää kuin hetken himo, vaikka hetkiä olisi useampikin.
Vaimossani ei ole mitään vikaa, tuskinpa olen ainoa maailmassa joka tuntee jossain kohtaa kiinnostusta johonkin toiseen henkilöön kuin puolisoonsa.Totta tuokin. Aivan varmasti et ole ainoa joka tuntee kiinnostusta johonkin toiseen henkilöön kuin puolisoonsa.
Tuokin on toisaalta asia joka luo teidän eli sinun ja tuon naisen välille jännitettä aina kun tapaatte.
Asia mikä tuossa painaa eniten on tämän ystävättären oma suhde mieheensä ja toisena se kuinka hyvä ystävä hän on vaimosi kanssa. Naiset ei kovin mielellään pilaa hyviä ystävyyssuhteita miehen vuoksi. - Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17972441A
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2664654Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232590Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951282
- 471169