Päivä jolloin perusuomalaisten naamiot putosivat ja Juho Eerolan sananvapaus

Anonyymi-ap

30.1.2013 tapahtui Jyväskylässä puukotus, josta varmasti kaikki lukijat jo valmiiksi tietävät. Joukko natseja yritti hyökätä sisään vasemmiston tilaisuuteen, jossa käsiteltiin äärioikeistoa ja sen väkivaltaisempia puolia. Nujakassa lopulta näistä natseista yksi puukotti järjestyksenvalvojaa.

Perussuomalaisten toinen varapuheenjohtaja Eerola näki suurimpana ongelmana Facebook-reagoinnissaan, että natsit eivät päässeet sisään ja antoi ohjeet, kuinka natsit seuraavalla kerralla pääsisivät sisään.
Eerolaltakin unohtui, että ihmistä oli lyöty puukolla. Eerolassa on se mielenkiintoista, että hän kuuluu siihen joukkoon, joka yleensä kokee itsensä sananvapauden marttyyriksi. Hän kokee, että hänen sananvapautta on loukattu milloin missäkin. Ja yleensä hänen sananvapauttaan pitäisi vahvistaa.

Eerola ei kyennyt noudattamaan Kultaista käskyä vaan kun hyökkäys sattui kohdistumaan hänen poliittiseen vastapuoleensa ja heidän sananvapauteensa, jätti Eerola puolustamisen sikseen. Voisi ehdottaa, että sananvapausmarttyyrikortti pitäisi takavarikoida niiltä ihmisiltä, jotka eivät kykene sananvapautta puolustamaan, kun heidän poliittisten vastustajiensa sananvapautta uhataan.

10

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos minulla on pallo ja maila, joiden hinta yhteensä on 1,10
      euroa. Maila maksaa 1 euron enemmän kuin pallo. Kuinka paljon maila ja pallo
      maksavat?
      Mieti asiaa aivan hetki ja katso sitten seuraavassa kappaleessa oleva vastaus.

      Perussuomalaiset on joukkue, joka valitsee pelikentältä
      helpomman puolen. Vinolla pelikentällä on helpompi voittaa, kun valitsee itse
      puolen eikä pelaa reilusti valiten sen puolen, joka itselle arvonnassa
      siunautuu. Meidän muiden pitää yrittää löytää keinot tasoittaa pelikenttä.

      Usein se on kuitenkin todella vaikeaa, sillä meillä kaikilla on oikeasti todella,
      todella laiskat aivot.
      Meitä ei huvita laskea onko pallon ja mailan erotus
      oikeasti se, mitä arvoituksen esittäjä vaatii. Laskeminen on hieman
      epämiellyttävää.

      Samoin on vähän epämiellyttävää saada ihminen miettimään, mitä
      ilmastonmuutoksen torjunta todella tarkoittaisi. Ajatus on hankala ja raskas

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      X- Varapuhemiehen ei olisi pitänyt politikoida eikä puuttua viranomaistoimintaan, mutta nykyisin sitäkään ei enää kukaan ihmettele. Kansanryhmää vastaan kiihottamisen poistaminen rikoslaista on perussuomalaisten ihan virallinen tavoite, vaikka sitä ei voi sieltä poistaa sanoutumatta irti lukuisista kansainvälisistä sopimuksista.

      Tässä erikoinen AASIN silta perussuolaisesta sananvapaudesta

      https://blogit-cdn.a-lehdet.fi/uploads/sites/64/2020/01/eerola.jpg

    • Anonyymi

      Perussuomalaisten media­strategia huolestuttaa asian­tuntijoita ja suomalaisia. Siinä ei ole mitään uutta. Perussuomalaiset ovat usein kritisoineet lehdistöä epäreiluksi kokemastaan uutisoinnista vaikka ovat toimillaan pyytäneet ja saanet julkisuutta .

      Samahan se mitä puhutaan , kunhan puhutaan , pöpylisteinä.

      Median niskaan tuhkaa ja tulikiveä – oppositio ja Rkp:kin pääsivät vähemmällä Persujen kokoontumis ajoissa. Haukkuminen jatkui vielä kovempana puoluekokouksen iltajuhlassa, kun pohjalla oli myös ”miestä vahvempaa”.

      RIKKA PURNAA MUKAILLEN;

      Kun et jaksa enää esittää mitään
      Kun et suuta pysty supussa pitää> (Jani Mäkelä Ps)
      Tule luoksemme >(Ps) , pöytä on jo katettu> (veronmaksajien rahoilla)
      Tääl ei tarvi pelkää maailmanloppuu>(Pohjois Korea)
      Ja silmät nopeasti hämärään tottuu> (Ps paikallnen)

      Jätettyjä, petettyjä, eronneita, karanneita
      Langenneita, ratkenneita, sisimpäänsä salanneita
      Mä lupaan että on hauskempaa meil jotka löytää syntisten pöytään> Juho Kierolan

    • Anonyymi

      Näin Erika Vikman kommentoi Riikka Purran Syntisten pöytä -viittausta

      Artisti toivoo, että ihmiset keskittyisivät enemmän toisiaan yhdistäviin kuin eriyttäviin asioihin ja korostaa, ettei hän ole poliittinen henkilö.

    • Anonyymi

      Olisko jo aika lopettaa se Eerolan mollaaminen. Ainoa kansanedustaja Kotkasta.

      • Anonyymi

        Minä en ainakaan ole syyllinen siihen että Eerola on kansanedustaja.


    • Anonyymi

      Typerää että Halla-Ahosta on tulossa presidentti ehdokas. Olis siellä ollut muitakin sopivia ehdokkaita. Jos olis saatu esim.Eerola ehdokkaksi,niin olis tullut Kotka myöteisessä mielessä esille ja myös tunnetuksi.

      • Anonyymi

        Jopa nyt vitsin murjaisit!


    • Anonyymi

      Orpo: Rasismin vastaisiin toimiin käytetään 1–1,5 miljoonaa euroa. Kalliksi tulee veronmaksajille Perussuolaisten harjaaminen hallituksessa puhtaaksi.

      Purran mukaan tämä ei ole vastalause Perushjumalaisille, ei olekkaan , tässä äärioikeisto hallitus huijaa suomalaisia Orpon johdolla.

      Uskokoon kuka lystää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      111
      7124
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      33
      4199
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      39
      3675
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      398
      1940
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1457
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      35
      1438
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      62
      1357
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      12
      1078
    9. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      172
      1055
    10. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      1010
    Aihe