tuo kuvottava ns. tunteissanne piehtarointi. Milloin minkäkin, omalla mielikuvituksella vahvistetun ja liioitellun tunnehörhellyksen sotkuissa pyöriminen. Oikeasti.
Ette ehkä tajuakkaan miten älyttömältä ja säälittävältä se näyttäytyy tervein silmin, ulkoapäin.
Miksi te naiset tuhlaatte elämäänne tuollaiseen? Kirjoittelette ja vuodatatte milloin mitäkin muka hirveän vahvaa ja syvää tunnetta jopa täysin tuntemattomien netti ihmisten kaipaamiseen ja "rakastamiseen"? Haloo!
Se vastapuoli, johon olette niin palavasti ja traagisesti rakastunut, voi olla vaikka joku vankilakundi, raakoja tekoja tehnyt sekopää, joka vankilan seinien sisällä pysyy tietysti suht kasassa. Se voi olla vaikka kuinka monen tytön tai naisen kanssa kirjoitteleva. Sehän on pikäaikaisvangeille ihan vakiharrastus, pyörittää erilaisia naisjuttuja, keksiä tarinoita miksi ei voida tavata. Ne jutut on hyvin tietoista peliä ja monista kirjekavereista valitaan lopulta pari kolme, joita aletaan käyttää hyväksi tehokkaammin, etenkin vapauduttua.
Se, että tuntee toisen ihmisen ajattelevan itseään tietyllä hetkellä ei ole mitään rakkautta tai merkki jostakin. Se on normaalia telepatiaa, joka on useimmilla ihmisillä oleva ominaisuus.
Tytöt, naiset. Häipykää pois netistä rakentamaan omaa elämäänne, opiskelua, töitä, matkustelua, omaa kotia. Konkreettista ja pysyvää.
Elämä on lyhyt. Älkää tuhlatko sitä näihin teitä vedättäviin nettisuhteisiin. Ja vaikka henkilön olisi tavannutkin, niin mikään mikä ei toimi alun perin, ei yleensä toimi jatkossakaan. Usein se tunnesälä on vain omaamme, omia toiveitamme, projisointejamme.
Kaikkein selkein esimerkki tuosta on kun palavasti pikäaikaiseen nettituttavuuteen rakastunut saa lopulta nähdä henkilön kuva. Ja huomaa niiden uhkeiden tunteiden kummasti pihisevän tyhjiin kuin ilmapallon, kun siitä toisesta tuli valokuvan myötä konkreettinen henkilö, joka ei sitten enää voikaan olla ihastumistunteidemme ja idealisointimme kohde.
Toinen esimerkki on syvästi edesmennyttä esim puolisoa tai muuta läheistä sureva, joka saakin sitten tietoonsa jotain hyvin epämiellyttävää tästä henkilöstä, esim täysin piilossa pysynyt uskottomuus. valhevyydit vuosien ajalta, lasten kaltoinkohtelu, hyväksikäyttö, rahojen kavallukset ja vaikka mitä.
Siinäkin tilanteessa se syvä, niin viiltävä ja ah niin puhdas tunne "elämäni suurta rakkautta" kohtaan muuttaa muotoaan aika nopeasti. Vai mitä.
Muita ihmisiä ei pidä idealisoida. Ei myöskään itseään.
Tunteet ovat muuttuvia, ja kuten sanottu, ne ovat monien sotkujen ja toiveiden häilyvä summa. Ei niille voi rakentaa saati tuhlata elämäänsä haahuilemiseen. Konkreettiset asiat pitävät ihmisen järjissään ja elämässä kiinni silloinkin kun tulee.
Ette ehkä tajuakkaan miten älyttömältä ja säälittävältä se näyttäytyy tervein silmin, ulkoapäin.
Miksi te naiset tuhlaatte elämäänne tuollaiseen? Kirjoittelette ja vuodatatte milloin mitäkin muka hirveän vahvaa ja syvää tunnetta jopa täysin tuntemattomien netti ihmisten kaipaamiseen ja "rakastamiseen"? Haloo!
Se vastapuoli, johon olette niin palavasti ja traagisesti rakastunut, voi olla vaikka joku vankilakundi, raakoja tekoja tehnyt sekopää, joka vankilan seinien sisällä pysyy tietysti suht kasassa. Se voi olla vaikka kuinka monen tytön tai naisen kanssa kirjoitteleva. Sehän on pikäaikaisvangeille ihan vakiharrastus, pyörittää erilaisia naisjuttuja, keksiä tarinoita miksi ei voida tavata. Ne jutut on hyvin tietoista peliä ja monista kirjekavereista valitaan lopulta pari kolme, joita aletaan käyttää hyväksi tehokkaammin, etenkin vapauduttua.
Se, että tuntee toisen ihmisen ajattelevan itseään tietyllä hetkellä ei ole mitään rakkautta tai merkki jostakin. Se on normaalia telepatiaa, joka on useimmilla ihmisillä oleva ominaisuus.
Tytöt, naiset. Häipykää pois netistä rakentamaan omaa elämäänne, opiskelua, töitä, matkustelua, omaa kotia. Konkreettista ja pysyvää.
Elämä on lyhyt. Älkää tuhlatko sitä näihin teitä vedättäviin nettisuhteisiin. Ja vaikka henkilön olisi tavannutkin, niin mikään mikä ei toimi alun perin, ei yleensä toimi jatkossakaan. Usein se tunnesälä on vain omaamme, omia toiveitamme, projisointejamme.
Kaikkein selkein esimerkki tuosta on kun palavasti pikäaikaiseen nettituttavuuteen rakastunut saa lopulta nähdä henkilön kuva. Ja huomaa niiden uhkeiden tunteiden kummasti pihisevän tyhjiin kuin ilmapallon, kun siitä toisesta tuli valokuvan myötä konkreettinen henkilö, joka ei sitten enää voikaan olla ihastumistunteidemme ja idealisointimme kohde.
Toinen esimerkki on syvästi edesmennyttä esim puolisoa tai muuta läheistä sureva, joka saakin sitten tietoonsa jotain hyvin epämiellyttävää tästä henkilöstä, esim täysin piilossa pysynyt uskottomuus. valhevyydit vuosien ajalta, lasten kaltoinkohtelu, hyväksikäyttö, rahojen kavallukset ja vaikka mitä.
Siinäkin tilanteessa se syvä, niin viiltävä ja ah niin puhdas tunne "elämäni suurta rakkautta" kohtaan muuttaa muotoaan aika nopeasti. Vai mitä.
Muita ihmisiä ei pidä idealisoida. Ei myöskään itseään.
Tunteet ovat muuttuvia, ja kuten sanottu, ne ovat monien sotkujen ja toiveiden häilyvä summa. Ei niille voi rakentaa saati tuhlata elämäänsä haahuilemiseen. Konkreettiset asiat pitävät ihmisen järjissään ja elämässä kiinni silloinkin kun tulee.
Vastaukset 12
Vanhimmat
siis:
...silloinkin kun tuulee.
Mitä ap tiedät oikeesti mainitsemistasi vankila hepuista?
Kyllä moni voi olla sellainen, mutta mun tietääkseni ne kivitalossa olevat ei täällä kirjottele. Siis jos ei lomilla satu olemaan.
Ja ei ne kaikki vangit oo pahoja..
Ap koitti minun mielestäni puhua lähinnä Romanssihuijareista
Sivusta.
Siis kuka on niin nolo et alkaa tutustua yhtää kehenkään nykymaailmassa ilman
Kuvia ,videokuvaa tai varmaa tunistetta tai soittamista ja livenä näkemistä riippuen siitä miten lähellä tai kaukana kohde asuu..
Kyllähän kaikki tietää Romanssihuijauksista !
Ei kukaan oo typerä ja rakastuu johonki pelkkään tekstiin eihän 😅😂
Mitääh!? Eiks tää ollutkaan sokkotreffit?! 😲
Aika hyvin tiivistit unohdit vielä kysymyksen että voiko toista todella rakastaa jos tähän ei vaivaudu edes tutustumaan
Ei taida kaikki ihan noin hörhöjä olla.
Voi rakastaa ihmistä sen verran mitä on tutustunut. Ja oli täällä sitten jutellut mitä oli..
Ehkä voi kokeilla et sattuisko se "sattumalta" paikalle.. jos ehtis edes muutaman sanan vaihtaa
Sit voi mennä eteenpäin.. mihin suuntaan se elämä vie
Minä en ainakaan sairauden vuoksi voi tehdä yhtään enempää.
Olipahan kummallinen avautuminen. Tää on tunne ja ikäväpalsta siis ikävä täällä siis ikävöidään ihmistä kuka nyt mistäkin syystä . Ei kirjoitella tuntemattoman linnakundin kanssa. Ei ole seuranhaku myöskään. Eikä tarkoitus ole täällä rakastua kehenkään.
Aloitus oli täyttä asiaa täynnä, mutta eiköhän meistä useimmat kuitenkin kaipaa ja selvittele ajatuksiaan sitä oikeassa elämässä tuntemaansa henkilöä kohtaan.
Karseeta, itsekeskeistä napanöyhdän nyhtöä samaan aikaan kun huokailee rakkaudesta ja ja pyörittelee itseä ja toisia höppänöitä samassa inhottavassa tunnerunkkaamisen suossa.