T.kansa kirjoittaa asiaa!
OK.
131365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Omenamahainen mies on täysi p...a, sen opin tuosta. Olen naisihminen, eikä ole ykkös- eikä kakkosdiabetestakaan vielä, mutta jotta tästä elämästä selviää edes jotenkin hengissä eläkeiän kynnykselle, töitä on pitänyt tehdä sekä omenamahaisten että -mahattomien, jotta on saanut asuntonsa maksetuksi ja lapsensa maailmalle.
Minun suvussani on naisilla omenamaha, mutta vaikka äitini teki maailmaan 4 lasta ja siinä samalla hyvinkin raskasta fyysistä työtä sotavuosienkin jälkeen, eli hänkin kuitenkin 75-vuotiaaksi. Olihan hän toki viime vuodet aika sairas, kun oli se läppävika, mikä on minullakin jonkin lapsuudessa 40-50-luvulla sairastetun flunssan jälkitautina hankittu. Isäni kuoli jo 60-vuotiaana, vaikkei hänellä ollutkaan omenamahaa, mutta hän oli taas ketjutupakoitsija, vaikka suvussa on allerginen taipumus ja heikot hengitystiet.
Voihan sitä toki nähdä ihmiset tällaiseltakin kantilta, kylmän syyttävästi katsellen vain heidän ulkoista muotoansa ja terveydentilaansa, mutta mut on kyllä kasvatettu mittaamaan ihmisiä heidän henkisten ansioidensa näkökulmasta, millaisia he ovat kumppanina, vanhempina ja ystävinä, sekä millainen on heidän arvomaailmansa ja millaiset ajatuksensa, ja miten he ovat työllään ja toiminnallaan tätä maata rakentaneet.
Minulla ei ole mitään Tapani Kansaa vastaan laulutaiteilijana, päinvastoin ihailen hänen taitojaan siinä suhteessa, mutta tuo kirjoitus on minusta hiukan liian asenteellinen, suorastaan ahdistavan paatoksellinen ja syyttävä, aivan kuin me lihavat olisimme täysin epäonnistuneita yksilöitä. Kun tiedämme varsinkin, miten vaikeaa on laihduttaa ja pysyä laihempana pysyvästi, niin ettei synny uutta lihomiskierrettä, kirjoituksesta puuttuu sellaisen ihmisen ymmärtäminen. Jos T. Kansa on onnistunut välttämään omenamahan, johtuisikohan se enemmänkin julkisuuspaineista laulajana, ja miksei myös mahdollisesti paremmista geeneistä. Täytyy myöntää, etten tunne Kansan henkilöhistoriaa, josko tämä kirjoitus jotenkin pohjaa hänen omiin terveydenhoitokokemuksiinsa. Kirjoittajana - varsinkin internetissä - on kuitenkin muistettava, etteivät lukijat voi välttämättä tietään yhtään mitään kirjoittajan yksityiselämän kuvioista. Kirjailijan minä on täysin eri henkilö, ja hyvä niin. Tässä on siis tämän kirjailijan minän tuotos. Ainoa empatian ele näkyy siinä, että hän näkee miehet, ihmiset työn orjuuttamina, ja siksi terveyttään laiminlyöden. Mutta valitettavasti työnteko on ollut pakollista ihmiselle elämän ylläpitämiseksi, ellei ole sattunut syntymään aatelissukuun tai miljonäärin pojaksi.
Kaikki kun eivät liho eivät sitten millään. Tunnen nuoren naisen, jolla on jo kova nälkä aamulla klo 10 töissä, ja jonka lautanen on kukkuroillaan leipien ym. lisukkeiden kanssa, mutta hän on aina yhtä laiha. Kun kysyin, johtuuko se siitä, että hän välttää makeita välipaloja, hän sanoi ettei johdu, sillä hän syö myös makeita välipaloja. Ja tulee joillekin laihoillekin pahojakin terveysongelmia, voi tulla korkeat kolesterolitkin, ja joutuvat syömään kolesterolilääkkeitä, jotta arvot saa laskemaan 9:stä 5:een.
Aivan totta on kyllä lähes, joka sana minkä kirjoitit.Kieltämättä tuosta Kansan kirjoituksesta saa sellaisen lihavia ihmisiä turhankinsyyllistävän vaikutelman.
Tapsalla todettiin muutama vuosi sitten diabetes. Hän on saanut sen ruokavalion muutoksella ja liikunnalla kuriin(ei tarvitse lääkkeitä ).
T.Kansahan on liikunnallinen mies, ehkä hän tuolla kirjoituksellaan halusti patistaa ihmisiä liikkumaan ja pitämään kunnostaan huolta.
Kyllähän se ilmanmuuta kannattaa.
Tapani Kansa olisi voinut kirjoitukseen liittää omakohtaisia kokemuksiaan ja siten lisätä empaattisuutta 2-tyypin diabeteksen kanssa painiskeleviin. Kun alistaa itsensä halveksittuihin, saa paljon anteeksi, vaikka sanat teilaisivatkin niitä, jotka eivät tee asialle mitään.
Minullakin on kerrottavaa: sisaren mies on n. 67-vuotias maanviljelija emeritus, joka peri diabetesalttiuden suvustaan, ja kun viime kesän alussa todettiin sokerit korkeiksi ja olisi pitänyt alkaa pian lääkitys, hänpä aloitti laihdutuksen! Mies joka on koko ikänsä tuottanut maitorasvaa ja kyntänyt peltoja (ja jolta sota vei isän ja kodin Karjalassa), alkoi lääkärin ja tyttärensä opastuksella syömään terveellisemmin. Sain tänään kuulla, että pian on 20 kg lähtenyt, eikä siihen mitään hiilareiden laskemista ole tarvittu. Hän vaihtoi voin 9 %:n sulatejuustoon, ja syö järkevämmin, eikä kuulemma juo maitoa eikä piimää, joissa olisi rasvaa, mutta MYÖS niitä HIILAREITA! En ollenkaan käsitä, että sellainen turvenuija osaakin olla viisas! Lääkityksistä ei oo tietookaan. Tunnen itseni täysin luuseriksi, mutta menen sinne kylään heinäkuussa ja otan selville sen salaisuuden. Vitsejä ja tarinointia ja pihalla istumista eläkepariskunnan kanssa. Kyllä hän tietty puuhastelee kaikenlaista, vaikkei niillä enää lehmiä tai lihakarjaakaan ole. Siinä näkee, että kun ihminen tuntee vakavamman sairauden uhkaavan, silloin vasta alkaa tapahtua. Hän tosin on tupakoitsija, mutta nyt jo uskon, että jos lääkäri kieltäisi senkin, kyllä hän siihenkin pystyisi! Kun menen sinne, täytyy huhuilla että missäs täällä on talon isäntä, kun ei näy missään... :)
Mistä tiedät, ettei hän käytä diabetes lääkkeitä ? T.Kansa siis ?
Niin, sanan peitsi näin tavallisen pulliaisen kannalta saisikin sattua valtaapitäviin tai muuten rahanahneisiin omenamahamiehiin ja -naisiin, jotka uhraavat terveytensä mammonalle ja lopulta rasittavat yhteiskunnan varoja.
Mutta eikö ole vähän armotonta, että joukkoon on päässyt bussikuskikin? Painaisin itsekin varmasti 200 kiloa, jos olisin istunut ja ajanut bussia 30-40 vuotta! Ei käy kateeksi bussinkuljettajia, jotka sahaavat reittiään istumalla paikoillaan, mutta kaikki aistit valppaina, jotta me kyytiläiset pääsisimme ehjinä töihin ja kotiin.
Kirjoituksia voi aina korjailla ja kehittää paremmaksi. Jotenkin tuntuu, että juttu voisi myös olla niin sanotusti "tilaustyö" tiettyjen tahojen miellyttämiseksi. Eikä vähiten vaihtoehtolääketieteen, joka samaan sävyyn osoittaa sormi ojossa koululääkäreitä ja lääketehtaita, jotka tässä nyt taas hyötyvät omenamahoista.
Sitä ei vaan koskaan oteta huomioon, etteivät ne omenamahat ole lihoneet työn puutteessa ja Kelan korvauksilla, vaan enemmänkin työn aiheuttamasta stressistä ja kiireestä.
Syyttävä sormi vaan sinne päättäjiin politikoihin päin, nykymenon mielettömyyteen, jossa ihmiset sairastuvat, kun aina vaan pitää lisätä tehoa ja työtunteja. Onhan juuri ollut lehdissä, miten ylityönteko ja valvominen lihottavat. Moni pystyy laihtumaan vasta päästyään irti oravanpyörästä, eläkkeelle. Silloin just, pitkä työsarka takana, on ihan kiva kuulla, että oletkin - täys p...a. :(((
Siis mua tosiaan häiritsee jutussa eniten seuraava kappale:
"Sairauden eri asteita hoidetaan monilla pirun kalliilla lääkkeillä, haiman insuliinin tuotantoa eritavoin ohjaavilla, kolesteroleja alentavilla, verenpainetta tasaavilla, ynnä muilla, Kelan ja meidän terveiden veronmaksajien pääasiallisesti rahoittamana."
Siis Tapsa laskee itsensä selvästi "meihin terveisiin". Mutta hänellähän on 2-tyypin diabetes. Diabetes-lehden haastattelussa sanotaan, että alussa hän joutui syömään tablettejakin, mutta pääsi niistä puolen vuoden "täysremontilla" eroon.
Mutta sehän ei tarkoita, että hän olisi terve. Tulee toimeen vain ruokavaliolla ja liikunnalla.
Ja lääkäri (joka en ole, kaukana siitä!), joutuu tekemään kiireesti pelastussuunnitelman, määräämään lääkkeen, joka lievittää pahimman riskin. Vai pitäisikö lääkärin jäädä odottelemaan potilaan hurskaita lupauksia laihdutuksesta ja elämäntapojen muutoksesta?
Laihdutus ei aina kerta kaikkiaan onnistu, ja on hyvä että samalla lääkitään, mutta tottakai lääkärikin toivoo vielä laihtumisen ihmeenkin tapahtuvan, ja silloin voi lääkitykset purkaa.
Kannatan todella laihdutus- ja liikuntareseptin määräämistä, kirjoitettuna reseptilomakkeelle, annostuksineen ja kestoineen. Menetelmän saisi itse valita. Mutta kun ilmeisesti ei ole resursseja asennekouluttaa lääkärissä käyviä ottamaan laihdutus ensisijaiseksi, ennenkuin lääketehtaan lääkkeitä tarvii määrätä.
Minä olen jo ryhtynyt toimeen, irtisanonut laajakaistani ja istumisen koneen eteen naulittuna tuntikausia...:o) Tämä on uusi kansantauti kun lapamadosta on päästy!
Siis mun pointti tuossa edellä oli se, että Tapsa ei ole TERVE, vaikkei enää lääkkeitä tarvitsekaan. Hän on edelleen 2-tyypin dibeetikko :)
Ja hän on kyllä omaksunut homman hienosti, ainakin tuon Diabeteslehden artikkelin mukaan :)
terveisin yksi 1-tyyppiläinen, joka ei pääse lääkkeistä eroon vaikka mitä tekisi, siis ainakaan elävänä...
...tuntuu pahalta, että hän jo on asettumassa toisten diabeetikkojen yläpuolelle. Jos hän liittäisi omaa historiaansa mukaan, se pehmentäisi sävyä, jotta samassa veneessä ollaan. Käsitän toki, että jos on kerran ollut sokerit korkealla, ne voi milloin vain taas nousta jostakin syömisestä yms.
Kirjoittaja kirjoittaa ikäänkuin olisi kuitenkin ulkopuolella ongelman, siksi syyttävä asennne on lähes käsittämättömän kova epäonnistuvaa laihduttajaa ja kunnon kohentajaa kohtaan. Kirjoittajalla voi olla myös varallisuutta, mahdollisuus hypätä oravanpyörästä, Jos joku muu jää ansiotyöstään pois hoitamaan stressiään, jää työeläke ratkaisevan pieneksi, jolla ei elä.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun artisti astuu jonkun puolueen keulakuvaksi tai riveihin. Sillä voi irrota eduskuntapaikka joskus.
Maksammehan mekin niitä veroja, vaikka sairaita olemmekin.
Ja toinen juttu noista kustannuksista, kallistahan tämä kaikki on varsinkin sitten jos lisäsairauksia pukkaa kehiin. Turhaa syyllisyyttä diabeetikot kantaa hoitonsa kustannuksista, esim. minun terveillä naapureillani ei ole hajuakaan siitä mitä verensokeriliuskat ja muut hoitoni maksavat, eikä siitä että kuka ne maksaa...
Ehkä t.kansa kirjoitti näin karkeasti, jotta ihmiset heräisivät miettimään omaa terveyttään ja mieluiten ajoissa. Ei varmaan ole kiva herätä sydäninfarktin jälkeen sairaalassa ja saada kuulla että on diabetes vielä lisäksi...(karkea esimerkki)
Tuntuu hiukan epäoikeudenmukaiselta, että nykyiset suuret ikäluokat, jotka elivät koko lapsuutensa 40- ja 50-luvulla vailla liikoja karkkeja ja herkkuja, ovat nyt näinkin kovan arvostelun kohteena, kuin esim. tässä kyseisessä kirjoituksessa. Ainakin minun lapsuuteni oli jatkuvaa pyöräilyä, harppomista umpihangessa aamulla pimeässä kouluun, hiihtämistä ihan vaan huvin vuoksi, uimista rankan pyörämatkan päätteeksi ja takaisin kotiin, metsissä samoilua ja marjojen keruuta, heinäntekoa, juoksemista ja leikkimistäkin. Mäkien ylös polkemisesta kai ne minunkin jalkojeni pohkeiden lihakset muuttuivat paksuiksi kuin tukit, sillä olin vahva polkemaan ylämäet.
Muistan kuinka meidän kylällä asui vielä paikallisen kartanon jälkeläisiä, vaikka kartanon päärakennus paloi poroksi, ja kun 50-luvulla meidän torpparien kummastukseksi kartanon pojan "Maija-rouva", kahden lapsen äiti hänkin, käveli mieluummin 3-4 kilometriä linja-autolle tai junalle, kuin että olisi pyytänyt tilaamaan autokyydin itselleen, niin sitä ihmeteltiin, mutta äitini tiesi aina siihen sanoa, että Maija-rouva se pitää kävelemisestä, sanoi tarvitsevansa sitä ja kävelikin kovaa!
60-luvulla töihin sinne mistä töitä sai eikä voinut valkata sitä "kiinnostavinta" hommaa, ja naimisiin ja lapsia hankkimaan, 70-luvulla ostamaan velaksi asuntoa ja sitä sekä autoropposia maksamaan melkein lopun elämää, 80-luvulla alkoivatkin selkävaivat, koska liikunta oli vähentynyt, silloin ei ainakaan tavallisten naisten vielä sopinut käydä muuta kuin uimahallissa ja kävelemässä tai juoksulenkillä. Terveellistä kotiruokaa syötiin aina viikonloppuina ja viikollakin ja leivottiin pullaa ja synttärikakkuja, ja lapsille oli aina jätskiä ensimmäisessä uudessa pakastimessa. Tiskipöydän reunalla oli rivi omien ja naapurin lasten mehulaseja... Marjastamassa vielä käytiin kesälomilla ja mansikoita ostettiinkin sinne pakastimeen talveksi. Hedelmilläkin oli jo varaa herkutella, ah, ihanat mandariinit ja jouluomenat ja ne virolaisten kadehtimat banaanit. 90-luvulla alkoivat ensimmäiset työperäiset stressioireet, koska työpaikoilla kiristettiin tahtia, kun Suomi eli pahinta lama-aikaa. Sitten alkoivat irtisanomiset ja loppu onkin jo kaikille tuttua. Työttömien tarinoita kerättiin kansanperinteen keruulla ja julkaistiinkin: niissä seisoo työtön kunniansa menettänyt terve mies kerrostalokodin olohuoneen ikkunan edessä katsellen, kun lunta sataa, kun tuntee itsensä hyödyttömäksi epäonnistujaksi. Ne jotka saivat pitää työpaikkansa, tekivät hullun lailla ylitöitäkin, ja varsinkin ikääntyvät saivat vähän väliä kuulla, että sieltä olisi tulossa nuorta osaavaa väkeä tilalle, joten vauhtia, vauhtia... eikä sitten tarvinnut ikääntyvän palkkaa nostaa, se kun tyytyi siihenkin, että sai vaan pitää työpaikkansa.
Tämäkö on kaiken palkka (ja please, lukekaa tarinani alusta saakka), miten sitä "ylellisyydessä" elettiin 40-luvulta asti! Eräskin talollinen, josta perheenpää kaatui sodassa ja äidin elätettäväksi jäi 6 lasta, kertoi, että heiltä myytiin kaikki kirnuttu voi meijeriin, ja itse söivät margariinia. Tämän talollisen poika teki metsätöitä nuoresta asti, sitten lähti töihin maailmalle (koska isoveli jäi pitämään kotitilaa), koulutti itse itsensä iltakouluissa ammatteihinsa. Meillä kun oli vain vähän lehmiä, meiltäkin meni maitotilkka meijeriin, ja sieltä ostettiin kuorittua maitoa kotikäyttöön! Kotoa piti lähteä maailmalle heti, kun oli työkykyinen ja koulu käyty.
Menkääs katsomaan jonkin karkkikaupan liepeille nyt: siellä nuoret äidit kauhovat laareista karkkeja pusseihin pienten lastensa kanssa. Kaikki ruoat on nykyään vahvasti sokeroituja, niin että varmasti maistuis hyvältä! Niin että miltähän tulevaisuuden ikääntyvien diabetes-tilastot näyttävät? Ja kun nuoresta asti on istuttu kaikki illat netin ääressä, räjähtää tulevaisuuden poliitikoiden käsiin aivan toisen luokan diabetes-pommi. Lukekaa vaikka itse, miten täällä terveyssivuilla nuorillakin on jo kohonnut verenpaine tai 2-tyypin diabetes, ja joillakin paljon ylipainoa. Meille parjatuille tuo kaikki tuli vasta keski-iässä, eikä nuorena aikuisena.
Future, kirjoitat paljon asiaa.
Nytpä tyypin 2 diabetes on lisääntymässä yhä nuoremmilla, ja vaikka sanotaan ettei diabetes puhkea karkin syömisestä, mutta jotain on pielessä kun nuoret kärsivät ylipainosta eivätkä liiku ja nuo kaksi asiaa altistavat tyypin 2 diabetekselle. Ajat ovat muuttuneet, joka paikkaan mennään autolla, pikaruokaloita on joka nurkalla ja netti ja televisio orjuuttavat enemmän kuin vanhempia sukupolvia.
Kyllä mekin 50-luvulla syötiin karkkeja koulumatkoilla ja koulussa, mutta karkinsyönti loppui, kun piti tulla toimeen pienen pienellä palkalla maalta muuton jälkeen pääkaupungissa, ostaa itse vaatteensa ja maksaa alivuokralaisasunnon vuokraa.
Missä maassa ei olisi lihavia keski-ikäisiä, kun liikunta vähenee ja arki ei ole enää työntäyteistä? Eikös esim. espanjalaiset isoäidit ole aika isoja tyttöjä vanhetessaan?
Nykynuoret ovat hyvinkin laihoja ja kovia hoitamaan kuntoaan. Mutta ilmeisesti syntyy aina ikuinen luokkajako, kuilu menestyvien, kunnostaan huolehtivien, ja kelkasta putoavien, masentuvien, lihovien välillä. Näkisinpä joskus myöhemmin, miten käy näiden pyykkilautavatsaisten naisten keski-iässä.
Ennen sanottiin, että lihavasta lapsesta tulee lihava aikuinen. Suvussani lähes kaikki nuoretkin naiset ovat taipuvaisia lihomaan, se on selvästi nähtävissä sukujuhlissa.
Juttu on ehkä kirjoitettu poliitikkoja miellyttämään, ummistamalla silmät tosiasioilta: meidän ikäryhmän lyhyeltä sairaushistorialta. Kenellä on laiha isoäiti, käsi ylös! Ja kenen laiha isoäiti tai -isä on vielä täysin terve yli 60-vuotiaanakin eikä joudu käyttämään mitään lääkkeitä, viitatkaa samoin!