Rasismin ja fasismin vastainen Turku ilman natseja -mielenosoitus järjestetään Turussa lauantaina 19.8.2023 protestina samaan aikaan järjestettävälle Kansallismielisten liittouman muukalaisvihamieliselle 188-kukkavirta-tapahtumalle.
Klo. 11:00 Kulkue kokoontuu Vanhalle Suurtorille.
Kansallismielisten liittouma on kesällä 2017 perustettu äärioikeistolainen koalitio, joka kokoaa yhteen perussuomalaisia, Suomen Sisun jäseniä, sekä Soldiers of Odinin ja lakkautetun Pohjoismaiseen vastarintaliikkeen uusnatseja. Tämä fasistinen roskajoukko nousi kesällä 2019 otsikoihin järjestettyään leirin, jossa käytettiin vasemmistolaisten poliitikkojen kuvia maalitauluina ampumaharjoituksissa.
Neljänä viime kesänä Kansallismielisten liittouma on kukkavirta-tapahtumien avulla pyrkinyt hyödyntämään Turun puukotusten vuosipäivää oman vihamielisen ja väkivaltaisen sanomansa levittämiseen. Tempausta markkinoidaan avoimen rasistisena ja vihamarssin puhuja tulee uusfasistisen Suomen Sisun riveistä.
Haluamme viestiä, että natsismi ja jihadismi ovat saman kolikon kääntöpuolia: kummatkin ideologiat pyrkivät tuhoamaan vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan keinoja kaihtamatta ja ihmishenkiä säästämättä.
Rasistisille ja väkivaltaisille äärioikeistolaisille järjestöille tai niiden pyrkimyksille ei ole tilaa Turussa, Suomessa tai maailmassa. Turku ilman natseja -mielenosoitus on avoin kaikille, jotka vastustavat rasismia ja fasismia ja haluavat rakentaa oikeudenmukaisempaa, tasa-arvoisempaa ja vapaampaa maailmaa.
Luvassa on puheita, livemusiikkia. Tilaisuus on rauhanomainen ja päihteetön. Ei puoluetunnuksia.
Kaikki mukaan
15
241
Vastaukset
- Anonyymi
Ei vanhat jaksa
- Anonyymi
Osallistujien kuvat voit katsoa partisaani lehden sivuilta. On monenlaista vänkkyrää esillä.
- Anonyymi
"Partisaani" verkkosivut on PERSUJEN propaganda-sivut. Yrittääkö PS tämän
tilaisuudenkin sabotoida jollakin vääristelysivulla ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Partisaani" verkkosivut on PERSUJEN propaganda-sivut. Yrittääkö PS tämän
tilaisuudenkin sabotoida jollakin vääristelysivulla ?Aika kaukana persuista kyllä tuo ihan oikeasti fasistinen läpyskä. Nuohan eivät ihmeemmin arvosta kyseistä puoluetta.
- Anonyymi
Rasismi on Suomen pahin ongelma Joka muuta väittää on pölhöpopulisti.
- Anonyymi
Kyllä noitten puolesta pitää mielenosoituksia järjestääkin ja tuomita kaikki, jotka kunnioittavat suomalaisia Turun terroriteon uhreja kukkavirralla. Eikö niin, suvakit?
Se niin rikastuttaa tätä sisäsiittoista kulttuuria.
- Anonyymi
Mitä sinä muistat koulun historian oppikirjojen kertoneen vähemmistöistä Suomessa?
Tiesitkö, että itsenäisen Suomen ensimmäisen eduskunnan ensimmäinen voimaan äänestetty laki antoi ”mooseksenuskoisille” eli Suomen juutalaisille kansalaisoikeudet, ja että tätä edelsi pitkällinen kansalaisoikeustaistelu? Ja että tuosta laista muokattiin viitisen vuotta myöhemmin kaikkia koskeva uskonnonvapauslaki?
Entä tiesitkö, että romanit ovat asuttaneet Suomea jo yli viisisataa vuotta, ja että vuonna 1637 tuli voimaan ”hirttolaki”? Siinä määrättiin, että romanien oli poistuttava valtion alueelta. Jos näin ei tapahtunut, naiset ja lapset tuli toimittaa rajalle, ja miehet sai hirttää.
Ja tiesitkö, että pari sataa vuotta myöhemmin, vuonna 1864, tuli voimaan irtolaislaki, joka määritti kaikki romanit irtolaiseksi. Laissa määrättiin, että ”ilman suojelusta olleet romanit oli heti otettava kiinni, toimitettava kuvernöörin kuulusteltaviksi ja passitettava työlaitokseen määrittämättömäksi ajaksi”.
Tiedätkö, milloin valtion suhtautuminen romaneihin alkoi parantua, ja mikä tuon muutoksen sai aikaan?
Ei ihme, jos et tiedä.
Koulukirjat kuvaavat Suomea yksikielisenä ja yksikulttuurisena valtiona, josta tuli monikulttuurinen vasta 1990-luvulta alkaen.
Tanja Kohvakka on tutkinut Åbo Akademissa vähemmistöjen näkyvyyttä peruskoulun historian opetuksessa. Hän on käynyt läpi 18 peruskoulun oppikirjaa ja yhteensä 3 000 sivua tekstiä. Löydösten mukaan koulukirjat kuvaavat Suomea yksikielisenä ja yksikulttuurisena valtiona, josta tuli monikulttuurinen vasta hiljattain 1990-luvulta alkaen maahanmuuton myötä. Tähän samaan virheelliseen kuvaan on kiinnittänyt huomiota myös Historioitsijat ilman rajoja -yhdistys.
Silti käsitys vain yksikulttuurisesta Suomesta on kuitenkin suhteellisen uusi. Vielä vuonna 1876 Topelius kuvasi Suomen kansaa Maamme-kirjassaan ”erisukuisena ja erikielisenä kansana – josta harvat ovat niin sekoittumatonta sukuperää, ettei heidän suvustaan jonkun suonissa ole virrannut eri kansakuntain verta”.
Historiantutkija Miika Tervosen mukaan käsitys yksikulttuurisesta Suomesta synnytettiin kansallisuusaatteen myötä. Siinä tarinassa kansakunta kuvattiin yhteisöksi, jolla oli sama kulttuurinen ja etninen perimä. Yhteiskunta ”suomalaistettiin” tietoisesti, ja lopulta yhtenäiseen kulttuuriin huonosti sopivat asiat alettiin nähdä ongelmina. Ne sysättiin poliitikkojen ratkaistavaksi, kuten ”kielikysymys”, ”mustalaiskysymys” ja ”juutalaiskysymys”.
Kansallisen tarinan ja samalla kouluopetuksen ulkopuolelle jäivät suomenruotsalaiset, romanit, tataarit, juutalaiset, karjalaiset ja vanhavenäläiset, vaikka nämä ryhmät olivat asuneet Suomen alueella vuosisatoja. Ulkopuolelle jäivät myös alkuperäiskansa saamelaiset, joiden historia yltää vuosituhansien päähän.
Miksi tämä on ongelma?
Jos emme tunne historiaa, voimme pitää jo moneen kertaan ratkaistuja hankaluuksia ”uusina” ja mahdottomina ratkaista.
Historiaa toistetaan niin kauan, kun siitä ei opita – ja historiasta ei opita mitään, jos siitä on tarjolla vain yksi, siloteltu näkökulma. Jos emme tunne historiaa, voimme pitää jo moneen kertaan ratkaistuja hankalia tilanteita ”uusina” ja mahdottomina ratkaista.
Tämä pätee yhtä lailla kokonaiseen yhteiskuntaan, kuin yksittäiseen ihmiseenkin. Jos en olisi suostunut käsittelemään oman elämäni hankalia hetkiä ja omaa osuuttani niihin, minulta olisi jäänyt oppimatta asioita, jotka ovat parantaneet elämänlaatuani, kriisinsietokykyäni ja luovuuttani.
Aikanaan saattoi olla tärkeää vahvistaa vain yhtä kansakunnan identiteettiä, jotta saatiin aikaan poliittinen yhteisö tekemään päätöksiä yhteisen Suomen eteen.
Samalla osa meistä jäi ulos yhteisestä tarinasta. Jos vain valtaväestö löytää kirjoista yhtymäkohtia perheidensä historiaan, lukuisat vähemmistöinä eläneiden ryhmien kamppailut, keksinnöt ja ratkaisut jäävät käymättä läpi – nekin, jotka saattaisivat parantaa asioita ihan kaikille.
Piilossa olleille tarinoille on kuitenkin yhä enemmän kysyntää. Niistä ollaan kiinnostuneita. Naisasialiike sai jo 1900-luvun alussa aikaan ”naishistorian” tutkimusta, sillä liikkeessä kaivattiin tietoa naisen aseman kehittymisestä. Sama juttu työväenliikkeen historian kanssa.
Viimeisen parikymmenen vuoden aikana eri vähemmistöryhmissä, esimerkiksi saamelaisista romaneihin, karjalaisiin, ja inkeriläisiin ja sateenkaariväestä afrosuomalaisiin on nostettu tietoa siitä, että mukana oltiin Suomen historiassakin. Materiaalia siis on jo olemassa koulukirjojen päivittämistä varten.
Mutta ainakin yhtä katsetta suomalainen keskustelu yhä kaipaa: millaisia kansalaisoikeuskamppailuja täällä on käyty? Ketkä ovat Suomen nelsonmandelat, martinlutherkingit ja rosaparksit?
https://yle.fi/a/74-20045300- Anonyymi
Hyvin ymmärretty kirjoitus tähän aikaan ajassa, kansan olisi oltava valveutuneita kaiken aikaan ettei pikkuhiljaa hiipivä politiikka jaa kansaa kahtia sen osoittanut.
Perussuomalaiset harjoittaa samaa politiikkaa mitä 30-luvun fasistit, tämän päivän uusnatsit jatkavat perintöä.
Olen saanut persu vihat niskaan kun kirjoitan kirjautuneena nimimerkillä suoraan mitä he ovat, en oikein osaa hyssytellä, yrittänyt pitää matalampaa profiilia, silti muistetaan muistuttaa mitä heistä kirjoitin miksen kirjoittanut anonyyminä, olisin ollut huomaamaton, Yks'sama kellekkään mitä kirjoitan ajankuluksi, samaa kirjoittaa persut anonyyminä.
Persut valtansa huipulla, oppositiossa heitä ei noteerattu saivat rauhassa tehdä politiikkaansa, nyt tilanne muuttui ällistyivät kun ruvettiin tuomaan esiin mitä tuli puhuttua kirjoitettua aiemmin, ihan oikein heitä kohtaan nyt.
Oppositiossa tehkööt mitä haluavat, eriasia kun päättämässä koko kansan yhteisiä asioita.
Kansa ilman historiia on juureton, historiasta olisi opittava ettei toista virheitä uudetkin tilanteet korjataan opituista soveltaen. Äärioikeisto uusnatsismi yleismaailmallinen ilmiö joka nostaa päätään epävarmoina aikoina mutteivat saa lopulta muutosta parempaan.
Aaamun uutinen HS:ä. Anders Breivik haastaa norjan valtion oikeuteen syy hänen ihmisoikeuksia rikotaan, pitäisikö olla ymmärtäväinen henkilöön joka murhasi kylmäverisesti 77 viatonta nuorta norjassa. Breivik kertomansa mukaan sai vaikutteita suomalaisen tunnetun politikon kirjoituksista.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009794684.html
- Anonyymi
Youtube: "Ei natseja Turkuun, ei natsejaminnekkään"
Aiheutti minulla tuolilta putoamisen, on senverran naurettavaa suvakki pölhöilyä...- Anonyymi
Ihmisoikeudet naurun asia?
- Anonyymi
Ei pysty ja kerkee kun on tärkeempää tekemistä
- Anonyymi
No haista paska sitten.
- Anonyymi
Rasismi on pitkälti etnisen ryhmän säilymisen ja intressien suojelua. Pakkomonikulttuuristetussa yhteiskunnassa se tarkoittaa etnistä nollasummapeliä. Sitä harjoittavat kaikki populaatiot paitsi länsimaiden valkoiset. Siksi on pöyristyttävää, että vähiten rasistisia kulttuureja syyllistetään hieromalla valkoista syyllisyyttä päin naamaa.
Ulkomaalaisten röyhkeys jaksaa sekin ihmetyttää. He tulevat tänne kansan enemmistön kutsumatta ja kiitokseksi purevat syöttävää kättä. Afrikassa ja Aasiassa olisi ennen kuulumatonta, että sosiaaliturvaa hyväksi käyttävät muukalaiset alkaisivat vielä kiitokseksi syyllistää kantaväestöä. Länsimaisessa pellemaailmassa tämäkin masokismi on mahdollista.
Miksi ei haluta puhuta petoksellisen poliittisen eliitin maahan päästämistä etnisistä nurkanvaltaajista, jotka ovat rodullisin perustein murhanneet, raiskanneet ja ryöstäneet suomalaisia yli kolmekymmentä vuotta? Vähissä ovat vastakkaiset tapaukset, jonka senkin ääneen sanominen luokitellaan valtamediassa "ennakkoluuloja vahvistavaksi" rasismiksi. Toisin sanoen rasismia on, mutta sitä harjoittaa poliitinen eliitti ja sen suojeluksessa olevat maahantunkeutujat.
Mitä taas tulee yksilöiden tasa-arvoon, juuri kehitysmaalaisia suositaan mm. työnhaussa erilaisilla kiintiöillä ja vähemmillä vaatimuksilla. Oma lukunsa on pääkaupunkiseudun asuntopolitiikka, jossa maahanmuuttajat ovat aina etusijalla köyhiin suomalaisiin nähden. Nämä vakavat esimerkit jos mikä ovat sitä niin sanottua todellista rakenteellista rasismia.
Mikä on tämän yksipuolisen, propagandistisen ja avoimen suomalaisvihamielisen rasismi-keskustelun tarkoitus? Halutaanko sillä ärsyttää kiehumispisteeseen saakka joitakin suomalaisia, jotta he suuttuisivat ja syyllistyisivät lopulta johonkin hölmöön väkivaltaan? Sen avulla voitaisiin taas kiristää suomalaisvihamielisiä lakeja.
Tärkeintä tässä kaikessa loiskiehunnassa on se totuus, että rasismi Suomessa on tuotettu ilmiö:
"Suomessa ei ollut rasismia ennen kuin somalit tulivat"
-Raimo Ilaskivi, Helsingin kaupungin entinen pormestari - Anonyymi
Suomessa on rasismia persujen takia.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384659Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2722376Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532247- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131642M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289