Hei, minulla tuli ensimmäinen kokemukseni ala-asteella. Se oli pelkkä hallusinaatio ja ymmärsin, että se ei ole totta. Leikin ajatuksella ja toivoin lisää. Ei tullut, kun yritin. Olin silloin koulukiusattu, kun se tuli. Se tapahtui yöllä enkä ollut peloissani.
Minulla on ollut ala-asteen alusta asti oppimisvaikeuksia. Yläasteella ystävälläni ei ollut aikaa minulle enää vapaa-ajalla koulun ja harrastuksien takia. Yritin ottaa yhteyttä vanhoihin kavereihini. Jäin kuitenkin yksin. En myöntänyt olevani yksinäinen. Minulla oli pitkiä aikoja tylsää.
Eräänä vapaa päivänä heräsin nähtyäni oudon unen. Minä päätin leikkiä uneni mukaan. Joten tein outoja asioita ilman syytä ja puhuin itselleni ulkona jotta kukaan tuttu ei huomaa. Sitten tuli pakko ääni, joka ehdotti liikuntaa. Joten liikuin. Minulla oli hauskaa. En miettinyt oloani ja eikä minua kiinnostanut syyt kaikki tuntui olevan paremmin. Tein sitä, joka päivä. Opin nopeasti kuinka turruttaa kaikki, lopulta en miettinyt mitään kaikki tuli luonnostaan.
Kun, sain oudon unen oli kesäloma ja olin melkein kokoajan yksin. Oli helppoa salailla kaverilleni, koska leikkiessä oireilla niitä oli tullut lisää. Ne olivat alkaneet niiden alon jälkeen antaa käskyjä. Ne eivät enää olleet yhtä kivoja. En miettinyt sinä lomana mitään ja minulla oli kivenpaa kuin yksin. Leikin kuin lapsi, tajuamatta todellisuutta.
Koulu jatkui eikä kukaan tiennyt oireistani. Koulu oli rankkaa ja keskittymiskykyni oli heikentynyt kesälomalla. Se johtui siitä, että ei ollut mitään mitä olisi pitänyt muistaa, koska olin yksin. Alussa en huomannut mitään yritin vain kovemmin. Siitä ei ollut apua. Äänet tulivat pelottaviksi. Arvosani laskivat. Kerroin vanhemmilleni, että en jaksa opiskella näin paljoa. He yrittivät saada apua, mutta en saanut pitkään aikaan. Lopulta minut siirrettiin pien ryhmään. Jossa oli 1 opettaja. Minua turhautti, koska tykkäsin opiskella, kun opettaja tietää paremmin mistä puhuu. En kuitenkaan kertonut tätä, koska siloin olisin varmaan saanut lisää tunteja. Vain koska jaksan kuunnella sellaista paremmin. Syyni oli, että pelkäsin jääväni luokalle matikan takia. Olin ennen ollut taitava oppilas, vaikka matikka oli aina ollut minulle vaikeaa. He varmaan olisivat luulleet minun teeskentelevän. Minun oli matikan tukiopetukessa väitetty teeskentelevän, se tuntui pahalta. Uskoin, että oireet eivät olisi riittäneet. Minua alkoi ahdistaa olla koulussa, luokalle jäämisen pelon takia. Oireeni eivät olleet tyypilllisiä alussa ja vaikuttivat harmittomilta ja osasin pidätellä niitä. Minä en ollut sekava tai peloissani, kukaan ei olisi ollut varma ollut varma puhunko totta. En tiedostanut silloin yksinäisyyttäni. En tarvinnut/halunnut apua juuri mihinkään, terapiasta olisi voinut olla apua. En mennyt, koska pelkäsin, että menetän järkeni ja saan pakkolääkityksen ja koulun takia tahtoisin tappaa itseni. Koska olisin koulussa. Mietin "Jos lintsaan joudun osastolle". Ääniä en osannut täysin hallita ja ne olivat inhottavia. Ne olivat kuin unia. Ne eivät olleet valinta.
Lopulta aloin hallusinoida, päätin pian luovuttaa ja katsoa kuinka käy. Aloin lintsata ja eristäydyin kotiin. Kerroin vanhemmilleni kuin valehdellen kaiken ja olin vain kotona. Jos he yrittivät puuttua asiaa kiljuin, riehuin enkä antanut heidän koskea minuun. Aloin voida paremmin, en enää ollut ahdistunut tai yhtä vainoharhainen. Teki mieli mennä ulos, mutta pelkäsin tuttujen näkevän minut. Asialle ei tehty mitään moneen kuukauteen, koska en lähtenyt kotoa pois ja riehuin (sotkin paikkoja, kun suutuin enkä siivonnut. Puhuin itselleni mitä halusin ja outoilin). Osa syy oli vanhempieni työajat, koska en suostunut avaamaan ovea ja tarkistin sen olevan lukossa. Heräsin sitä varten aikaisin. Ensimmäisellä kerralla he kertoivat tänne tulevan hoitajia. Sekosin. Lopulta jouduin suljetulle pakkohoitoon- lääkitykseen. Esitin tervettä ja väitin, että se oli vain vaihe sekä väitin lääkityksen auttavan. Äänistä tuli vain pahempia ja heräilin usein öisin. En kertonut siitä pitkään aikaan kellekkään. Minua ahdisti osastolla jatkuvasti. Hallusinaatiot loppuivat.
Kun minut laitettiin taas kouluun kaikki muuttui. Sain taas motivaation, henkilökunta oli ymmärtäväinen ja sain helpotusta. Opiskeluaikojeni määrää lyhennettiin. En kuitenkaan luottanut hoitajiin. Aina, kun pitää mainita lintsaus tulee paha mieli. Koska muuten olisin varmaan tappanut itseni, jos sen olisi voinut tehdä kivuttomasti. Ellei se olisi pahentunut enemmän kuin osaan kuvitella. Kun olin osastolla ystäväni oli pahoillaanm ettäi hänellä ollut aikaa ja haluasi tavata. Minä en suostunut.
Myöhemmin.
Olin yli 18v. Oli vuotinen pakollinen hoitokokous(muuten en saa pitää lääkkeitä). Pidin ne, koska pelkäsin, että valheideni takia joutuisin pakko hoitoon). Huomasin nauttivani avautimisesta ja aloin itkeä. Silloin pyysin terapiaa. Pyysin koska, halusin yrittää luottaa edes vähän. Muuten olisin yrittänyt pidättää itkua, keksiä syy ja valehdella.
Nykyään voin paremmin. Saa kysellä.
Jos, tutullasi on spykoosi, toivon sinun lukevan tämän.
17
328
Vastaukset
- Anonyymi
Oletko koskaan miettinyt ryhtyväsi kokemusasiantuntijaksi?
- Anonyymi
En ole. Nyt, kun mainitsit tuon aloin miettiä asiaa. En kuitenkaan ole vieläkään kertonut koko totuutta sairaudestani kenellekään henkilökunnasta. Joten ei tunnu olennaiselta ruveta miettimään asiaa enempää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole. Nyt, kun mainitsit tuon aloin miettiä asiaa. En kuitenkaan ole vieläkään kertonut koko totuutta sairaudestani kenellekään henkilökunnasta. Joten ei tunnu olennaiselta ruveta miettimään asiaa enempää.
Mikä estää kertomasta koko totuutta ? Onhan siihenkin joku syy ?
Jos se on jo auttanut, kun olet paljon kertonut, niin voisi auttaa lisää, jos kertoisit loputkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä estää kertomasta koko totuutta ? Onhan siihenkin joku syy ?
Jos se on jo auttanut, kun olet paljon kertonut, niin voisi auttaa lisää, jos kertoisit loputkin.Koska ainakin silloin, kun olin osastolla asioista tunnuttiin tekevän iso numero nostamalla niitä esille. Se sai minut ajattelemaan ja miettimään asioita, joita en halunnut. Kun terapiassahan ei saa valehdella. Enkä osaa olla miettimättä, kun asia on nostettu pöydälle. En ole kysynyt voiko asiaan vaikuttaa, koska se rajaa aika paljon.
Nykyään kuitenkin koen, että olen elämän tilanteestani todella rehellinen. Muutan vain pieniä juttuja. Joka kerta en edes huomaa, että en ole kertonut jotakin.
Jutut joista valehtelen nykyisin ovat oleensä sen kuuloisia, että vaikutan; pakkomielteiseltä, sekavalta, epäolennaisia asioita pohtivalta. Nämä asiat eivät kuitenkaan vaikuta elämääni paljoa ja olen onnellinen.
En halua kokea tulevani väärin ymmärretyksi ja joutua pohtimaan ja selittämään asioita, joita en tahdo edes ajatella. Yleisin on se, että vaadin asiaan liittyen jonkinlaista muistisääntöä. Koska muuten se ei tunnu tutulta. Teen myös asioista tätä kautta turhan moni mutkaisia. Mutta siten minusta tuntuu kuin olisin tehnyt jotakin itse (ihan kuin osallistunut suunnitteluun). Toimin näin, koska se rauhoittaa minua. Minun tiedoissani on tälläkin hetkellä joitakin asioita, jotka ollaan määritelty rituaaleiksi. Koska en ole selittänyt asiaa. Tuntuu kuin tietäisin miten asiat ovat, mutta puhuessa kaikki tuntuu menevän toisin, kuten olekuvien erikoistehosteet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska ainakin silloin, kun olin osastolla asioista tunnuttiin tekevän iso numero nostamalla niitä esille. Se sai minut ajattelemaan ja miettimään asioita, joita en halunnut. Kun terapiassahan ei saa valehdella. Enkä osaa olla miettimättä, kun asia on nostettu pöydälle. En ole kysynyt voiko asiaan vaikuttaa, koska se rajaa aika paljon.
Nykyään kuitenkin koen, että olen elämän tilanteestani todella rehellinen. Muutan vain pieniä juttuja. Joka kerta en edes huomaa, että en ole kertonut jotakin.
Jutut joista valehtelen nykyisin ovat oleensä sen kuuloisia, että vaikutan; pakkomielteiseltä, sekavalta, epäolennaisia asioita pohtivalta. Nämä asiat eivät kuitenkaan vaikuta elämääni paljoa ja olen onnellinen.
En halua kokea tulevani väärin ymmärretyksi ja joutua pohtimaan ja selittämään asioita, joita en tahdo edes ajatella. Yleisin on se, että vaadin asiaan liittyen jonkinlaista muistisääntöä. Koska muuten se ei tunnu tutulta. Teen myös asioista tätä kautta turhan moni mutkaisia. Mutta siten minusta tuntuu kuin olisin tehnyt jotakin itse (ihan kuin osallistunut suunnitteluun). Toimin näin, koska se rauhoittaa minua. Minun tiedoissani on tälläkin hetkellä joitakin asioita, jotka ollaan määritelty rituaaleiksi. Koska en ole selittänyt asiaa. Tuntuu kuin tietäisin miten asiat ovat, mutta puhuessa kaikki tuntuu menevän toisin, kuten olekuvien erikoistehosteet.Hei
Ihan kuriositeettina mainittakoon, että kokemusasiantuntijana ei olekkaan tarkoitus kertoa jokaista pikku risausta, vaan kokemusasiantuntija päättää itse mitä kaikkea kertoo ja mitä ei. Ja ylipäätänsäkkin enemmän sellaisella yleisellä tasolla.
Mutta se missä se on rankempi, on se että siinä pitää olla aika hyvin sinut itsensä kanssa, ja se kuluttaa ja on raskasta, kun käy kertomassa omaa tarinaansa monessa paikassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska ainakin silloin, kun olin osastolla asioista tunnuttiin tekevän iso numero nostamalla niitä esille. Se sai minut ajattelemaan ja miettimään asioita, joita en halunnut. Kun terapiassahan ei saa valehdella. Enkä osaa olla miettimättä, kun asia on nostettu pöydälle. En ole kysynyt voiko asiaan vaikuttaa, koska se rajaa aika paljon.
Nykyään kuitenkin koen, että olen elämän tilanteestani todella rehellinen. Muutan vain pieniä juttuja. Joka kerta en edes huomaa, että en ole kertonut jotakin.
Jutut joista valehtelen nykyisin ovat oleensä sen kuuloisia, että vaikutan; pakkomielteiseltä, sekavalta, epäolennaisia asioita pohtivalta. Nämä asiat eivät kuitenkaan vaikuta elämääni paljoa ja olen onnellinen.
En halua kokea tulevani väärin ymmärretyksi ja joutua pohtimaan ja selittämään asioita, joita en tahdo edes ajatella. Yleisin on se, että vaadin asiaan liittyen jonkinlaista muistisääntöä. Koska muuten se ei tunnu tutulta. Teen myös asioista tätä kautta turhan moni mutkaisia. Mutta siten minusta tuntuu kuin olisin tehnyt jotakin itse (ihan kuin osallistunut suunnitteluun). Toimin näin, koska se rauhoittaa minua. Minun tiedoissani on tälläkin hetkellä joitakin asioita, jotka ollaan määritelty rituaaleiksi. Koska en ole selittänyt asiaa. Tuntuu kuin tietäisin miten asiat ovat, mutta puhuessa kaikki tuntuu menevän toisin, kuten olekuvien erikoistehosteet.Jos haluaa apua, itse hakeutuu avun piiriin, niin miksi silloin valehdella ?
Eihän siinä ole mitään järkeä, että haluaa apua ongelmiinsa, joista sitten kuitenkin valehtelee.
Kirjoitit, ettet halua kokea tulevasi väärinymmärretyksi. Ethän voi edes tietää, kuinka sinut ymmärretään, jos valehtelet, etkä puhu totta.
Vaikuttaa, että ainoastaan luulet ja pelkäät etukäteen tulevasi ymmärretyksi väärin.
Tiedostat myös tekeväsi asioista monimutkaisia, voisi niitä yrittää saada vähemmän monimutkaisiksi, ehkä se tekisi kaikesta helpompaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei
Ihan kuriositeettina mainittakoon, että kokemusasiantuntijana ei olekkaan tarkoitus kertoa jokaista pikku risausta, vaan kokemusasiantuntija päättää itse mitä kaikkea kertoo ja mitä ei. Ja ylipäätänsäkkin enemmän sellaisella yleisellä tasolla.
Mutta se missä se on rankempi, on se että siinä pitää olla aika hyvin sinut itsensä kanssa, ja se kuluttaa ja on raskasta, kun käy kertomassa omaa tarinaansa monessa paikassa.Kokemusasiantuntija ei päätä itse kaikkea, mitä sanoo.
Olen kuullut, että siihen saa ohjeet, mitä/miten voi puhua, ja mitä/miten ei.
Eli nimenomaan on toimittava enemmän sellaisella yleisellä tasolla.
- Anonyymi
En haluaisi sanoa tätä, mutta minusta tämä kirjoitus vaikuttaa tekaistulta, keksityltä ja jotenkin rakennellulta.
Koska siinä aika selvästi mainostetaan mt-palveluita.- Anonyymi
Eihän tuossa oikeastaan mitään mainostettu, joku kertoi vain omista kokemuksistaan.
Vaikka onhan sekin totta, että monet ovat saaneet avun mt-palveluista.
- Anonyymi
Minun tutulla psykoosi tuli yllättäin,ei huomattu mitään ennakko oireita.Psykoosi meni ohi ajallaan mutta sen jälkeinen aika oli raskasta ennenkuin kuntoutuminen alkoi nostaa toimintakykyä.On jotenkin väärin että omaisia ei oteta huomioon kun läheinen sairastuu.Me läheiset emme tiedä mistä on kyse ja jatkohoito osastohoidon jälkeen lankeaa omaisille ennenkuin jonoista pääsee taas ammattilaiselle.Toipuminen on hidasta ja on pitänyt itse ottaa selvää sairauden kulusta oma terveys on meinannut myös pettää.Voimia kaikille psykoosin kokeneille ja omaisille.
- Anonyymi
Psykoosi voi tulla täysin yllättäen, ilman mitään ennakko-oireita.
Itse sain aikoinaan päihdepsykooseja ja deliriumeja, ei nekään ennakkoon varoitelleet.
Vuosien jälkeen kun on kyselty, tunnistanko psykoosin ennakko-oireet, en pysty siihen vastaamaan, kun en ole ajatellut koko asiaa.
Enkä kyllä mietikään, tai odottele, tuleeko mahdollisesti sitä psykoosia vai ei.
Ei ole ollut pariinkymmeneen vuoteen lainkaan, niin eihän sitä tule mietittyä.
Uskon, että omaisille voi olla raskasta juurikin hoitojonojen takia, ja sekin, kun ei sitten saa tietoja omaisen/läheisen hoidosta.
Vuosia sitten omaisille ei kerrottu kuin kaunistellen, millaista hoitoa osastoilla saa, totuus oli usein kaukana siitä. Nykypäivästä en tiedä, onko asioita muuttunut minkä verran, jos on. - Anonyymi
Omaisen tilanne voi todellakin olla tukala, varsinkin silloin jos hoitotaho vetkuttelee hoidon suhteen, jonkun resurssipulan takia, ja jos potilas taas venkoilee oman sairauden tunnottomuuden kanssa.
Silloin kaikki skeida kaatuu omaisen niskaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omaisen tilanne voi todellakin olla tukala, varsinkin silloin jos hoitotaho vetkuttelee hoidon suhteen, jonkun resurssipulan takia, ja jos potilas taas venkoilee oman sairauden tunnottomuuden kanssa.
Silloin kaikki skeida kaatuu omaisen niskaan.Tämä on täysin totta.
Jos perheessä yksi sairastuu, on muillakin raskasta, myös riski alkaa oireilla itsekin.
- Anonyymi
Mielikuvitusmaailmassa oleminen, leikkiminen mielikuvitusolentojen kanssa, tai fantasiointi tms., etenkin lapsena on hyvin yleistä. Yksinäisyys ja virikkeiden puute saattaa laukaista sen toimintamallin. Kyseessä ei ole mikään sairauden oire, se ei ole merkki ja tieteellinen todiste skitsofrenia puhkeamisesta.
Jos alalla olevilla kertoo tällaisesta, heillä on jo valmiiksi tietty ennakkoasenne, että kaikki tavat toimia ja ajatella ovat merkki jostakin sairaudesta. Se kertoo jotakin olennaista heistä. Sama koskee mm. sitä, että jos jollakin on persoonallisuutena ujoutta, tai syrjäänvetäytymistä, tai introverttiutta, niin niitäkin ominaisuuksia katsotaan sairauteen kuuluvaksi. Tosiasia on se, että meistä kukaan ei ole samanlainen, eikä samalla tavalla sosiaalisia. Syrjäänvetäytyminen voi tapahtua myöhemmin esim. rankan kiusaamisen aiheuttamien traumaoireiden takia. Ja kukapa sitä nyt sitten välttämättä änkeää toisten seuraan, tai etsii aktiivisesti seuraa, ja elämäänsä muita ihmisiä, jos on kohdeltu huonosti, tai jätetty ulkopuolelle?
Itse en luota heihin ( mt-alalla toimiviin) enää ollenkaan. Käytin useita vuosikymmeniä mt-palveluita, muodossa jos toisessa. Mutta loppujen lopuksi en saanut mitään muuta, kuin mitään hyödyttömiä diagnooseja, terveyttä vahingoittavia, tuhoavia ja tunteita lamaavia lääkkeitä, asenteellista, leimaavaa ja huonoa kohtelua, sekä loppupelissä elämäkään ei ole muuttunut mitenkään sen kummemmaksi, tai paremmaksi. Ei ennen sairastumista, diagnosoinnin ja osasto ja avohoitojaksojen jälkeen. Avohoidotkin lopetin siitä syystä, että se oli hoitohenkilökunnan puolelta aivan liian smalltalkkimaista, tyhjänpäiväistä ja hyödytöntä jutustelua. Koetut traumat jäivät kokonaan selvittämättä. Näin on etenkin niiden kohdalla, joilla on diagnosoitu esim. psykoositaustainen sairaus. Alalla olevien fokus on aina siinä "perussairaudeksi" todetussa asiassa. Hyvinvointi, tai yksilön tukeminen on huomattavasti vähäisemmässä roolissa, jos sitä on lainkaan. Sitäpaitsi on pakko todeta, nk. joku on jo aiemmin tämän seikan tuonut esille, että koska meillä on tässä maassa aika vahva luokka-ajattelu, niin se on aika tavalla selvää, että korkeamman aseman, varallisuuden, koulutuksen, tai ammatin omaavat saavat erilaista kohtelua, tai palvelua, oli sitten kyse tavallisen somaattisen puolen, tai mt-puolella tapahtuvasta hoidosta. Tämä on varmasti totta ja paikkansapitävä asia. Esim. lääkärit saavat itselleen varmasti huomattavasti inhimillisempää, kunnioittavampaa ja empaattisempaa hoitoa, apua, ja tukea. Etenkin julkisella puolella asia on näin.- Anonyymi
Niinpä.Toi että uskaltaa puhua traumasta esim.koulukiusaaminen niin se suhtautuminen on aivan käsittämätöntä. Psykiatri,sairaanhoitaja ja mielenterveyshoitaja menivät ihan mykäksi eivätkä puhuneet mitään.Olisi nyt toivonut ymmärrystä ja keskustelua aiheesta mutta ei,sivuutettiin koko asia.Onneksi vertaistuesta on ollut apua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä.Toi että uskaltaa puhua traumasta esim.koulukiusaaminen niin se suhtautuminen on aivan käsittämätöntä. Psykiatri,sairaanhoitaja ja mielenterveyshoitaja menivät ihan mykäksi eivätkä puhuneet mitään.Olisi nyt toivonut ymmärrystä ja keskustelua aiheesta mutta ei,sivuutettiin koko asia.Onneksi vertaistuesta on ollut apua.
Vertaistuki on useimmiten se paras apu, koska silloin toisilla on samantyylisiä kokemuksia, ymmärretään paremmin, mitä toinen on kokenut ja millaista se on, ja on ollut.
Pelkkä opiskellessa saatu kirjatieto ei ole läheskään sama asia, ja vielä jos ammattilainen on tyyliltään " minä olen lukenut näin, niin kyllä se nyt näin on..".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751286- 681185
Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138886huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.51852Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.73743Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi29742Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma157724- 59718
Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan58717- 76655