Pilssin puhdistus öljyjämistä

Anonyymi-ap

Pilssin gelgoat oli lohkeillut ja halkeillut, joten poistin gelgoatin hiomalla ja nyt lievästi öljyiset kuidut ovat näkösällä. Millä aineella pilssi pitäisi pestä ennen uuden gelgoatin levittämistä, että se kiinnittyisi kunnolla kuituun?

10

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En tekisi korjausta noin.
      Polyesterihartsi ei ole liima ja sen tarttuminen öljyiseen pintaan on vaikeaa.

      Puhdistaisin ensin asetonilla ja yrittäisin hiomalla löytää pinnan, jossa ei ole enää öljyä. Epoksi tarttuu hyvin vanhaan polyesterilaminaattiin. Jos löydät öljyttömän pinnan järkevällä hiomisella, niin senkin pinnan puhdistaisin asetonilla.

      Sitten täyttäisin kolon lasikuidulla ja epoksilla kerroksittain niin, että kuitu on piilossa. Kovettumisen aloitamiseen voi käyttää hiustenkuivaajaa. Oletan, ettei kohta ole lujuuden kannalta kriittinen, joten ei tarvitse odottaa täydellistä kovettumista viikkoja.

      Kun pinta on hiottavissa, hioisin sen vain tasaiseksi. Sen jälkeen Hempelin light Primeria, jos joku kuitu on näkyvissä tai sipaisu epoksia sulkemaan pinta ja kovettumisen jälkeen karhennus 180 hiekkapaperilla. Päälle topcoatia, ei gelcoatia. Topcoat ei tartu kaikken parhaiten epoksiin, mutta yleensä riittävän hyvin.

      Periaatteessa korjaus olisi helppo ja nopea tehdä polyesterihartsilla, mutta se tarttuu huonosti vanhaan polyesterilaminaattiin ja erityisen huonosti, jos on pelkoa öljystä.

      • Anonyymi

        Vielä yksi asia.
        Selvitä syy, miksi gelcoat on haljennut. Se halkeaa uudestaan, jos mikään ei muutu ja päälle vain laitetaan uusi samanlainen pinta. Jos kyseessä on vaurio, se pitää hioa ehjään laminaattiin asti. Jos se on kostea, se pitää kuivata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä yksi asia.
        Selvitä syy, miksi gelcoat on haljennut. Se halkeaa uudestaan, jos mikään ei muutu ja päälle vain laitetaan uusi samanlainen pinta. Jos kyseessä on vaurio, se pitää hioa ehjään laminaattiin asti. Jos se on kostea, se pitää kuivata.

        Kiitos asiantuntevista vastauksista. Kyseessä on 70-luvulta peräisin oleva vene. Mitään varsinaista syytä en ole löytänyt halkeilulle. Luultavasti halkeamat ovat olleet siellä vuosikymmeniä ja köli on saanut myös vettä, mutta se on nyt kuiva, koska vene on ollut telakalla kaksi vuotta. Öljyisestä kuidusta ei taida päästä hiomalla eroon. Sitä tuntuu riittävän, vaikka olen jo hionut melko syvälle.


      • Anonyymi

        Ei missään nimessä kannata laittaa topcoatia epoksin päälle. Ensinnäkin, kuten todettu, tarttuvuus on huono. Toisekseen pinnasta tulee huokoinen. Laita pintamaaliksi polyuretaanimaali, niin saat kiiltävän pinnan johon ei mikään lika tartu eikä öljyt tms imeydy.

        Ja vaikka hyvä pinta jatkossa onkin, niin ei kai pilssiin kuulu mistään öljyä päästä..


      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        😋 ­­­N­­­y­­­m­f­o­m­­a­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#179795581

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Polyesteri on öljytuote itsessään, ei haittaa kuituun imeytynyt öljy mitään. Karhennusta vaan ja huuhtaisu asetonilla ennen telausta.

    • Anonyymi

      Sekoitetaankohan taas gelcoat ja topcoat? Eiköhän aloittajan pilssi ole maalattu topcoatilla jolla siis tulee liukas (koska aineessa parafiinia) kova pinta. Gelcoat taas maalataan muottiin ja jää pinnaltaan tahmeaksi ja tuon päälle aletaan sitten tekemään lasikuitu/laminointihartsikerrosta.

      • Anonyymi

        Topparilla se kuitenkin kannattaa laittaa, jos sitten ei tee epoksilla koko hommaaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Topparilla se kuitenkin kannattaa laittaa, jos sitten ei tee epoksilla koko hommaaa

        Miksi topparilla? Toppari sopii rikkoutuneen gelcoat-pinnan korjaamiseen, kun halutaan mahdollisimman samannäköistä pintaa. Tulee siis kyseeseen näkyvissä paikoissa, mikäli ei haluta vetää koko pintaa yli. Sitä gelcoatia on veneissä päälimmäisenä kerroksena vain siksi, että saadaan valmista pintaa suoraan muotista = halpa ratkaisu. Gelcoatilla (ja topcoatilla) saa pinnan joka haalistuu nopeasti, ei ole täysin vesitiivis ja imee lian itseensä.

        Pilssin maalaamisessa topparilla ei ole mitään järkeä, kun on olemassa ihan oikeita maaleja, joilla saa vedenpitävän ja helposti puhtaana pidettävän pinnan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi topparilla? Toppari sopii rikkoutuneen gelcoat-pinnan korjaamiseen, kun halutaan mahdollisimman samannäköistä pintaa. Tulee siis kyseeseen näkyvissä paikoissa, mikäli ei haluta vetää koko pintaa yli. Sitä gelcoatia on veneissä päälimmäisenä kerroksena vain siksi, että saadaan valmista pintaa suoraan muotista = halpa ratkaisu. Gelcoatilla (ja topcoatilla) saa pinnan joka haalistuu nopeasti, ei ole täysin vesitiivis ja imee lian itseensä.

        Pilssin maalaamisessa topparilla ei ole mitään järkeä, kun on olemassa ihan oikeita maaleja, joilla saa vedenpitävän ja helposti puhtaana pidettävän pinnan.

        Jotain siihen kuidun päälle on hyvä laittaa, jotta siinä on edes hiukan kulutuspintaa ja olihan alkupräinenkin tehty niin.

        Minun mielestäni ei ole järkeä korjata vikaa tyystin toisella tavalla kuin koko muu vene. Topparia siksi, että se ei päästä vettä läpi yhtä hyvin kuin gelcoat.

        Maali on tietenkin hyvä ajatus. Primeria ja Temadur päälle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      22
      2347
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      91
      1478
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      116
      1238
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1120
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      939
    6. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      842
    7. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      249
      841
    8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      209
      830
    9. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      18
      821
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      785
    Aihe