Vainoaminen

Anonyymi-ap

Joukkovainoajien päätavoitteina on ajaa kohde itsemurhaan, väkivaltaan tai muihin rikollisiin tekoihin (jotka johtavat hänen vangitsemiseen) tai hulluuteen (jonka perusteella hänet suljetaan mielisairaalaan).

- Kohde halutaan diskreditoida saamalla hänet vaikuttamaan mielisairaalta, jotta kukaan muu ei uskoisi hänen väitteitään, tekisi asiasta rikostutkintaa tai auttaisi häntä.

- Joukkovainoajat haluavat vahingoittaa vakavasti kohdetta ilman, että he joutuvat siitä vastuuseen. Tarkoitus ei ole vain vainota kohdetta, jotta hän voisi huonosti, vaan vainoajien tavoite lopettaa hänen elämänsä, tappaa hänet hitaasti.

- Joukkovainoaminen on pohjimmiltaan kiusaamisen kehittynyt muoto.

- Joukkovainoajat eristävät kohteen repimällä hänen turvaverkkonsa hajalle kääntämällä hänen ystäviään, perheenjäseniään ja tuttujaan häntä vastaan. Vainoajia myös laitetaan asumaan kohteen lähelle. Näin kohde on eristetty ja täysin vainoajien ympäröimä.

- Joukkovainoajien menetelmät ovat tarkoituksellisesti outoja, jotta kohde vaikuttaisi mielisairaalta, jos hän yrittää tehdä vainoamisesta rikosilmoituksen tai puhua siitä muille.



Kohteen maineen tuhoaminen

Kohteen (targeted individual) maine tuhotaan levittämällä hänestä huhuja, jotka perustuvat puolitotuuksiin ja valheisiin. Näitä huhuja saattavat levittää myös kohteen lähipiirin ihmiset, jotka on värvätty ilmiantajiksi valehtelemalla, pelottelemalla tai kiristämällä. Nämä ihmiset saattavat myös osallistua varsinaiseen vainoamiseen.

Huhut ovat usein esim. sellaisia, että kohde on rikostutkinnan alla, pedofiili, mielisairas, uhka turvallisuudelle tai jotain muuta ihmisen maineelle tuhoisaa.

Todellinen syy, miksi jotkut valitaan vainoamisen kohteeksi, on aina jotain aivan muuta.

Katuteatteri



Parveilu


Nämä kohteen ympärillä olevat vainoajat käyvät myös hänen kuultavikseen tarkoitettuja keskusteluja, joissa viitataan hänen yksityisasioihinsa. Tieto näistä yksityisasioista on saatu salakuuntelemalla kohdetta, kuuntelemalla puheluita, tarkkailemalla tietoliikennettä tai jonkun hänen kanssaan tekemisissä olleen ilmiantajan kautta. Vainoajat myös matkivat kohteen maneereja näkyvästi, myös sellaisia, joita hän toistaa vain kotonaan ja yksityisesti.

Autoilla seuraaminen

Kohdetta vainotaan kotona ns. ”same time exit/entry” -tekniikalla, eli aina, kun hän lähtee ulos kotiovestaan, joku tai jotkut naapureista tulevat samaan aikaan rappukäytävään, ja sama juttu hänen tullessaan kotiin. Kaikki kohteet yleensä huomaavat sen, että liikenne naapureiden asunnoista ul

Eristäminen ja vihjailurikollisuus

- mustamaalaus ilkeillä, perättömillä ja valheellisilla jutuilla
- maineen tuhoaminen
- fantasia-hahmon luominen uhrista
- keskustelu uhrista tarkoituksellissa muodossa ulkopuolisten kuulleen/nähden huhumyllyn käynnistämiseksi / epäluulojen herättämiseksi
- mielipideohjaus uhria
- tekosyillä vainoaminen
- vainon levittäminen asuinympäristöön, työyhteisöön ja harrastuksiin
- häpäisyrikollisuus, mm. julkinen häpäisy ja häpäisyrangaistus

Uhrin stalkkaaminen

- uhrin elämän tarkkailu
- seurailu
- tarkkailluksi tulemisen tunteen kasvattaminen uhrissa
- kotirauhan rikkominen
- häirintä
- "puskaradio" ja "mustalista" -tyyppinen ajattelumalli
- vainon levittäminen sinne missä uhri liikkuu ja vaikuttaa
- vakoilu, tiedonhankinta ja juoruilun ylläpitäminen

Provokaatiot

- tarkkailun tunteen aiheuttaminen uhrille, epäluuloisuuden kasvattaminen ja ajojahdin tunteen järjestäminen
- katuteatterit
- skitsofreniaan sopivien harhojen rakentelu erilaisia tilanteita luomalla
- puhuminen uhrista tämän kuullen niin, että uhri joutuu epäilemään koskeeko puheet häntä ja miksi puhutaan
- yksityiskohtaisen tiedon käyttäminen uhrin kuullen joko pilkallisesti, mitä hänestä muka luullaan, tai tarkoituksellisesti niin, että uhrille tulee kiusatuksi tulemisen tunne tai tarkkailluksi tulemisen tunne, esim. uhri jää miettimään, miksi joku puhuu, tietää tai luulee sellaista
- yritetään saada uhri reagoimaan, esim. esittämään syytöksiä provokaatioiden jälkeen, jolloin voidaan syyttää harhaiseksi, reagoimaan väkivallalla, jolloin voidaan saada uhrille rikosrekisteri tai selvittelemään provokaatioihin osallistuneita, jolloin voidaan syyttää uhria vainosta
-perättömien juttujen kertominen uhrille, jolloin tämän puhuessa eteenpäin, voidaan syyttää kiusaamisesta, kunnianloukkauksesta tai vainoamisesta

Kovemman asteen vaino

- esiintyminen uhrina
- valeprofiilit
- lavastukset

22

495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Google
      Ohio couple honking

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        😍 ­N­­y­­­m­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17980780D

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Small town ter ror ism

    • Anonyymi

      gang stalkingin päätavoitteet ovat

      Kohteen psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja taloudellinen tuhoaminen

      elektroninen häirintä kuuluu nykyään gs:ään, sen tavoitteet

      seuranta, häirintä, kidutus ja mielenhallinta
      ( surveillance, harrasment, torture, mindcontrol)

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tämä ao. on minusta se oleellisin asia, joka pitäisi määrittää, vainon merkitys/ pyrkimys vaikuttaa toiseen? Ja et se on myös pahantekijän osalta tiedostettua toimintaa. Aiheuttaa omalla käytöksellä pelkoa ja uhkaa uhrille (nainen/ mies).

      Naisten linjan mukaan tekijä pyrkii toiminnallaan ”kontrolloimaan ja rajoittamaan kohteensa arkea ja elinpiiriä, mikä vaikuttaa turvallisuuden tunteeseen”.

    • Anonyymi

      Itse ajattelen, että jos koen, jonkun tietyn ihmisen ahdistavan "vainoillaan" minua, pyrkisin välttelemään paikkoja, joissa kohtaaminen olisi todennäköistä tai mahdollista? Itsellä on paikkoja, joita välttelen tämän takia, en halua kohdata ihmistä, joka tuottaa minulle ahdistusta.

      • Anonyymi

        Kodin pitäisi olla levon ja latautumisen paikka. Turvallinen paikka. Mutta joukkopsykopatian vallassa olevilla vainoajilla on tarkoituksena tehdä siitä ahdistava paikka uhrilleen.


    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15374915/gang-stalking-on-yleista!

      Joukkovainoaminen on yleistä suomessa, vaikka moni ei sitä tunnu tajuavan. Muistatteko risumiehen?


      Joukkovainoamisen kohteeksi voi joutua esim:

      - Kun käy paska tsäkä ja päätyy esim. nettivideolle, jolloin joukkokiusaaminen saattaa äityä erittäin pahaksi ja tuhota uhrin elämän kaikki osa-alueet. Pahoissa tapauksissa uhri tappaa itsensä tai kuolee hyvin pian törkeän vainon ja kiusaamisen aiheuttamiin komplikaatioihin:
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808172201143324_u0.shtml

      - Kun uhri suututtaa hyväveli-verkoston, ja nämä päättävät kostaa ja oikein näyttää, että heille ei vittuilla. Itsemurhaan kiusaaminen lienee tämän sortin ihmisisten tapa näyttää valtansa ja se, ettei heille vittuilla.

      - Kun uhri suututtaa suurperheen jäsenen, jolloin koko suurperheen suku kostaa ihan mitättömän asian keinoja kaihtamatta uhrilleen kenties tämän koko loppuelämän ajan. Suurperheet pitävät tiiviisti toisiinsa yhteyttä ja moni muukin suurperhe saattaa tulla apuun kostotoimenpiteisiin, eli "antamaan samalla mitalla takaisin".
      https://fi.wikipedia.org/wiki/An_American_Crime

      - Kun uhri esittää valtavirrasta eriäviä mielipiteitä, kuten esim. suhtautuu kriittisesti maahanmuuttoon. Eli uhri on ns. toisin ajattelija, jonka mielipiteet eroavat suomen valtion linjasta.

      - Jouduttuaan yliopiston ihmiskokeisiin liittyviin tutkimuksiin mukaan. Ihmiskokeita tekevät tutkijat ovat lainkouran ulottumattomissa ja ihmiskoe-henkilöitä ei myöskään koske suomenlaki. Nämä tutkimukset saattavat olla täysin uhriin liittymättömiä, kuten esim. suurperhetutkimus, jossa yliopiston valtuutuksella sitten esim. suurperheet ja kaikki ketkä he saavat kiihotettua mukaan saavat tehdä valitulle uhrilleen ihan mitä vain rikoksia ilman mitään tuomion pelkoa. Pääpaino tällaisissa ihmiskokeissa lienee kuitenkin se, mitä ruokaa suurperheet syövät ja minkälaisia vaateita käyttävät yms. Uhreilla kuitenkin on merkittävä osa tällaisessa tutkimuksessa, koska suurperheen saatua uhrin omaisuus tämän itsemurhakuoleman jälkeen, voidaan tarkastella miten heidän ruokailutottumuksensa yms. asiat muuttuivat.

      Ihmiskoe "tutkimus" voi olla myös "tutkimus" esim. narsisteista tai psykopaateista, joiden kiusaustapoja on mahdotonta muuttaa ja on valittu uhreja, joille nämä saavat sitten tehdä mitä vain rikoksia ja kiihottaa kenet vain vainoamaan ilman tuomion pelkoa. Hyötynä tässä olisi se, että suuret kansan joukot välttyisivät psykopaattien ja narsistien hillittömän kiusaamisen uhriksi joutumiselta ja valitut uhrit vain uhrattaisiin yhteisen hyvän nimissä itsemurhatieteelle.


      Kuulemani huhu kliinisestä itsemurhatutkimuksesta voi myöskin pitää paikkansa, koska itsemurhaan kiusaaminen ei ole suomessa rikos. Taloudelliset vaikuttimet ja esimerkiksi se, että on ollut koulukiusattu olisivat sitten pääsyy uhriksi joutumiselle. Huhun mukaan tässä kliinisessä itsemurhatutkimuksessa olisivat mukana poliisit, terveydenhuoltosysteemi, tuomioistuimet ja lähes koko yliopisto (jopa sieltä valmistuneet) sekä lisäksi valtava joukko ihmisiä, joihin on otettu myöhemmin yhteyttä (esimerkiksi suurperheet ja tyypillisesti joukossa viihtyvät lapset sekä nuoret). Tässä tutkimuksessa ei tutkita käytännössä mitään, koko tutkimus on vain itsemurhaan ajaminen/pakottaminen, siinä kaikki. Eli lyhykäisyydessään aivan kaikki uhrin elämässä tärvellään: harrastukset, mielenkiinnon kohteet, sekä fyysinen että psyykkinen terveys, kaveripiiri katoaa ja tilalle tulee "kaveri"piiri jne. Itsemurha-Ihmiskokeita tekevät lääkärit, valitsevat uhreiksi ihmisiä, jotka he kokevat syöviksi yhteiskunnalle ja kokevat näin ollen olevansa oikeutettuja näiden omaisuuteen niin paljon uhria paremmin. Eli uhrit ovat sitoutuneet maksamaan kaiken omaisuutensa kuolemantapauksessa itsemurhatutkimuksen järjestäjille tai/ja pahimmille kiusaajilleen. Uhri saa tutkimuksesta siis henkisiä- sekä fyysisiä haittoja sekä mittavia taloudellisia tappioita ja pääpalkintona uhrille itsemurha-ihmiskokeita tekevät lääkärit pitävät itsemurhaa.


      Lisäksi lukuisat psykologiset tutkimukset saattavat aiheuttaa itsemurhan ja joukkokiusaaminen saattaa olla vain tutkijan tapa tutkia ihmismieltä. Joten lukuisat psykologiaan liittyvät ihmiskokeet saattavat tulla myös kysymykseen.

      Summa summarum, syitä uhriksi joutumisella on monia, eikä välttämättä yksikään mainitsemani syy ole syy teidän vainoonne. Itse olen alkanut pitää jopa kliinistä itsemurhatutkimusta varteenotettavana vaihtoehtona oman vainoni syyksi, vaikka kyseessä onkin vain pelkkä huhu. Joissain tapauksissa kuitenkin yksi nettivideo riittää tuhoamaan ihmisen täysin ja saamaan pahan gang stalkingin aikaiseksi, kuten kävi risumiehelle. Risumiehen kuolemaan johtaneen vainon syyn kaikki tietävät, syytä omaan vainooni tulen tuskin itse ikinä tietämään. Koska en tiedä vainoni syytä tai ketkä ovat tämän takana, voin vain jatkaa pohtimista ja arvuuttelua.

    • Anonyymi

      Gang stalking esimerkki

      An American Crime on yhdysvaltalainen, Tommy O'Haverin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva. Pääosia näyttelevät Ellen Page (Sylvia Likens) ja Catherine Keener (Gertrude Baniszewski/Mrs. Wright). Elokuva esitettiin ensimmäisen kerran Sundancen elokuvajuhlilla 19. tammikuuta 2007.

      An American Crime perustuu Yhdysvaltoja 1960-luvulla kuohuttaneeseen rikokseen Indianan osavaltiossa, kun 16-vuotias Sylvia Likens kuoli kidutuksesta saamiinsa vammoihin tilapäisen huoltajansa Gertrude Baniszewskin kotona.


      Sisällys
      1 Tarina
      1.1 Rooleissa
      2 Vastaanotto
      2.1 Palkinnot
      3 Lähteet
      4 Aiheesta muualla
      Tarina
      VAROITUS: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
      Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Indianapolisin kaupunkiin Indianan osavaltiossa vuonna 1965. Se kertoo Sylvia ja Jennie Likensista, jotka heidän tivolin mukana kiertävät vanhempansa jättävät Indianapolisin huonompiosaisella alueella asuvan seitsemän lapsen yksinhuoltaja Gertrude Baniszewskin eli rouva Wrightin hoteisiin pariksi kuukaudeksi 20 dollarin viikkopalkalla. Sylviasta tulee Baniszewskin silmätikku ja sitä kautta myös sekä Baniszewskin omien lasten että naapuruston muiden nuorten inhon kohde. Kun Gertrude Baniszewskin fyysinen ja henkinen terveys alkaa horjua entistä enemmän, myös Sylviaan kohdistuvat teot muuttuvat entistä brutaalimmiksi.

      Tekojen taustalla on tuulesta temmattuja syytöksiä Sylvian käytöksestä kuten varastelu, valehtelu ja huoraaminen, joten Baniszewski perustelee tekonsa sillä, että Sylvian on opittava kuria ja saatava rangaistuksensa. Useat aikuiset kuulevat Sylvian fyysisistä rankaisuista omilta kidutukseen mahdollisesti osallistuneilta lapsiltaan tai näkevät itse Sylvian saaman väkivaltaisen kohtelun, mutta yksikään aikuinen ei siihen puutu. Vasta kun rangaistukset – kellariin lukitseminen, jokapäiväinen kidutus ja nälkiinnyttäminen – tappavat Sylvian, saa poliisi lopulta selville, mitä Baniszewskin talossa on tapahtunut usean kuukauden ajan.

    • Anonyymi

      Baniszewskin rangaistuksissa oli useimmiten oma käänteinen logiikkansa. Hän syytti Sylviaa muun muassa likaisuudesta ja seksuaalisesta moraalittomuudesta, mikä kuvasi lähinnä Baniszewskia itseään. Baniszeskilla oli itsellään kaksi avioliiton ulkopuolista lasta ja Likensin tyttöjen holhokkiaikana myös Baniszewskin vanhin tytär Paula, silloin 17-vuotias, oli raskaana, muttei naimisissa. Baniszewskin voinee olettaa yrittäneen opettaa rangaistuksillaan jotain; kun Sylvia esimerkiksi pinnasi kirkon illallisilta, Baniszewski laittoi Sylvian ruoan kiertämään pöydässä ja täytettiin mausteilla, minkä jälkeen Sylvia pakotettiin syömään ensin lautaseltaan ja sen seurauksena oksennuksensa.[4] Vastaavasti varastamissyytösten rangaistuksena oli Sylvian sormien polttaminen tulitikun liekillä[6] ja likaisuudesta rangaistuksena oli muun muassa sitominen polttavan kuumaa vettä täynnä olevaan kylpyammeeseen ja suolan hierominen Sylvian avoimiin haavoihin[7]. Kun kellarissa nälkiintyneelle Sylvialle annettiin keittoa ja tämä ei pystynyt syömään sitä sormillaan, hänet pakotettiin syömään ulosteita ja juomaan virtsaa.[7]

      On jäänyt mysteeriksi, miksi Sylvia ei karannut Baniszewskin luota, kun hän siihen olisi vielä pystynyt. Jotkut ovat ehdottaneet syyksi masokismia, mutta todennäköisempiä selityksiä on annettu. Vanhempiensa epäjohdonmukaisen kasvatuksen seurauksena Sylvialla ja Jennylla oli vain hämärä käsitys siitä, mikä on hyväksyttävää kurinpitoa. Jenny ja Sylvia ilmoittivat kerran huonosta kohtelustaan isosiskolleen Dianalle, mutta hän ei uskonut heitä[13]; epäilemättä Sylviaan oli juurtunut syvälle pelko siitä, ettei häntä uskottaisi ja mahdollisesti saisi rangaistuksen, kun häntä syytettäisiin valehtelusta. Vielä varmemmin Sylvian piti paikallaan pelko häpeästä. Koska Sylvia oli läheinen siskonsa kanssa, hän luultavasti myös pelkäsi, että Jenny joutuisi kostona pahoinpitelyn kohteeksi, jos hän kertoisi mitä hänelle tehtiin. Myöhemmin Sylvia oli lukittuna kellariin, ajoittain sidottuna, joten karkaaminen ei enää onnistunut.[12] Sylvian onnistui kerran päästä illalla ulko-ovelle asti, mutta Baniszewski lukitsi hänet takaisin kellariin. Kuolemaansa edeltävänä yönä Sylvia, suljettuna kellariin, hakkasi kellarivankilansa ovea lapiolle ja sai naapurit harkitsemaan poliisille soittoa saadakseen metelin loppumaan. Kukaan ei kuitenkaan tehnyt melusta ilmoitusta. [11]

      Tapaus muussa mediassa

    • Anonyymi

      idutus
      Sylvian ja Jennyn oleskelu Baniszewskin luona sujui hyvin ensimmäisen viikon. Kun Lester Likensin 20 dollarin viikkomaksu ei saapunut ajoissa, Baniszewski piiskasi hoidokkejaan. Baniszewskin sanotaan huutaneen Sylvialle ja Jennylle hoitaneensa "kahta narttua ilmaiseksi". Maksu saapui perille seuraavana päivänä. Väkivalta jatkui seuraavalla viikolla, kun Sylviaa syytettiin muiden lasten houkuttelusta varastamiseen. Sylviaa syytettiin myös useaan kertaan epärehellisyydestä, likaisuudesta sekä flirttailusta ja kevytkenkäisyydestä. Sylvia tunnusti varastaneensa kerran jumppapuvun koulun liikuntatuntia varten. Häntä kuitenkin rangaistiin varastamisesta silloinkin, kun siihen ei ollut mitään syytä.[4]

      Vähitellen Sylvian elämä normaalista koulua käyvästä nuoresta muuttui pahemmaksi. Sylviaa lyötiin ja syytettiin milloin mistäkin. Kun selvisi, että Sylvia oli sanonut koulussa Baniszewskin kahden vanhimman tyttären, Paulan ja Stephanien, olevan prostituoituja. 6. lokakuuta oli Sylvian viimeinen päivä koulussa. Elokuun aikana Sylvia paljasti antaneensa poikaystävänsä kerran olla hänen kanssaan sängyllä. Baniszewski väitti Sylvian olevan sen seurauksena raskaana ja potkaisi tätä hävylle, mitä hän ja muut tekivät monta kertaa myöhemmin. Oikeasti raskaana ollut Paula Baniszewski raivostui Sylvian kuvitellusta raskaudesta ja heitti Sylvian tuolilta lattialle sanoen, ettei tämä ollut tuolilla istumisen arvoinen. Sylvia uskoi ennen pitkää olevansa raskaana ja ilmaisi huolensa vauvaansa kohtaa moneen kertaan kidutuksensa aikana. Sylvian ruumiinavaus kuitenkin osoitti murskaantuneesta ja pahoin runnellusta genitaalialueesta huolimatta, ettei Sylvia ollut koskaan ollut raskaana.[5] Sylviaa ei patologien mukaan raiskattu, vaikka Baniszewski kumppaneineen käyttivätkin kaikkia muita mahdollisia keinoja kiduttaakseen Sylviaa. Seksuaalisuus oli kuitenkin yksi yleisimmistä teemoista Sylvian kidutuksessa, alkaen kevytkenkäisyydellä vihjailusta Sylvian genitaalialueen potkimiseen.[6] Seksuaalinen kidutus kulminoitui, kun Baniszewski epäili Sylviaa prostituutiosta tämän selittäessä rahojen tulleen tyhjien pullojen keräämisestä ja palauttamisesta. Gertrude Baniszewski pakotti Sylvian riisuutumaan striptease-tyylillä muiden lasten edessä ja kun Sylvia oli alasti, hän pakotti Sylvia työntämään limsapullon vaginaansa.[7] Viimeisenä viikonloppuna ennen Sylvian kuolemaa Baniszewski toteutti saman rituaalin uudelleen.[8]

    • Anonyymi

      Sylvian pahoinpitelylle oli useita todistajia: monet naapuruston lapsista ja nuorista oli osallistunut ja/tai katsonut Sylvian kidutusta. He tulivat säännöllisesti Baniszewskeille kiduttamaan Sylviaa.[7] Baniszewski itse kehui pahoinpitelyllä muun muassa naapurilleen ja heitti tämän edessä Sylvian päälle kuumaa vettä. Samoin teki Paula Baniszewski ja muut lapset. Kukaan ei kuitenkaan ilmoittanut pahoinpitelystä poliisille, vaikka he todistivat sitä joko suoraan tai kuulivat Sylvian huudot.[12] Eräs kidutusta nähnyt tyttö kertoi Sylvian pahoinpitelystä äidilleen, joka totesi että Baniszewski varmasti vain rankaisi tätä hyvästä syystä.[13] Sylvian kirkon pappi vieraili Baniszewskin talossa. Gertrude luetteli papille syytöksiä Sylviaa kohtaan ja pakotti Jennyn toistamaan nämä syytökset papille. Ennen lähtöään Gertrude Baniszewski ja pappi rukoilivat yhdessä. Myös julkisen terveydenhuollon hoitaja kävi Baniszewskien talolla. Gertrude valehteli kaikille, että Sylvia oli prostituoitu ja että hän oli potkinut hänet kadulle sen kuultuaan.[13]

      Itse oikeudenkäynti alkoi toukokuussa 1966, vuosi Sylvian kuoleman jälkeen. Gertrude Baniszewski kielsi tietäneensä Sylvian kidutuksesta ja väitti lasten tehneen kaiken. Hän väitti olevansa syytön ja vetosi myös mielenterveyteensä.[3] Baniszewski sanoi olleensa liian sairas ja kroonisesti väsynyt seitsemän lapsen yksinhuoltajana huomatakseen mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hän myös väitti olleensa fyysisesti liian heikko pystyäkseen lyömään tai potkimaan Sylviaa.[14] Oikeuden määräämät kolme psykiatria kuitenkin totesivat Baniszewskin olevan täysjärkinen.[15] Gertruden lisäksi murhasta syytettynä pidätettiin Baniszewskin lapset Paula, Stephenie ja John sekä Richard Hobbs ja Coy Hubbard. Pahoinpitelysyytteen saivat kidutukseen osallistuneet Anna Siscoe, Judy Duke, Randy Lepper ja Mike Monroe. Suurin osa alaikäisistä syytetyistä myönsivät nopeasti syyllisyytensä, mutta antoivat tekojensa selitykseksi ainosataan sen, että "Gertie" oli käskenyt heitä tekemään niin.[3]

      Todistaessaan oikeudessa Gertrude Baniszewski todisti samalla Sylviaa vastaan. Monet oikeudenkäyntikatkelmat kuvaavat kuinka Baniszewski yritti siirtää vastuun Sylvialle, että tämä "ansaitsi" kohtelunsa epämoraalisen käyttäytymisensä vuoksi. Oikeudenkäynnin aikaan kymmenvuotias Marie Baniszewski todisti alun perin äitinsä puolesta sanoen tämän olleen sairaana ja tietämätön Sylvian kidutuksesta, mutta syyttäjän kuulustelun aikana todisti nähneensä äitinsä potkineen ja lyöneen Sylviaa ja sanoi tämän olleen paikalla aloittamassa Sylvia prostituoitu-"tatuointia".

      Kesken oikeudenkäynnin Paula Baniszewski synnytti sairaalassa lapsen, huolimatta Paulan itsensä ja hänen äitinsä vakuutteluista, ettei Paula ollut raskaana aviottomasta lapsesta. Kenties osoituksena verisiteiden voimasta Paula nimesi tyttärensä Gertrudeksi. [

    • Anonyymi

      Victims of organized stalking endure a wide range of detrimental effects, both psychological and physical. Let’s delve into these impacts:

      Psychological Effects:
      Denial, Confusion, and Self-Doubt: Victims often question whether the harassment they experience is reasonable or if they are overreacting.
      Frustration: The persistent nature of stalking can lead to frustration and helplessness.
      Guilt and Embarrassment: Victims may blame themselves or feel embarrassed about their situation.
      Fear and Apprehension: The terror of being alone or the fear that they, loved ones, or pets might be harmed can be overwhelming.
      Isolation: Victims often feel isolated and helpless in stopping the harassment.
      Depression: Stalking can trigger symptoms related to depression.
      Anxiety and Panic Attacks: Victims may experience anxiety, panic attacks, and even agoraphobia (fear of leaving the house).
      Sleep Disturbances: Insomnia, nightmares, and constant rumination disrupt sleep.
      Irritability and Anger: The stress of stalking can lead to irritability and anger.
      Emotional Numbing: Victims may become emotionally numb as a coping mechanism.
      Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD): Symptoms such as hypervigilance, flashbacks, and being easily startled can occur.
      Insecurity and Trust Issues: Stalking erodes trust, leading to insecurity and problems with intimacy.
      Personality Changes: Victims may become more suspicious, introverted, or aggressive.
      Self-Medication: Some turn to alcohol, drugs, or prescribed medications to cope.
      Physical Effects:
      Fatigue: Constant vigilance and disrupted sleep contribute to fatigue.
      Headaches and Hypertension: Chronic stress from stalking can cause headaches and high blood pressure.
      Gastrointestinal Problems: Fluctuations in weight due to altered eating habits (either not eating or comfort eating).
      Remember that the impact of stalking varies based on individual characteristics, circumstances, and how authorities handle the situation. Victims deserve support and understanding during this distressing experienc

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      When you make someone aware of Organized Stalking, they re presented with a choice. They can believe you & have
      their world turned upside down. Or they can deny that it exists. Some people don t have the constitution to
      acknowledge insanity of this magnitude. This type of denial is probably an unconscious protection mechanism that
      activates in order to prevent a nervous breakdown. Organized Vigilante Stalking is an enterprise, run by field leaders
      who rally groups, which contain hundreds of people to repeatedly harass individuals with the intent to drive them to
      suicid

      • Anonyymi

        Kirjoittajan mielestä kaikkien psyyke ei kestä tietoa siitä, että näin valtaisaa, järisyttävää, massiivista, mielisairautta voi olla olemassa. Näin he suojelevat itseään vaikkapa hermoromahdukselta kieltämällä järjestäytyneen vainoamisen olemassaolon.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Yhden piinaaminen porukassa addiktoi, koska aina kun uhri on lähellä, muistaa uhrin tietävän, mihin porukka kykenee, joten hänet halutaan lopettaa, hänen elämänsä halutaan porukassa päättää.
      Esim aikuinen aktiivi-iässä oleva mies pyörii minipihassa 7 vuotta muussa kuin puutarhan hoidossa, josta meteliä ei tule.

    • Anonyymi

      Joukkovainoaminsen yhteisöllisyys.
      Vappujuhlintaan ei vainojengiläisillä kuulu sisällä munkkien paistaminen naapureille ja heidän ilahduttaminen ja kahville kutsuminen tai porukassa kävelylle tai lenkille lähteminen tai muiden kaupunkilaisten joukkoon liittyminen marsseineen, lakritsin syönteineen ja hulinointeineen.

      Vappu on sitä, että aikuiset ihmiset tuottavat kovaa tauotonta paukuttelun ja vihlovien koneiden ääntä autoilla, koirilla, jätekatosten kansilla ja erilaisilla koneilla jotka on ostettu äänen takia. Kymmenet ihmiset kiimassa pyörivät tuttinsa ynpärillä, oli se tutti sitten auto tai painepesuri.

      Toiminta addiktoi. Kukaan joka tähän kerran alkaa, ei malta enää poistua kotoaan, silloin kun uhri on kotona.

      • Anonyymi

        Jos olet uhrin rajanaapuri, puuhaat tauotta illat ja viikonloput ja lomat uhrin tontin rajalla.
        Jos asut vastapäätä, et puuhaakaan rajanaapureittesi tontin rajalla, vaan puuhaatkin tien puolella, eli niin lähellä rajanaapuriasi kuin pystyt.

        Jos olet takapihan naapuri, laitat koirasi niin, että välissä ei ole meluestettä eli taloa.

        Eli ei 5 minuuttia hiljaisuutta 2007- uhrin kodissa sisällä, vaikka ikkunat kiinni. Erittäin kovaa hakkaamisen paukuttelun ääniä, aiemmin kiekkoa lyötiin eri pintoihin.


      • Anonyymi

        Mutta kun tällaiseen toimintaan alkaa, haluaako oikeasti viettää jengiläisten kanssa aikaa itsekään.
        Syödä munkkia saman pöydän ääressä näitten ihmisten kanssa. Siksikö on mukava pyöriä uhrin ikkunan edessä.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      194
      1977
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      64
      1376
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      59
      1125
    4. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      62
      1035
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      152
      1006
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      83
      957
    7. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      82
      820
    8. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      54
      818
    9. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      62
      744
    10. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      739
    Aihe