varmaan jotain 4-5 vuotta ennen kuin näin sinut eka kerran. Se mies on jäänyt mieleen yhden syyn takia, mitä en viitsi julkisesti toistaa. Nyt vasta tajusin että sillä miehellä oli jotain samanlaista kuin sinulla. Et se kyllä sinä voinut olla kun paikka oli ihan muualla missä olet ollut... tai mistä sitä tietää. Jos se olitkin sinä ja ollaan kohdattu jo kerran ennen ensi kohtaamista. Sekavaa tämä.. tiedän. Ei kenenkään tarvitsekaan ymmärtää tätä. Ei keneltäkään, ei kenellekään. 🤩
Törmäsin yhteen mieheen
Anonyymi-ap
10234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos se oli hampurilaisbaarin jonossa, niin sit se olin minä.
Se oli ulkona.
No siis, sun pää oli ikkunasta ulkona. Ei sitä lasketa siksi. https://www.youtube.com/shorts/i8tl33qyf_g
No sitten tuskin osuu minuun. Tietenkin onhan joku voinut nähdä minut jossain ulkona ja jostain syystä olen jäänyt hänen mieleensä ja on sitten vuosia myöhemmin nähnyt minut jossain muussa yhteydessä ja muistanut sitten nähneensä mut jo aiemminkin. Itsellenikin on käynyt noin parin henkilön kanssa.
En minä muista nähneeni häntä aiemmin. Ei sen aiemman miehen naama siten jäänyt mieleen. Tuo ajatus tuli muusta.
Hm. On yksi tilanne, jossa joku on voinut nähdä mut pää ikkunasta ulkona. Ja se on eräs urheilutapahtuma, jota saatoin seurata entisen asuntoni ikkunasta.
Aloitukseen ei liity mitkään päät ulkona. Ihan täysin ulkona oltiin molemmat,
:D "päät ulkona" kumpi pää?
Mistä näitä juttuja sataa?
Haisinko silloin pahalta
Olet joku troIIi leikkimässä loputonta palstahippaa. Ei sinulle.