ajattelin kirjoittaa huomattuani tämän palstan ilmestyneen foorumiin. olen 28-vuotias tyttö. autismi- tai aspergerdiagnoosia minulla ei ole. kuitenkin suvussa mm. autismia ja ADHD:ta ja minullakin muutamia asperger/autismipiirteitä jotka vaikuttavat elämääni enemmän tai vähemmän.
haluaisinkin näin "vanhempana" lapsena kertoa mitkä keinot helpottivat minun oireitani, tai lähinnä auttoivat minua elämään niiden kanssa.
syömisestä: jos "klimppijugurtit" ym. eivät uppoa, tarjolla on aina valion ihana banaanijugurtti ja monia muita klimpittömiä "uutuusjugurtteja".
jos ruoka-aineet eivät saa sekoittua lautasella, kaupasta saa ns. nepalilaisia lautasia joissa osiot eri ruuille.
jos lasiin jää aina sentti, leivästä kannikka, ruuasta tähteet, on parempi antaa asian olla kun pakottaa syömään. en osaa kuvailla sitä kammotuksen tunnetta joka tulee kun mietin että joutuisin syömään leivän kannikkoineen :-D
aistiyliherkkyyksistä: olen nukkunut vuosikausia korvatulpat korvissa. mahtava oivallus aikoinaan :-). hereillä ollessani saatan joskus käyttää raksakuulosuojaimia, rauhoittavaa mutta ei ehkä niin esteettistä ;-)(on saatavana myös lapsille). sain aikoinani kuulla olevani välinpitämätön. totuus oli kuitenkin etten "kuullut" mitä toinen puhui. vaikka kuulo on yliherkkä voi mieli joskus tehdä tepposet ;-).
nyt vanhempana kerron reippasti ystävilleni että en pidä siitä että minua kosketaan yhtäkkiä. yleensäkin pyrin pitämään "reviirini", voin silloin paremmin. avoimesti kertominen kannattaa.
hyvät aurinkolasit kannattaa hankkia vaikka jo lapselle. itse käytän niitä lähinnä ainoastaan pilvisenä päivänä jolloin valo taittuu kaikkein inhottavimmin.
rutiineista: rutiinit, omituiset "tapani" ovat minulle a ja o. mielestäni lasta ei kannata saada luopumaan rutiineistaan vaikka ne olisivatkin omituisia. ne antavat turvaa ja niiden avulla muodostamme maailmankuvaa ja omaa paikkaamme siellä. oma kuppi, oma tyyny, ihmiset turvallisesti omilla paikoillaan, fetissiväri, reitit, rituaalit (hellannapit ja esineiden koskettelu yms), sanat, puhe.... aikuistuttuani minulla on voimakkaita turvattomuuden ja juurettomuuden tunteita mutta omat "juttuni" helpottavat. moni voisi sanoa että olen neurootikko :-) mutta epäilen.
suurin ongelmani kuitenkin on ihmisten kanssa kanssakäyminen: työskentely, ystävyys, yhteiskunnan alati muuttuva arki. ihmisten kanssa toimiminen, sosiaalinen kanssakäyminen, vie minulta suunnattoman määrän energiaa. siksi arvostan jos läheiseni antavat minun olla yksinäni kun sitä kaipaan. ihmisten seurassa rakennan "fasadin", opittujen käyttäytymismallien ketjun, jonka avulla selviän jopa erinomaisesti mutta onnettomana. omituiset juttuni ja töksäyttelyni säästän poikaystävälleni :-D. myös työelämän vaatima organisointi ja yhteistyö on rankkaa. mieluiten vaan tutkisin ja kaivelisin triviatietoa :-).
juuri tässä koen että lapsi tarvitseekin eniten apua. yhteiskuntaan sopeutuminen on vaikeaa, joillekin jopa mahdotonta. kehukaa, kannustakaa. äitini ymmärtämättömyyden vuoksi pidin itseäni vuosia laiskana ja inhottavana ihmisenä. itsetunto nollassa... mielestäni lapsi ei ole koskaan laiska tai pahantahtoinen. hän vain pelaa eri pelisäännöillä ;-). auttakaa luomaan uusista asioista tuttuja rutiineja. auttakaa lasta ymmärtämään että on tosi ok olla erilainen. ehkä jopa parempaa kun olla "tavis" :-D.
varmasti olette kaikkea tätä jo miettineet ja ymmärtäneetkin oman lapsenne kohdalla...mutta näin pieni pintaraapaisukin tuntui hyvältä ja helpottavalta. näistä asioita kun ei voi ihan joka paikassa avautua.
hyvää kesän alkua!
haluaisinkin näin "vanhempana" lapsena kertoa mitkä keinot helpottivat minun oireitani, tai lähinnä auttoivat minua elämään niiden kanssa.
syömisestä: jos "klimppijugurtit" ym. eivät uppoa, tarjolla on aina valion ihana banaanijugurtti ja monia muita klimpittömiä "uutuusjugurtteja".
jos ruoka-aineet eivät saa sekoittua lautasella, kaupasta saa ns. nepalilaisia lautasia joissa osiot eri ruuille.
jos lasiin jää aina sentti, leivästä kannikka, ruuasta tähteet, on parempi antaa asian olla kun pakottaa syömään. en osaa kuvailla sitä kammotuksen tunnetta joka tulee kun mietin että joutuisin syömään leivän kannikkoineen :-D
aistiyliherkkyyksistä: olen nukkunut vuosikausia korvatulpat korvissa. mahtava oivallus aikoinaan :-). hereillä ollessani saatan joskus käyttää raksakuulosuojaimia, rauhoittavaa mutta ei ehkä niin esteettistä ;-)(on saatavana myös lapsille). sain aikoinani kuulla olevani välinpitämätön. totuus oli kuitenkin etten "kuullut" mitä toinen puhui. vaikka kuulo on yliherkkä voi mieli joskus tehdä tepposet ;-).
nyt vanhempana kerron reippasti ystävilleni että en pidä siitä että minua kosketaan yhtäkkiä. yleensäkin pyrin pitämään "reviirini", voin silloin paremmin. avoimesti kertominen kannattaa.
hyvät aurinkolasit kannattaa hankkia vaikka jo lapselle. itse käytän niitä lähinnä ainoastaan pilvisenä päivänä jolloin valo taittuu kaikkein inhottavimmin.
rutiineista: rutiinit, omituiset "tapani" ovat minulle a ja o. mielestäni lasta ei kannata saada luopumaan rutiineistaan vaikka ne olisivatkin omituisia. ne antavat turvaa ja niiden avulla muodostamme maailmankuvaa ja omaa paikkaamme siellä. oma kuppi, oma tyyny, ihmiset turvallisesti omilla paikoillaan, fetissiväri, reitit, rituaalit (hellannapit ja esineiden koskettelu yms), sanat, puhe.... aikuistuttuani minulla on voimakkaita turvattomuuden ja juurettomuuden tunteita mutta omat "juttuni" helpottavat. moni voisi sanoa että olen neurootikko :-) mutta epäilen.
suurin ongelmani kuitenkin on ihmisten kanssa kanssakäyminen: työskentely, ystävyys, yhteiskunnan alati muuttuva arki. ihmisten kanssa toimiminen, sosiaalinen kanssakäyminen, vie minulta suunnattoman määrän energiaa. siksi arvostan jos läheiseni antavat minun olla yksinäni kun sitä kaipaan. ihmisten seurassa rakennan "fasadin", opittujen käyttäytymismallien ketjun, jonka avulla selviän jopa erinomaisesti mutta onnettomana. omituiset juttuni ja töksäyttelyni säästän poikaystävälleni :-D. myös työelämän vaatima organisointi ja yhteistyö on rankkaa. mieluiten vaan tutkisin ja kaivelisin triviatietoa :-).
juuri tässä koen että lapsi tarvitseekin eniten apua. yhteiskuntaan sopeutuminen on vaikeaa, joillekin jopa mahdotonta. kehukaa, kannustakaa. äitini ymmärtämättömyyden vuoksi pidin itseäni vuosia laiskana ja inhottavana ihmisenä. itsetunto nollassa... mielestäni lapsi ei ole koskaan laiska tai pahantahtoinen. hän vain pelaa eri pelisäännöillä ;-). auttakaa luomaan uusista asioista tuttuja rutiineja. auttakaa lasta ymmärtämään että on tosi ok olla erilainen. ehkä jopa parempaa kun olla "tavis" :-D.
varmasti olette kaikkea tätä jo miettineet ja ymmärtäneetkin oman lapsenne kohdalla...mutta näin pieni pintaraapaisukin tuntui hyvältä ja helpottavalta. näistä asioita kun ei voi ihan joka paikassa avautua.
hyvää kesän alkua!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kiitos ihanasta kirjeestäsi. Kieltämättä liikutuin sanoistasi. Hyvin kuvasit tuntemuksiasi.
Haluaisin kuulla lisää erityisen aikuisen ajatuksia, millaiset asiat ovat kiusallisia, millaiset ovat lähellä sydäntä. Miten tulla toimeen yhteisössä, jossa erilaisuus on sopeutumattomuutta ja jossa vaatimukset ovat mitoitettu valtaväestön mukaan. Haluaisin antaa pojalleni parhaan mahdollisen nuoruuden, hyvän itsetunnon ja avittaa hänet onnelliseen aikuisuuteen. Parasta mahdollista lapsuutta en ole hänelle osannut antaa, mutta nyt olen läksyni lukenut ja teen voitavani, että hänellä olisi onnellinen loppuelämä.
Mukavaa kesänodotusta sinulle myös!
milloin joku "vanhempi" oirehtiva kirjoittaa tänne. Suuri kiitos sinulle kirjoituksestasi..:)
Aistiyliherkkyyksistä haluaisin sinulta vielä kysellä..tuosta kuulosta nimittäin..autisti pitää usein sormia korvillaan, mutta kuitenkin "himoitsee" ääniä..esim. tietyn sanan hokeminen, jos sanot sen hänelle, niin kädet heti korville. Kuitenkin autisti haluaa sinun sanovan sanan itselleen (tulee eteesi ja hokee itse sanaa ja odottaa sinunkin sanovan sanan)..miksiköhän..? vaikka ääni selkeästi ärsyttää, miksi he himoitsevat sen kuulemista..? Millaiseksihan ääni muuntautuu autistin korvissa..?
Tiettyjen ruokien syömiseen pakottamisessa (jos lapsi selkeästi yökkäilee) olen myös miettinyt, että mistä me tiedämme, kuinka kauhea kokemus se on lapsille. En minäkään tykkää kaikista ruuista ja jos joudun jotain sellaista syömään, niin varmasti etoo.
Kivoja jatkoja siul..:)
tuohon "äänihimoon" en osaa vastata koska oma ääniherkkyyteni on ainoastaan "ääniallergiaa", en siedä kovia, jatkuvia tai yhtäkkisiä ääniä. tai väärässä paikassa en yhtään mitään ääniä :-D. voihan tuo liittyä jotenkin myös ikään? lapsethan ovat 'terveinäkin' varsinaisia apinoita matkimaan.
Oon 20v tyttö. Mulla on ollut pienestä asti autistisia oireita. Paikallaan heijaamista, rituaaleja, pakon omaista ajattelua,... esim. ajattelen pitkälle tulevaisuuden asiat miten toivon niiden menevän,jos ne ei mene niin,jään ahdistuneena paikalleen junnaamaan ja kiukuttelemaan.
En kesktä esim. sitä,että kastiketta putoaa lautaselle "väärään" kohtaan. menetän malttini heti.
En kestä ihmisten käyttäytymistä,puhetta,tekoja jotka olin jo ajatellut toisin... Sosiaalinen elämä, kaikki vie paljon energiaa. En pysty olemaan ihmisten parissa pitkään. Tarvin usein omaa aikaa mutta en uskalla sanoa siitä kellekkään, ajattelen ehkä valmiiksi että joku suuttuisi minulle...
Olen vasta ymmärtänyt että nämä ajatukset ja rituaalitkin mitä mulla on,on niitä autistisia piirteitä. Ennen tiesin vaan heijauksen olevan ainoa piirre. Käyn terapiassa.
Luulin olevani ainoa jolla on tämmöistä, autistisia piirteitä vaan.=)
Hyvät jatkot.
Oon saman ikäinen poika ja mulla on as ja touretten syndrooma ja noi sun oireilut viittaisi ainakin touretten syndroomaan. Ja rituaalit viittaavat aässään.
Sua ei ole siis diagnosoitu?
Milläs perustelet tytön Toureten..? Vai riittääkö mielestäsi heijaaminen diagnoosin saamiseen..?
En mä sillä, vaan tytöllähän on pakonomaista ajattelua. Itselläkin on ja läheisesti siihen liittyviä pakonomaisia liikkeitä. Tosin aika lieviä, mutta joskus jotain sellaista, että täytyy tyyliin tietyn määrän pistää valo päälle ja pois päältä, mutta tämä ei ole ihan kovin yleistä minulla.
olet sitten diagnosoinu ittes noiden perusteella Touretex...? Mene nyt hyvä mies käymään lääkärissä, ni ei tarvitse elää harhaluuloissa.
olla rauhassa.Hän itse tietää mikä on hänelle parasta.
Niin olen. Mut mietippä, missä harhaluuloissa mä sitten eläisin, jos kävisin tästä hankkimassa diagnoosin. Kun olen lukenut tästä tourettesta, niin oli sen verran tuttua, että en epäile enää yhtään, ettenkö olisi. Sama pätee assiin. En kyllä elä missään harhaluuloissa näiden suhteen.
Touretessa yhdistettynä assiin on muuten tyypillistä myös ton tyyppiset, että kun ruokaa putoaa väärään kohtaan lautasta, niin menee hermo.