Nykyajan kasvatus vs. itsen saama kasvatus

Anonyymi-ap

Onko täällä muita, jotka tuntevat ristiriitaa nykyajan kasvatusnormien ja sen kasvatuksen, jonka itse on saanut välillä? Nykyään kasvatusartikkelit, keskustelut ja kasvatusympäristössä korostuu lapsen kuunteleminen, ymmärtäminen ja neuvottelu. Omassa lapsuudessa kasvatuksessa taas korostui tottelevaisuus, käytöstavat ja aikuisten kunnioitus. Oma kasvatus ei sisältänyt juurikaan fyysisiä rangaistuksia (jotain satunnaisia, kevyitä) mutta kuri oli kova, eikä meidän lasten kanssa neuvoteltu tai keskusteltu asioista. Niin tehtiin kuin aikuinen sanoi tai itkit ja teit.

Eniten hämmennystä itselleni aiheuttaa se, että nykyajan kasvatusmenetelmät kuulostavat järkeviltä ja monenlainen tutkimustieto tukee näitä menetelmiä. Kuitenkin lähipiirissä olevat, näitä kasvatuskeinoja toteuttavat perheet tuntuvat olevan aivan romahduksen partaalla ja todella onnettoman oloisia. Puitteet ovat kunnossa, on kauniit kodit ja hyvät työt mutta lapset käyttäytyvät aivan karmeasti ja aidosti tuntuu, että lasten kanssa oleminen on vastenmielistä vanhemmille. Itse taas omasta lapsuudestani muistan lämmöllä sitä kuinka paljon omat vanhempieni viettivät meidän kanssa perheaikaa ja meidän perheen elämä oli harmonista ja mukavaa vaikka lapsia oli useita ja pienellä ikäerolla. Nykyajan perhe-elämä vaikuttaa kaaosmaiselta siihen verrattuna.

Nyt olen saamassa itse ensimmäistä lasta ja tämä asia pyörii mielessäni paljon. Miten pystyn valitsemaan oikean tavan kasvattaa lapseni? Kultainen keskitie liene paras mutta välillä tuntuu, että olen todella eri mieltä monien nykyajan käytäntöjen kanssa. Tiedän toki, että sitten kun lapsi syntyy ja joutuu ns. tositilanteiden eteen, niin pystyy vasta todella ymmärtää vanhemmuutta. Mutta oletteko te muut painineet saman ristiriidan kanssa?

7

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itselläni ei ole omia lapsia, mutta avopuolisollani on kaksi, ja olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Itsekin muistan lapsuudesta kurin ja sen miten vanhempia kunnioitettiin ihan eri tavalla. Nyt minua stressaa valtavasti puolisoni lapset juuri sen takia että tuntuu että kaikki menee lasten ehdoilla. Me aikuiset emme katso telkkaria jos lapset haluavat pelata tai katsoa, itse lapsena telkkaria katsottiin silloin kun siihen erikseen lupa saatiin. Meidän piti leikkiä omassa huoneessa, ja hiljaa piti olla kun niin käskettiin. Nyt lapset valtaavat leikeillään koko talon ja kiljuu ja huutaa aamusta iltaan eikä siihen saa sanoa tai puuttua mitenkään.

      Mutta tuohon perhe aikaan en oikein yhdy. Omassa lapsuudessa muistan ennemminkin sen, että me lapset vietimme paljon aikaa itseksemme leikkien. Tulimme kotiin silloin kun kotiintuloaika oli asetettu, leikimme yksin metsissä, ja omaa mielikuvitusta piti käyttää kun halusi saada aikansa kulumaan. Perhe aika meillä toki oli yhteiset ruoka ajat ja joskus viikonloppuisin leffa hetki, mutta siinäpä se.
      Nykyään taas tuntuu että lasten kanssa pitäisi joka hetki olla tekemässä jotain, vanhemmat paniikissa miettivät että mitä seuraavaksi tehdään kun lapset kiljuvat tylsyyttä ja omaa mielikuvitusta ei edes ole kun vanhemmat ovat vauvasta asti sen tekemisen lasten puolesta keksinyt. Tämän takia uskon monen vanhemman nykyään olevan niin loppu ja että se lasten kanssa vietetty aika alkaa tuntua vastenmieliseltä kun lapsille ei itse anneta yhtään vapautta käyttää omaa mielikuvitusta tai leikkiä yksinään. Lapset kasvatetaan pumpulissa, mitään ei saa sattua eikä tapahtua joten yksin ei saa ulos mennä leikkimään vaikka ikää olisi 12 tai ainakaan et saa metriä kauemmaksi kotitalosta poistua ja heti jos ylittävät edes tien naapurin Pertin luo niin on kännykkäsovellusten seurannat jatkuvassa syynissä etteivät nyt vaan sieltä sitten yksin enää poistu. Joka päivä pitäisi lasten kanssa mennä leikkipuistoihin, hoploppeihin ja milloin mihinkin. Tottakai vanhemmat kuluttavat itsensä loppuun tuolla menolla.

      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        ❤️ ­­­N­­­y­­m­f­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17985022L

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olisiko päättäjien aika katsoa tekemisiin mitä teitte lasten kasvatukseen.....siihen vapaaseen ja vain neuvoilla edeltävään kasvatukseen johon ei kuulunut minkään sortin rangaistukset tai kurittaminen.
      Tässä tulos joka ajaa kodistaan vanhemmat ulos lasten määräyksellä. Ei auta poliisia kutsua kun omat lapset vain äitiä nimittelee hutsuks. Isästä puhumattakaan, suusta päästetään mitä sylki suuhun tuo ja ilmasta tempaistaan helppo syyte....ahdistelevat ja hyväksi käyttävät nuo.
      VAPAAKSI JA ILKEIKSI OVAT PÄÄSSEET

      • Anonyymi

        No ei sitä tartte huutaa riittää tavalliset kirjaimetkin

        Näkeehän se esim miten koulukiusaus on lisääntynyt joissa lytätään niin opettajia kun oppilaitakin , ennen ei ollut edes koulukiusauksia kun kellekkään ei edes tullut mieleen että jotain ihmistä olisi jotenkin lupa kiusata koulussa jossa hän on vaan siksi että oppisi asioista . Tunnilla ei puhuttu vaan lapset viittasivat jos oli kysyttävää . Nyt häiriköt ovat äänessä tunnillakin ja häiritsevät toisten oppimista .
        Ennen kunnioitettiin vanhempia ihmisiä , nykyään eivät siitäkään tiedä mitään.
        Juoksevat puoli yöhön ulkona milloin missäkin porukoissa ja vanhemmat uskovat kaikki selitykset todeksi .
        Enää ei edes vanhemmilla ole psykologista silmää tuntea omaa lastaan , vaan se mitä lapsi selittää on heille nykyään totuus .
        Vanhempien tulisi tietää että lapsi on heidän vastuullaan siihen asti kun tukevat aikuisikään.
        Joten yöjuoksut murkkuikäisille eivät ole mitenkään tarpeellisia kun koulun pitäisi olla sitä
        Ja kun lapsi on kiusannut jotain toista lasta niin vanhemmat ovat puolustamassa häntä, ennen oli kypsempiä vanhempia jotka eivät puolustaneet omaansa jos oli todettu että on ollut ilkeä vaan vanhemmat laittoivat muutaman päivät ulosmeno kiellon rangaistukseksi . Silloin näytettiin että aikuiset ihmiset ovat samaa mieltä asioista , nämä puolustaja vanhemmat tekevät hallaa omille jälkeläisilleen näyttäen että se mitä opettaja selvittää in muka puolustettavissa lapsen eduksi . Ei ihme että nuoret ei mene edes töihin nykyisin kuten ennen kun luulevat että heillä on jotenkin lupa korvia kotona vanhempiensa kustannuksella .
        Joten on mennyt maailma kummalliseksi, kun omat isätkin auttavat omia poikiaan trimmaamaan mopoja vaikka kaikille pitäisi olla laki selvä asia nykyisin .
        yhteiskunta hajoaa pikku hiljaa kun lakejakaan ei tarvitse noudattaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eipäs nyt liioitella, kyllä sitä koulu kiusaamista ennen vanhaankin on ollut. Oma äitinikin joka on 60-luvun alussa aloittanut oman koulutaipaleensa, on ollut koulukiusattu ja ihan samanlaisesta syystä kuin moni tänäkin päivänä.. Koska hän tuli köyhästä perheestä, jossa paljon lapsia, ei ollut varaa heillä uusiin vaatteisiin vaan samoja vaatteita käytettiin sisarukselta toiselle ja loput saatiin lahjoituksena, ja tästä tietenkin kiusattiin. Äitini oli myös hieman pyöreämmän puoleinen, jonka takia hän myös oli muiden lasten pilkan kohteena.
        Ihan samalla tavalla myös silloin kiusaajien vanhemmat puolustivat omia lapsiaan.
        Netin, somen ja kännyköiden puutteen vuoksi kiusaamisen eivät vain yleensä päässeet niin suureen valoon. Se että opettaja lähetti jonkun viestilapun kotiin kiusaajien vanhemmille tai kiusatun vanhemmille, ei tarkoittanut sitä että lappu aina pääsi perille. Vanhempien allekirjoitukset osattiin väärentää jne.

        Maailmassa ja lasten kasvatuksessa nykypäivänä on paljonkin vialla. Mutta muistetaanhan kuitenkin se, että juurikin näistä tiukemman kurin saaneista lapsista on kasvanut ne tämän päivän liian lepsut vanhemmat.

    • Anonyymi

      Millaisia asioita itse pidät tärkeänä lapsen käyttäytymisen osalta?
      Itselleni on tärkeää että kotona lapsi tuntee itsensä turvalliseksi ja hyväksytyksi.
      Tärkeimpänä mittarina itselleni on ollut että kotona ilmapiiri on rento ja avoin/tasavertainen. Kotioloissa on ne juuret mistä ammentaa myös ulkomaailmaan. Koti on turva-asema josta lähdetään tuetusti opettelemaan elämää.
      Johdonmukaisuus ja yhteisymmärrys myös rangaistusten osalta.
      Lapsen kasvattamisesta tulee vaikeaa jos itse hyppii kasvatusideasta toiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kamala onnettomuus

      Miten tällaiset mönkijäonnettomuudet yleensä tapahtuu? Liikaa vauhtia? Saako mönkijöillä ajaa lasten kanssa ja ilman kyp
      Suomussalmi
      186
      8245
    2. Mönkijäpnnettomuus

      Harmillinen homma. https://www.hs.fi/suomi/art-2000010557170.html
      Suomussalmi
      39
      2327
    3. Tilitoimisto!!!

      Mikä tilitoimisto jäi kiinni rikoksesta Rovaniemellä?
      Rovaniemi
      31
      1789
    4. Tietäisitpä miten haluaisin sinut kohdata

      Vaikka vaan katsella ohimennen. Voisitko telepaattisesti lähettää viestiä, - löytyisikö kohtauspaikkaa?
      Ikävä
      72
      1619
    5. Kerro kaivatustasi jotakin mukavaa.

      Itse aloitan: hyvännäköinen ja ahkera ❤️‍🔥
      Ikävä
      104
      1490
    6. Oon pahoillani sun puolesta

      kun olit muuttunut niin paljon ulkoisesti. Ja huonompaan suuntaan. Koeta pärjätä. Naiselle mieheltä vuosien takaa
      Ikävä
      53
      1189
    7. Milloin oot nähnyt kaivattusi

      ensimmäistä kertaa?
      Ikävä
      58
      1109
    8. Missä päin suomea kaivattusi asustelee?

      Oma kaivattuni (mies(J) asuu Uudenmaan läänissä.
      Ikävä
      55
      1050
    9. Tiesitkös nainen että mulla on paljon vientiä?!

      Sänkyseuraa riittää, valinnan vaikeus.
      Ikävä
      93
      1015
    10. Tikanmäen vastaus Haavistolle

      Aika erikoinen puolustautuminen valtuuston puheenjohtajalla kaupunkilaisen kirjoitukseen. Haavisto ihmetteli niitä tunn
      Pyhäjärvi
      113
      902
    Aihe