Yritän vaan olla rohkea valinnoissani

Anonyymi-ap

Kaikkea sitä on käynyt läpi, mutta pitihän se jo alussa arvata että näin tämän tunteen piti lopulta käydä. Vuosia ja vuosia ja vielä kerran vuosia mutta toivon että tämä lopullinen päätepysäkki jäisi nyt tähän. Eikä minua kiinnosta onko hän käynyt edes koskaan täällä, vaikka kaipaamassa jotakin toista ihmistä, koska se tekisi vielä älyttömämmäksi tämän tyhmän asian joka oli vain päässäni. Vielä on jokunen vuosi aikaa rakentaa ja hankkia oma perhe, suhteellisen normaali arki jonkun kanssa joka tuntuisi hyvältä ja joka haluaisi samoja juttuja. Tulee vaan kiire sillä vähän aika sitten sitä täytti taas vuoden enemmän ja ikä alkaa painaasen suhteen, mutta toivo vielä elää että saisi sen kaiken mistä on haaveillut. Ehkä on vielä joku joka etsii samanlaisilla ajatuksilla olevaa toista puoliskoa, ainakin toivon niin ja kohtaisi sellaisen. Silloin olisin niin äärettömän onnellinen jos haaveeni täyttyisi. Monta kertaa sitä on yrittänyt irtaantua tästä jumista ja ollut epäröivä että pystyykö mutta nyt on vaan pakko, koska aikaa ei ole loputtomiin. Haluasin vihdoinkin olla puhtaasti onnellinen, enkä muista milloin olisi ollut viimeksi sitä ja täyttänyt jonkun elämänhaaveen.

Toivottavasti ihmiset muistaisivat jos jotkut asiat ovat tärkeitä elämässä- varsinkin ne omat tärkeät unelmat tai edes yksi unelma jota haluat ehdottomasti tavoittaa varsinkin tässä elämässä. Niin älä misään nimessä jumiudu ja anna ajan kulua liian kauan turhaan, sillä se voi mahdollisesti jättää katkeruutta itseä, asioita ja elämää kohtaan ja kuollessa hautakiveen voisi valita pettyneenä elämään toteamuksen että "paska reissu mutta tulipahan tehtyä". Elämä vain lipuu ohitse ja huomaa että ei nauttinut elämästä ja tehnyt tai pyrkinyt tekemään niitä mieleisiä asioita. Mutta jos ainakin yrittää kurottaa ja yrittää toteuttaa, se on jo puoliruokaa ja kokee tehneensä sen mitä pieni ihminen pystyy tässä isossa ja haastavassa maailmassa. Potkun perseeseen tarvitsen ja sen otan nyt.

12

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eli mitä siis aiot?

      • Anonyymi

        Aloittaja vastaa: Mitäkö aion? No aion ruveta elämään. Enkä mieti entä jos tai rohkenenko tai petynkö taas. Kun seuraavia mahdollisuuksia tulee niin annan uusille asioille mahdollisuuden enkä mieti mitä jos, tai torppaa asioita ja olla suojakuoren sisässä turvallisessa, samanlaisessa ja tylsässä elämässä. Jos joku tekee tuttavuutta niin haluan olla rohkea ja vastaanottaa ja tutustua, antaa mahollisuuden uudelle ihmiselle. Antaa itselle mahdollisuus olla onnellinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätätkö jonkun taaksesi tekemällä tuon?

        Todellakin sä teet niin. Vaikutat hyvältä ja varmalta tyypiltä😊go for it💞

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätätkö jonkun taaksesi tekemällä tuon?

        Aloittaja vastaa: Olisi pitänyt jo kauan aikaa sitten jättää taakse. Ei tässä ole pelkästään hänestäkään kyse, vaan omasta epävarmuudesta itseen ja kaikkeen koettuun elämässä, näin ajattelen. Sellaiset asiat jotka saa elämän maistumaan pitkän aikaa puulta eivätkä tuo mitään hyvää elämään, ne asiat pitää jättää taakse ja keskittyä hyvää ja iloa tuoviin asioihin. Haluan oppia ajattelemaan ja toivon että opin, niin että minäkin ansaitsen kerrankin elämääni jotain hyvää rakkauden muodossa enkä pettymysten kerta kerran jälkeen.

        Hyvä että ajattelet noin, sinulla on oikeus saada iloa elämääsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja vastaa: Olisi pitänyt jo kauan aikaa sitten jättää taakse. Ei tässä ole pelkästään hänestäkään kyse, vaan omasta epävarmuudesta itseen ja kaikkeen koettuun elämässä, näin ajattelen. Sellaiset asiat jotka saa elämän maistumaan pitkän aikaa puulta eivätkä tuo mitään hyvää elämään, ne asiat pitää jättää taakse ja keskittyä hyvää ja iloa tuoviin asioihin. Haluan oppia ajattelemaan ja toivon että opin, niin että minäkin ansaitsen kerrankin elämääni jotain hyvää rakkauden muodossa enkä pettymysten kerta kerran jälkeen.

        Mietin vain, kenet jätät taaksesi. Ja olisiko hyvä kertoa se hänelle oikeassa elämässä, että molemmat ovat samalla viivalla asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja vastaa: Mitäkö aion? No aion ruveta elämään. Enkä mieti entä jos tai rohkenenko tai petynkö taas. Kun seuraavia mahdollisuuksia tulee niin annan uusille asioille mahdollisuuden enkä mieti mitä jos, tai torppaa asioita ja olla suojakuoren sisässä turvallisessa, samanlaisessa ja tylsässä elämässä. Jos joku tekee tuttavuutta niin haluan olla rohkea ja vastaanottaa ja tutustua, antaa mahollisuuden uudelle ihmiselle. Antaa itselle mahdollisuus olla onnellinen.

        Toivottavasti teet etkä vain kirjoita. Nuo korulauseet jää yleensä sanoiksi "paperilla".

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        🔞 ­­N­y­­­m­­­f­o­m­­a­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17986494b

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Millainen ihminen ekää noin? Mikset tekisi asioita?

    • Anonyymi

      Eikös sulla ollut se mahdollisuus? Söit sanasi petturi ja halusit taas olla vapaa.

    • Anonyymi

      Pakko unohtaa sinut js eteenpäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3846
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3300
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      108
      3110
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2434
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1562
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      27
      1460
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1195
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1089
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1033
    Aihe