Olen saanut käsityksen, että suurin osa sosiaalisten tilanteiden pelkääjistä on naisia. Ainakin minulla on ollut äärimmäisen vaikeaa tuoda ongelmaani esille koska pelkään ettei minua ymmärretä. Tuttavani (miespuoliset) eivät tiedä ongelmastani vaan piruilevat minulle heti jos peräännyn tietyissä tilanteissa. Minua pidetään "piipittäjänä" ja "nynnynä". En ole edes ajatellut, että kertoisin fobiastani. Onko muita samasta ongelmasta kärsiviä miehiä?
Kysymys
_Mies
7663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan 15 % naisista ja 11 % miehistä kärsii toistuvista sosiaalisista pelkotiloista.
Tuskinpa nuo prosenttiosuudet ovat Suomessa mitenkään erilaiset.
Miehet tietenkin käyttävät enemmän energiaa ongelmansa salaamiseen. Ei ole suomalaisessa kulttuurissa tapana miehen näyttää heikkouttaan. Vasta kahden promillen kännissä saattaa suomalainen mies myöntää, että ei ole helppoa minullakaan...
Ja oli psyykkinen ongelma mikä tahansa, niin turha on hakea ymmärtämystä muilta kuin kaikkein läheisimmiltä ihmisiltä. Ennemmin naisilta kuin miehiltä.
Jos mies kertoo toiselle miehelle, että kaaduin laskettelurinteessä ja meni 15 luuta poikki, niin saat kyllä ihailua ja myötätuntoa. Mutta jos kerrot että on hieman ahdistunut olo, niin saat todennäköisesti vastauksesi "ota viinaa niin helpottaa" tai jotain muuta tekohauskaa höpötystä.
Minulla on kans kaikenlaisia sosiaalisentilanteen pelkoja, kahvikuppineuroosi paikassa jossa on paljon ihmisiä esim. elokuvateatteri tai jokin tilaisuus jossa on paljon ihmisiä. tulee tuskainen olo sydän hakkaa kylmähiki otsalle käsien vapina. Tästä kärsi aikoinaan opiskeluaikona todella kovasti!.
Sama on ollut täällä, että miksi sinä et tule kahville. Tekosyy vatsanpuruja, vasta juonut kahvia tai ei haluta (vaikka haluttaisi niin helvetisti kahvia). Tuntuu todella pahalta.
Todella tuttu tilanne! Ollaan porukalla liikenteessä ja pysähdytään jonnekin huoltsikalle kahville, niin toiset ihmetttelevät kun en ikinä juo mitään. Käsihän siinä alkaa täristä jos täyden pöydän ääressä yrittää kahvia juoda. Niin ja kun se menee yrittämiseksi niin oireethan ne vaan siitä pahenee.
Niin ja todellakin naisille on paljon helpompi avautua - näin yleistettynä.
Hae Propral beetasalpaajaa lääkäriltä, ei työterv.lääkäriltä. Hyvä hätäapu on Aspiriinipilleri 100 mg entero vatsayst., voi ottaa ilman nestettäkin. Laita kuppiin puolet kahvia ja puolet maitoa, ellei ole laktoosi-intoleranssia. Kofeiini pahentaa jännitysoireita, sekä pitkäaikainen syömättömyys.
Jos vaivat eivä rupea helpottaa, kannattaa yrittää jotain psyykelääkettä. Aspiriini on silti hyvä lisänä ennen jotain tilaisuutta.
töissä ja huomannut, että miehet jännittävät enemmän eteeni tullessaan (käsien tärinää) ja tajusin, että jännittäminen on tosi yleistä niin miehillä kuin naisilla. Jännittävää asiakasta haluaisin halata tai kannustaa, koska olen itsekin jännittäjä (nainen).
No en ole nuori, enkä kyllä muorikaan. Jos rento olo on ihan unohtunut, niin kaipa jotain beetasalpaajaa vois kokeilla. Mutta sitten netistäkin saa vinkkejä, vaihtoehtoinen lääkehoito, ruokavalio, liikunta. Liikunnankin pitää olla sellaista itselle sopivaa, vaikka syketason nostavaa. Eikä stressaavaa... Ja kun laittaa toisen ihmisen tarpeet omiensa edelle, niin oma narsismi laimenee. Ei enää olekaan niin tärkeää, miten minä pärjään. Täällä voi olla muita, joilla on vieläkin huonommin asiat. Häntä pystyyn!
Isäni, siskoni mies sekä yksi avomieheni kavereista kärsivät kaikki eriasteisista sosiaalisista peloista. Isäni pelkää tungoksia ja jonoja ja kiertelee joskus useita kauppoja, kunnes löytää mahdollisimman tyhjän. Siskoni mies syö beetasalpaajaa kahvikuppineuroosiinsa. Avomieheni kaveri ei ole hakenut hoitoa, mutta valittelee usein sitä, miten pelkää kaikkialla - kaupassa, pankissa, bileissä - nolaavansa itsensä ja siksi yrittää olla mahdollisimman hiljainen ja huomaamaton.
Yleistä siis miehilläkin, tosiaan.