Hei. Olen ollut puoli vuotta melkoisen stressaantunut terveydentilastani. Minulla on ollu monenlaisia vatsavaivoja ja kipuja. Olen nyt ensi viikolla menossa vihdoin tähystyksen, jossa toivottavasti syy selviää.
Näin viime yönä unta, että istuin sisällä talomme olohuoneessa ja katselin kauhuissani, kuinka lähellä virtaavan joen vesi nousi nousemistaan ja pyyhkäisi lopulta myös meidän pihamme poikki. Oli kamalan huolissani, miten talomme käy ja varsinkin murehdin, kuinkahan paljon kellari täyttyy vedestä. Lopulta uskalsin mennä katsomaan millainen hävitys kellarissa odottaisi. Yllätyksekseni, yleensä pimeä ja tunkkainen kellari olikin tulvan jälkeen täynnä valkoista luonnonvaloa ja siellä oli vain pieni vesikerros ja vesi oli täysin kirkasta.
Tulvalta turvassa
Anonyymi-ap
2
267
Vastaukset
- Anonyymi
Tulvaunet ovat stressitilanteissa varsin yleisiä eli vedenpaisumus ja tulva varsinkin talossa on tavallaan tunneryöpsäys jota ei kykene rationaalisesti enää hallitsemaan.
Kellarikerros talossa merkitsee alitajuntaa, intuitio. Sinulla kellari oli kirkas ja valoisa eli ehkä tähystykseen pääseminen helpotti ajatusta siitä,että asiat lopultakin selkenevät kaiken stressin jälkeen. Ehkä se on myös viesti alitajunnastasi sinulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2397184IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its1913925- 1711785
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)731613- 701144
- 1341122
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61037Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte128936Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy205914- 102873